En tiedä 'kuuluuko' tämä asia tänne...
Mun 'ongelma' on että mä pelkään häpeää, siis sen tunnetta itselle...se olisi ehkä kamalinta mitä voisin kuvitella itselle, häpeä...
En voi kertoa kavereilleni läheskään kaikkia asioita, jotka ei ehkä kuitenkaan olisi niin kamalia...minulle ne on kuitenkin liian 'noloja' ja ylitsepääsemättömiä asioita...kaverini eivät tiedä etten ole suudellut ketään...tämä asia on pahin mitä varjelen...olen valehdellut asiasta jopa entiselle poikaystävälleni...! valehtelin vaikka hän sanoi ettei tarvitse vastata jos en halua...halusin valehdella kuin olla hiljaa ja jättää asian hänen pohdinnan varaan... hän oli minua 3-vuotta vanhempi ja kokeneempi...hän oli aivan ihana ja ymmärtäväinen...kuitenkin kun hän kysyi, netissä, olenko suudellut ketään, valehtelin...olen melko varma ettei hän olisi tehnyt oloani kiusalliseksi eikä mitään muutakaan kamalaa...mutta se on minulle aika häpeällinen asia...en vaan voinut myöntää sitä...ehkä jos en olisi valehdellut suhteemme olisi ollut erilainen, vaikka se olikin ihana...saattaisimme jopa vielä olla yhdessä...hän monesti tekstatessaan kertoi kuinka olisi halunnut suudella minua...sydämeni löi silloin aina kerran enemmän ja tuli outo olo...valhe muistui aina mielessä...koska olen 'jo' 16 enkä suudellut ketään tunnen itseni oudoksi...pelkään suutelemista...! pelkään/tiedän ettei se ole ehkäpä täydellistä ja että nolaan itseni...! se on aika kamalaa...kavereille en tästä tietenkään puhu...se olisi aivan liian noloa...en muutenkaan pysty puhumaan kaikista asioistani kavereille...välillä tunnen että käytän heitä hyväksi, kun tiedän aika paljon heistä ja tiedän paljon heistä...teidän keneen voin luottaa...hänelle kerron jonkun asian mitä muut eivät tiedä, mutta ehkä hän ei tiedä jotain mitä muut tietävät...se ehkä johtuu kavereideni erilaisuudesta...joillekin on helpompi puhua eri asioista...mutta oikeastaan kellekään ei nykyään ole helppo/mukava puhua omista mietteistä, koska kukaan heistä ei ole samalla aaltopituudella kanssani, niin ainakin luulen/kuvittelen...he tuntuvat niin pinnallisilta ja tuntuu etteivät he ollenkaan mietiskelisi yksin jotain asioita niinkuin minä...kukaan kavereistani ei tiedä kunnolla millainen olen...en valehtele heille muutakuin joskus 'pakosta' kun ei kehtaa tunnustaa...mutta en vaan näytä kaikkia tunteitani, enkä kerro kaikkia aatteitani...eikä heitä varmaan kiinnostakaan koska ei me puhuta muuta kuin todella harvoin joitakin ns.syvällisiä juttuja...minusta kyllä olisi mukavaa jos saisi joskus kertoa omia ajatuksiaa..purkaa sisintään ja kuunnella heidän ajatuksia, itkeäkin jos siltä tuntuisi ja oppia heistä uutta...siinä he oppisivat minusta...kyllä minä kerron asioita kun luotan, mutta en tällä hetkellä osaa luotta tarpeeksi kertoakseni kaikkea...olisi helppo kertoa jos puhuisimme asioita ja hekin kertoisivat...mutta niinkuin jo totesin, olemme erilaisia...tuntuu kuin minä olisin enemmän tunteva ja mietin asioita enemmän kuin he...välillä mielessäni ihmettelen kuinka he eivät välitä, ja joskus tuntuu kuinka mikään mitä heille sanotaan ei liikuta eikä pistä miettimään asioita erilailla...kun tässä mittii...minulla ei taida olla yhtään ystävää...kaikki ovat vaan hyviä kavereita...ehkä siksi pelkään häpeää ja peitän todelliset tunteeni/ajatukset välillä...se tässä taitaakin olla ongelmani...?
Mun 'ongelma' on että mä pelkään häpeää, siis sen tunnetta itselle...se olisi ehkä kamalinta mitä voisin kuvitella itselle, häpeä...
En voi kertoa kavereilleni läheskään kaikkia asioita, jotka ei ehkä kuitenkaan olisi niin kamalia...minulle ne on kuitenkin liian 'noloja' ja ylitsepääsemättömiä asioita...kaverini eivät tiedä etten ole suudellut ketään...tämä asia on pahin mitä varjelen...olen valehdellut asiasta jopa entiselle poikaystävälleni...! valehtelin vaikka hän sanoi ettei tarvitse vastata jos en halua...halusin valehdella kuin olla hiljaa ja jättää asian hänen pohdinnan varaan... hän oli minua 3-vuotta vanhempi ja kokeneempi...hän oli aivan ihana ja ymmärtäväinen...kuitenkin kun hän kysyi, netissä, olenko suudellut ketään, valehtelin...olen melko varma ettei hän olisi tehnyt oloani kiusalliseksi eikä mitään muutakaan kamalaa...mutta se on minulle aika häpeällinen asia...en vaan voinut myöntää sitä...ehkä jos en olisi valehdellut suhteemme olisi ollut erilainen, vaikka se olikin ihana...saattaisimme jopa vielä olla yhdessä...hän monesti tekstatessaan kertoi kuinka olisi halunnut suudella minua...sydämeni löi silloin aina kerran enemmän ja tuli outo olo...valhe muistui aina mielessä...koska olen 'jo' 16 enkä suudellut ketään tunnen itseni oudoksi...pelkään suutelemista...! pelkään/tiedän ettei se ole ehkäpä täydellistä ja että nolaan itseni...! se on aika kamalaa...kavereille en tästä tietenkään puhu...se olisi aivan liian noloa...en muutenkaan pysty puhumaan kaikista asioistani kavereille...välillä tunnen että käytän heitä hyväksi, kun tiedän aika paljon heistä ja tiedän paljon heistä...teidän keneen voin luottaa...hänelle kerron jonkun asian mitä muut eivät tiedä, mutta ehkä hän ei tiedä jotain mitä muut tietävät...se ehkä johtuu kavereideni erilaisuudesta...joillekin on helpompi puhua eri asioista...mutta oikeastaan kellekään ei nykyään ole helppo/mukava puhua omista mietteistä, koska kukaan heistä ei ole samalla aaltopituudella kanssani, niin ainakin luulen/kuvittelen...he tuntuvat niin pinnallisilta ja tuntuu etteivät he ollenkaan mietiskelisi yksin jotain asioita niinkuin minä...kukaan kavereistani ei tiedä kunnolla millainen olen...en valehtele heille muutakuin joskus 'pakosta' kun ei kehtaa tunnustaa...mutta en vaan näytä kaikkia tunteitani, enkä kerro kaikkia aatteitani...eikä heitä varmaan kiinnostakaan koska ei me puhuta muuta kuin todella harvoin joitakin ns.syvällisiä juttuja...minusta kyllä olisi mukavaa jos saisi joskus kertoa omia ajatuksiaa..purkaa sisintään ja kuunnella heidän ajatuksia, itkeäkin jos siltä tuntuisi ja oppia heistä uutta...siinä he oppisivat minusta...kyllä minä kerron asioita kun luotan, mutta en tällä hetkellä osaa luotta tarpeeksi kertoakseni kaikkea...olisi helppo kertoa jos puhuisimme asioita ja hekin kertoisivat...mutta niinkuin jo totesin, olemme erilaisia...tuntuu kuin minä olisin enemmän tunteva ja mietin asioita enemmän kuin he...välillä mielessäni ihmettelen kuinka he eivät välitä, ja joskus tuntuu kuinka mikään mitä heille sanotaan ei liikuta eikä pistä miettimään asioita erilailla...kun tässä mittii...minulla ei taida olla yhtään ystävää...kaikki ovat vaan hyviä kavereita...ehkä siksi pelkään häpeää ja peitän todelliset tunteeni/ajatukset välillä...se tässä taitaakin olla ongelmani...?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ehkä mul o vähä samanlainen ongelma...mäkin pelkään ain nolaavani itteni.Mullaka ei oikeen o kavereit, tai on yks suht hyvä ja muutama vähä "huonompi". mä koin ensisuudelmani 16 vuotiaana,nyt oon 17 ja n. vuoden sisäl oon suudellu jo neljän kans, tosin siin ei must o mitää positiivist et oon suudellu niinki "monen" kans, en nimittäin oo seurustellu ikän kenenkä kans.
