Grillausta varten maustettavaa lihaa marinoidaan. Myytävänä on myös valmiiksi marinoitua lihaa. Se on kalliimpaa, koska mukana lisämaksu, joka tulee Välimeren maiden lahjoista.
Marinointia on myös rahojen tuhlaaminen.
Lihan maustaminen
14
85
Vastaukset
- Anonyymi
Mikäli marinointi ei olekaan herkullista, vaan se alkaa haiskahtaa pahalle, on syytä pitää asia salassa, ja/tai syyttää asiasta jotakuta toista. Se kylläkin lisää marinoijan härskiä itsekeskeisyyttä, piiloon luikkimista sekä vastuun ottamattomuutta asiasta.
Sen lisäksi voi kertoa, että näin on ennenkin tehty. Tosin se saattaa kalahtaa omaan nilkkaan.
Ja ainahan voi syyttää omia tärkeitä töitään ja kiirettä. - Anonyymi
No nythän mä vasta hokasin, että marinoida on verbi sanasta marin.
- Anonyymi
Sehän on aina ollut ravintoloissa tapana kun liha vanhenee ja alkaa tuoksumaan (haisemaan) niin silloin tehdään mausteista marinadi, jolla peitetään nuo hajut. Onhan se liha silloin mureaa, kun on jo alkanut mädäntymään.
- Anonyymi
Marin(aadi) on alkanut haisemaan jo kaun sitten.
- Anonyymi
Kun on hyvä marinoimaan, ei saa talousrikoksesta rangaistusta.
- Anonyymi
Tuollaisten kirjoitusten perusteella ei perussuomalaisia pidä valita mihinkään luottamustoimeen.
- Anonyymi
Onko perussuomalaiset sitten kovia marinoimaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko perussuomalaiset sitten kovia marinoimaan?
kyllä ne on, hakkaavat varastamillaan vasaroilla lihan sinipunaiseksi.
- Anonyymi
Vielä kun odotat viisi vuotta niin kasvaa karvat ja saat äänioikeuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä ne on, hakkaavat varastamillaan vasaroilla lihan sinipunaiseksi.
Niin mistä varastamillaan vasaroimilla, ja minkä ihmeen lihan ovat ovat hakanneet sinipunaiseksi???
- Anonyymi
Tänään tuli grillattua. Oli kanaa, makkaraa, grillitassuja ja maissia. Tein vielä kylkeen raikkaan salaatin ja juomaksi 0,0% olutta. Mietittiin vaimoni kanssa viitsisikö huomenna mennä ravintolaan syömään vai tekisikö uusista perunoista ja kunnon naudan pihvistä ruoan. Muitakin vaihtoehtoja toki on. Suunniteltiin myös uutta grilliä tuohon pihalle, jos löytäisi kunnon muurarin joka voisi tehdä grilli/pizzauunin yhdistelmän. Budjetti olisi noin 15000euroa. Tosin sitten pitäisi laittaa tuon nykyisen terassinkin kalusteet uusiksi koska rupeavat olemaan jo 3:vuotta vanhat. On kyllä vaikeaa päättää nyt.
- Anonyymi
meni jo aiheesta sivuun
- Anonyymi
Minulla muustaan aivoja. Jokohan ensi yönä pursuvat nenästä ulos.
- Anonyymi
eipä tullut kalloon pahoja vaurioita saati aivoihin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611165
- 545318
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html472545- 372236
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131761Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421654Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351246Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61046Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo100986