Ennen muinoin äänestin otsikossa näkyvää puoluetta.
Tilanne on muuttunut, sillä nyt olen käynyt äänestämässä kokoomusta erään oikein pätevän henkilön vuoksi.
Entisen puolueeni porukka on muuttunut huonoon suuntaan, tyhjäntoimittajiksi.
Kauniin nokan alla on suuta liika leviästi!!!
Tunnetuista, samoista suvuista kerätty ehdokkaiksi monenlaista kengän kuluttajaa.
Taustat tuntien ei voi äänestää keskustaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.