Aamukävelyllä huomasin, että vaalimainokset ovat yön aikana alkaneet ärsyttää jotakuta.
Elämme onneksi vielä demokratiassa, jonka perustana ovat vapaat vaalit. Mieti tätä seuraavalla kerralla, kun kosket mainoksiin.
Tilanne voisi olla sekin, että ehdolla on nimellisesti vain kaksi ehdokasta ja vain toista saa periaatteessa äänestää. Tai toisen äänet katoavat ja ehdokaskin (tai ainakin hänen lääkärinsä) putoaa viidennen kerrokseen ikkunasta vaalien jälkeen. Tai parhaissa valtioissa sinut tapetaan sen vuoksi, että suuren johtajan kuva on vähän vinossa seinälläsi. Tällaistako haluat?
Vaalimainosten tuhoaminen on myös laitonta. Vaalimainoksiin kohdistuva ilkivalta on rikoslain nojalla rangaistavaa vahingontekorikoksena. Rikoslain mukaan ”Joka oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta, on tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi”.
Vaalimainosten repiminen ja sotkeminen - houkuttaako vuosi vankeutta?
20
1272
Vastaukset
- Anonyymi
Taisin nähdä itse teossa. Tajusin vasta nyt, mitä siinä oli menossa.
- Anonyymi
Oliko itse joku ehdokkaista?
- Anonyymi
Jailhouse Rock taitaa odottaa tekijöitä.
- Anonyymi
Eiköhän tuosta selvinne sakkosamballa, tai nuhtelulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tuosta selvinne sakkosamballa, tai nuhtelulla.
Kyllä varmasti nyt joutuu vankilaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä varmasti nyt joutuu vankilaan
Harmi kun Sampolassa ei ole enää sitä putkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmi kun Sampolassa ei ole enää sitä putkaa.
onkohan jo pidätetty?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmi kun Sampolassa ei ole enää sitä putkaa.
vuosi linnaa tai neljä vuotta kinnaa
- Anonyymi
Onneksi Kavias ei ole ikkunaa viidennessä kerroksessa.
- Anonyymi
Kaljapussi hukassa.mitä teen?
- Anonyymi
Hinttipussi löytynyt Sampolan pihasta, keneltä on hukassa?
- Anonyymi
Minulla on sahtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hinttipussi löytynyt Sampolan pihasta, keneltä on hukassa?
Keksu kaipaa pussia.
- Anonyymi
Onhan tuo kerrassaan typerää, tulikohan siitä mainosten tuhoamisesta tekijälle hyvä olo?
- Anonyymi
Joidenkin viha on kyllä suunnatonta. Sellaista varten on olemassa vihanhallintakursseja - olisi hyvä mennä sellaiselle, ennenkuin oikeasti sattuu jotain.
- Anonyymi
Tuskin vankeutta , kun ei raiskaajakaan saanut.
- Anonyymi
Eihän raiskaajat ja murhamiehet juurikaan mitään saa, mutta tuonkaltaiset hommat on vakavampia, etenkin jos valtiolta kavallat. Että sellainen oikeusjärjestelmä, enkä siis puolustele mitenkään repijöitä.
- Anonyymi
Äänestin perus suomalista
- Anonyymi
Okei. Mä äänestin demaria.
- Anonyymi
Demarille meni ääni, ihan sen revityn vaalimainoksen takia. Olen empaattinen ihminen. Jussin pussikaljapojat ei minua huijaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252144Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921965Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131643Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241527Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881496Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11494Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491300Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751174Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351169