Eniten rikostuomion saaneita ehdokkaita on perussuomalaisilla, 12 ehdokkaalla. He ovat saaneet lainvoimaisen tuomion kaikkiaan 22 rikoksesta vuosina 2016–2021.
Kuntavaalit
Anonyymi
7112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meilla Salossa on kansanedustajana sentään poliisin poika
Eikös meillä ole ehdokkaana ihan oikea poliisikin, konstaapeli Olkinuora
Meidän veljespuoluemme on Puolan Laki ja Järjestyspuolue
No, eihän kukaan täsjärkinen salolainen äänestä perussuomalaisia. Muutos? Minkä muutoksen perussuomalaiset ovat saaneet aikaiseksi? No, ehkäpä sen, että ihmisiä kiinnostaa politiikka entistä vähemmän heidän idiotisminsa vuoksi!
Joilekin rikosrekisteri on ehdokasvalinnassa meriitti. Helpointa on silloin aloittaa Perussuomalaisista .
Yleensähän perussuomalaiset ovat saaneet tuomioita suomalaisten puolustamisesta,joka EU-Suomessa kyllä taitaakin olla jo murhaan verrattava rikos.Vihervasemmistoa sen sijaan ei tuomita rikoksista jotka tähtäävät sivistyneen länsimaisen yhteiskunnan tuhoamiseeen.
Helsingin Sanomien 11.6. mukaan Persuehdokkailla ovat törkeimmät rötökset ja määrällisesti eniten.
Vetääkö puolue rötöstelijöitä kuin yin hillopurkki mehiläisiä??