Saan kesäkuussa yo-lakin kouraani, mutta en ole onnistunut löytämään töitä - seurauksena liian paljon aikaa, jolle ei ole käyttöä, ja olen päätynyt analysoimaan itseäni ja persoonallisuuttani.
Hyvä itsetunto mulla ei ole ollut koskaan, mutta nyt mulla on vasta silmät auenneet sille, miten heikosti osaan toteuttaa omaa vapaata tahtoani. Voisin kutsua itseäni liian perkeleen hyväksi sopeutujaksi - toisten ihmisten toiveisiin ja haluihin sopeutujaksi.
Kun ajaudun tilanteeseen, jossa minun pitäisi päättää jotakin, korvani ja silmäni ja emotionaalinen tuntoelimeni herkistyy, ja itsekään sitä huomaamatta etsin ympäristöstäni "neuvoa" valintaan; kysymättä minulle tulee jonkinlainen mielikuva siitä, mitä minulta odotetaan ja minkälaisen valinnan minun halutaan tekevän, ja valitsen suuntani sen mukaan. Itse tilanteessa valinta tuntuu aina omalta tavoitteeltani, vasta jälkeenpäin (tai esimerkiksi ulkopuolisen kommentista) ymmärrän tehneeni vain siten, miten minulta odotetaan.
Esimerkkejä;
1. Lukion alussa isäni ehdotti alaa, jolle suuntautua - koska en vielä tiennyt, mitä itse haluan tulevaisuudeltani, isän ehdotuksesta tuli pakkomielle ja joustamaton tavoite. Olen pyrkimässä alalle opiskelemaan, mutta en todellakaan ole varma, haluanko juuri sitä. (ahdistus, stressi ja itku puskevat nytkin päälle vain ajatuksesta) Mutta ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa olemassa.
2. Olin luvannut poikaystävälleni mennä hänen luokseen viikonlopuksi - hänen armeija-aikanaan näemme valitettavan harvoin - kun kirjoitukset olivat vielä kesken. Suorituskeskeisenä ihmisenä olin kirjoituksista hyvin uupunut ja raskas matka hänen luokseen kestää useita tunteja. Samalle vklopulle vanhempani päättivät järjestää reissun isoisäni luokse, jota näen harvoin, ja jolla oli juuri todettu akuutti leikkaustarve ja sydäninfarktiriski. Vanhempani halusivat minut isoisän luokse, poikaystäväni hänen luokseen - syntyi ristiriita, joka luhisti minut päätöshetkellä täysin.
Lopulta menin poikaystäväni luokse, sillä hänen suostuttelumetodinsa olivat tehokkaammat. (lue; hän huusi minulle puhelimessa ja löi luurin korvaan) Olisin halunnut mennä vaaria tapaamaan.
3. Menin kihloihin muutama kuukausi sitten, juuri ja juuri 18-vuotiaana, koska en uskaltanut kieltäytyä.
Olen kasvanut perheessä, jossa isä on välinpitämätön ja vakavasti sairas äiti syyllistävä ja alistava. Olen kaiketi tottunut tekemään niin kuin minulta odotetaan, kun pelkään seurauksia oman TODELLISEN tahtoni toteuttamisesta.
Valitettavasti olen tainnut kihlautua mustasukkaisen ja omistushaluisen miehen kanssa, jonka haave on, että jään aikanaan kotiin hoitamaan lapsia. Minä, jonka on tarkoitus suorittaa ylempi korkeakoulututkinto ja luoda hieno ura. Pelkään, että taas tulevassa valintatilanteessa päätän poikaystäväni mielen mukaan.
Löysin jokin aika sitten kirjahyllystä Alice Millerin Lahjakkaan lapsen tragedian, ja pelkään pahoin, että sen lukeminen on voinut vaikuttaa mielipiteisiini. (kuten mainittu, olen äärimmäisen altis kaikille vaikutteille)
Mutta liiallinen mukautumiseni toisten toiveisiin on kyllä todellinen ongelma. Näkyy kaikkialla; olen juuri sellainen oppilas, jollaisen opettajat haluavat minun olevan. Olin juuri sellainen ystävä, jollainen minun toivottiin olevan. (imperfekti, koska nykyään olen kovin eristäytynyt, ystävyyssuhteita ei enää ole)
Otan vastuun, kun sille kaivataan ottajaa, mukaudun siihen rooliin, joka on tarjolla.
Jumalauta, mä haluan herätä ja nähdä asiat OIKEASTI myös silloin, kun on se valintatilanne, kun asiat ovat esillä - en vain muiden odotusten ja toiveiden läpi.
MISTÄ SAISIN SEN TAHTONI TAKAISIN?
Kaipaan kipeästi henkilöä, jonka kanssa keskustella tästä ja muistakin aiheista vastavuoroisesti. Minun kanssani on turha pelätä sitä, että unohtuisin puhumaan ja puimaan vain omia ongelmiani, joten jos Sinäkin kaipaat sitä keskustelukumppania, mailiosoitteeni on
[email protected]
Ja hei, älkää antako kirjallisen ulkoasun hämätä;
verbaalinen ilmaisutaito ei takaa ajatusten selkeyttä tai hyvää itsetuntoa.
Hyvä itsetunto mulla ei ole ollut koskaan, mutta nyt mulla on vasta silmät auenneet sille, miten heikosti osaan toteuttaa omaa vapaata tahtoani. Voisin kutsua itseäni liian perkeleen hyväksi sopeutujaksi - toisten ihmisten toiveisiin ja haluihin sopeutujaksi.
Kun ajaudun tilanteeseen, jossa minun pitäisi päättää jotakin, korvani ja silmäni ja emotionaalinen tuntoelimeni herkistyy, ja itsekään sitä huomaamatta etsin ympäristöstäni "neuvoa" valintaan; kysymättä minulle tulee jonkinlainen mielikuva siitä, mitä minulta odotetaan ja minkälaisen valinnan minun halutaan tekevän, ja valitsen suuntani sen mukaan. Itse tilanteessa valinta tuntuu aina omalta tavoitteeltani, vasta jälkeenpäin (tai esimerkiksi ulkopuolisen kommentista) ymmärrän tehneeni vain siten, miten minulta odotetaan.
Esimerkkejä;
1. Lukion alussa isäni ehdotti alaa, jolle suuntautua - koska en vielä tiennyt, mitä itse haluan tulevaisuudeltani, isän ehdotuksesta tuli pakkomielle ja joustamaton tavoite. Olen pyrkimässä alalle opiskelemaan, mutta en todellakaan ole varma, haluanko juuri sitä. (ahdistus, stressi ja itku puskevat nytkin päälle vain ajatuksesta) Mutta ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa olemassa.
2. Olin luvannut poikaystävälleni mennä hänen luokseen viikonlopuksi - hänen armeija-aikanaan näemme valitettavan harvoin - kun kirjoitukset olivat vielä kesken. Suorituskeskeisenä ihmisenä olin kirjoituksista hyvin uupunut ja raskas matka hänen luokseen kestää useita tunteja. Samalle vklopulle vanhempani päättivät järjestää reissun isoisäni luokse, jota näen harvoin, ja jolla oli juuri todettu akuutti leikkaustarve ja sydäninfarktiriski. Vanhempani halusivat minut isoisän luokse, poikaystäväni hänen luokseen - syntyi ristiriita, joka luhisti minut päätöshetkellä täysin.
Lopulta menin poikaystäväni luokse, sillä hänen suostuttelumetodinsa olivat tehokkaammat. (lue; hän huusi minulle puhelimessa ja löi luurin korvaan) Olisin halunnut mennä vaaria tapaamaan.
3. Menin kihloihin muutama kuukausi sitten, juuri ja juuri 18-vuotiaana, koska en uskaltanut kieltäytyä.
Olen kasvanut perheessä, jossa isä on välinpitämätön ja vakavasti sairas äiti syyllistävä ja alistava. Olen kaiketi tottunut tekemään niin kuin minulta odotetaan, kun pelkään seurauksia oman TODELLISEN tahtoni toteuttamisesta.
Valitettavasti olen tainnut kihlautua mustasukkaisen ja omistushaluisen miehen kanssa, jonka haave on, että jään aikanaan kotiin hoitamaan lapsia. Minä, jonka on tarkoitus suorittaa ylempi korkeakoulututkinto ja luoda hieno ura. Pelkään, että taas tulevassa valintatilanteessa päätän poikaystäväni mielen mukaan.
Löysin jokin aika sitten kirjahyllystä Alice Millerin Lahjakkaan lapsen tragedian, ja pelkään pahoin, että sen lukeminen on voinut vaikuttaa mielipiteisiini. (kuten mainittu, olen äärimmäisen altis kaikille vaikutteille)
Mutta liiallinen mukautumiseni toisten toiveisiin on kyllä todellinen ongelma. Näkyy kaikkialla; olen juuri sellainen oppilas, jollaisen opettajat haluavat minun olevan. Olin juuri sellainen ystävä, jollainen minun toivottiin olevan. (imperfekti, koska nykyään olen kovin eristäytynyt, ystävyyssuhteita ei enää ole)
Otan vastuun, kun sille kaivataan ottajaa, mukaudun siihen rooliin, joka on tarjolla.
Jumalauta, mä haluan herätä ja nähdä asiat OIKEASTI myös silloin, kun on se valintatilanne, kun asiat ovat esillä - en vain muiden odotusten ja toiveiden läpi.
MISTÄ SAISIN SEN TAHTONI TAKAISIN?
Kaipaan kipeästi henkilöä, jonka kanssa keskustella tästä ja muistakin aiheista vastavuoroisesti. Minun kanssani on turha pelätä sitä, että unohtuisin puhumaan ja puimaan vain omia ongelmiani, joten jos Sinäkin kaipaat sitä keskustelukumppania, mailiosoitteeni on
[email protected]
Ja hei, älkää antako kirjallisen ulkoasun hämätä;
verbaalinen ilmaisutaito ei takaa ajatusten selkeyttä tai hyvää itsetuntoa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saat lakin nyt kesällä, mutta olet vasta 18vuotias? Sori, ei liity aiheeseen, mutta nousi esille ja ihmettelen suuresti..
Mulla ei niin sanotusti tuon kaltaisia ongelmia ole, mutta paljon kokemusta poikaystävä tapaukseen liittyen.
Et ole löytänyt kesätöitä? Oletko kuinka paljon kysellyt? Jos asut pienellä paikkakunnalla, ymmärrän että vaikea löytää, mutta jos isolla, aina löytyy joku kauppa jonka kassalle pääsee tai esim. joku siivousfirma.
Jos sinulla on oma kone ja mahdollisuus msn messengerin hankintaan, se olis aika plussaa, mä katsos olen kauhea pölpöttäjä, mutta ihan asiaa (luultavasti)puhuisin ja todella haluasin sinua auttaa onelmissasi. Tykkään kuunnella ihmisiä ja niitä auttaa, mutta jos pelkästään e-mailia lähettäisin, niistä posteista tulisi hiiiirmu pitkiä.
Itse olen 18vuotias tyttö.
tarkoitin siis tuolla "olet vasta 18vuotias", että olet siis vasta täyttänyt.
Niin no, elokuussa mulla ne synttärit oli. Mut kun jotenkin... Eikös ihmiset yleensä sitoudu vasta vähän vanhempina?
On mulla kyllä messengeri. Jaksaisitko lähettää osotteesi vaikka tuohon aiemmin mainitsemaani mailiin, niin lisään sut listalleni?
Onhan sinulla tahto; Toteuta sitä!
Anna itselle aikaa, pedanttisena luonteena poltat itsesi huomaamatta loppuun.
Pysy päätöksissä jotka teet itsenäisesti. Olet nuori ja vielä muutut kovasti. Lujitut.
Anna aikaa itsellesi. Älä ole itselle liian ankara.
Siinäpä tärkein!