Työelämässä huomasin jo sen, että ihmisen kanssa tekemisissä oleminen oli yhtä helvettiä. Töissä laski minuutteja koska pääsee pois ja lomalla laski minuutteja koska joutuu palaamaan.
Lapsena olin hyvin sosiaalinen, mutta kun oppi näkemään minkälaisia ihmiset todellisuudessa ovat, niin maku meni koko hommasta.
Olin jonkin aikaa siinä tilanteessa, että näyttelin olevani yksi porukasta, mutta enää en siihen kykene. Olen mielummin vaikka yksin.
Lapsena olin hyvin sosiaalinen, mutta kun oppi näkemään minkälaisia ihmiset todellisuudessa ovat, niin maku meni koko hommasta.
Olin jonkin aikaa siinä tilanteessa, että näyttelin olevani yksi porukasta, mutta enää en siihen kykene. Olen mielummin vaikka yksin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Miksi ihmisten kanssa tekemisissä oleminen on helvettiä?
On se joo joskus yhtä h.ta.työpaikalle menokin ahdistaa samat virret joka aamu.pohditaan ha ihmetellään toisten elämää kun oma elämä.on niin hyvin.heti aamusta mäkäti mäkäti en.minä.jne.inistään
kuin itikat.
Itseäni on auttanut usko Jeesukseen. Ahdisti kaikki sosiaalisettilanteet, enää ei. Raamatun mukaan on tosin syytä olla ahdistunut ja voida pahoin maailmassa oikealla tavalla, koska tämä yhteiskunta on niin jumalaton ja paha. Esimerkki: valtaosa ihmisistä uskoo että seksuaalisuudessa ei ole mitään väärää. Raamattu taas opettaa että kaikki seksi yhden miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella on pahuutta. Mukaanlukien itsetyydytys ja eroottisten kuvien katselu. Eroottisia kuvia on nykyisin joka puolella. Naiset pukeutuvat kuin portot jne.
Kaikki helpottaa kun puhdistat mielesi ja sydämesi totuudella. Lue evankeliumit. Takuu varma lääke ongelmaasi. Pienin askelin helpottaa ja Jeesus ottaa ne puolestasi.
Sama homma mulla. Sen takia en enää töihin menekään. En jaksa kuunnella ihmisten tyhjänpäiväisiä juttuja eikä mun omanikaan sen kummoisempia ole. Enkä jaksa esittää, että työpaikalla tehty työ olis jotenkin tärkeää. Lähinnä vaan naurattaa ne, jotka otti hommansa tosissaan ja piti tekemisiään kovinkin tärkeinä. Ei huvita enää esittää mukana. Ja samalla on jääny pois aikalailla kaikista kaveriporukoista, kun siellä on meno ihan samanlaista typerien juttujen jauhamista.
Selkä takia sulla on mielikuvitusystäviä ?
Ihminen kun kaipaa muita
Entä jos ei puhuiskaan jonninjoutavia
Vaan esim omista kipukohdistaan
Yllättäen saiskin tukea
Se se tuntuu hyvälle
Koin sen
Minulla on samanlaista ongelmaa. Lapsena olin vielä minäkin aika sosiaalinen. Sitten jouduin kiusaamisen kohteeksi, ja aloin jännittää ja pelätä ihmisiä. Ihmisten kanssa varsinkin ryhmässä ollessa tulee ahdistusreaktio. Luulin, että toipuisin tuosta ajan myötä, mutta en ole vieläkään toipunut. Tuntuu siltä, että siitä ahdistuneisuudesta on tullut osa minun persoonallisuutta. Olisi mukava tutustua toisiin ihmisiin, mutta aina kun yritän, elimistö menee hälytystilaan, ja alan käyttäydyä kummallisesti. Mieluummin välttelen kaikkia sosiaalisia tilanteita. Tiedän, että välttely ei ole hyvästä, mutta paljon muutakaan en voi. Olen yrittänyt hakea apua tähän ongelmaan, mutta terapeutit eivät ole ottaneet minua vakavasti. Siitä on tullut taas lisää negatiivisia kokemuksia muista ihmisistä. En oikeastaan enää luota muihin ihmisiin, enkä tiedä pystynkö koskaan luottamaan.
Psykiatrit ja terapeutit eivät olekaan muuta kuin rahastajia. Ei varsinaisesti ole tarkoitus loukata kyseisen ammatin ihmisiä mutta totuus näyttää olevan että aika paljon on kyse vain bisneksestä. Haet apua esiintymiskammoon niin sekin väännetään masennukseksi niin kyllähän se nyt selkeä valhe on. Voivat toki olla väärin koulutettujakin. Opettaminenkin on liiketoimintaa.
Itse olin aika sosiaalinen muutama vuosi sitten. Nyt olen huomannut että en enää halua joutua tilanteisiin joissa on paljon ihmisiä joita en tunne kovin hyvin tai ollenkaan. Itse lasken minuutteja millon koulusta pääsee pois ja heti rupee hermostuttamaan/jännittämään jos vaikka kaveriporukkaan tulee joku jota en tunne hyvin tai jos pitää tehdä esitelmiä niin en halua mennä luokan eteen. Muutenkin rupee hermostuttamaan jos olen jossain paikassa jossa on paljon ihmisiä esim. koulussa johon pitää nyt mennä melkein joka päivä. Onneks kesäloma alko :D rupee myös sillon hermostuttamaan jos opettaja kysyy jotain tunnilla tai jopa sillon kun menee kauppaan. En myöskään ole enään yhtä paljon kavereiden kanssa kuin ennen.
No, voi sinua. :-(
Olen ollut lapsesta asti jotenkin 'erilainen'.
Jo tarhassa huomasin että leikin jotenkin väärin, olen väärän kokoinen ja näköinen, jos sanoin jotain sanoin väärin ja jos olin hiljaa oli sekin jotenkin väärin.
Koulussa olin jonkun verran kiusaamisen kohteena mutta oli minulla myös muutama kaveri- siitä heille iso kiitos.
Nyt jo keski-ikää lähestyessäni olen tyytyväinen että olen koko työurani saanut työskennellä ammatissa jossa ei pahemmin tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Vapaa-aikana en hakeudu ihmisten pariin vaan olen mielelläni paljon yksin.
Minulla on myös puoliso joka onneksi edes jollain tasolla ymmärtää minua,
Hän kerran sanoikin, että hänelle toisten ihmisten seura on kuin akkuja lataisi kun taas minulla tuntuu akut tyhjenevän
liiasta sosiaalisuudesta.
En ole koskaan käynyt itseäni tutkituttamassa, että miksi olen tällainen.
Olen vaan järjestänyt elämäni niin että voin tällainen olla ilman ylitsepääsemättömiä ongelmia.
Paljon töitä joissa ei tarvitse olla sosiaalinen ja jotka eivät perustu vuorovaikutukseen ja persoonalla tehtävään työhön. Puutarhuri, kirjastohoitaja, tehdastyö, ohjelmointi jne. Kannattaa harkita ammatinvaihdosta.
Työpaikan-siis jos on töissä-/alan vaihtoa kannattaa tosissaan ainakin vähintään harkita, jos sosiaalisuus siellä tuntuu uuvuttavan. Tuo kumminkin lohkaisee ison siivun arjesta. Siihen tutuksi tulleeseen työpaikkaan on toki turvallista tuudittautua mutta joskus hyppy muualle voi tuntua ylivoimaisen välttämättömältä. Muualle vain, JOS mahdollista. - cu- *snapsi*
Nykymaailmassa on kovin vaikeaa vaihtaa työpaikkaa ja muutenkin hyödytöntä koska tieto kulkee niin laajalti. Jos on vaikka persraiskattu ja töissä siitä kiusataan niin vaikka muuttaisit toiselle puolelle suomea niin nopeasti joku tuntee jonkun ja sitä kautta taas kiusaaminen alkaa.
Töihin pääsystäkin on tehty niin kovin vaikeaa kun yksinkertaisempaankin toisto työhön vaaditaan nykyään monen vuoden koulutukset ja ihan vain sen vuoksi koska oppilaitokset siitä hyötyvät kun opettaminenkin on bisnestä nykyään.
Olin joskus nuorempana siivoojan sijaisena yhdessä hoitopaikassa. Talossa ei muita siivoojia ollut, joten yksinänsä sai tehdä hommia, tauoilla talon vakinaiset ei mulle sanonut sanaakaan, kohdeltiin kuin ilmaa, sen paikan hoidokit eli vanhukset vaihtoivat mun kans muutaman sanan, kun kävin asuintalojen käytäviä siistimässä. Siivoojathan on periaatteessa näkymättömiä jossain toimistoissa jne... ja työtä tehdään yksistään.
Siis nuo kaikki edellämainituthan juuri vaativat vuorovaikutusta.
Siis eihän siinä yksistään tehdä jos ympärillä on ihmisiä.