Armi ja Saku tapasivat laivan tansseissa. Oli tanssittu yhdessä useampikin kappale ja hyvin viihdytty. Istuttiin yhteiseen pöytään juttelemaan.
Armi: "Kannattaisi jatkaa tutustumista laivareissun jälkeenkin. Jos ihan suoraan sanon, etsin pysyväiskaveria. Mikä on sinun tilanteesi?"
Saku: "Ihan vapaa olen, mutta minulla on kovin huonoja kokemuksia ns. tutustumisesta. Olen kipristellyt ankarassa seksitarpeessa tytön kanssa parikin kuukautta. On tavattu monta kertaa ilman seksiä ja sitten sen jälkeen tyttö onkin sanonut, että ei tämä onnistu, lopetetaan. Ilmeisesti jotkut tytöt voivat seurustella pitkäänkin ilman seksiä, mutta minulle se on mahdotonta. Olen kuin kipsissä. Kaikki tuntuu näyttelyltä. Pitää esiintyä, kuin ei olisi seksitarpeita, mutta sitten, jos tyttö kelpuuttaa, pitäisi esiintyä taas hyvinkin seksuaalisena. En minä sellaiseen riepotteluun pysty".
Armi: "Minusta taas pitää ensin tutustua hyvin toiseen henkisesti, ja vasta sitten voi ajatella seksiä."
Saku: "Kuinka kauan sinusta tällainen "henkinen tutustuminen" kestää?
Armi: "Kovin riippuu tapauksesta, mutta eiköhän se viimeistään puolessa vuodessa ratkea?"
Saku: "Kannattaako miehen piirittää tyttöä puolikin vuotta kuullakseen lopulta, että emme sovi yhteen? Ei kai?
Armi: "Kyllä se minusta kannattaa, sillä ilman tutustumista ei voi syntyä romanssiakaan."
Saku: "Siinäpä se, että meillä on erilainen käsitys tutustumisesta. Minusta se ei ole ollenkaan mahdollista, jos siihen ei kuulu seksi. Voi käydä niinkin, että tyttö erehtyy pitämään seksiin pyrkimätöntä miestä herrasmiehenä, vaikka syynä onkin seksuaalinen suuntaus tai olemattoman vähäinen libido."
"Minusta seurustelua ei voi jakaa henkiseen ja seksuaaliseen osaan. Jos näin jakaisimme, saisi toisesta täysin vääristyneen "henkisen" kuvan, sillä seksuaalisuus on ihmisen tärkeä ominaisuus, jonka laatua tuntematta, ei kerta kaikkiaan voi tuntea toista."
"Eri ihmiset reagoivat seksuaalisesti hyvinkin eri tavalla. Jos ei ole selvillä, kuinka toinen reagoi tällaisessa pallottelussa, kuinka voi sanoa tuntevansa toista riittävästi "henkisesti" ?"
Armi: "Perustelusi ovat aika vastaansanomattomia. Täytyy myöntää. Miten suhtautuisit, jos tekisin suhteesi poikkeuksen ja antaisin sinulle vittua jo heti? Kyllä minunkin vittuni vaatii sinun kyrpääsi, mutta minulle on aina neuvottu, että mies ei ole kunnon mies, jos ei jaksa odottaa. Olen minä pyrkinyt useinkin seurusteluun, mutta nyt minua alkaa epäilyttää, että jos ne ovat aina katuneet siihen, että mies ei ole jaksanut odottaa. Kai jo käsität, että en ole koskaan ollut yhdynnässä?"
Saku: "Nettipalstoilla ihmiset pitävät seksuaalisen kokemuksen puutetta omalla kohdallaan suorastaan raastavana ongelmana. On useita pyyntöjä, että joku veisi heidän "neitseytensä". Minulle se on sivuseikka, mutta pidän sinusta niin, että haluaisin ryhtyä kanssasi täydelliseen tutustumiseen, johon seksi kuuluu alusta asti."
Armi: "Menemmekö minun hyttiini?"
Hytissä riisuivat toisensa. Armilla ei ollut hameen alla lainkaan pöksyjä ja vittu oli huolellisesti ajeltu posliiniksi.
Saku: ???
Armi: "Olen haaveillut siitä, mitä en ole uskaltanut tehdä. Olen kuvitellut, miten tapaan miellyttävän miehen, ja kuvitellessani ajanut vitun posliiniksi. Olen näin tehnyt jo aikaisemminkin, mutta en ole sitten kuitenkaan uskaltanut heti olla yhdynnässä. Mutta nyt kokeillaan. Immenkalvoni on reilusti paksun dildon mentävä, mutta olethan kuitenkin varovainen?"
Molemmat kävivät yhdessä alapesulla. Armi kysyi, mihin asentoon hän kävisi. Saku asetti tyynyn hänen päänsä alle ja toisen takapuolen alle, pyysi avaamaan jalat niin levälleen, kuin saa. Saku ryhtyi hyväilemään kielellään hänen klitoristaan, häpyhuuliaan ja peräaukkoaan. Armi vaipui suloiseen satumaailmaan.
Pitkän ajan päästä hän kiihkoissaan pyysi, että Saku työntäisi ahnaan kyrpänsä hänen vittuunsa. Saku työnsi hyvin hitaasti ja varovasti. Armi kertoi, että ei satu yhtään, mutta tuntuu niin hyvältä, ettei hänestä ikinä ole tuntunut.
Saku liikutteli kyrpäänsä edes takaisin. Armi vastasi antamalla vitun suorastaan ahmia. Leikkivät vähän aikaa näin, mutta sitten kiihottuivat niin, että oli pakko lisätä tahtia. Saivat suloisen ylimaallisen orgasmin.
Levättiin puolen tuntia, hellittiin ja syleiltiin. Iloissaan Armi joutui rohkeudenpuuskan valtaan: "Tahdotko katsoa, kun onanoin vittua?" - "Se olisi kyllä suuri ilo." Samassa asennossa Armi ryhtyi sormettamaan klitoristaan ja häpyhuuliaan Sakun katsellessa. Saku oli kuin pyörällä ihastuksesta. Kun Armi sai orgasmin, saku sanoi, että nyt on hänen vuoro. Runkkasi kyrpäänsä Armin katsellessa ja sai siemensyöksyn.
Tutustuminen jatkui risteilyn jälkeenkin. Saivat kultaisen tytön ja viettävät vakiintunutta perhe-elämää.
Tavattiin laivalla
2
3124
Vastaukset
Armi ja Saku olivat nippa nappa tutustuneet, kun tapasivat Lellun ja Jessen (https://keskustelu.suomi24.fi/t/16979257/lellun-ja-jessen-tutustumisreissu). Huomasivat olevansa vallan samantyyppisiä, joten kutsuivat heidät käymään. Lellulla ja Jesselläkin oli yksi tenava, Veeti. Armin ja Sakun prinsessa oli Anja.
Armi oli jo edeltä käsin selittänyt, että heillä on myös sauna. Tähän Lellu, että sopii hyvin, koska tenavat tykkäävät lotrata. Ja meille sopii yhteissaunakin. Voi siinä samalla rupatella. Tulivat ennen vierailua puhelimitse jo niin tutuiksi, että Armi uskaltautui tekemään tempun terävän. Kun Lellu ja Jesse soittivat ovikelloa, hän tervehti posliinivittu paljaana ja levitti sitä sormillaan. Lellu ymmärsi heti olla isäntäväen tavoin ja riisui hameensa. Pöksyjä ei ollutkaan, vaan hänelläkin vain kaunis posliini.
Armi oli varannut kaikille istuinalustat, ettei vitusta valuvat kiimanesteet tahri paikkoja. Asetuttiin kahvipöytään. Armi selvästi tahallaan kierteli pöytää tarjoilemassa, jotta vittu olisi edukseen, ja Lellu ymmärsi olla auttamassa aivan samasta syystä. Näky oli Sakulle ja Jesselle todella upea. Nuoruuden ajan biletysten mieluisat muistot tunkivat mieleen, kun tytöt olivat koko ajan vittu paljaana.
Riisuivat tytöt yläosankin, ja miehet kokonaan, ja mentiin saunaan. Alkulöylyjen jälkeen Armi kysyi, haluaisiko Lellu myös yhtyä Sakun kanssa. Hänkin mielellään yhtyisi Jessen kanssa. "Totta kai haluamme," huusivat kaikki. "Mutta koska tenavat ovat mukana, jakaannutaan kahdeksi, niin että toiset leikkivät lotrausleikkejä tenavien kanssa, kun toisessa huoneessa herttaillaan toisen puolison kanssa."
