Vaalit tulee

Onko valveutuneita politiikan asiantuntijoita. Meinaan äänestää, mutta mitä puoluetta, mikä ajaa minun asiaani. Työläistausta on itsellä, jotain saanut hommattua, talon, auton, mökin, ja vähän rahaa säästöön. Yleensä olen äänestänyt jotain demaria, ihan taustani vuoksi. Eikös vasemmistoliitto ja SDP ole ns. duunareitten puolue. RKP ruotsalaisten ja Kristilliset ...... Keskusta liitetään maaseutuun. Kokoomus on oikeisto ja Perussuomalaiset vielä oikeammalla. Tuskin he sentään duunarin asioita ajaa. Leikilläni laskekelin, että omaisuutta on kertynyt noin 400 tuhatta, jos siis realisoisi.No nehän jää tänne, kun maallinen vaellus loppuu. Tuskin tuolla omaisuudella vielä oikeistoa kannattaa äänestää, Vai? Yksi vaihtoehto on tyhjää, kai sekin jonkinlainen kannanotto on.
6138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käy kokeilemassa vaalikoneita niin tiedät mikä puolue ja edustaja on lähinnä sinun aatteitasi ja mielipiteitäsi.

Äänestä

Vaalikoneista tulee mitä kummallisempia tuloksia. Onneksi ei tarvitse niihin luottaa.
En ole yrittäjä enkä työnantaja, joten en tietenkään äänestä Kokoomusta tai Kepua enkä missään mielenhäiriössä persuja ikinä.
En ole uskovainen, ei ole syytä äänestä KD:tä (eikä ole, vaikka olisikin uskovainen,
Eaasyah'in talousosaaminen rajoittuu jääkaapin ja hellan väliin)
En ole rantahurri, en äänestä RKP:tä.
En ole vasemmistolainen, en Vasemmistoliittoa äänestä.
Palkansaajan puolue on SDP.
SDP on sopivasti "puoluepoliittisesti melko keskellä" ja ainoa, joka suurella kannatuksellaan pystyy ajamaan toisen palkollisena olevan eli työntekijöitten asioita.
Ei mikään muu puolue aja paitsi Vasemmistoliitto,
mutta itselleni on liian vasemmalla.

Äänestä

Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana lapsen kuoliaaksi pahoinpidellyt henkilö. Henkilöllä myös muutenkin mittava rikoshistoria. Perussuomalaisten on ryhdistäydyttävä ja perattava ehdokkaiden taustat kunnolla. Tällainen ei saa toistua! Toivon todella ettei näitä oteta tarkoituksella listoille.

Lähde maksumuurin takana: https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5336786/PSn ehdokas salasi vauvan pahoinpitelyn jonka uhri kuoli Ensisijaisena kuntavaaliteemana lapset ja nuoret

Äänestä
  • Vasemmistoliitolla on Raumalla kaksi useita tuomioita mm. huumerikoksista saanutta ehdokasta. Muilla puolueilla ei yhtään rikoksista tuomittua ehdokasta.

    Äänestä

Näin työttömänä toivoisin parempaa joukkoliikennettä Raumalle, rahat siihen voidaan ottaa muuttamalla keskustan pysäköinti maksulliseksi kuten Porissa. Ääni menee sosiaalidemokraateille, Sanna on hyvä pääministeri, tavallisen ihmisen asialla.

Äänestä
  • Sanna on tavallisen Etelä_Eurooppalaisen asialla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko valveutuneita politiikan asiantuntijoita. Meinaan äänestää, mutta mitä puoluetta, mikä ajaa minun asiaani. Työläistausta on itsellä, jotain saanut hommattua, talon, auton, mökin, ja vähän rahaa säästöön. Yleensä olen äänestänyt jotain demaria, ihan taustani vuoksi. Eikös vasemmistoliitto ja SDP ole ns. duunareitten puolue. RKP ruotsalaisten ja Kristilliset ...... Keskusta liitetään maaseutuun. Kokoomus on oikeisto ja Perussuomalaiset vielä oikeammalla. Tuskin he sentään duunarin asioita ajaa. Leikilläni laskekelin, että omaisuutta on kertynyt noin 400 tuhatta, jos siis realisoisi.No nehän jää tänne, kun maallinen vaellus loppuu. Tuskin tuolla omaisuudella vielä oikeistoa kannattaa äänestää, Vai? Yksi vaihtoehto on tyhjää, kai sekin jonkinlainen kannanotto on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu