Miten jaksaa kun lapsen isä on otettu sanan mukaisesti pois lapsen elämästä. Miten joku pystyy viemään toisen ihmisen hengen niin julmalla tavalla? Lapsi ei puhu isän kuolemasta mutta tieden hänen miettivän sitä koko ajan. Emme olleet moneen vuoteen yhdessä mutta tämä satuttaa minuakin olihan hän lapseni isä ja joskus kauan sitten myös minun avopuolisoni.
Apua
Minä vaan
1309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta kannattaisko kysellä ihan neuvolan (vaikka lapsesi olisi jo isompikin) psykologilta työkaluja lapsen surun käsittelyyn?
Lisäksi on muutamia kirjoja lapsille, jotka käsittelevät lapsen kantilta vanhemman kuolemaa. Niitä voisit lukea lapsesi kanssa. Ainakin sellainen kuin Hannu MÄKELÄ: Kai ja Pariisi. (Kain isä on kuollut, ja pojan on vaikea sopeutua uuteen elämäntilanteeseen. Yli 5-vuotiaille), Winfried WOLF: Jouluaatto isoisän luona (vanhan ajan joulu maaseudulla lohduttaa Tuomoa ja hänen äitiään perheen isän kuoltua. Yli 4-vuotiaille) ja viime vuoden Finlandia Juniorin voittanut Tyttö ja naakkapuu (Riitta Jalonen). Jos lapsesi on vanhempi, katso vaikka tästä linkistä sopivia kirjoja:
http://www.ouka.fi/kirjasto/kokoelma/kuolema.html#Nuortenkirjoja
Jaksamista teille!