"Kaupunginhallituksessa Viljo Saukko (vas.) esitti Taimi Maliniemen (ps.) kannattamana, että kaupunki solmisi Paikallis-TV:n kanssa sopimuksen tallenteiden tekstittämisestä vuoden ajaksi. Äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys pelkkään suoratoistoon siirtymiseksi vei voiton äänin 8–2. Vastaesityksen puolesta äänestivät Saukko ja Outi Pekkala (vas.). Vastaesitystä kannattanut Maliniemi siirtyi äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolelle."
Se taisi tulla Maliniemelle käsky korkeampaa, että aina pitää olla vasemmistolaisia vastaan. Näin se kulkee. Persut on kepun kainalosauvapuolue, vai miten se menikään.
Se taisi tulla Maliniemelle käsky korkeampaa, että aina pitää olla vasemmistolaisia vastaan. Näin se kulkee. Persut on kepun kainalosauvapuolue, vai miten se menikään.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvä lopputulos, ei nuita höpinöitä kukaan jaksa moneen kertaan kuunnella, ja vielä veronmaksajien rahoilla haluaisivat omia puheitaa kuunnella.
Joku tolkku tuohon hommaan ja jaaritteluun sentään!
Ei tietoa. En ole katsonut edellistä hallituksen kokouksen pöytäkirjaa.
menikö siellä taas persuedustajalla pasmat sekaisin.
Niinhän siinä kävi.
Se on perustuslainvastaista poistaa valtuustotalenteet netistä ja tekstitys ei ole pakollista. Haapaveen keskustan miellestä on varaa tuhlata monisata kertaisesti rahaa turhuuteen, mutta tallenteiden tekstitykseen ei ole muuatta sataa euroa.
Pitää se joku järjestys siinäkin sirkuksessa olla.
Kun äänestää hyvää ehdokasta, ei sitä tarvitse kytätä.
Meillähän on edustuksellinen demokratia, eli kuka työt tekis , jos koko kylä istuu valtuustossa.
perustuslain vastaista. siellä kytökylän tuulimyllykouho sekoilee.
Persut ne vain selittelevät mustaa taas valkeaksi.
Pyörivät kuin tuuliviiri.
Ihime takinkääntäjä tuo maliniemiki. Kannattaa, mutta äänestää sitte vastaan. Tuo on kyllä niin persumaista toimintaa. Liekkö ope ohjeistanu nuin toimimaan, niin ku ylleensä. On se outua, ku on hallituksenjäsen tuolla lailla talutusnuorassa.
Avoimuudessa on kehityksen voimaa, sitä pitää kaikessa hyödyntää.
Vasurit on selvä ainoa avoimuutta edistävä puolue.
Äänet heille numerot 5 - 18 .
huvittavaa, kun tämä humaloja räyhäromukeisari on paatostanut, että kepussa ei saa ajatella itse, mutta vaikuttaa siltä, että persut toimii samalla tavalla. jos hallituksen edustajalla on oma mielipide, niin se muuttuu hyvin äkkiä toiseksi. viesti vain ja äänestää toisin, kuin kannattanut. aika säälittävää.
Ei se takaa avoimuutta että valtuuston kokous on nauhalla! Nämä vasemmiston iskulauseet on niin yksinkertasia, ja semmosiksi ne on tarkoitettukin.
Hallituksen ei tarvitse tiedotta mitään eikä lautakuntien.
Valtuusto on kumileim asin jolle tuodaan valmiit asiat.
Nykytekniikka ei lisää avoimuutta, avoimiahan nuo kokoukset ovat olleet aina.