Unen tulkinta

Näin unta, että kävelin lähiöalueella puhuen äitini kanssa puhelimessa. Yhtäkkiä vastaan tuli nainen noin 10v lapsen kanssa, lapsi talutti pientä ilveksen pentua. Tilanteessa syntyi riita siitä kun kyselin mistä he ovat sen saaneet. Tilanne kääntyi täysin päälaelleen ku hoito vastuu siirrettiin minulle. Pentu oli tuossa vaiheessa unessa kasvanut jo isoksi ja jouduin sitä lähiöalueella pakenemaan kainalossani pieni kenguru sekä kintereillä juokseva pieni poni. Pakenin rappukäytävään, jonka ovessa on liiketunnistin joten jouduin kaikin voimin pitämään ovesta kiinni kun ilves ilmestyi oven taa, ettei ovi aukea. Sinne ilmstyi myös kaksi mustapantteria joten päätin päästää ilveksen rappukäytävään niiltä suojaan suojellen samalla kengurua ja ponia. Latasin puhelimeeni 112 sovelluksen, jotta poliisin olisi helpompi minut paikantaa sillä minulla ei ollut aavistustakaan minne olin ilvestä paennut. Poliisit eivät selitystäni uskoneet ja ulkona alkoi kaaos isojen kissaeläinten takia. Tähän loppuu mun muistikuvat. Olkaa kilttejä ja ennustakaa mitä hittoa tää meinaa
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näin unta, että kävelin lähiöalueella puhuen äitini kanssa puhelimessa. Yhtäkkiä vastaan tuli nainen noin 10v lapsen kanssa, lapsi talutti pientä ilveksen pentua. Tilanteessa syntyi riita siitä kun kyselin mistä he ovat sen saaneet. Tilanne kääntyi täysin päälaelleen ku hoito vastuu siirrettiin minulle. Pentu oli tuossa vaiheessa unessa kasvanut jo isoksi ja jouduin sitä lähiöalueella pakenemaan kainalossani pieni kenguru sekä kintereillä juokseva pieni poni. Pakenin rappukäytävään, jonka ovessa on liiketunnistin joten jouduin kaikin voimin pitämään ovesta kiinni kun ilves ilmestyi oven taa, ettei ovi aukea. Sinne ilmstyi myös kaksi mustapantteria joten päätin päästää ilveksen rappukäytävään niiltä suojaan suojellen samalla kengurua ja ponia. Latasin puhelimeeni 112 sovelluksen, jotta poliisin olisi helpompi minut paikantaa sillä minulla ei ollut aavistustakaan minne olin ilvestä paennut. Poliisit eivät selitystäni uskoneet ja ulkona alkoi kaaos isojen kissaeläinten takia. Tähän loppuu mun muistikuvat. Olkaa kilttejä ja ennustakaa mitä hittoa tää meinaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu