Elettyä elämää

Aikanani minäkin olin työelämässä. Yli 40 vuotta. Monenlaisia asioita tuli vastaan. Asioita, jotka tulevat nyt mieleen ja ihmettelyjä herättävästi.

Yksi muisto, joka on pyörinyt mielessä on seuraavanlainen.

Minulla oli työtoveri, joka teki työnantajansa kanssa uraansa edistääkseen sopimuksen ettei tee lapsia. Oli silloin nuori ja perustanut perheen.

Olen jälkeenpäin ihmetellyt mitä hän oikein ajatteli.

Eli olisi kiva kuulla palstan lukijoilta mitä he ajattelevat asiasta.

Hyväksyttekö, tuomitsetteko vai oletteko sitä mieltä että mitä väliä.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Toivokaamme että hän sai sosiaali-huollosta normaalia leveämmän Rulla-Tuolin.
Eläke-Päivikseen.

H.

Äänestä
  • En tiedä, kummalla on järjettömämpää kommentointia:
    Sinulla vai sillä persuvastaisella ääliöllä.

    Äänestä

Sitä voi tehdä vaikka millaisia sopimuksia, en rohkene arvostella jos sopimuksen tekevät aikuiset ihmiset täysissä ruumiin ja sielun voimissa.Olisi tietysti mielenkiintoista kuulla mitä asianomainen ajattelee nyt, oliko hyvä sopimus, kannattiko tehdä. Kuittasiko hän silloin vain varmemman työpaikan, vaikea kuvitella ko tilannetta.
Jotenkin tuntuu köyhältä työnantajankin ajatusmaailma kun tuollaista edes ehdottaa alaiselleen. Mitä lie työehtosopimukset sanovat asiasta.

Valtionhallinnossakin on tehty sopimuksia, että ei tee töitä mutta palkka juoksee jopa vuosia. Oikeutta siitäkin sopimuksesta käydään. Ei jotenkin mahdu oikeustajuntaan moiset sopimukset.

Äänestä
  • Kyllähän minäkin tein sopimuksen etten puhu mitään työpaikallani tapahtuneista jutuista, työurani jälkeen. Eipä silti, ei tee mielikään juuri mitään kertoa. Haluan olla rauhassa.

    Äänestä

Pelkkä tekosyy naisella se ura.
Sellaista uraa en osaa kuvitellakaan, mihin ei lapsen saanti ja äitiysloma mahtuisi mukaan.
Luultavasti nainen on sellainen muutenkin, joka inhoaa lapsia ja päättänyt ettei omia lapsia halua koskaan.

Äänestä

Yksikään työnantaja - eikä kukaan muukaan - voi sellaista lupausta keneltäkään vaatia. - Nm. Ei kuulu työehtosopimuksiin

Äänestä
  • Minä lupasin työhaastattelussa vaikka ei kysyttykään, etten aio tehdä enää enempää lapsia. Olin tosin 49v silloin ja jo kahden teini-ikäisen äiti.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Minä lupasin työhaastattelussa vaikka ei kysyttykään, etten aio tehdä enää enempää lapsia. Olin tosin 49v silloin ja jo kahden teini-ikäisen äiti.

    No mutta sinäpä viriili olet. - Nm. Ja vitsikäs

    Äänestä

Onneksi liikealalla, varsinkin päivittäistavarakaupan osa-aikaisessa myymälätyössä oli niin surkeat palkat, ettei vaimollani ollut mitään syytä mielistellä työntajaansa vaan jäi kotiin ilman mitään kuita korvauksia kuin pienet äitiyspäivärahat lyhyiltä ajoilta.

Kun menin työttömäksi työnhakijaksi Espanjaan niin vaimoni otti ommaa lommaa ne kuukaudet. Eipähän tullut paljoakaan ansion menetystä. Vaimo ei ilmoittautunut työttömäksi vaan sopi 3kk:n poissaolojaksoista työnantajansa kanssa. Vaimoni työkaverit olivat hyvillään saadessaan tehdä nekin tunnit.
Minun työnantajani saattoi olla hyvillään arvellessaan perheen perustamisen sitovan minut paikkakuntaan. Erehtyi!

Äänestä

En ole koskaan uraa tehnyt vaikka väkisin siitä jälkeenpäin katsoen sellainen tuli.
Teoriaa: Jos minut olisi pakotettu valitsemaan työ tai lapsi niin olisin valinnut työn. Vaikea sanoa kun niin ei tarvinnut tehdä, töitä on aina ollut, palkan suuruus ei ole koskaan ollut pääasia, työssäkäynti ON. Kotiäitinä olisin henkisesti kuollut vaikka olisi ollut hyvätuloinen puoliso elättämässä. En vaan olisi elänyt.

Äänestä
  • Melko plösö työntekijä pitää olla, jos alistuu pomon tahtoon koskien hänen omaa yksityiselämäänsä.

    Se kertoo jo pomosta tarpeeksi, jos sellaisen pakotteen eteen yleensä laittaisi työntekijänsä.
    Ei siis minkään arvoinen pomoksi. Sellainen narsistinen päällepäsmäri, jonka kanssa en tulisi toimeen kuitenkaan ja sitten olisi sama kääntyä kantapäillään ja katsella itselleen inhimillisempi työnantaja missä luoda uraansa vaikka ei olisi suunnitellutkaan lapsia hankkia.

    Äänestä

  • Valinnat elämäntilanteiden mukaan. Kukin mieltymystensä puitteissa.
    Vaikka vuosikaudet hoidin lasten ja talouden lisäksi perheemme kaikki käytännön asiat niin kotivuosien jälkeen aloin kaipaamaan muutakin sisältöä elämääni.
    Menin iltatöihin säännölliseen, lyhyeen työaikaan.
    Minut haluttiin mukaan ay-politiikkaan jossa touhusin liittopäivien edustukseen ja alustukseen saakka.
    Paikallispolitiikassa en päässyt kaupungin valtuustoon mutta toimin vuosikaudet lautamiehenä ja jäsenenä työvoimalautakunnassa.
    Noissa puuhissa oli minulle riittävästi sisältöä.
    .
    Lopetin nuo kaikki omalla päätökselläni suunnilleen samoihin aikoihin.

    Näiden vuosien aktiviteetit olivat oma valintani. Onneksi oli siihen mahdollisuus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aikanani minäkin olin työelämässä. Yli 40 vuotta. Monenlaisia asioita tuli vastaan. Asioita, jotka tulevat nyt mieleen ja ihmettelyjä herättävästi.

Yksi muisto, joka on pyörinyt mielessä on seuraavanlainen.

Minulla oli työtoveri, joka teki työnantajansa kanssa uraansa edistääkseen sopimuksen ettei tee lapsia. Oli silloin nuori ja perustanut perheen.

Olen jälkeenpäin ihmetellyt mitä hän oikein ajatteli.

Eli olisi kiva kuulla palstan lukijoilta mitä he ajattelevat asiasta.

Hyväksyttekö, tuomitsetteko vai oletteko sitä mieltä että mitä väliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu