Alkaa olla kaikki jalkakäytävät ja tienvarret niitä sähköpotkulautoja täynnä. Onko se luvallista, kuka on luvan antanut. Että joku yrittjä saa pyörätiet ottaa yrityskäyttöönsä. Sen verran netistä selvisi, että jotenkin johonki pitäs liittyä, jos haluaa kokeilla. Se on aivan omituista, että hintakin on salainen tieto. Ihmetyttää se sekin, että entä kun sähkö siitä loppuu, onko takeita, että riittää.
Potkulautoja
Anonyymi
723924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Äläpäs nyt toki, kyllä myllyt pyörii.
Samaa ihmetellyt, ansoitetaan kaikki kevyenliikenteenväylät noilla leluilla. Olisivat sinne särkille leirintäalueelle muutaman hommanneet niin ok. Mutta ei, 500 kpl tänne tuppukylään. Saa niitä sitten olla joesta naaraamassa.
Kyllä se siitä, kun vähän potkii.
Siinäpäs se. Kenen on vastuu, kun joku pyöräilee potkulautaan, joka on jätetty esteeksi. Kenen on vastuu, kun joku sillä potkulaudalla ajaa itsensä hengiltä auton alle, kun ei osaa sitä käyttää. Yrittäjä ei anna mitään opastusta käyttäjälle. Ei ne netin ohjeet riitä. Turha tietysti kysellä. Yrittäjällä ei ole mitää vastuuta. Jos jotain sattuu, syy on käyttäjässä.
Ostin rollaattorin. Onkohan myyjällä vastuu. Koitin googlata rollokursseja, Rovaniemellä vissiin lähimmät. En ole aivan täysin varma. Helpolta kumminkin tuntuu käyttö, eikä kysy edes pin koodia.
Eikösitä pidä katsoa eteensä kun jalkakäytävälläki liikkuu Vihervasemmiston hörinöit ä tuommoset kirjotukset
🤣Viher vasemmistohan noita sähköleluja haluaa autoiksikin.
Arvelet siis, että jalkakäytäville ja pyöräteille saa vapaasti jättää mitä hyvänsä. Ja lieneekö niin, että jalkakäytävälle ja pyörätielle saa perusraa minkälaisen yrityksen hyvänsä. Jäätelökioskin, karkkikaupan, käsityömyymälän yms.
Vastuu on potkulaudan käyttäjällä, eikä sitä vuokraavalla yrityksellä. Vai oletko kenties sitä mieltä, että autovuokraamo on syyllinen, jos heiltä auton vuokrannut henkilö syyllistyy liikennerikkeeseen?
Ymmärrätkö nyt?
Pitääkö autovuokraamot autojaan maanteillä?
Ne eivät häiritse parkissa ketään, ja homma perustuu juuri siihen, että niitä on monessa paikassa saatavilla, kuten suuremmissakin kaupungeissa.
Kirjoittaja voi tehdä kansalaisaloitteen potkulautojen kieltämisestä.
Jaa, jos ne siis parkkeerataan maantielle, niin kuin nuo sähkölelut nyt kevyenliikenteenväylille, niin ei häiritse. Aika erikoista.
Mutta ekille luomia ja.ikin
Näiden potkuttomien lautojen holtiton pysäköinti kulkuväylille on yksi eniten vihastumista aiheuttava tekijä. Huomattava osa väylille jätetyistä laudoista on kaadettu kumoon, viha näitä kohtaan lienee varsin yleistä. Moni näistä kaadoista on aiheuttanut laudoille havaittavaa rikkoontumista.
Autoille on tarkat säännöt pysäköintiin. Miksei kaikille muille liikennevälineille? Laudoille on saatava tarkkaan määrätyt paikat, mihin niitä voi jättää. Lautafirmojen omistajien kuuluisi tehdä laudoille omat pysäköintipaikat tai jopa telineet, jotka tunnistavat hyväksyttävän pysäköinnin. Varmasti on myös tehtävissä sovellus, jolla lappuliisat pääsevät sakottamaan kulkuväylille pysäköityjä lautoja.
Kysymys on turvallisen liikkumisen järjestämisestä. Kevyen liikenteen kulkupelejä on jo monia muitakin. Niiden erottaminen toisitaan tai yleensä huomioonottaminen alkaa olla vaikeaa erityiseti pimeään aikaan. Monesti se kirkas valo ei tulekaan rinnakkain kulkevalta autotieltä, niin kuin luulee, vaan yllättäen samalta kevyen liikenteen väylältä, jota itse kulkee. Olisi tärkeää nähdä selkeästi mikä menopeli missäkin kulkee, myös vanhempien hitaammin reagoivien ihmisten.