Täytän neljän kuukauden päästä 18.En ole koskaan seurustellut ja ensisuudelmaakin tässä vielä odotellaan.Joidenkin mielestä mä voin olla säälittävä.Joku saattaa jopa aatella et mä oon yksinkertasesti nii-iin ruma ettei kukaan kiinnostuis musta.Mut en oo säälittävä enkä ruma.Jos olisin tehnyt 12-vuotiaana pari valintaa erilailla asiat voisivat olla nyt toisin.
Mitä ystäviin tulee...Mulla on ystäviä jotka on ollut mun ystäviä ekaluokasta asti.Sitte on mä oon saanut uusia ystäviä.Nyt opiskelen toisella paikkakunnalla toista vuotta amiksessa ja oon saanut uusia todella hyviä ystäviä.Ja ne kaikki yhtä lukuunottamatta on yli kahenkymmenen.Se yksi on mun ikänen.Mutta kukaan näistä uusista ystävistä ei kunnolla tunne mua.Koulussa mä oon rauhallinen ja ystävällinen.Vasta viime aikoina ne on nähny toisen puolen musta.Mä suutun helposti ja otan stressiä pikkuasioista, mä oon heti kunnon ämmä.Aiemmin kukaan ei tiennyt tästä pikkuasiasta.Mä en halunnut näyttää heille millainen mä oikeesti oon.Heille mä oon se "teini-Maija", kiltti ja rauhallinen, joka ei oikeestaan oo teini, se joka käyttäytyy kuin aikuinen.
Osalta tää on totta, mut osalta ei.
Nyt kun ne on saanu vähän tuntumaa tähän toiseen puoliskaan musta, ne on siitä huolimatta mun ystäviä.Ehkä jo ensi talvena mä uskallan kertoo niille pari tosi synkkää salaisuutta.
Tosi ystävät ei jätä.Näin mä haluan uskoa.Ja toivon että mulla on tosi ystäviä.
Ystävät on kaikki kaikessa.
Tai ainakin niin sanotaan, mut eipä mullakaan pahemmin ihan kunnon ystäviä ole..enää. Mul oli yks tosi hyvä ystävä. Ekaluokalta lähtien oltiin samalla luokalla ja sitte viidennellä meistä tuli parhaat kaverit. Sitä jatku sitte ysille asti, tosin siinä välissä se kyl vähän rakoili. Sitten yhtäkkiä se ystävä sai poikaystävän, joka ei oikein tykännyt musta niin enpä oo sitäkään ystävää nähny vapaa-ajalla varmaan vuoteen. Amiksessa joskus...
Oonhan sitte saanu uudesta koulusta ihan mukavia kavereita, mut...ne on sitte vähän erilaisia kun mä. Ja siksi ehkä häpeän kertoa kaikkea. Kukaan henkilö ei tiedä musta kaikkea. Ei varmaan puoliakaan.
Se johtuu aina erilaisuudesta. Yhden henkilön kanssa ollaan hyviä ystäviä. Se sattuu olemaan mun sisko...aika yllättävää, mut meillä on esim. 10 vuoden ikäero. Sitten sekin sai poikaystävän, joka ei musta oikeen pidä ja siellä en oo käyny puoleen vuoteen. (..ennen kävin varmaan ainakin kerran tai kaks kuukaudessa..) Ja systerin kanssa tuli tehtyä eka baarireissukin...ja se vei mut trance-musiikin syövereihin joskus pari vuotta sitte..siitä oon sille ikuisesti kiitollinen. Kiitti sisko..8)
Oon 16 enkä oo seurustellu, mut suudellu kyllä. Ei siinä kyl oo mitään, koska ne ihmiset ei oikeesti välittäny musta. Enkä mä niistä.
Nyt oon päättäny et enää en tarvi ketään vaan oon niin vapaa kun haluan. En vastaa kenellekkään mistään. Teen sitä mitä ite haluan. Sit jos joku tulee valittamaan niin so what...
Nyt kyllä tulee hymy kasvoille pitkästä aikaa ihan rehellisesti...Hyvää kevättä kaikille! 8D