puhumattomuus

Minulla on sellainen ongelma etten tahdo saada sanotuksi asioita joita on mielessä. Siinä on jokin lukko. Normaalisti pyörii asioita mielessä mutta kun menen terapeutilleni kaikki ajatukset tuntuvat häviävän. Tai jos on ajatuksia niin en saa niitä sanotuksi. Usein olemmekin vain hiljaa. Onkohan terapeutissa vikaa kun hän ei saa minua avautumaan. Onko muilla samanlaista ongelmaa ja mikä auttaisi suun avaamisessa?
4539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En tiedä, mistä moinen johtuu, mutta voisit kokeilla sitä, että kirjoitat näitä asioita ylös kun ajatuksia mieleen tulee. Selitä ongelmasi terapeutillesi ja kerro ylöskirjoittamasi asiat hänelle tämän jälkeen.

Äänestä

saa sanottua terapiassa enkä oikein muuallakaan, mitä haluaisin. Joten sanat vaan ei tule. Mä kirjoitan terapeutilleni ja siitä men yritetään sitten sada jotain aikaiseksi. Helpottaa jo, se kun saa edes kirjoitettua. saan myös sanottua edes jotain, sen jälkee, kun terapeuttini on lukenut kirjailuni.

Äänestä

Kyseessä on defenssi eli mielen puolustautumiskeino. Alitajunnan merkitys ihmisen sanoihin, tekoihin ja olemiseen on valtava. Kaikki on psykoanalyyttistä kun se oikein ymmärtää.

Äänestä
  • Puhu vaikka tästä puhumattomuuden ongelmasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuppisuu-ukko kirjoitti:

Minulla on sellainen ongelma etten tahdo saada sanotuksi asioita joita on mielessä. Siinä on jokin lukko. Normaalisti pyörii asioita mielessä mutta kun menen terapeutilleni kaikki ajatukset tuntuvat häviävän. Tai jos on ajatuksia niin en saa niitä sanotuksi. Usein olemmekin vain hiljaa. Onkohan terapeutissa vikaa kun hän ei saa minua avautumaan. Onko muilla samanlaista ongelmaa ja mikä auttaisi suun avaamisessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu