EI PUOLUETTA

Kävin ääneni antamassa, ei kuitenkaan suunpieksäjille.

Ensimmäisen kerran elämässäni äänestin muuta kuin äidinmaidossa imettyä puoluetta.

Tarkkaan olen seurannut heidän edesottamuksiaan ja kirjoituksia, mutta ennenkaikkea ehdokkaiden menestymistä, sekä yritteliäisyyttä työelämässä.

Rälläpirkot ja Pyryharakat saivat väistyä kannatukseni tieltä.

Ehdokkaiden joukkoon oli ujuttaunut samasta suvusta monessa polvessa kyseenalaista porukkaa, jotka on tulleet tekosillaan tutuksi kaikille Haapavetisille.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minäkään en äänestä persuja. Tosin minulla ei olekaan venäläisiä sukujuuria.

Äänestä

Näin on meilläkin ei loikkarit, katkerat eikä pitkävihaset saanu.ääntämme.

Äänestä

Ei täältäkään tullut ääntä räyhäääjälle.

Äänestä

Eivät näy äänestäjät olevan ehdokkaita parempia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kävin ääneni antamassa, ei kuitenkaan suunpieksäjille.

Ensimmäisen kerran elämässäni äänestin muuta kuin äidinmaidossa imettyä puoluetta.

Tarkkaan olen seurannut heidän edesottamuksiaan ja kirjoituksia, mutta ennenkaikkea ehdokkaiden menestymistä, sekä yritteliäisyyttä työelämässä.

Rälläpirkot ja Pyryharakat saivat väistyä kannatukseni tieltä.

Ehdokkaiden joukkoon oli ujuttaunut samasta suvusta monessa polvessa kyseenalaista porukkaa, jotka on tulleet tekosillaan tutuksi kaikille Haapavetisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu