HAAVEMATKALLA TUORETORILLA PATTAYAN SAVOSSA

Anonyymi

Savusaunakorpraalina evp. kruisailen HD hypridikopterillani Hai Huin tuoretorille. Läheisten talojen ikkunat tärisevät aina kolmanteen kerrokseen asti merinäköalojen muuttuessa epätarkoiksi julkeista potatopotato päng potatopotato puff potatopotato -pakoäänistä johtuen.

Väkivallattomana monen pamin zenzeinä peukalon nivelessäni tuntuu tietynlaista kutinaa - kihtikö vain vaivaa vai mahtanenko ajatella erästä pojua - kun tilaan 75v. torimummolta Tom yam soppaa selewällä thaimaan kielellä.

Mii hiu juu kiv mii tom tam yam souppaa kop kun tsau - sanottuani huomaan, että tänään minun korkeuteni ei joudu resupeppujen lailla kuljettamaan soppaani kotiin tasottomassa muovipussissa.

Tuttu torimummo on ottanut opikseen. Hän on vartavasten teettänyt alumiinista kakkuvuokaa muistuttavan astian. Sankarillisesti hymyilen leveästi ja sytyttän hofnarrin samalla kun sovittelen höyryävää tom tam yam soppaa kukkuroillaan olevaa kakkuvuokaa HD hypridikopterini tarakalle ja kotiin vietäväksi. Hieman olen harmissanikin ajatellessani, että tästä saisi sellaisen kuvan aijattavaksi, että poju ja pojun turva-aikuiset Kuopiossa, voin vakuuttaa, varmasti muuttuisivat kateudesta vihreiksi kuvaa katsellessaan.

Täytysiköhän tässä vielä hakea kamera huollosta, ostaa siihen uusi filmirulla ja ottaa kuksallinen, ehkäpä toinenkin, laatujuomaa.

5

14

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo kop kun tsau on muuten Tsiag Main murretta. Tietäisitte tämän jos olisitte täällä.

      5

    • Anonyymi

      Ei ollut tuoretta moimoita tarjolla.

      • Anonyymi

        ” Tee lisää arvailualoituksia, ne on jänskää.”

        Huh huh ja Woehan jumankekka sentään, kun mikään ei sinulle tunnu riittävän.

        Millaista tuoretta moimoita halajaisit tarjolle ja mitä tarjoilet vastalahjaksi?

    • Anonyymi

      Hyvin olet taas neidin turva-aikuinen muunnellut alkuperäistä viestiä jonka poistit ainakin kaksi kertaa.

      • Anonyymi

        Alkuperäinen:

        ”Heh heh hih !!!

        Mielikuva, tuottajana tuo kirjoitus ollen:

        Insinöörimajuri evp. kruisailee HD hydrokopterillaan Hui Hain tuoretorille. Läheisten talojen ikkunat tärisevät aina kolmanteen kerrokseen asti julmista; potatopotato päng potatopotato puff potatopotato -pakoäänistä.

        Väkivallanammatilainen ja monen danin sensein peukalon nivelessä tuntuu tietynlaista kutinaa - mahtaneeko hän ajatella Neitiä - kun hän tilaa 75v. torimummolta Tom yam soppaa selevällä thaimaan kielellä.

        Mii hiu juu kiv mii tom tam yam souppaa kop kun tsau - sanottuaan Lerpandaali huomaa että tänään hänen korkeutensa ei joudu resuperseiden lailla kuljettamaan soppaansa kotiin tasottomassa muovipussissa.

        Tuttu torimummo on ottanut opikseen. Hän on vartavasten teettänyt alumiinista kakkuvuokaa muistuttavan astian. Sankarimme hymyilee leveästi ja sytyttää hofnarrin samalla kun sovittelee höyryävää tom tam yam soppaa kukkuroillaan olevaa kakkuvuokaa HD hydrokopterinsa tarakalle ja kotiin vietäväksi. Hieman hän on harmissaankin ajatellessaan, että tästä saisi sellaisen kuvan aijattavaksi, että Neiti ja neidin turva-aikuiset Kuopiossa, voin vakuuttaa, varmasti muuttuisivat kateudesta vihreiksi kuvaa katsellessaan.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo viesti oli vastaus tähän kommenttiin:

        ”Joo kuten sanoin vaikka pakista jos haluat, tuo alumiininen astia on tehty vain sitä varten, jos ravintolalla ei sitä ole, olen ostanut sitä myös muovipussissa.”

        Jännää kuinka pikku piruilu ottaa erästä yksikkökaksikkoa niin paljon hermoon, että hetimiten ovat puhelinlangat kuumina ystävänsä T moden suuntaan ;)

    • Näin tänään niin siistin mopon Pölläkältä 2 kilometriä Koiraveden suuntaan Iso-Salmen pirtin paikkeilla että meinasin tulla hulluksi täällä Thaimaassa.
      Madallettu perä ratkaisu, kromia lokareissa, kura vaimentimet, ajon hallinta systeemit, pisara peilit, satula nahkainen ja selkä tuki. Vauhtia oli niin että siinä olis neidimpiä hirvittänyt. Lanko mies saa korona kuurin tässä kuussa oli käyny varaamassa terveys asemalla ku ei osaa tunnistautua netissä vielä, ku se on vasta kuus kymmentä. Ollu sairas eläkkeellä jo 25 vuotta. Kuulema selkä meni töissä. Sen entinen muija kyllä sano että ei oo sitä ukkoa nähny ikkää päivääkää töissä ja eikä sitä oo nähny kukaan muukaan. Perintöä ja lottovoittoa oottanu sen 60 vuotta. Ei oo vielä natsannu ku kolme ja lisä numero.

      • Anonyymi

        Moi moi Senssu.!

        Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta... lupailit lähettää kohta kuvan kuksasta ja astiasta jossa soppaa ollen.

        Kuinkahan kauwan tuo kohta kestänee, jos saanen ystävällisesti kysyä.?

        T Pastafari

        Kas, täällähän kerjätään lisää naamailtavaa, joten kohteliaasti totean, että kippo on jo arvostelut ennen kuvan julkaisua, joten antanee olla ja voit jatkaa muita mielenkiintojasi,

        S

        Siis kippo jo arvostelut aiemin tarkoitan.
        S

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kippo jo arvostelut aiemin tarkoitan.
        S

        Saanut........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi moi Senssu.!

        Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta... lupailit lähettää kohta kuvan kuksasta ja astiasta jossa soppaa ollen.

        Kuinkahan kauwan tuo kohta kestänee, jos saanen ystävällisesti kysyä.?

        T Pastafari

        Onko sulla kaikki hyvin .?.!.?.!.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saanut........

        No ja mutta asiahan on selvä kuin pläkki.

        5

    • Kerran olin niin tuoreella torilla tutun suur visiiri poliisi päällikön kanssa että jauhe lihakin esitteli itsensä ennenkuin lähti kassiin spaketin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      21
      3670
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      177
      3324
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      228
      2865
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      70
      2457
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      311
      1762
    6. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      9
      1500
    7. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      26
      1376
    8. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1291
    9. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1062
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      104
      931
    Aihe