Kutsu tuli taas edellisenä päivänä

Nyt on taas verenpaine tapissa. Miesystävän siskon perheessä vietetään huomenna yo-juhlia ja kellonaika ilmoitettiin tänä iltana yhdeksältä. Juhlat on huomenna keskipäivällä. Tässä ko. suvussa on aina sama juttu, oli juhla mikä tahansa, synttärit, rippijuhlat, yo juhla tai muu niin mitään henk.kohtaisia kutsuja he eivät ikinä lähetä ja kellonajan saa tietää pahimmillaan samana päivänä. Nyt alkaa niin tympiä että tekis mieli tehdä huomenna oharit tai myöhästyä reilusti. Mielestäni hyviin käytöstapoihin kuuluu lähettää kutsu ajoissa, että vieraat osaa varautua muilta menoilta. Kutsu on siinä mielessä tärkeä ettei joudu juhlapäivänä odottelemaan täysissä juhlatamineissa montaa tuntia tai lähtemään 5 minuutin varoitusajalla. Muutenkin olisi kiva saada kutsu, niin tuntisi itsensä edes jonkin arvoiseksi. Samassa perheessä on vielä tapana säätää juhlien aikana valmisteluja, mikään ei ole valmista ja lähdetään jopa kauppaan kesken kaiken hakemaan jotain puuttuvaa asiaa ja jätetään vieraat odottamaan. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Olis kiva kuulla mielipiteitä miten pitäis toimia että nämä suvun ihmiset tajuavat jatkossa toimia vieraita arvostaen. Jos ei muu auta niin sanon suoraan huomenna heille.
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ihan samaa kokemusta, mutta saman tyyppistä. Molemmissa suvuissa. Mietin juuri yksiä rippujuhlia. Hankala jättää menemättä, sillä juhlinnan kohteella ei ole järjestelyihin sanottavaa. Mutta kait vain joskus pitää jättää menemättä. Kehotan samaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt on taas verenpaine tapissa. Miesystävän siskon perheessä vietetään huomenna yo-juhlia ja kellonaika ilmoitettiin tänä iltana yhdeksältä. Juhlat on huomenna keskipäivällä. Tässä ko. suvussa on aina sama juttu, oli juhla mikä tahansa, synttärit, rippijuhlat, yo juhla tai muu niin mitään henk.kohtaisia kutsuja he eivät ikinä lähetä ja kellonajan saa tietää pahimmillaan samana päivänä. Nyt alkaa niin tympiä että tekis mieli tehdä huomenna oharit tai myöhästyä reilusti. Mielestäni hyviin käytöstapoihin kuuluu lähettää kutsu ajoissa, että vieraat osaa varautua muilta menoilta. Kutsu on siinä mielessä tärkeä ettei joudu juhlapäivänä odottelemaan täysissä juhlatamineissa montaa tuntia tai lähtemään 5 minuutin varoitusajalla. Muutenkin olisi kiva saada kutsu, niin tuntisi itsensä edes jonkin arvoiseksi. Samassa perheessä on vielä tapana säätää juhlien aikana valmisteluja, mikään ei ole valmista ja lähdetään jopa kauppaan kesken kaiken hakemaan jotain puuttuvaa asiaa ja jätetään vieraat odottamaan. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Olis kiva kuulla mielipiteitä miten pitäis toimia että nämä suvun ihmiset tajuavat jatkossa toimia vieraita arvostaen. Jos ei muu auta niin sanon suoraan huomenna heille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu