Sinulle, joka koet että olen loukannut sinua

Anonyymi

Haluaisin, että tiedät. Olet mielestäni yleisesti ajatellen kaunis ja hyvä ihminen.
Luultavasti syy siihen, etten pysty ajattelemaan sinusta sen enempää on se, että olet vuosien mittaan sanonut jotain, mitä en voi unohtaa, ja aliarvioinut minut täysin oletuksillasi ja käytökselläsi. Lisäksi syyllistät minua toistuvasti, mikä on loukkaavaa. En takerru näihin asioihin ja pystyn kyllä pitämään sinusta, mutta on täysin mahdotonta kuvitella mitään enempää, jos kahdenvälinen ymmärrys on jäänyt tuolle tasolle. Tunteeni eivät ole peili omistasi. Yleensä tunteet kehittyvät ja syntyvät toiseen tutustumisen kautta. Ne hetket, kun olisin kipeimmin tarvinnut kuuntelijaa, ovat ohi. Minä selvisin niistä asioista, ihan ilman sinua.
M->N

83

2448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tällä haet sitten oikeutusta omaan käytökseesi. Mahdatko itse ymmärtää miten olet käyttäytynyt vuosien varrella ja mitä lupauksia olet antanut? No ei sillä niin väliä, enää.

      • Anonyymi

        Eiks narskut anna aina tollasen vasta syytöksen. Sivusta vaaaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiks narskut anna aina tollasen vasta syytöksen. Sivusta vaaaa

        Ei?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiks narskut anna aina tollasen vasta syytöksen. Sivusta vaaaa

        Varsinainen tunteiden tulkki siinä🤦‍♀️

      • Anonyymi

        Kenelle luulet vastaavasi? Katkeraa kerrassaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle luulet vastaavasi? Katkeraa kerrassaan..

        Kenen luulet(te) vastaavan? Sairasta kerrassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen luulet(te) vastaavan? Sairasta kerrassaan.

        No niin on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin on!

        Sitäpä juuri, en ole scrollannut vielä alaspäin, mutta eiköhän joku epätoivoinen vielä koita edes tätä provoaloitusta sorvata omiin likaisiin tarkoitusperiinsä kun muuten on vähän.. tuota hiljaista.

    • Anonyymi

      No, good for you sinulle sitten. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Sitä saa yleensä mitä tilaa, mitä antaa toisen ymmärtää ja miten sitä toista kohtelee. Hiljaisuutesi huusi lujempaa kuin mitkään sanasi ikinä. Että elvistele ihan rauhassa siellä itseriittoisessa ylhäisyydessäsi, johon olet jo niin tottunut.

      • Anonyymi

        Kylläpä on katkera kommentti

      • Anonyymi

        Sinulla ei ole mitään oikeuksia puuttua toisten elämään!! Joten lopeta, vai etkö ymmärrä suomen kieltä ja lakeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei ole mitään oikeuksia puuttua toisten elämään!! Joten lopeta, vai etkö ymmärrä suomen kieltä ja lakeja.

        Jesuiitat absurdeine väitteineen ei hevillä luovuta nimettömille huuteluineen, servantit tosin löi jo hanskat tiskiin, että peskää itte kuraiset lapasenne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä on katkera kommentti

        Hello no kumman sinä haluat niistä puolisoista? Surkeaa toi sun trollaus! Kumpi itse olet mieskö vai nainen? Ohi meni!!!!!

    • Anonyymi

      Mä en selvinnyt. Mulla ei ole ketään. Olen hädässä.

      • Anonyymi

        Samoin minä. Pitäskö meidän perustaa joku särkyneiden sydänten klubi yhdessä?
        Ja aloittajalle.. Jos olisi minulle niin ei kiitos enempää. En pidä tuollaisista ihmisistä yhtään mikä kirjoituksestasi paistaa. Enkä koe tulleeni loukatuksi enkä takuuvarmasti syyllistä häntä mistään.

      • Anonyymi

        Hätä ei lue lakia eikä kipu ja liikuntakyvyn menetys kenenkään tunteita.

    • Anonyymi

      Voisin kirjoittaa jotain samantapaista. Tosin kypsynyt valovuosia sittemmin. Nautitaan auringosta! (m>n)

      • Anonyymi

        Elämä on toisille opintomatka :) Auringosta on nautittu, pyörälenkillä uuden ystävän luona naapurikaupungissa. Olen niin kiitollinen siitä, että olen saanut uusia ystäviä, joiden seurassa on helppo olla ja tuntee itsensä hyväksytyksi, sellaisena kuin on. Hyvää yötä!

      • Anonyymi

        Eipä tuo leiskuva kivikään paranna ja lohduta ketään.

    • Anonyymi

      Kenelle luulet höpöttäväsi, mitään suhdetta ei ole, eikä tule olemaan. Tunteet ja tunteet, i heind you! 👹

    • Anonyymi

      Asiallinen kirjoitus. Ei tarvikaan pakottaa itseään toiselle pariksi, jos ei siltä tunnu.

      • Anonyymi

        Asiallinen, on on. Mutta tod.näk. tavoittaa anonyymipalstalla vain joukon vääriä omijia, eikä kuitenkaan häntä, jolle tarkoitettu.

    • Anonyymi

      Hänestä (miehestä) ei ole saanut selvää näiden vuosien aikana. Tuntui silloin joskus, että hän välitti ja taas välillä olin ilmaa. Sen vuoksi ajatukseni muuttui, petyin. Rakastan häntä edelleen, olen vain halunnut antaa hänelle rauhan. Merkit joskus näyttivät, että jotain olisi. Puheet antoivat ymmärtää toista.

    • Anonyymi

      Kuka ihme kirjoittaa täällä sellaiselle jota ei kaipaa? Nyt ymmärrän taas pikkuisen paremmin niitä kommentteja joita itsekin joskus saan.

      • Anonyymi

        Tunteet osio eikä mikään ikävä kaista. Eiköhän jokainen voi kirjoittaa mitä haluaa ilman sun lupaa?

        sivusta

    • Anonyymi

      Jotenkin outoa ajatella jos joku kokee tulleensa loukatuksi. Niin silloin itsekään mitään kuvittelisi aloittajaa kohtaan . Miksi ihmeessä loukkaamaan lisää? Outoja olette.

    • Anonyymi

      Huumori on siinä mielessä hankala laji. Eiköhän se kerro jo kaiken kun mitään ei kuulu. Ymmärrys jäi sille tasolle kun torjuit ihan kaiken etkä halunnut tutustua oikeasti (kasvotusten) tai antanut sille mahdollisuutta.

      Ei ne tunteet mihinkään muuttunut tai kadonnut.

      • Anonyymi

        Oi Fallopio,miksi tunteet vieläkin muuttavat muotoaan?

    • Anonyymi

      Jos oikeasti haluat lopettaa toisen ihmisen loukkaamisen, niin suosittelen lopettamaan tuollaisten aloitusten kirjoittelun. Jotkut on silleen tyhmiä, että yrittää ne mitä vaan, niin aina ne loukkaa jotain.

      • Anonyymi

        Aloitus on trollilta.

      • Anonyymi

        Ei se oikeasti ole loukkaamista, jollei halua suhteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus on trollilta.

        Niin on. Ei kukaan fiksu palstalle tule provoamaan vaan keskustelee tuollaiset asiat ihmisen itsensä kanssa.

    • Anonyymi

      Niin, jotkut jutut on tuomittu epäonnistumaan ihan niistä ensihetkistä, joku outo kohtalon oikku vaan saa toisen näyttäytymään suopeassa valossa sen hetken, joka riittää jonkin tunteen viriämiseen. Ehkä ihan vaan uteliaisuuden. Ja sitten jos jokin panee epäilemään omaa riittävyyttään, siitä toisesta pakostakin etsii merkkejä tuosta. Ja ainahan niitä löytyy, kukaan täydellinen ole. Se kissa pitäisi pystyä nostamaan pöydälle. Tai sitten tila siinä välissä, johon se mistä ei voida puhua, jätetään silleen. Siihen ei kaikilla eväitä ja ymmärrystä ole.

    • Anonyymi

      Kummallisia vastauksia, täysin vailla minkäänlaista kykyä peiliinkatsomiseen.

      Aloittaja viestittää, että toisen ihmisen syyllistävä käyttäytyminen ja loukkaava käytös on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei aloittajalla housut pyöri jaloissa tuon ihmisen suhteen, niin voisiko kohde silloin tosiaan hakea syytä myös itsestään siihen, ettei tunteensa saa vastakaikua? Tällähän ei arvostella itsessään henkilöä, vaan hänen käytöstään.

      • Anonyymi

        Eikö ole loukkaavaa routia loukatun ihmisen käyttäytymistä nimettömänä palstalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole loukkaavaa routia loukatun ihmisen käyttäytymistä nimettömänä palstalla?

        No sepä. Vaikka aloitus on selvää provokuraa, niin silti näitä asiantuntijoita ilmestyy tänne heti jotain mystistä anonyymihenkilöä haukkumaan ja ruotimaan. Perin kummallista.

    • Anonyymi

      Miksi tällaisia kahden ihmisen välisiä asioita ruoditaan jossain ihmeen keskustelupalstalla julkisesti? Voi hyvät hyttyset! Jotain kunnioitusta kehiin hei!

      • Anonyymi

        Jospa aloittaja halusi kunnioittaa hänen tarvettaan ruotia näitä asioita keskustelupalstalla? Kerrankin, ensimmäistä kertaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa aloittaja halusi kunnioittaa hänen tarvettaan ruotia näitä asioita keskustelupalstalla? Kerrankin, ensimmäistä kertaa?

        Ja loukata lisää? Silloihan aloittaja vain osoittaa ettei häneen kannata luottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa aloittaja halusi kunnioittaa hänen tarvettaan ruotia näitä asioita keskustelupalstalla? Kerrankin, ensimmäistä kertaa?

        Yleensä jos jotain on loukattu niin asioilla täytyy olla jokin pohja oikeassa elämässä. Ja jos aloittaja vetää täältä oletuksia toisen käytökseen ne on luuloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja loukata lisää? Silloihan aloittaja vain osoittaa ettei häneen kannata luottaa.

        Minä olen aloittaja, ja haluan tähän sanoa, että olen kyllä tehnyt parhaani, ettei hän saa väärää kuvaa ajatuksistani arjen kohtaamisissa. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut todellista tarvetta tutustua minuun. Kyse on ollut vain hänen tunteistaan. Minä olen ollut objekti, joka on aseteltu oman hattaramaailman raameihin. Ei se ole kunnioittavaa.

        Asiat keskustellan irl ihmisen itsensä kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen aloittaja, ja haluan tähän sanoa, että olen kyllä tehnyt parhaani, ettei hän saa väärää kuvaa ajatuksistani arjen kohtaamisissa. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut todellista tarvetta tutustua minuun. Kyse on ollut vain hänen tunteistaan. Minä olen ollut objekti, joka on aseteltu oman hattaramaailman raameihin. Ei se ole kunnioittavaa.

        Onkohan tuonut asiat ilmi oikeassakin elämässä? Vai elätkö itse kuvitelmissa että hän täällä sinusta kirjoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuonut asiat ilmi oikeassakin elämässä? Vai elätkö itse kuvitelmissa että hän täällä sinusta kirjoittaa?

        Niinpä, joltain dissonaatiolta vaikuttaa, ellei ole provo kuten moni veikkasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen aloittaja, ja haluan tähän sanoa, että olen kyllä tehnyt parhaani, ettei hän saa väärää kuvaa ajatuksistani arjen kohtaamisissa. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut todellista tarvetta tutustua minuun. Kyse on ollut vain hänen tunteistaan. Minä olen ollut objekti, joka on aseteltu oman hattaramaailman raameihin. Ei se ole kunnioittavaa.

        Koetko nyt, että tällä henkilöllä olisi sulle vielä jotain tai yhtään mitään sanottavaa tämän jälkeen? Jos hän kokee loukkaantuneensa, ja sinä otat etäisyyttä, niin eikö homma, vai mikä ikinä se olikaan, ole aika lailla taputeltu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen aloittaja, ja haluan tähän sanoa, että olen kyllä tehnyt parhaani, ettei hän saa väärää kuvaa ajatuksistani arjen kohtaamisissa. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut todellista tarvetta tutustua minuun. Kyse on ollut vain hänen tunteistaan. Minä olen ollut objekti, joka on aseteltu oman hattaramaailman raameihin. Ei se ole kunnioittavaa.

        Nyt olet kertonut oman kantasi teidän aiheeseen. Kohtuullista olisi saada myös toisen näkökanta esiin hänen omasta näkökannasta, ei sinun kertomana. Yksipuolinen tulkinta mielletään harvoin niinkuin se todellisuudessa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen aloittaja, ja haluan tähän sanoa, että olen kyllä tehnyt parhaani, ettei hän saa väärää kuvaa ajatuksistani arjen kohtaamisissa. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut todellista tarvetta tutustua minuun. Kyse on ollut vain hänen tunteistaan. Minä olen ollut objekti, joka on aseteltu oman hattaramaailman raameihin. Ei se ole kunnioittavaa.

        Miksiköhän et voi torjua häntä kohteliaasti siellä arjen kohtaamisissa?

        Vastaukseksi ei kelpaa, että hän haluaa, että kirjoittelet pejoratiivisessa hengessä ylimielisesti hänen asioitaan nettiin kaikkien ruodittavaksi, omasta näkökulmastasi. Ei sellaista yksikään ihminen halua, vaikka kuinka kiva olisi syytellä sitä, jota kohtaan itse toimii raukkamaisesti.

        Ties vaikka oma näkökulmasi ei vastaisi hänen näkökulmaansa lainkaan. Enkä sitten minäkään tiedä, keitä sinä tai hän olette, eivät tiedä muutkaan.

        Hyvin kirjoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuonut asiat ilmi oikeassakin elämässä? Vai elätkö itse kuvitelmissa että hän täällä sinusta kirjoittaa?

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksiköhän et voi torjua häntä kohteliaasti siellä arjen kohtaamisissa?

        Vastaukseksi ei kelpaa, että hän haluaa, että kirjoittelet pejoratiivisessa hengessä ylimielisesti hänen asioitaan nettiin kaikkien ruodittavaksi, omasta näkökulmastasi. Ei sellaista yksikään ihminen halua, vaikka kuinka kiva olisi syytellä sitä, jota kohtaan itse toimii raukkamaisesti.

        Ties vaikka oma näkökulmasi ei vastaisi hänen näkökulmaansa lainkaan. Enkä sitten minäkään tiedä, keitä sinä tai hän olette, eivät tiedä muutkaan.

        Minun näkökulmani on se, ETTEN HALUA SUHTEESEEN. Ei sen kummempaa. Se ei ole loukkaus, vaikka hän siitä loukkaantunut onkin. Se on sydämen sanelema totuus, en voi tunteilleni mitään. Viihdyn yksin.

        Jos toiveenne ja tavoitteenne eivät kohtaa, eikö sitten ole parempi mokempien jatkaa matkaa tahoillaan, siitä sen kummemmin draamaa repimättä. Kai hänelläkin on oikeus omiin tunteisiinsa ja toiveisiinsa, eikä vain sinulla. Ystävällisesti tämänkin kai voi kertoa, halventamatta tai mitätöimättä toista, kuten sinä nyt teet.

        Kai minulla on sama oikeus kertoa, että hän on sanomisillaan minua loukannut, kuin hänelläkin väittää, että epäromanttisuuteni on väärin hänen erinomaisuuttaan kohtaan??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toiveenne ja tavoitteenne eivät kohtaa, eikö sitten ole parempi mokempien jatkaa matkaa tahoillaan, siitä sen kummemmin draamaa repimättä. Kai hänelläkin on oikeus omiin tunteisiinsa ja toiveisiinsa, eikä vain sinulla. Ystävällisesti tämänkin kai voi kertoa, halventamatta tai mitätöimättä toista, kuten sinä nyt teet.

        Vai että halventamalla. Sinulla on todella outo käsitys siitä, mikä on halventamista tai mitätöimistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Erikoinen kommentti.
        Palstoilla EI kukaan ano saa yhtään pariskuntaa eroamaan. On nämä kirjoitukset sen luokan käännöksiä ja aikaansaannoksia. Kirjoitetaan kuin mitäkin perjantai-eeposta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja loukata lisää? Silloihan aloittaja vain osoittaa ettei häneen kannata luottaa.

        On jatkuvasti palstalla, tekee lähes kaikki paska-aloitukset, itse vastaa ja puuttuu harvojen toisten aloituksiin....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Saatko sinä oikein palkkaa näistä liimailuista tai jonkun muun tyydytyksen tunteen, aika surkeaa vääntämistä ja jos olisikin niin, että olisit saanut tämän sinulle sopivan tarinankappaleen istutettua jonkun päähän, niin aika itseriittoinen mies saisi olla, että ottaa asiakseen olla ahdistunut jonkun huuhaajutskan perusteella ihmisestä, johon ei ole mitään yhteyttä millään tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen aloittaja, ja haluan tähän sanoa, että olen kyllä tehnyt parhaani, ettei hän saa väärää kuvaa ajatuksistani arjen kohtaamisissa. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut todellista tarvetta tutustua minuun. Kyse on ollut vain hänen tunteistaan. Minä olen ollut objekti, joka on aseteltu oman hattaramaailman raameihin. Ei se ole kunnioittavaa.

        Kellekkää hänelle, kyllä olet pahasti mielikuvitus harhoissasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun näkökulmani on se, ETTEN HALUA SUHTEESEEN. Ei sen kummempaa. Se ei ole loukkaus, vaikka hän siitä loukkaantunut onkin. Se on sydämen sanelema totuus, en voi tunteilleni mitään. Viihdyn yksin.

        Jaa? No turhaan sitä huutelet nettikirjoittajalle capslockeillasi. Opettele kertomaan asiat ihmisille, joita ne koskevat ja mieluiten silloin, kun ne ovat ajankohtaisia.

        Jos olet juuri hiljattain torjunut hänet siellä arjessa, ehkä harmistus kestää hänellä jonkun hetken, mutta kyllä aika vie ne ohitse.

        Yleensä kun pari hetkeä menee, ihmiset jo ihastuvat onnellisemmin joihinkin itselleen sopivampiin kohteisiin. Näin itselleni käy aina ajan saatossa. Eipä kiinnosta ketkään yli 5 vuoden takaa, hyvä niin!

        Mä näkisin sain kyllä niin, että jos ihminen suuremmin loukkaa toista niin kyllä hänen täytyy oikeasti itse ymmärtää, että on toista loukannut ja toimia sen mukaisesti, jos edes pahoillaan on. En todellakaan tajua, että loukatun pitäis mennä asiaa toiselle siltä osin avaamaan. Tietty asioissa vaikuttaa myös kuinka suurista asioista on kyse, pieni tahaton asia joita vahingossa tulee vs. suuremmat asiat, joista osaa käsitellään muutoinkin sit myöhemmin.

        Totta, olet oikeassa!

        (se, jolle vastasit)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Mietippä mitä tänne kirjoitat. Olen itse naimisissa enkä ole kiinnostunut kenenkään muun miehistä tai avioliitosta. Rakastan miestäni. Kirjoitan tänne huvinvuoksi. Viestisi on herjaus ?! Voi toki ruveta miettimään asioiden eteenpäin viemistä jos se solvaaminen ei lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Ja se ei ole minun ongelmani jos joku pariskunta on on niin epäterve että täällä luulee että joku toisen miehiä kastelee. Mulla on aikuinen tervejärkinen mies joka ei anonyymi nettikirjoitelusts hätkähdä. Mutta jos ruvetaan ihmisten henkilölyyksiä täällä selvittämään laittomasti ja herjailemaan. Niin voit olla varma että perästä kuuluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Suoraan sanottuna kukaan normaali nainen halua miestä jonka saisi nettissä anonyymi kirjoituksen perusteella eroamaan. Mitä sellaisella luuserilla tekisi. Hanki itsetunto?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Sekä vielä veisin kyllä puolisoni hoitoon jos luulisi jotain tuollaista ja minut saisi viedä hoitoon jos kuvitella jonkun yrittävän täällä avioliittoon tuhoavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jatkuvasti palstalla, tekee lähes kaikki paska-aloitukset, itse vastaa ja puuttuu harvojen toisten aloituksiin....

        Todista väitteesi että kaikki paska on samalta ihmiseltä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Sekä yritätkö väittää että minun mieheni haukkuisi minua joillekin? Puhuppa vielä enemmän paskaa. En ole naimisissa minkään ihme sekopää kanssa tiedän että mieheni ei puhu minusta pahaa. Hän voi kyllä keskustella kanssasi asioista jos niikseen tulee. Mitäpä jos joskus vaikka antaisit sille omalle puolisolle etkä keskittyisi muiden elämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista väitteesi että kaikki paska on samalta ihmiseltä .

        Minä olen tehnyt aloituksia yksi koski esimerkiksi. hätäkastetta muistaakseni. Ikävä palstalle en ole tehnyt aloituksia en edes muista milloin. Ei ole ikävä ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kirjoittaja on kiusaaja, yrittää saada tietyn pariskunnan avioliiton hajoamaan, itse on muka parempi puoliso vaihtoehto, mies kertoo asiat eri lailla....

        Jatketaan edelleen jos joku päivä eroan jostain syystä miehestäni.. Niin ole päättänyt että en enää koskaan parisuhteenseen ala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista väitteesi että kaikki paska on samalta ihmiseltä .

        Ihan vielä kysyn mitä se kellekään kuuluu vaikka joku tekisi tänne tuhat aloitusta johon kirjottaa väkävävää. Itse syyllistyt laittomaan seurantaan siinä tapauksessa jos muiden aloitukset tiedät ja jos sinulle niistä kertoo on sekin myös laitonta. Ei ole mitään oikeutta seurata ketään netissä paitsi poliisin jos on jotain laitointa. Mutta tänne aloitusten tekeminen ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksiköhän et voi torjua häntä kohteliaasti siellä arjen kohtaamisissa?

        Vastaukseksi ei kelpaa, että hän haluaa, että kirjoittelet pejoratiivisessa hengessä ylimielisesti hänen asioitaan nettiin kaikkien ruodittavaksi, omasta näkökulmastasi. Ei sellaista yksikään ihminen halua, vaikka kuinka kiva olisi syytellä sitä, jota kohtaan itse toimii raukkamaisesti.

        Ties vaikka oma näkökulmasi ei vastaisi hänen näkökulmaansa lainkaan. Enkä sitten minäkään tiedä, keitä sinä tai hän olette, eivät tiedä muutkaan.

        Ja läpä lässyn lässyn lää, ei mitää muuta. Ettekö tajuu, et tää on vain trolli, joka haluu mahdollisimman monen asiat sikin sokin. Ei mitään toden peräisyyttä.

    • Anonyymi

      Mikä tekee aloituksesta erikoisen on se, että aloittaja on selkeästi loukkaantunut toiselle. Mutta projisoi kuitenkin tunteensa niin, että se toinen on loukkaantunut. Käsittääkseni mitään kunnollisia, oikeita keskusteluja ei ole käyty. Mutta silti aloittaja puolustautuu täällä miksi ignooraa toisen oikeassa elämässä. Ja on kokenut vuosia olleensa toisen objekti. Herää kysymys, mitä on tapahtunut, mikä heidän välinen suhde on? Miksi ei ole voinut kertoa tätä kaikkea ajatuksistaan sille toiselle osapuolelle, vaan paljastaa nyt täällä anonyymipalstalla tuntemuksensa "suoraan"? Munatonta toimintaa.

      • Anonyymi

        Nimenomaan anonyymipalstalla! Miten ajattelit että täällä kukaan mitään paljastaa?

        Hanki sinä vaikka pallit ja sisäistä asiat oikein?

    • Anonyymi

      Keskustelkaa oikeassa elämässä.

    • Anonyymi

      En tiedä, voiko tämä olla minulle. Jos on niin haluan, että tiedät, etten aliarvioi sinua millään tavalla. Olen ajatellut näkeväni sinusta syvemmällä jotain todella ainutlaatuista, sellaista, jota en ole kenessäkään muussa nähnyt. Minua itseäni aliarvioidaan jatkuvasti ja olen todella ahdistunut siitä, etteivät ihmiset osaa kohdata minua sellaisena ihmisenä, joka olen, vaan aliarvioivat minua jatkuvasti ja tekevät täysin virheellisiä tulkintoja asioista ja ajatuksistani. Voikohan olla niin, että olet tulkinnut minun omat hankaluuteni jotenkin niin, että ne olisivat minun ajatuksiani sinusta, vaikka todellisuudessa ne ovat minun hankaluuksiani, eivätkä vastaa ajatuksiani sinusta..? Tarkoituksenani ei ole koskaan ollut loukata sinua. Toisaalta minulla on myös sellainen olo, että olen tullut loukatuksi, mutta olen ajatellut, että ne ovat olleet enemmänkin väärinkäsityksiä, enkä oikein koskaan ajatellut, että jos olisimme yhdessä ja oikeasti juttelisimme asioista, niin sellaisia tilanteita edes tulisi. Minulla itselläni on ollut aika vaikeata viimeiset kymmenen vuotta. Olen joutunut tilanteeseen, jossa ensin yksi ihminen on aliarvioinut ja alistanut, ja sen jälkeen olen joutunut tilanteeseen, jossa moni muutkin on alkanut aliarvioimaan ja alistamaan. Siksi olen sanonut sinulle niin monta kertaa anteeksi siitä, etten ole voinut käyttäytyä sinua kohtaan niin kuin oikeasti ajattelen, koska on ollut niin hirveästi omia haasteita.

      Kärsin todella siitä, että ihmiset eivät edes yritä nähdä minua sellaisena ihmisenä, joka olen. Minulla on sellainen tilanne, että menneisyydessä olevien asioiden takia kehonkieleni saattaa kääntyä väärin, eli kehonkielestäni saattaa lukea asioita, jotka ovat täysin päinvastaista siihen, mitä oikeasti ajattelen. Tämä liityyy suoraan traumatisoitumisen lainalaisuuteen. Minua ahdistaa se, että minun ajatellaan olevan joku seksi-ihminen, vaikka todellisuudessa ajatukseni ovat ihan erilaiset. Olen kyllä seksuaalinen ihminen, ja sinun kanssasi tulee sellainen olo, että kaikki estot lähtevät, ja haluaisin seksiä kanssasi todella, mutta olen kuitenkin ihminen, joka ei oikein anna kenenkään tulla lähelle. Olen todella kokematon seksin suhteen, koska tarvitsen sen, että ihminen, joka tulee niin lähelle, on todella ainutlaatuinen ja joka ei aiheuta minussa paniikkia. Ehkä hämmä

