Mies pelasti ystävättären

Anonyymi

Mies saapuu lenkiltä kotiinsa ja huomaa makuuhuoneessa tutun kauniin asetelman.
Vaimo ja ystävätär loikoilevat sänkyllä alasti vatsallaan, saunomisen jälkeen.
Pyytävät juotavaa, mutta mies huuhtelee ensin kasvonsa ja käsienpesu.

Vieressään juotavat mies ihailee naisten kauniita vartaloita ja erityisesti ihanan pyöreitä sopusuhtaisia pyllyjä.
Joita molempia taputtaa hellästi juomien jättämisen jälkeen.
Naisia naurattaa ja toteavat, että odotas iltaan asti.

Naisten jäädessä kahden kelaavat ystävättären päättynyttä parisuhdetta ja siitä jäänyt jonkinlainen henkinenlukko ystävän mieleen, seksin suhteen.
Siinä tällä aviovaimon miehellä oli iso rooli kun palautti ystävälle naiseuden takasin.

Vaimo jätti parisenkuukautta sitten miehensä ja parhaan ystävänsä kahdestaan, kahdeksi vuorokaudeksi. Ohjeistaen miestään, että optio on auki, mutta mies ilmoitti, ettei rakastele ystävän kanssa. Mutta muuhun on valmis.

Niinpä vaimon ystävä ja aviomies olivat kahdestaan ja lähinnä juttelivat ensimmäisenillan. Toki yön nukkuivat yhdessä molemmat ollessa alasti ja sylikkäin, pientä pusuttelut.

Toinen päivä ja varsinkin ilta olivat täynnä seksuaalista hellyyttä.
Joka päätyi siihen, että mies onnistui pimppaa nuolemalla, antaan naiselle orgasmin.
Sillä oli suuri merkitys ystävättärelle ja illankuluessa orgasmeja tuli lisää.
Nainen koki suuren vapautuksen ja oli aivan haltioissaan, sekä halusi myös miehelle laukeamisen.

Niin palataan takaisin makuuhuoneeseen jossa naiset keskenään nuolevat toisilleen orkkuja, miehen ollessa vielä löylyissä.
Silti molemmat naiset ovat täysin heteroita, mutta heidän keskinäinen rajaton ystävyys sallii tälläisen hellyyden.
Tietenkin aviomies hyväksyy asian täysin, eikä koe siinä mitään uhkaa.
Sellainen sopimus on, että ainoastaan keskenään saavat olla. Eikä koskaan minkään kolmannen naisen kanssa.

Vaimo myös kehuu miestään miten ihana tämä on ja niin ymmärtäväinen.
Niihin kehuihin myös ystävättären on helppo yhtyä.
Mutta tuoko ilta jotain uutta? Varsinkin ystävätär odottaa jännittyneenä.
Tapahtuuko eka rakastelu miehen kanssa, avioeron jälkeen?
Miehen joka palautti naiseuden takaisin hänen mieleensä ja kehoonsa.

Katsotaan jos tarina jatkuu.

8

12030

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatka ihmeessä.
      T. Nainen.

    • Anonyymi

      Hyvin on herkkää ja kaunista. Toivottavasti jatkat ja kerrot miten lopulta hellyys päätyi.
      T. Nainen innoissaan

    • Anonyymi

      "Mies pelasti ystävättären" jatkuu.
      Kaikki kolme ovat siirtyneet makkariin sänkylle ja ystävätär on pariskunnan keskellä siten, että naiset pusuttelevat keskenään.
      Vaimon käsi hiplaa kevyesti pimppaa ja ystävätär aukaisee reisiään enemmän, nauttien tilanteesta yhä enemmän.

      Siitä mies siirtyy varoen kuin perhonen ystävättären päällee ja työntää tunnustellen penistä pimpan ihanuuteen.
      Ystävätär vaipuu kuin johonkin onnellisuuden sumuverhoon, pois todellisuudesta.
      Miehen lantionliike on kuin laineenliplatusta rantaveteen, mutta vaikutus on suuri.
      Sillä ystävätär saa sellaisen orgasmiryöpyn ettei ole kokenut vastaavaa aikaisemmin.

      Pariskunta on nyt kahdestaan, ystävättären siirtyessä nukkuun tyytyväisenä vierashuoneeseen.
      Vaimo kysyy kevyesti mieheltään, että miltä tuntui toinen pimppa?
      Oli se hyvä, muttei sinua kukaan voita.

      Naista miehensanat miellyttää, sillä pimpan kehuminen on musiikkia naisten korviin.
      Nai oikein täysillä, että tunnen kovankalusi pimpan jokaisessa sopukassa. Vaimo kuiskaa miehensä korvaan, sitä samalla näykkäisten.

      • Anonyymi

        Kerrankin jotain kivaa Ukko64:ltä.
        Fantasiaa ,mutta hyvää sellaista.
        👍!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrankin jotain kivaa Ukko64:ltä.
        Fantasiaa ,mutta hyvää sellaista.
        👍!

        Mitä? Mikä on "ukko 64".
        Itse kirjoitin tähän "tositarinat" kylläkin nyt ensimmäisen kerran.

        Jos lukijat tykkäsivät niin saatan toistenkin innostua kirjoittaan.


    • Anonyymi

      Siinä on taikaa ja tähtipölyä, naisten ystävyydessä.
      Mysteeri meille monille.

    • Anonyymi

      Hienon herkkä ja ajankohtainen kirjoitus kun tosiaan heteronaiset haluavat olla myös naisen kanssa yhdessä ja kokea seksuaalista tyydytystä.
      Mutta eivät mitenkään lokeroi tai miellä itseään bi-seksuaaliseksi naiseksi.
      Se on vapautta olla, ihminen.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1829
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1141
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1135
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      862
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      856
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      54
      701
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe