liikkeet

hei vaan! Olen rv 19 0 ja tunsin eilen ensi kertaa vauvan liikkeet painamalla kevyesti alavatsaa kädelläni.(Odotan esikoista)Olen niin innoissani tästä, niimpä tahtoisin kuulla miten kauan teillä on mennyt kun liikkeet tuntuvat ilman kädellä tunnustelemista?
7484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mulla tuntu liikkeet kanssa rv 19. olin ulkomailla ja istuin semmosessa ravintolassa. rupesi vauva potkimaan heti kun bändi alkoi soittamaan musiikkia :)

Äänestä

Mä havaitsin ensin liikkeet vatsassani ja vasta myöhemmin kädellä vatsan päältä. Mut suunnilleen samoihin aikoihin (ei viikkoakaan välissä) tunsin molemmin tavoin. Olisko ollut just tuolloin raskausviikkojen 18-19 aikana.

Nyt liikkeet on jo sitä luokkaa, että näkyy vatsaa katselemalla (jopa ohuet vaatteet päällä) vauvan potkut ja muljahtelut. :)

Äänestä

Odotan esikoista, tunsin liikkeet ensimmäisen kerran ilman kädellä tunnustelemista rv22:lla, se oli jännä kokemus, yhtäkkinen voimakas "tönäisy" sisältäpäin, ei tarvinnut enää epäillä, että oliko se vauvan liike vai muita tuntemuksia...

Äänestä

Rv:lla 18 aloin itse painella ja ns. ärsyttää vauvaa, jotta tuntisin edes yhden liikahduksen. En malttanut millään odottaa, että miltä ne tuntuvat, ensimmäistä kun odotan. Ei se mahan painelu paljon tulosta tuottanut mutta uskoin kuitenkin vahvasti pari töytäisyä tunteneeni.
Pian paineluideni jälkeen vauvan liikkeet alkoivat tuntua ihan itsekseen. Iltaisin kovemmin kun meni makuulleen. Nyt rv 21 1 ja liikkeet tuntuvat hurjan paljon selkeämmin ja useammin. Istuultaankin muksaisut tuntuvat. Tänään päivällä jopa huomasin, että vauva ei antanut minun nukkua kun yritin päiväunia ottaa :)
Todella mukavan tuntoista ja tulee hyvä mieli kun tietää, että siellä se kasvaa ja voi hyvin.
Hyvää odotuksen jatkoa! :)

Äänestä

heissan taas!Eilen siis tunsin liikkeet kädellä painellessa, tänään tuntui jo ihan painelematta!Ihmettelin miehen kanssa miten nämä muutokset voi tapahtua näin äkkiä, vai tunnistanko vain liikkeet helpommin?On tämä ihanaa...:)

Äänestä

Rv 19-20 tuntui jo ihan selkeitä liikkeitä. Sitä ennen oli muutaman viikon ajan tuntunut pientä "perhosen siipien värinää". N. rv:lla 23 miehenikin sai tutustua liikkeisiin, sillä ne alkoivat silloin tuntua päällepäin. Nyt rv 26 ja vatsa liikahtelee vähän väliä, öisin on hurjaa potkintaa. :)

Onnea odotukseen! :)

Äänestä
  • Täällä olikin tästä aiheesta jo kuulumisia.
    Itse just laitoin tonne kyselyn, että miltä se oikein tuntuu. Oon rv 18, ja metsästelen myös liikkeitä. Pari päivää sitten kuvittelin tunteneeni, ja haluaisin vaan tietää, että miltä se sitten oikeasti tuntuu, että tietäisin "varmaksi"...

    Oon niin onnellinen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mia kirjoitti:

hei vaan! Olen rv 19 0 ja tunsin eilen ensi kertaa vauvan liikkeet painamalla kevyesti alavatsaa kädelläni.(Odotan esikoista)Olen niin innoissani tästä, niimpä tahtoisin kuulla miten kauan teillä on mennyt kun liikkeet tuntuvat ilman kädellä tunnustelemista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu