Ruskoturkiskuoriaiset

Anonyymi

Muutin viime heinäkuussa vanhaan kerrostaloon. Asunnossamme oli edellisellä asukkaalla kissoja. Talvella siivouksen yhteydessä löysin sohvanaluslaatikosta eläviä toukkia. Myöhemmin ne osottautui vyöihrakuoriaisen toukaksi. Sain paskahalvauksen ja siivosin koko kämpän. Käytän biokilliä ja tutkin paikat säännöllisesti. Vaatehuoneesta kaikki tavarat pesin ja laitoin kannellisiin laatikoihin. Siitä lähtien olen siivonnut kuin hullu joka viikko. En pidä lattioilla mitään ja muutenkin en jätä pitkäksi aikaa jotain nurkkaa tavaroiden peittoon, ettei siellä ala kuhisemaan toukkia. Aikuisia ihrakuoriaisia olen nähnyt 3kpl koko aikana.

Satunnaisesti olen nähnyt myös ruskoturkiskuoriaisen ja oletetusti niiden toukan lattialla, sillä se on sellainen jolla on "siimahäntä" perässä. Olen oppinut näkemään pienen pieniä roskia lattialla ja paniikissa niitä sitten katselen, että onko se mato vai ei. Eli ei koti nyt kuhise toukkia ja kuoriaisia, mutta ison ongelman olen tehnyt pääni sisällä. Vai onko jollain oikeasti kokemusta näistä otuksista. Onko niitä riesaksi asti, jos olen puolen vuoden aikana nähnyt alle 20 kuoriaista ja toukkaa yhteensä..?Kauhutarinoita en halua kuulla.
Luojan kiitos olen muuttamassa tästä paskatalosta pois kesällä, mutta nyt kysymys kuuluukin onko kenelläkään faktatietoa tai omakohtaista kokemusta miten muutto kannattaa suorittaa, ettei nuo kyseiset otukset tulisi uuteen kotiin? Pesiikö nuo johonkin kenkiin, tai tavaroihin? Riitääkö, että tavaroista pyyhkii pölyt vai kuinka..? Asiallisia vastauksia kiitos :)

3

1603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannataa ilmoittaa isännöitsijälle. No ainakaan ne ei ihmistä pure. vaatteet ne syö.

      • Anonyymi

        Ja kissa on syyntakeeton niihin örkkeihin.


    • Anonyymi

      Vanhassa kämpässä oli vyöihrakuoriaisia, sokeritoukkia ja jauhopukkeja. Nää ei syö vaatteita. Uudessa kämpässä taas turkiskuoriaisia. Ne asu pääasiassa pesukoneen alla. Eikä vaatteita syöny. Paitsi yhen jonka unohdin lattialle. Myrkytin bauconilla kaikki jalkalistat ja keittiössä muutama kuoriainen oli ryöminy keskilattialle ja kuollu. Sen jälkeen ei oo näkyny. Suosittelen poistaan kaikki ns. kiinteet komerot. Ite ostin jyskistä tälläset kevyet (ei kovin laadukkaat). Mutta ne saa vedettyä pois ja saa puhdistettua sokkelin aluset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2709
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2458
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2141
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1996
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1482
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1343
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      1011
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      964
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      778
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      771
    Aihe