Vaarallisia ovat pyörätielle jätetyt potkulaudat. Aurinkoisena päivänä tumma väritykseltään potkulauta jätetty pyörätielle puunvarjoon niin herkästi jää pyöräilijältä huomaamaatta jossain Hiekkasärkkäin alamäessä, jälki on rumaa kun kesävaatteissa lipat vetää. Ois edes väritykseltään potkulaudat kirkkaan keltaiset. Potkulauta yrittäjä voi ehkä vähän valita mihin potkulautamiinoja jättää mutta ensimmäinen käyttäjä ei varmasti asiaa huomioi.
Keltanen ois huono huomioväri potkulautoihin. Ruohonleikkaaja ei erota keltasia potkulautoja mitkä on heitelty voikukkien sekaan.
LIIMATAAN KESKUSTAPUOLUEEN TARROJA, NIIN HEITTÄVÄ KAIKKI POTKULAUDAT OJIIN,
Piristävä ruiske katukuvassa.
Peräruiske paremminkin.
Ootko säkin meitä, heips!
Eikö teille nisteille ole ne käyttöhuoneet. Tartte niitä ruiskuja kadulle heitellä, muutenkin pientareet jo täynnä virusrättejä.
Moni ei ole ymmärtänyt tai tiennyt potkulautain vuokraus ideaa heikon tiedottamisen ansiosta, ei edes Ahon Erkki tiedä kelle laudat on tarkotettu ja miten ja kuka sähköpotkulaudan saa liikkeelle.
Kannattaa käydä itse kokeilemassa tuota sähköpotkulautailua! Tykästyttiin kyllä tosi paljon. Tämä on vähän kuin kaikessa muussakin, että osa tykkää ja osa ei. Mutta sijaa pitäisi antaa kaikelle uudelle. Himangalla kannattaa käydä, kun on vähän väljempää. Siellä on uusi yrittäjäkin vuokraamassa sähköpotkulautoja ja on siellä muutakin aktiviteettimahdollisuuksia.
Joko superekillä omon potkulauta? Täydennenysten täydennys ja oikeusväittämä.
Voisi tuo kiinnostaa, mutta mistä saa ohjeet miten sen saa käyttöön ja mitä se maksaa ja entä jos loppuu akku niin mihin sen jättää ja muuta sellasta. Miksi tää on jotenki salaista.
Salasta on Viherpiipertäjät vois valittaa vaikka Suopolle
Siinä on ohjeet potkulaudassa.
Kyll.ä ekisetålle vielä luomia jäikin,
On tietysti se ikävä juttu, että osaamattomat ja ymmärtämättömät saavat jopa aivovammoja sekä selvin päin että kännissä leikkiessään sähköpotkulaudoilla.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008076136.html
Suomessa kuolee tupakkaan vuosittain n. 5000 henkilöä. Mutta se onkin luonnollista.
Kaikki kuolee joskus, sehän me tiedetään. Mutta jos kuolet parikymppisenä kännissä kaatuessasi potkulaudalla niin se on säälittävää ja turhaa.
Taidat olla tupakkimies.
En ole, se vasta säälittävää onkin.
Viskoo lohijokeen niin voi tulla sähkölohia. Haavi mukaan
Simoon on pitkä matka.
Hinta ei ole salainen, 0.95 aloitus ja sen jälkeen 20 senttiä minuutti. Eli puolen tunnin ajo on 6 euroa plus euron avaus.
pirun kallista hupia
Riippuu rahatilanteesta.
Ne sähköpotkulaudat ovat ympäristön tuhoajia,sen sijaan olisi näin kesällä vuokrata sisärenkaita ne ovat kestäviä siinä todelinnen bisnes idea
Tieliikennelain vastaista on tietystikin moottorikulkuneuvojen parkkeeraminen minne tahansa.... tiitä tulee maksu sen moottoriajoneuvon kulkuun luovuttamalle, luvagton käyttö ja käytöstä poistamismaksu joku vaihtelle noin 65000eur-.... 123340eur noin /kulkuneuvo.
Menikö myöhään?
Tainnu mennä aikaseen.
Kun tuollainen on mottoriaijoneuvo yhtä samalla tavalla kuin sähköauto tai sähköskootteri joten samaa lainsäädäntöä pitää noudataa, mitään muutoksia lainsäähdöön ei tarvita.
Ne sähköpotkulaudat ovat laittomia sellaisen nähdessään pitää aina ilmoittaa poliisille joka ottaa sen kyytiin ja vie pois
Eilen ilmoitin poliisille kuudesta laittomasta sähköpotku laudasta koska ne olivat vaaraksi liikenteelle,Ja niin ilmoitan jatkossakin kaikista tienvarsilla näkemistäni sähköpotku laudoista ne ovat ympäristösaastetta
Josa se sähköpotku lauta vahingoittaa autoa,niin sen sähkäpotkulaudan omistava firma on aina korvaus velvollinen
Törkeeksi on menny tuo potkulautahomma. Siinä särkkien lankkupolulla pojat ajoi täyttä vauhtia kävelijää vastaan. Ei edes hiljentäneet. Kävelijä joutui hyppämään hiekalle. Eikö tällä yrittäjällä ole mitään vastuuta. Että edes ohjeistaisi näitä nuoria.
törkeää pisnestä,ei mikään laki valvo,
oiskohan kysyntää seniori sähköautoille,niilläkin voi ajella missävain,jopa siellä kävelyteillä,ja pitkosteillä,eikä tartte korttia.
