Lähteviitteiden hiomisen jalo taito

Pitääkö merkitä myös painattaja? Eli jos vaikkapa Suomen matkailuliitto on julkaisut teoksen, joka on painettu Jyväskylässä Kummeruksen (sic) kirjapainossa, niin pitääkö mainita?

Entä jos on samalla julkaisulla kaksi julkaisijaa? Jos vaikkapa Merenkulkulaitos on julkaissut yhdessä Turun yliopiston kanssa jotain, niin mainitaanko molemmat? Eritoteen, jos Merenkulkulaitos olisi teettänyt työn utu:ssa?
4737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vain julkaisija tai julkaisijat, ei painattajaa. Asia voi tietysti vaihdella oppiaine-, laitos- tai yliopistokohtaisesti.

Meillä Jklässä hum.tdk:ssa vain julkaisija(t) ja julkaisijan sijaintipaikkakunta siis. Lisäksi kaikki sellainen pikkunippelitieto pitää mainita kuin mikä sarja tai julkaisu on kyseessa, esim. SHS:n julkaisuja 53.

Äänestä
  • ISBN-numeroita ja mitä niitä on, ISSN:iä?

    Vielä toi, että miten pitäis merkitä, jos vaikkapa tutkimus on tehty yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston ja Joensuun yliopiston kanssa.
    Merkitäänkö: Tampere, Tampereen teknillinen yliopisto ja Joensuu, Joensuun yliopisto vai
    Tampere, Tampereen teknillinen yliopisto ja Joensuun yliopisto vai pelkästään,
    Tampereen teknillinen yliopisto ja Joensuun yliopisto.

    Äänestä

  • Tomps kirjoitti:

    ISBN-numeroita ja mitä niitä on, ISSN:iä?

    Vielä toi, että miten pitäis merkitä, jos vaikkapa tutkimus on tehty yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston ja Joensuun yliopiston kanssa.
    Merkitäänkö: Tampere, Tampereen teknillinen yliopisto ja Joensuu, Joensuun yliopisto vai
    Tampere, Tampereen teknillinen yliopisto ja Joensuun yliopisto vai pelkästään,
    Tampereen teknillinen yliopisto ja Joensuun yliopisto.

    No, tuossa kahden julkaisijan tapauksessa laittaisin vain julkaisijat enkä paikkakuntia...
    Gradujen kohdallakaan en laittaisipaikkauntaa tyyliin Joensuu: Joensuun yliopisto, koskapa paikkakunta ilmenee jo muutenkin.

    Äänestä

Jos käyttää lähteenä ulkomailla julkaistua kirjaa, merkitäänkö lähdetietoihin esim. julkaisupaikat suomeksi (Lontoo, Kööpenhamina jne.) vai julkaisukielen mukaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tomps kirjoitti:

Pitääkö merkitä myös painattaja? Eli jos vaikkapa Suomen matkailuliitto on julkaisut teoksen, joka on painettu Jyväskylässä Kummeruksen (sic) kirjapainossa, niin pitääkö mainita?

Entä jos on samalla julkaisulla kaksi julkaisijaa? Jos vaikkapa Merenkulkulaitos on julkaissut yhdessä Turun yliopiston kanssa jotain, niin mainitaanko molemmat? Eritoteen, jos Merenkulkulaitos olisi teettänyt työn utu:ssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu