Tanssikielto jatkuu

Anonyymi

Uudenmaan, Kanta-Hämeen sekä Päijät-Hämeen maakunnissa uutisoi tuore Iltalehti.

Tanssikielto ei koske ulkoterassitansseja.

Valtioneuvoston päätös voimaan alkaen 09.06.2021. Päätös allekirjoitettu pääministeri Sanna Marinin (SDP) toimesta.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joopa joo, STM:n virkamiehet (tai virkanaiset) jyräävät. Ministeri on usein vain keulakuva. Sitä on sattuvasti sanottu " Virkamies päättää, luottamusmies luottaa".

      Onneksi on muutama pienempi tanssilava jo avautunut. Täältä etelästä on sinne aina ainakin 2 h matkaa, mutta sitä aikaa kyllä meillä eläkeläisillä on. Tanssitaan nyt niillä.

      • Anonyymi

        Tanssiporukassa on kuultu ikäviä uutisia tansseista ainoastaan muutama karavaanari eikä ketään haettavia, vaikka oli tultu monensadankilometrin tanssimatkan takaa. Sanoisin että ihan oikein heille nimittäin alueelta, jolta lähtivät on koronan takia tanssit kielletty, joten on niiltä lähteville koronalingoille se silloin i h a n oikein, että eivät pääse kenenkään lähelle tautia levittämään sellaisillekin alueille, joilla tanssia saa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanssiporukassa on kuultu ikäviä uutisia tansseista ainoastaan muutama karavaanari eikä ketään haettavia, vaikka oli tultu monensadankilometrin tanssimatkan takaa. Sanoisin että ihan oikein heille nimittäin alueelta, jolta lähtivät on koronan takia tanssit kielletty, joten on niiltä lähteville koronalingoille se silloin i h a n oikein, että eivät pääse kenenkään lähelle tautia levittämään sellaisillekin alueille, joilla tanssia saa.

        Ihmiset pelkäävät näitä korona-alueilta monensadankilometrin säteellä koronaa levittäviä friikkejä eivätkä uskalla tulla paikallistansseihinkaan.


    • Anonyymi

      Onko se nyt niin vaikea odottaa sinne syksyyn kun alkaa kansa olla rokotettu kertaalleen tai kokonaan.
      Kun päästään syksyyn alkaa tauti taas levitä ja paikat on kiinni. Virusvariantteja ilmestyy kokoajan lisää.

    • Anonyymi

      Kyllä ainakin viime lauantaina toisessa jo aloittaneessa paikassa oli tosi mukavasti väkeä. Matkailuautoja jonkin verran eli osa kauempaa liikkeellä. Varttunempaa porukkaa, ainakin eka rokotus jo saatu.

      Pirusti kyllä hyttysiä, OFFIA mukaan!

    • Anonyymi

      Intian variantilta ( delta) ei ole 2 kertaa rokotetutkaan suojassa. Uudenmaan ym. tartunta-alueilta himotanssija käyvät muualla tansseissa, levittämässä tartuntaa.
      Kyllä tyhmiä on ihmiset, kun ei tätä tajua!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Ei meitä "Uudenmaan himotanssijoita" nyt niin paljon ole, että se mitenkään koronatilastoissa ikävästi näkyisi! Hatunnosto niille muutamalle tanssilavalle, jotka ovat jo auenneet.

      Tanssitaan taas viikonloppuna!!!

    • Anonyymi

      Tulevina viikkoina uusmaalaiset ja hämäläiset tekevät tanssireissuja ympäri Suomenniemen mielenkiintoisin seurauksin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5137
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3460
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2818
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      8
      1959
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      260
      1441
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1372
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1068
    Aihe