Sähköpotkulaudat on julistettava käyttökieltoon sillä niistä on koitunut yhteiskunnalle todella suuria kustannuksia todella pahojen loukkaantumisten vuoksi,sitäpaitsi niiden kuljettaminen paketti-autolla saastuttaa ympäristöä
Syksyllä ledit kuntoon että kerkiää lauat nähä... Pitäkäähän huoli ihmiset ettei tiellä ole lautoja
Yksi sähköpotkulauta näyttää uivan Kalajoessa. Sillalta joku paiskannut alas.
ei ole kauvankaan kun ihmisiä patisteltiin liikkumaan jalan,nyt patistetaan liikkumaan sähkönvoimalla
näin menet tulevaisuudessa,vuokraa edullisesti,potkulauta,sähkömopo,miksikävelisit
Teen jokaisesta sinisestä sähköpotku laudasta ilmoituksen häkeen koska ne ovat uhka liikenneturvallisuudelle siitä syystä,että ne ovat useimmiten ajoradalla
Olet löytänyt elämällesi tarkoituksen. Iloitsen puolestasi. 😂
Niillä sähköpotku laudoilla pitää olla vakuutuskilpi josta selviää kenen omistuksessa ne ovat ja sen lisäksi vakuutusnumero, nehän oikeasti ovat laittomia ilman liikennevakuutusta
Hiekkasärkillä, Kalajoella ja koko Suomessa on paljon laittomuutta. Suomi ei ole oikeusvaltio! Tässä yksi sen ilmentymä.
Sateenkaariväristä ei varmaankaan olisi kenellekään haittaa, päinvastoin. Korona kun hellittää, niin järjestetään ensi kesänä Kalajoki Pride lautailu-tapahtuma.
Sateenkaarivärinen lauta, aivan mahtava.
Luepa Erkin logi, pääset kärryille kuinka paljon turhk kanteluita Aho on tehnyt
Ehkä tavoittelee ennätystä? Guinnesin kirjaan?
Kyllä tuolla määrällä jo sinne pääsee, jos turista kanteluista listaa pidetään.
Ja joku käppäilee vielä vappaalla jalalla!?
mitä tarkoittaa sateenkaariväri,
älä ihmeessä minä luulin että lesboa
Jos tarkoitat sitä syyttäjää niin erkkisetähän on ilmoittanut että rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Mutta eki ei esitä mitään "näyttöä" että syyttäjä olisi tunnustanut mitään. Ei voi välttyä, eihän?
Jotta pysyttäisiin raiteilla! niin ne sähköpotkulaudat ovat paitsi hengen vaarallisia myös vaaraksi autoille lojuessaan teiden varsilla,siis jos sellainen lauta vastaa autoon niin sen laudan omistaja on korvaus vastuussa
Vai niin, miksei viimeinen käyttäjä, sehän sen laudan todennäköisesti on siihen jättänyt.
Entä jos jätän auton tienvarteen ja joku kolaroi sitä. Olenko vastuussa. Eihän nyt laudan omistaja kuitenkaan? ps. minäkin omistin kerran laudan, joka nykyään on aika rehevässä kunnossa. Nam.
Mutta eihän noilla laudoilla missään raiteilla ajella? Eihän ne edes pysy raiteilla tai ainakin hiton vaikeaa niillä on siellä ajaa. Eikä Kalajoella edes ole raiteita, kun pistorataa sinne takapajulaan ei koskaan tehty eikä tehdä. 1980-luvulla Hiekkasärkillä oli pätkä junaraidetta dyynien päällä, mutta nekin on sieltä poistettu vuosituhannen vaihteessa. Eikä ole enää Raittiakaan, että voisi ajella "raiteilla", heh. On vain Loisto, joka ei kyllä vaikuta olevan sen kummempi kuin Raittikaan. Turhanpäiväisistä liikkeistä puuttuivat kesällä asiakkaat, vain syömäpaikoissa oli jonkin verran väkeä. Parannusta sekin edelliseen fiaskoon. Mutta nähdäänköhän taas jo ennen vuodenvaihdetta lappuja luukulla, vai meneekö ensimmäiset lopettamiset vasta ensi vuoden puolelle?
löysätpois,sanoi laihuttaja,ja niin otettiin,