Ainakaan Ranta-Kaarilan asukkaiden terveys ei aiheuta syyllisyydentuntoja kuntapäättäjissä. Bussiliikenteessä jatkuvia muutoksia ja liikenne lakkaa alueella koko kesäksi eli kahden kuukauden ajaksi kokonaan .(7.6). Eli Ranta-Kaarilan asukkaiden on käveltävä katutöiden välissä noin 1,6 km seuraavalle bussireitille tai käytettävä taksia tai omaa autoa. Ratinaan joutuu vielä tarkistamaan millä pääsee jatkamaan.
Sen sijaan Kaarilaan tarjolla on keväästä syyskuun loppuun ajeleva rekkaliikenne bussiväylän toisessa päässä (kuljettaa täyteainetta välivarastoon Vaakkolammen maanvajoaman korjaamiseksi ja kadun koko ajoväylän vievä katuremontti on bussiväylän toisessa päässä, eli Simolankadulla,. Molemmat alkoivat kesäkuun alussa ja lyhyempi työmaa kestää siis syyskuun loppuun ja pitempi marraskuun loppuun. Saasteita , räjäytyksiä ja vesikatkoja luvassa, terveellisen kesäilman täydennykseksi. Tutkimusten mukaan (viimeisempien) kivitomu aiheuttaa vakavia keuhkosairauksia asbestia yleisemmin ja on huono yhdistelmä covid 19 kannalta. lisänä kulkumahdollisuuksien puuttumisen , joka tuo taloudellisia haittoja ja todennäköisesti melkoisesti lisästressiä erilaisia erilaisille perheille. Asiasta ilmoitettiin virallisesti ja kirjallisesti vasta työmaiden alettua. Ranta-Kaarilan asukkaat ovat jääneet mottiin niin terveyden kuin muista oikeuksien huolehtimisen suhteen. Vaikka nimenomaan kunnan tarjoamaa hyvinvointi a kuntalaisille mainostaa lähes joka puoleen eudustajat,
Tampereella osa ei ole hakenut toista rokotetta, kuntapäättäjät osasyyllisiä?
6
269
Vastaukset
- Anonyymi
Onko koronarokotus ainoastaan niin tärkeää että siitä pitää murehtia. Kyllä minä ainakin kuljen omalta asuinalueeltani paljon muillekin asiointimatkoille.
- Anonyymi
Pitääkö tuohon vastata. Koko maailma painiskelee koronan kynsissä ja kirjoittaja kyselee onko se tärkeää päästä rokotuksiin. Vaikka Suomessa tilanne on osittain parempi, emme pääse tavoitteeseen rokotusten ottajien määrän suhteen ja saa sitä paljon toivottua laumasuojaa, ellei rokotukseen hakeutujia auteta edes esim. juuri matkojen suhteen. Nyt tilanne on päin vastainen, matkat muodostuvat esteeksi. Ellei laumasuojaa saada ajoissa, menee aikaisemmat uhrauksetkin hukkaan ja ne ovat suuret, joillakin aloilla kestokykyyn nähden ylisuuret. Joukkoliikenne ei ole vain suunnitelma liikenteen toteuttamiseksi, vaan osa kansalaisten verorahoilla saamaa palvelua ja sen pitäisi tukea yhteiskunnan muutakin toimintaa, eikä toimia päin vastaisesti, kuten nyt joidenkin kaupunginosien kohdalla on käynyt ja käymässä. Pitäisi olla myös mahdollisuuksien mukaan alueellinen tasa-arvo. Tottakai muutkin asioinnit ovat tärkeitä ja loppuvat kokonaan joidenkin osalta, mainitsin kyllä siitäkin jotakin. (esim. kaupatkin ovat yhtä kaukana kuin se lähin bussipysäkki, apteekit vielä kauempana, kuitenkin matkaa keskustaan on vain 5km. On täysin edesvastuutonta estää rokotuksiin pääsy kyseisellä tavalla joidenkin kaupunginosan asukkaiden kohdalla. Suurimmalle osalle asukkaista tietokin tuli nyt vasta ja täysin yllätyksenä. Esimerkiksi Ratinassa talvella rokotuksensa saaneet, ovat nyt juuri hakemassa toista piikkiä. Nyt joukkoliikenteen lakattua 2:n kuukauden ajaksi, joutuu kävelemään (tosin nyt kesäilmassa) 1,4-1,9 km. lähimmälle linjalle. Ottamaan ensin selvää uudistuneista aikatauluista, ja linjoista minne ne menevät ja montako vaihtoa tarvitaan. Ratinassakaan ei bussi pysähdy lähellekään rokotuspaikkaa, vaan käveltävää riittää taas mennen tullen, eikä tietoa millä bussilla/busseilla pääsee takaisin. (rokotuksista saattaa saada oireita hetikin) Alueen nuoremmat ovat juuri saamassa ensimmäiset rokotteensa. Toisen he saavat jo uudistuneen linjaston vakituisia bussireittejä käyttäen. On lisäksi muitakin tilanteita, joissa kävely ei suju urheilijoiltakaan. Korona ei ole ainoa sairaus edes, lievät tapaturmatkin työllistävät terveyskeskuksia ja tieto että toimiva bussiliikenne on olemassa luo turvallisuuden tunnetta. Kun me pidämme huolta kaupungista , kaupunki pitää huolta meistä, vai pitääkö. Joillekin tuo lause on jo ironiaa ja huolen pitoo lakkkaa juuri vaalien alla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kela maksaa taksikyydin jos ei muuten pääse koronarokotukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela maksaa taksikyydin jos ei muuten pääse koronarokotukseen.
Millä ehdoilla maksaa ja millä ei. Köyhän tulisi tietää etukäteen maksaako, muuten matkakulut ovat perustarpeista, ravinnosta ja lääkkeistä ym. pois. Ilmeisesti vaaditaan melko tarkat lääkärintodistukset että matka maksetaan.
- Anonyymi
Tämän päivän Aamulehdestä voi lukea, mikä myllerrys uusi linjasto on ja kuka siitä selviää, missä ja miten vaihtaa kulkuneuvoa. Ensin väliaikaiset aikataulut ja linjat ja sitten syksyllä kokonaan uudistuvat. Enää ei muutamaan vuoteen ole jaettu koteihin edes aikataulukirjoja. Sanalla sanoen meitä ei palvella. Etenkin ikääntyvien kohdalla on lähes mahdotonta selvitä tästä linjastouudistuksesta. Moni voi jättää kyllä rokotuksillekin menon muiden linjojen käyttäjistäkin, vaikka auto kulkee mutta mikä auto ja minne, systeemillä.
- Anonyymi
Minun on yhtä vaikea uskoa evoluutioon, kuin koronapandemiaan ja siltä suojaaviin rokotuksiin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k422918Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471169
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7976Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58961Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78931