Armi ehdotti, että Lellu aloittaisi Sakun kanssa. "Kiirettä ei tarvitse pitää. Me kyllä jaksamme Jessen kanssa hypsyttää snadeja." Kun he olivat ponnahtaneet tarpeekseen, vaihdettiin vuoroja. Kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Lellu ihasteli: "Parinvaihto oli enemmän kuin ihana ohjelma. Jos Armi ei olisi ehdottanut, eikä olisi ottanut meitä vastaan posliini paljaana, emme ehkä olisi uskaltaneet ehdottaa, mutta kyllähän me sitä toivoimme. Olemme kaksi perhettä, jotka olemme sinetöineet yhteen kuulumisemme. Ja ystävyytemme jatkuu herttaisissa merkeissä."
Toistaiseksi arvelivat, että näin on paras. Ei kannattanut kokeilla lain rajoja ottamalla snadit samaan huoneeseen, mutta ei ollut myöskään syytä olla kertomatta, että omat vanhemmat nauttivat ja harrastivat yhdyntää toisen puolison kanssa. Selvää oli, että kun tulevat siihen ikään, että seksi alkaa kiinnostaa, voivat harrastaa seksileikkejä - ihan mitä tahansa - keskenään. Näin turvataan heille luonnollinen ja peloton kehitys.
"Joo," huusivat kaikki.Tavattiin milloin toisten, milloin toisten kotona. Anja ja Veeti tulivat siihen ikään, että seksi kyllä alkoi kiinnostaa, mutta eivät he vielä murrosikään olleet tulleet, eivätkä voineet saada orgasmia. Veetin pippeli kuitenkin nousi pystyyn Anjan seurassa useasti. Anja taas kertoi, että Veetin seurassa pimpissä oli jännä tunne, ihan kuin se paisuisi ja kiristyisi. Ja se kostui. Se tuntui oikein kivalta.
Aikuisten kesken oli sovittu yhteisestä linjasta. Mitään ei kiellettäisi, mutta kaikkiin kysymyksiin vastattaisi totuuden mukaisesti. Siis kerrottiin, että pimpin tuntemukset ja pippelin nostatukset olivat suuntautumista tulevaan, jolloin poika työntää kyrpänsä tytön vittuun ja molemmat tuntevat helliä tunteita toisiaan kohtaan.
Anja alkoi usein pitää sormeaan saunoessa syvällä pimpissä, ja Veeti räplätä pippeliään. Seuraava askel olikin lääkärileikki. Anja näytti avattua pimppiään ja Veeti teki tarkkoja havaintoja. Pian seurasi kotileikki. Veeti työnsi pippelinsä Anjan pimppiin. Leikittiin myös vierailuleikkiä, olivat välillä isäntäväkeä, välillä vieraita, jotka yhtyivät keskenään. Varsinainen leikki-ikä meni jo ohi, mutta nämä jäivät.
Tulivat jokseenkin samaan aikaan murrosikään. Alkoi todellinen hormonimyrsky. Anjalle ja Veetille ei toistensa seura ollut riittää. Olivat melkein jatkuvasti yhdynnässä, ja nyt tuli mukaan myös orgasmi. Nauttivat toisistaan niin paljon, että olivat haljeta ilosta.
Koska Anjalle ja Veetille oli tullut jo hiukan ikää, ei enää ollut tarvinnut fossiilienkaan vuorotella, vaan olivat voineet herttailla toistensa puolisoitten kanssa samassa huoneessa. Anjalle ja Veetille ei tarvinnut enää pitää seuraa. Annettiin tietysti mahdollisuus valita aikuisten tai lasten puoli. Eivät kauaa miettineet, kun valitsivat aikuisten puolen, mutta eivät tietenkään olleet aikuisten kanssa yhdynnässä, keskenään sitäkin enemmän.
Vielä senkin jälkeen, kun Anja ja Veeti asuivat jo yhdessä, tulivat vierailulle kokemaan ystävällisyyttä ja lämpöä. Armin ja Sakun, Lellun ja Jessen ystävyys oli pysyvää laatua. Vierailivat edelleen usein toistensa luona. Olivat näes koti-ihmisiä, joita yhdisti rauhallinen juttelu ja syvä rakkaus ja iloinen seksi.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 204714
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831712Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2871576Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741524Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2451395Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121160Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341141Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041099- 931054
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651043