Aamuinen olo

Moi! Kokeilen olisiko täällä vertaistukea jaksamaan. Olen 25v nuori mies, joka on kärsinyt nyt noin 5v ahdistuksesta, kaikki alkoi kun äitini menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen. Aloin saada paniikkikohtauksia ja nykyisin voisi kutsua jopa masennukseksi. Kärsin myös todella pahasta kuolemanpelosta. Ainakun tunnen jotain uutta syöksyn sairaalaan enkä usko minkään olevan normaalia. Tänään aamulla heräsin ja oloni oli ihan poissa oleva, pahoinvointia vatsanvääntelyä, heikotusta ja tuntuu ettei henki kulje kunnolla ja koko kehossa on ihan outo olo. Minua on tutkittu vuosien varrella lähes kaikella mahdollisella tavalla ja mistään ei ole löytynyt koskaan mitään. Aloitin myös salin uudestaan 2v tauon jälkeen ja vedin ihan liian lujaa josta johtuen myös niska hartia seutu on niin kipeä että huimaa. Onko muilla vastaavia tuntemuksia? Aamuista tunnetta että henki ei kulje kunnolla ja hengenahdistusta tuntuu jatkuvasti lyhyitä muutaman sekunnin pätkiä? Ei ole kuitenkaan joka aamuista
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tutulta kuulostaa, nimittäin paniikkikohtaus voi iskeä yllättäen ja olo on ihan hirveä. Lääkitys pitää nuo olot kurissa mutta vaatii kokeiluja mikä sopii ja aikaa. Tsemppiä

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Ilmeisesti tämä hirveä olo voi jatkua myös useita tunteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moi! Kokeilen olisiko täällä vertaistukea jaksamaan. Olen 25v nuori mies, joka on kärsinyt nyt noin 5v ahdistuksesta, kaikki alkoi kun äitini menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen. Aloin saada paniikkikohtauksia ja nykyisin voisi kutsua jopa masennukseksi. Kärsin myös todella pahasta kuolemanpelosta. Ainakun tunnen jotain uutta syöksyn sairaalaan enkä usko minkään olevan normaalia. Tänään aamulla heräsin ja oloni oli ihan poissa oleva, pahoinvointia vatsanvääntelyä, heikotusta ja tuntuu ettei henki kulje kunnolla ja koko kehossa on ihan outo olo. Minua on tutkittu vuosien varrella lähes kaikella mahdollisella tavalla ja mistään ei ole löytynyt koskaan mitään. Aloitin myös salin uudestaan 2v tauon jälkeen ja vedin ihan liian lujaa josta johtuen myös niska hartia seutu on niin kipeä että huimaa. Onko muilla vastaavia tuntemuksia? Aamuista tunnetta että henki ei kulje kunnolla ja hengenahdistusta tuntuu jatkuvasti lyhyitä muutaman sekunnin pätkiä? Ei ole kuitenkaan joka aamuista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu