Vaali lähenee

Mielenkiintoista on seurata vaalien lähenemistä. Toisia haukutaan ja toisia kehutaan. Todella erikoisia konsteja käytetään vaalivaltteina päätyen jopa televisioon.... ja yleensä mediaan. Monella perushaapavetisellä on palava halu päästä päättämään kuntamme asioista ja kaikille pitää hattua nostaa. Ei se ole helppo tehtävä. Äänestäjien on nyt oltava tarkkana minkä numeron piirtää. Keskustapuolue on ollut tähän saakka ehdoton enemmistö ja vanhat kepulaiset ovat tehneet järkeviä päätöksiä kuntamme eduksi. Nyt vain näyttää siltä että kepu taitaa olla hakoteillä ja taitaa ajaa kotiseutuamme totaliseen tuhoon. Tämä on nähty jo parinkymmenen vuoden ajan. Vanhat vankat keskustan kannattajat ovat jo puolueen jättäneet. Minäkin olen keskustaa tähän saakka kannattanut ja ääneni antanut mutta en hyväksy nykyistä jatkuvaa kieroilua ja valehtelua. Kepu on menettänyt kannatustaan valtakunnan tasolla ja taitaa menettää myös kuntatasolla. Minun ja suuren perheeni äänet menee nyt perussuomalaisille. Siellä on monta hyvää ja rehellistä ehdokasta jotka aidosti ovat Haapavetisten ihmisten asialla. Itse olen päättänyt äänestää perushoitaja Aleksi Hinttaa. Hän on perushaapavetinen nuori mies. Hyvä ehdokas on myös Ilkka Repo joka ei kuvia kumartele. Hieman on Ilkka suorasanainen mutta tulee saamaan myös hyvän tuloksen. Onnea ja menestystä kaikille ehdokkaille. Toisaalta en ymmärrä sitä että jos joku julkisesti kieltäytyy ehdokkuudesta niin yhtäkkiä peruukin puheensa - se on kepulaisuutta. Kiitos ja anteeksi.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jaa, se on ilkka vaihtanut vähän (mutta liian vähän) tyyliään.
Keskustalaisia yrität taas kosiskella. Saahan sitä yrittää, mutta...
Turha vaiva!
Katsotaanpas ehdokaslistoja.
Kyllä Keskustan listalla on sellainen valikoima asiallisia ehdokkaita,
että meillä äänestäjillä ei ole mitään vaikeuksia löytää
mieleinen henkilö päättäjäksi.

Äänestä
  • Kyllä Määkin olen uutena äänestäjänä päättänyt keskustalaista äänestää, heillä näkyy olevan monta nuortakin ehdokasta.

    Äänestä

  • Ei keskustaa tarvi kosia koska se tulee aivan itse liki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei keskustaa tarvi kosia koska se tulee aivan itse liki.

    23.07
    Varohan etteivät puristele.

    Äänestä

KUSTA-KESKUSTA!

Äänestä
  • Kateellisen panettelua!

    Äänestä

Äänestäjillä on nyt hyvä paikka putsata kaikki räksyttäjät ja puolueloikkarit pois, jos halutaan että haapavesi kehittyy hyvään suuntaan.,Näin me äänestäjät aattelemma.

Äänestä
  • Räksyttäjät?
    Miten sen nyt ottaa?
    Minä annan äänen henkilölle,joka on ollut kova kovaa vastaan ja on tuonut esille päättäjien väärinkäytöksiä.
    Sitä lujuutta ja ehdottomuutta kaikenlaista vilunkipeliä ja sisäpiirien yksinvaltaa vastaan on selkeästi Haapavedellä tarvittu.
    Nyt tulee vaaleissa palkan maksun aika.
    Annan äänen Ilkka Revolle. Toivottavasti monet muut tekevät samoin.

    Äänestä

Kuten aloittaja sanoi entinen suunta on kahden vuosikymmenen aikana vienyt kaupungin asioita päin männikköä. Entisajan kuntapäättäjät ajoivat kunnan ja kuntalaisten yhteistä hyvää toisin kuin viimeaikaiset päättäjät valtuuston suurimmassa ryhmässä. Paras esimerkki on kun ryhmänjohtaja lähti paikkakunnalta kun jäi kiinni "housut nilkoissa" sulle ja ennenkaikkea mulle toimista.

Äänestä
  • Jaa että heräsit jo. Se jäi yöuni vähälle.
    Ole varovainen, sillä se vaikuttaa kaikenlaiseen terveyteen, niin sanoo viisaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa että heräsit jo. Se jäi yöuni vähälle.
    Ole varovainen, sillä se vaikuttaa kaikenlaiseen terveyteen, niin sanoo viisaat.

    On tuokin kun näkyy yökaudet valvovan ja vatvovan mielikuvitus jutttuja, ei varmaan töihin herää aamuisin?

    Äänestä

Eipä taida olla väliä onko yö vai päivä, me äänestäjät ollaan kyllästytty kepujen toimintaan .
Se ei näytä hyvältä miettipä sitä yön pimeässä tai kirkkaassa päivän valossa.
Ja monet monet miettii.
Nyt on uusi aika.
Tehdään yhdessä muutos Haapavedelle.
Jokaisella on nyt muutoksen avaimet, kun äänestää jotakin muuta ryhmää kuin keskustaa.

Äänestä
  • Kyllä me äänestäjät ny siivotaa solvaajat, räksyttäjät,katkerat ja puolueloikkarit pois, me halutaan sellaisia edustajia jotka kehittää haapavettä ja luovat siinä samalla meille ihmisille hyvinvointia. Sellaista muutosta me äänestäjät tehdään yhdessä.

    Äänestä

Haluta kyllä saa mutta silloin on syytä tarkalla seulalla käydä läpi ehdokkaat ettei äänestyksessä tule huti ja pelkkä joojoo-mies tahi -nainen tulee valittua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoista on seurata vaalien lähenemistä. Toisia haukutaan ja toisia kehutaan. Todella erikoisia konsteja käytetään vaalivaltteina päätyen jopa televisioon.... ja yleensä mediaan. Monella perushaapavetisellä on palava halu päästä päättämään kuntamme asioista ja kaikille pitää hattua nostaa. Ei se ole helppo tehtävä. Äänestäjien on nyt oltava tarkkana minkä numeron piirtää. Keskustapuolue on ollut tähän saakka ehdoton enemmistö ja vanhat kepulaiset ovat tehneet järkeviä päätöksiä kuntamme eduksi. Nyt vain näyttää siltä että kepu taitaa olla hakoteillä ja taitaa ajaa kotiseutuamme totaliseen tuhoon. Tämä on nähty jo parinkymmenen vuoden ajan. Vanhat vankat keskustan kannattajat ovat jo puolueen jättäneet. Minäkin olen keskustaa tähän saakka kannattanut ja ääneni antanut mutta en hyväksy nykyistä jatkuvaa kieroilua ja valehtelua. Kepu on menettänyt kannatustaan valtakunnan tasolla ja taitaa menettää myös kuntatasolla. Minun ja suuren perheeni äänet menee nyt perussuomalaisille. Siellä on monta hyvää ja rehellistä ehdokasta jotka aidosti ovat Haapavetisten ihmisten asialla. Itse olen päättänyt äänestää perushoitaja Aleksi Hinttaa. Hän on perushaapavetinen nuori mies. Hyvä ehdokas on myös Ilkka Repo joka ei kuvia kumartele. Hieman on Ilkka suorasanainen mutta tulee saamaan myös hyvän tuloksen. Onnea ja menestystä kaikille ehdokkaille. Toisaalta en ymmärrä sitä että jos joku julkisesti kieltäytyy ehdokkuudesta niin yhtäkkiä peruukin puheensa - se on kepulaisuutta. Kiitos ja anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu