Asun vaimoni ja kolmen lapsemme kanssa omakotitalossa metsän keskellä. Rauhallinen sijainti ja vain yksi naapuri. Naapurissa on ränsistynyt vanha mökki jossa asuu outo mummo. Kun muutimme hän tervehti meitä miehensä kanssa tuomalla korvapuusteja pari uunipellillistä ja hänen miehensä auttoi muutossa sen minkä vielä pystyi. Tämä mies kuoli pian pari vuotta sitten ja tämä muori muuttui. Hän tuijottele todella usein talonsa ikkunoista joista avautuu näkymä meidän takapihalle ja on muuttunut. Välillä hän tulee meitä vastaan ja puhuu että hänen miehensä tulee pian töistä kotiin ja kertoilee kaikkea mitä hän ja miehensä ovat tehneet ihan lähiaikoina. Hän myös välillä vain seisoo talonsa edustalla ja katsoo eteenpäin ja häneen ei saa tällöin mitään kontaktia.Pelottava tilanne oli, kun 5vuotias tyttäreni katosi pari kuukautta sitten. Minä ja vaimoni etsimme häntä aivan paniikissa pari tuntia ja ensimmäisinä kävimme toki naapurissa kysymässä oliko näkynyt. Ei ollut kuulemma. Lopulta saavuimme takaisin sisään ja aioimme juuri hälyttää poliisit kun tyttäreni tuli kotiin ja kertoi olleensa syömässä kääretorttua naapurissa ja katsoneensa lastenohjelmia televisiosta. Mummo ei ollut tätä muistanut vaan tyttö oli itse lähtenyt kotiin. Mummo palasi menoiltaan vasta seuraavana aamuna joten olisimme poliisien kanssa tyttöämme etsineet jos hän ei olisi itse uskaltanut lähteä. Mummo oli käskenyt hänen odottaa talossa, kun hän käy vain nopeasti ilmoittamassa tänne että tyttömme on hänellä eikä mitään hätää ole. Ilmeisesti muisti pätkäissyt juuri ennen ku me kysyttiin häneltä onko tytärtä näkynyt. Vaimo on nykyään ylihusteerinen eikä päästä lapsiamme naapuriin ilman meitä koska hänen mielestään se mummo saattaa olla vaaraksi lapsillemme.
Outo naapurin mummo
8
1110
Vastaukset
- Anonyymi
Dementia. Yhteys terveyskeskukseen.
- Anonyymi
Yhteys otettu näemmä tässäkin tapauksessa tänne Suomi24:lle....
- Anonyymi
Jos aloitus on totta niin kirjoittajan tulee olla yhteydessä paikalliseen terveysasemaan. Voi olla, että kukaan ei asiaan reagoi mutta se on oikeastaan kaikki mitä te voitte "mummelin" hyväksi tehdä. Tietenkin jos hänen luonaan käy jotain hänen sukulaisiaan niin myös heille voi, tai siis pitää, kertoa.
Suurella todennäköisyydellä miehen menetys sekoitti naapurin pään jollain tavalla. Sekavuus voi mennä ajan myötä ohi mutta jos kyseisen mummon sekavuus on kestänyt jo tuon pari vuotta niin sitten tila on mahdollisesti pysyvä. - Anonyymi
Hmmm.
Muutama juttu häiritsee. Ja saa epäilemään tarinan todenperäisyyttä.
1. Missä on korvessa 2 taloa rinta rinnan eikä mitään muuta asutusta. Hannu ja Kerttu?
2. Onko ap itse joskus muuttanut uusien, tuntemattomien naapureidensa tavarat ja hoitaako naapureiden lapset ? Tai ollut muuttoapuna edes tutuissa?
Tällaista en tiedä nykyään, vaikka ennen tapahtuikin, koska ennen lapset eivät olleet lumihiutaleita, jotka menevät rikki huutamisesta, esim jos lapset huusivat heille laitettiin kuri, eikä aikuisia syyllistetty. Ei kukaan oikeasti pyydä vieraita lapsia kotiinsa. Nykyään. (eri asia omien lasten kaverit). Jos lapsia ennen joku vieras olisi katsonut mitä nyt ei kyllä silloinkaan tapahtunut koska lapset olivat jo tuossa iässä töissä maalla, niin olisivat autelleet mummon kasvimaalla eikä pullaa syöneet.
3. Häiritsee hieman tarinat, joissa mummoon liittyy pulla. Aika harva isoäiti leipoo pullaa nykyään. Enemmän epäilen, että tämä on jonkun miehen tarinapaiikka.
Jonkinlainen sovinismi paistaa, jossa mies kantaa ja nainen kotona leipoo pullaa. Ihan yhtä hyvin mummo voi tulla ulos kantamaan, mutta en kyllä tällaista vanhaa pariskuntaa tiedä, joka tuntematonta lapsiperhettä muuuttaisi. Eiköhän tuon ikäiset omat tavaransa kanna, jotka itsekseen naapurissa kyläilevät.
Se on toinen juttu, mitä joku hyötyisi dementiamummotarinoista.
Ylimääräistä aikaa?- Anonyymi
No hyvinhän Suomessa on yhä paikkoja joissa on harva asutus ja tuon mummon ja papan avuliaisuuden perhettä kohtaan voi koittaa selittää esim sillä, että he ovat halunneet rauhallista ja sopuista elämää uusien naapurien kanssa ja varmasti tällainen ystävällinen ele kuten pullien tuonti ja muuttoapu auttavat hyvien välien luomisessa :D antavat heti perheen tuntea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi.
- Anonyymi
Jos tämä on jonkun keksimä tarina, tekijä lienee mies, koska pöllöpäästä on tehty naispuolinen ja tekiijä tuntee empatiaa miehiä kohtaan.
Vanha mies kantaa vain vähän minkä jaksaa. Tässä ymmärrys että vanhemmiten väsyy.
Mutta vanha nainen jaksaa leipoa pullaa? Pullanleipominen on fyysisesti vähintään yhtä raskasta vaivaamisineen ja kaulimisineen ja seisomisineen.
Ja oletus että vanhukset ilosta kiljuen kiinnostuvat vieraista perheistä lapsista ja heidän tavaroisdensa kantamisesta.
Useimmat vanhukset työstävät omaa elämää tai ovat kiireisiä matkustavat espanjassa tai väsyneitä ja mielellään ottaisivat toisinpäin apua, isojen lasten (yli 4v) vanhemmilta esim ikkunanpesuun.- Anonyymi
Missä sanottiin, että vanha mies kantoi jotakin? Auttoi kuulemma muutossa minkä jaksoi... Onhan sitä muutakin auttamista. Saattoi kertoa mistä mitäkin kannattaa hankkia t. auttoi kuorman peruuttamisessa t. katsoi että lapset eivät jää alle tms. Ehkä lainasi porakonetta?
Tuo on kiva kuulla ettei mummot nykyään leivo pullaa. Mulla on pari lastenlasta mutten leivo juuri mitään. Tuo tyttö kuulemma söi kääretorttua, ei pullaa. Ehkä mummo lopetti pullan leipomisen, kun miehensä ei enää ole syömässä sitä? Miehensä menetettyään hän voi huonommin eikä se ole ihme.
Hyvä ettei lapsia päästetä enää naapuriin. Miksi päästettäis? Nykyään vanhempien pitää katsoa paremmin lastensa perään. Mun lapsuudessa lapset saattoivat käydä naapurissa t. sukulaisissa t. mennä viuhtoa pitkin kylää. Eiköhän se ole jäänyt historiaan? Tuo että kaikki vanhukset olisivat Espanjassa tms. on kyllä liioittelua.
- Anonyymi
Aika normaalia, että syrjäseuduilla on niitä taloja juurikin kaksi vierekkäin ja sitten ei pitkään aikaan mitään. Niin on aikoinaan katsottu kodikkaaksi. Niin on sekä minun isän, että äidin kotitalot. Äidin kotitalon naapurissa vielä asutaan, mutta meidän mummola on autioitunut aikaa sitten. Isän kotipaikalla taasen naapuri oli autio jo, kun minä olin pikkulikka, mutta mummi ja pappa vielä asui siellä silloin. Aloittaja varmaan perheineen ostanut tuollaisen autioituneen perikunnan talon halvalla.
Ei siinä maaseudulla ole mitään erikoista, että naapureista, varsinkin uusista, ollaan kiinnostuneita ja heidän kanssa ollaan tekemisissä. Älkää urbaanit kuvitelko, ei se teidän urbaani ulotu kaikkialle...
Mitään "vaarallista lapsille" tuossa mummelissa tuskin on. Hänellä on perus muistihäiriö. Monilla puhkeaa/pahenee juurikin puolison kuoleman myötä. Olisitte kaverina, ettekä oudoksuis. Lapsilla muutaki tekemistä, ku älylaitteilla ja pleikalla pelailu... Jos on niin iso, että osaa mennä naapuriin ja tulla sieltä takas, niin kyllä nou hätä, kun sanoo vaan lapselle, että hänen pitää aina käydä sanomassa, kun menee naapuriin. Minä menin 3-vuotiaana naapuriin leikkimään naapurinpojan dinosauruksilla. Äiti oli kyllä pelänny, että oon pudonnu jokeen, ennenku älys kysyä sieltä kaverini luota. Olin liian pieni ja kokematon, että olisin älynny käydä sanomassa, mihin menen. 4-5-vuotiaana jo osasin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039