Olen 25 vuotias neitonen, olen ollut kohta kymmenen vuotta yhdessä teini ihastukseni kanssa. Nuorena seksi elämämme oli kiihkeää, joka päiväistä. Nykyään työssä käyvänä seksi on vähentynyt viikonloppuisiin kertoihin. Avopuolisoni saa viikottaisia raivokohtauksia kun en jaksa iltaisin innostua. Syitä pitäisi löytyä miksi en suostu, syyksi ei riitä väsymys. Toinen syy on haluttomuus, olen meinannut sortua pari kertaa pettämään puolisoani. Vieraan kanssa on kiihottavaa ja jännittävää! Kertokaa kokemuksianne ja neuvoja!
Haluttomuus
neito
41372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi
Olen itse seurustellut yli kolme vuotta,ja viimeisen n.puolenvuoden aikana sänkyhommat ei ole enää inspannut niinkuin ennen.
Poikaystäväni haluiaisi vieläkin lähes joka ilta,mutta olen aina ollut niin "väsynyt" ettei tartteisi tehdä mitään.
Ehkä kerran viikossa minäkin jotain haluan,mutta siihen se sitten jääkin.
En tiedä johtuuko se, että seksielämämme on käynyt tylsäksi,vai mistä..olen miettinyt jotai piristysjuttua mutta mitään en oikein keksi.
Viime kesänä jätin jätkäkaverini toisen jätkän takia,mutta palasin muutaman kuukauden päästä taas hänen luokseen.
Luulen, että jotain suhteestamme on kadonnut,Intohimo?ehkä...mutta tämä rupeaa käymään ainakin minulle niin turhauttavaksi,etten kohta tiedä mitä tehdä....
Hei. Oletteko puhuneet asiasta ?
- Ettei käy yhtä köpelösti kuin minulle !
Lyhyesti;
meillä yhteistä elettyä ihanaa elämää 11 vuotta, ja liitosta yksi lapsi. Olemme aina rakastaneet toisiamme, asioistakin olemme pystyneet puhuneet. Riitelemme emme juuri koskaan.
Seksielämä tietty alkuaikoina oli kiihkeää ja sitä tapahtui usein.
Víimeiset puoli vuotta olen ollut todella väsynyt ja sama tilanne; seksi ei huvita yhtään. Meillä iltarytmi mennyt siihen että ukko vahtaa illat talkkaria kun minä taas haluan nukkumaan. Että se siitä.
Olen huomannut muutaman kuukauden ajan että mies kärsii tilanteesta ja välillä vihjaillutkin että kun ei saa..
Ajattelin että elämä jatkuu normaaliin tyyliin ja sillä sipuli.
Muutamia viikkoja sitten mies sai inspixen lähteä kaukoitään kaverinsa kanssa "mietiskelemään" asioita.
No ukko on kaukoidässä ja minä kotona hepulissa. Tietää vaan mitä sielläkin tapahtuu ? Aina meillä on luottamus pelannut, mutta nyt tiedän että on sattunut "jotain aivan kauheeta".
Aloin syyllistämään itseäni, miksi olen ollut näin tyhmä, todella tyhmä.
Jos olisin edes ollut suostuvainen siihen "kerran viikossa seksiin" en olisi tässä tilanteessa nyt.
Eli jos rakastat poikaystävääsi ja haluat jatkaa hänen kanssaan, nosta kissa pöydälle ja puhukaa ongelmasta. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Mietin itseäni kuukausi takaperin, tilanteessa jossa en vaivautunut hakemaan ulkopuolista apua
ongelmaan.
Ohjeena; älä pidä poikaystävääsi itsestään selvyyteenä.
Lykkyä tykö !
En petä mutta muutan varmaankin pois.
Ei kai se suostumista ole? Vai onko seksi niin inhottavaa ja tuntuu pahalle ettei sitä halua rakastamansa ihmisen kanssa?
Ihan sama - ihan sama mitä puhutaan. puhutaan suoraan tai vihjailen tai olen vihjailematta. Seksi on lähes loppu.
Ero tulee. Taas saan mennä nukkumaan ja tuijottelemaan kattoon kun tekee mieli niin paljon ettei saa nukuttua!!!!!
puoliso ei ole itsestäänselvyys!!
Kipinää pitää pitää yllä.
Itselläni se on jo hiipumassa, seksielämä on lähes täysin ollut minun harteillani. Jos en ehdota, niin harvemmin sitä on.
eikä tuo puolisokaan kovin usein ehdota. Hyvä jos kerran 2 kuukaudessa.
Nyt tilanne vaan alkaa olla sellainen etten enää halua häntä. Enkä kyllä halua satuttaakaan häntä sillä, mutta siihen tämä menee.
Kerjääminen on koiria varten. Ja seksi ei ole antamista, vaan rakastelemista sen ihmisen kanssa jota rakastaa.
Sen kun te kaikki ymmärtäisitte.
Ei kai se pahaa tee?
Kuinka moni mies tai nainen kuvittelee että toinen puoliso jaksaa odottaa kauan sitä että seksistä tulee hyvää ja säännöllistä?
Ymmärrän hyvin miestäsi jos sattuu käymään vieraissa. Vaikka en hyväksykään.
Niitä tarpeita on meillä kaikilla ja jos niitä ei kotona voi toteuttaa, niin missä sitten?