Savonlinnan kaupunki pyytää Lehtiniemen entisen emäntäkoulun alueen matkailun kehittämiseen apua

Anonyymi

Savonlinnan kaupunki on käynnistänyt hankkeen Lehtiniemen matkailun kehittämiseksi. Hankkeessa muodostetaan Lehtiniemen alueen maankäytön yleissuunnitelma sekä alueen matkailun kehittämisstrategia. Kaikille avoimella kyselytutkimuksella selvitetään alueen vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Kysely on avoinna 4.7. saakka.

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa ja vahvistaa Lehtiniemen alueen matkailullisia vetovoimatekijöitä, kehittää alueen käyttöä ja matkailupotentiaalia, sekä muodostaa kokonaisnäkemys matkailun kehitysnäkymistä ja –tarpeista Lehtiniemen alueella. Maankäytön yleissuunnitelma laaditaan tukemaan alueen tulevaa käyttöä ja pohjustamaan myöhemmin laadittavaa ranta-asemakaavaa ja sen mitoitusratkaisuja. Työ on käynnistynyt toukokuussa 2021 ja yleissuunnitelman on tavoite valmistua marras-joulukuussa 2021.

Lehtiniemen entinen kartano- ja opistoalue sijaitsee Savonlinnassa Tolvanniemen kylässä Haapaveden rannalla. Lehtiniemen alue rajautuu etelässä järveen, idässä Lehtiniemensalmeen ja pieneen lahteen, jonka rannalla on Lehtiniemen kylä. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 17 hehtaaria, jonka kaupunki hankki omistukseensa vuonna 2019.

Lehtiniemen historia ulottuu 1600-luvulle, jolloin alueelle on perustettu kartano. Nykyinen päärakennus (kartano) on 1800-luvun puolivälistä. Alueella on toiminut emäntäkoulu 1930-luvulta aina vuoteen 2008 asti. Lehtiniemessä on 18 rakennusta ja alueesta on tehty kulttuuriperintö- ja luontoselvitykset vuonna 2020.
Vastaa kyselyyn 4.7. mennessä

Hankkeessa toteutetaan kaikille avoin kyselytutkimus, jolla pyritään selvittämään Lehtiniemen alueen vahvuuksia, mahdollisuuksia ja kehitystarpeita, sekä tunnistaa alueen paikallisidentiteettiin kuuluvia toimintoja ja kohteita. Kyselyn vastauksia tullaan hyödyntämään työn toteutuksessa.

Kyselylomake löytyy kaupungin kotisivuilta osoitteesta https://www.savonlinna.fi/asukas/kaavoitus

1

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antakee sen Saimaa-ilmiön tehhä nyt siitä semmonen kulttuuripäämaja
      Oisvatpahan sitten vähän aikaa pois ihmisten silmistä hölmöilemästä ja kun heillä nyt siellä on se 20 miljoonaa rahaa niin ei tarvii erikseen ennää antaa mitään, ootellaan vaan valmista on se sen verran osaava joukko, jos ei muuta niin hassaamaan rahaa ja puhumaan joutavia siellä se pölinä ei häiritse kun norppia ja lintujen pesimistä. Jos ees jotain hyvää saisvat aikaseksi.
      Josko vältyttäs jopa muuttotappiolta tuolla konstilla

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe