Ikävä ja kaipaus...Erostamme on kohta vuosi, seuraavassa juhannuksessa ei ole enää mitään juhlinnan aihetta, vain tyhjänpäiväinen päivä muiden joukossa.
Kihloihin...se aina välähti välillä mielessäni kanssasi ollessani, samoin kuin se pakottava tunne kertoa rakkaudestani sinuun...kaiken onnistuin työntämään jonnekkin taka-alalle, en ymmärtänyt kuinka tärkeää olisi ollut se sinulle kertoa, sinun ja minun, meidän vuoksemme...suojelin itseäni vanhojen kokemusten oikeuttamana, mukamas, ja en uskonut kun kerran sanoit että et ole hän tai kukaan muukaan...Kerran, rakastellessamme, voihkaisit voi kulta ja sen kuuleminen tuntui niin hyvältä, kuin olisin leijunut pumpulissa ja melkein onnistuin sanomaan maailman vaikeimman sanan, rakas...
Muistot sinusta eivät jätä rauhaan ja kauheinpana painajaisena en pidä putoamisunia,onnettomuuksia,hirviötä ja kuolemaa...kauhein painajaseni on uni jossa että minua huomaa ja en edes pääse lähellesi...
Sinun muistosi tuhoaa kakki pienoisetkin yritykseni löytää joku jonka kanssa edes vähän viisastuneena voisin yrittää...ehkä hyvä niin koska muistot ovat mukanani loppuun saakka ja niitä en voi loukata.
Jonain päivänä löydät onnen, rakastut..silloin olen onnellinen puolestasi.....ja samalla onneton, sillä silloin tiedän että olen lopullisesti historiaa, muuttunut muistoksi joka silloin tällöin vilahtaa ohi kiitävän auton lailla tietoisudessasi ja kadottuaan näkyvistä sitä ei muistella...
Nyt, kun taas vuoteeseeni kömmin ja et ole siinä, en voi kietoa kättäni ympärillesi, en voi rapsuttaa niskaasi kunnes uni tulee...niin nyt on taas aika esittää itselleni sama kysymys jonka olen jo varmaankin lähes kolmenasatana iltana itselleni esittänyt, kuinka tyhmä ja saamaton voinkaan olla?
Tiedän että todennäköisyys siihen että luet tämän, on kovin pieni..Mutta ei kuitenkaan niin pieni ettenkö yrittäisi tätä kautta kertoa että rakastin ja edelleen rakastan..
Teille muille....Kertokaa rakkautenne kohteelle kuinka tärkeä hän on, kuinka rakastatte...se ei maksa mitään, päinvastoin...jos suhteen jälkeen se, että on tunnustanut rakkautensa, harmittaa niin se, ettei sitä ole tunnustanut, harmittaa kaksinverroin enemmän..
Kihloihin...se aina välähti välillä mielessäni kanssasi ollessani, samoin kuin se pakottava tunne kertoa rakkaudestani sinuun...kaiken onnistuin työntämään jonnekkin taka-alalle, en ymmärtänyt kuinka tärkeää olisi ollut se sinulle kertoa, sinun ja minun, meidän vuoksemme...suojelin itseäni vanhojen kokemusten oikeuttamana, mukamas, ja en uskonut kun kerran sanoit että et ole hän tai kukaan muukaan...Kerran, rakastellessamme, voihkaisit voi kulta ja sen kuuleminen tuntui niin hyvältä, kuin olisin leijunut pumpulissa ja melkein onnistuin sanomaan maailman vaikeimman sanan, rakas...
Muistot sinusta eivät jätä rauhaan ja kauheinpana painajaisena en pidä putoamisunia,onnettomuuksia,hirviötä ja kuolemaa...kauhein painajaseni on uni jossa että minua huomaa ja en edes pääse lähellesi...
Sinun muistosi tuhoaa kakki pienoisetkin yritykseni löytää joku jonka kanssa edes vähän viisastuneena voisin yrittää...ehkä hyvä niin koska muistot ovat mukanani loppuun saakka ja niitä en voi loukata.
Jonain päivänä löydät onnen, rakastut..silloin olen onnellinen puolestasi.....ja samalla onneton, sillä silloin tiedän että olen lopullisesti historiaa, muuttunut muistoksi joka silloin tällöin vilahtaa ohi kiitävän auton lailla tietoisudessasi ja kadottuaan näkyvistä sitä ei muistella...
Nyt, kun taas vuoteeseeni kömmin ja et ole siinä, en voi kietoa kättäni ympärillesi, en voi rapsuttaa niskaasi kunnes uni tulee...niin nyt on taas aika esittää itselleni sama kysymys jonka olen jo varmaankin lähes kolmenasatana iltana itselleni esittänyt, kuinka tyhmä ja saamaton voinkaan olla?
Tiedän että todennäköisyys siihen että luet tämän, on kovin pieni..Mutta ei kuitenkaan niin pieni ettenkö yrittäisi tätä kautta kertoa että rakastin ja edelleen rakastan..
Teille muille....Kertokaa rakkautenne kohteelle kuinka tärkeä hän on, kuinka rakastatte...se ei maksa mitään, päinvastoin...jos suhteen jälkeen se, että on tunnustanut rakkautensa, harmittaa niin se, ettei sitä ole tunnustanut, harmittaa kaksinverroin enemmän..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rakastuimme noin kaksi vuotta sitten,emme voineet tai saaneet tuntea.Ajattelen häntä joka hetki,tunnen itseni aivan pimeeksi,mutta kun kaipaan ja tunnen.Hän tietää tunteeni ja minä hänen.Rakastimme niin paljon,loukkasimme toisiamme,että muut voivat olla rauhassa.
Emme saaneet tuntea.haluan häntä todella.Tilanteesi on ymmärrettävä,koska rakastat häntä,normaalia sanoisin rakkaudessa. Olisin antanut hänelle kaikkeni ja hän tietää sen.
Tilanne on vain edelleen vaikea.Etenemme mahdollisuuksien mukaan,emme ole luovuttaneet.
Hankaluudet vain vahvistavat rakkautta. Eteneminen, vaikka sitten hitaastikin on parempi vaihtoehto kuin luovuttaminen.
Seli seli. kuulostaa jänishousujen jaaritukselta. Ettekö tiedä että nopeus on valttia lasinpuhalluksessakin! ...On taottava kun rauta on kuumaa... ja asfaltti polttaa...
Tarkoitan vain sitä että menkää takaisin lastenkamariin ja ottakaa uusi startti elämään. Että te koskaan ehdi tarttua ohi kiitäviin onnenhetkiin, jos te jäätte vain pohdiskelemaan ja selittelemään. jne.
Pistäkää vauhtia ja kokeilkaa mitä elämällä on teille tarjota.