Pitäisikö minunkin ostaa halvalla Loviisan sataman läheltä mökki tai talo? Se halpa, koska sijaitsee lähellä satamaa.
Tämän jälkeen voisin keskittyä valittamaan sataman toiminnan aiheuttamasta melusta ja laittaa kapuloita sen kehittämiseen. Mikäs sen mukavampaa ajankulua ja oman halvan ostokseni arvon parantamista!
Sataman läheltä talo?
4
501
Vastaukset
- Anonyymi
Loviisan Asunnot Oy:lle annettiin kaupunginjohtajan esityksestä omistajaohjausta ostaa Valkon sataman läheisyydestä kiinteistöjä. Kehitys- ja konsernijaoston pöytäkirja 22.8.2019 / Pykälä 17. Pöytäkirjassa annetun tiedon mukaan kiinteistöjä käytetään vuokraamistarkoitukseen, kunnes ne mahdollisesti lunastetaan sataman laajentumisen tieltä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myyjien on pitänyt allekirjoittaa jonkinlainen sopimus, joka sisältää mm. vaitiolovelvollisuuden. Onko moinen sopimus lain mukainen ja mahdollisesti pätemätön? Annettu omistajaohjaus ei ole ollut yhtiön edun mukaista joskaan ohjauksen antajalla ei ole asiassa vastuuta. Kaikki vastuu on yhtiön hallituksella. Kannattaa pitää mielessä,
että yhtiön edellinen hallitus erosi kun omistajaohjauksesta tuli julkisuuteen annetun tiedon mukaan taakka. Yhtiön talous on huonossa jamassa ja kaupunki on antanut noin vuoden aikana 4 miljoonan edestä pääomalainaa jota ei tarvitse maksaa takaisin. Näitä rahoja lienee käytetty Valkossa sijaitsevien kiinteistöjen ostamiseen. Ei ole yhtiön edun mukaistatoimintaa ostaa mahdollisesti purettavaksi taloja. Veronmaksajat ovat siis tämänkin omistajaohjausleikin maksumiehinä. Yhtiöllä on jo ennestään paljon tyhjiä asuntoja vuokraamatta. Osakeyhtiölaissa säädetään huolellisuusvelvoitteesta jonka mukaan hallituksen on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua.
Vuosien 2019 ja 2020 aikana Loviisan Asunnot Oy on siis ostanut Valkosta satama-alueen välittömästä läheisyydestä viisi omakotitaloja. Näistä taloista ainakin kolme on vuokraamatta. - Anonyymi
Ryhdy vain samaan "huippubiskseen" kuin Loviisa Asunnot Oy. Osta talo tai ainakin vuokraa se Loviisan Asunnot Oy:ltä ja auta omistajaohjauksen taakan
alla olevaa yhtiötä. - Anonyymi
Moottoritien läheisyys, kaatopaikka, teollisuusalue myös hyviä paikkoja!
- Anonyymi
Olipa hölmö aloitus, lienet tosi tollo. Kyllähän ensin paikalla olleet ovat oikeassa, vai voiko sinun asumuksesi viereen tulla metelöimään ja levittämään saasteita tiluksillesi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444348Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1222802Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412562Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861546Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1171488- 491209
- 851154
- 45996
- 59993
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En179984