      Minulla on myös sellainen haaste, että toimintakykyni on jollain tavalla vialla. Syy ei ole vieläkään selvinnyt, mutta sen takia arkielämä on minulle välillä selviytymistä. Jos minun tulee saada tehtyä tietyt asiat, niin en saa tehtyä niitä nykyään samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Kaikki vaatii erityistä keskittymistä, ja siksi kohtaamisissamme minulla on mennyt usein voimat siihen, että selviän tilanteista. SIlloin en välttämättä osaa tuoda asioita esille samalla tavalla kuin silloin, jos voin olla oma itseni, eikä voimat mene asioiden tekemisestä selviämiseen. Toivoin, että oltaisiin voitu tutustua rauhassa, koska koen, etten ole kyennyt olemaan oma itseni niissä tilanteissa, joissa olemme nähneet. Olisi ollut ihan eri asia tutustua rauhassa kirjoittaen tai jutellen tilanteessa, jossa ei tarvitsisi selviytyä.

      Olisin halunnut olla tukenasi ja haluaisin edelleen olla tukenasi aina, jos sitä tarvitset. En ole osannut toimia, koska olen ollut vähän tietämätön ajatuksistasi, ja olen yrittänyt tehdä kaikkeni, etten loukkaisi tai tunkeilisi elämääsi sopimattomalla tavalla.

      Haluaisin, että kirjoittaisit tai juttelisit minule ajatuksistasi. Olen halunnut sitä aina. Osaisin itsekin ehkä kertoa todellisista ajatuksistani helpommin. Näistä asioista, joita tähän kirjoitin, voisi kirjoittaa syvemminkin, tämä oli nyt tällainen raapaisu näihin asioihin, jotta saat jonkinlaisen käsityksen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei väkisin. Kohta saan ison miljoonaperinnön. Onneksi kova elämän koulu on jo käyty

    • Anonyymi

      Ehtaa provokuraa jopa toiseksi viimeiseen kommenttiin saakka, mutta on se hyvä että kaikki nämä näköjään lävähtää etutauluun yhtäaikaa, siinähän soperretaan sitten mutta ku mutta ku

    • Anonyymi

      Naikkoset: kylmiä haikaloja tai sitten ihania elämän sulostuttajia..kumpi sinä olet?

    • Anonyymi

      Ja minä ilman sinua. Et tiedä tuntemuksistani henkäystäkään. Et koskaan tahtonutkaan tietää. Olisiko ollut reilua ottaa yhteyttä että tahdot kuunnella,mitä ajattelin. Viimeinki,KUUNNELLA. Kuunteleminen on aivan muuta kun omien oletteamuksien tai toiveiden toisen päähän tyrkyttämistä. 🤦‍♀️😡

      • Anonyymi

        Niinhän se on. Mahdollisuus on tuossa.

      • Anonyymi

        En tiedä kenelle tämä on mutta ei ole ollut moneen vuoteen ketään sellaista, jonka ajatuksia olisin kasvotusten halunnut kuunnella. Sitten kun kiinnostun ikäisestäni ihmisestä haluan jutella ja viettää aikaa hänen kanssaan.

    • Anonyymi

      Et koskaan ilmaissut loukkaantumistasi. Tarvitsin minäkin kuuntelijaa, en ollut koskaan elämäni aikana voinnut henkisesti niin pahoin vaikken ihan nuori enään olekkaan. Nousin ja nousen edelleen sieltä synkkyydestä pois ja parempaa minää kohti. Ainut mitä kadun oli sitä etten pitänyt etäisyyttä kun tilanne oli moinen ja sait tutustua siihen minään jonka olemassaoloa en itsekkään tiennyt. Loukkaanuitko siitä? ilmeisesti.
      Sinun sanotut sanat ja se miten toimit läsnäollessasi on ristiriidassa ja tiedät sen itsekkin. Ongelma on se että luemme toisiamme melkein täysin kun kohdataan mutta leikitään että olemme sokeita ja tyhmiä. Jos oikeasti olisit halunnut suhteen kanssani olisit ollut enemmän ymmärtäväinen ja ottanut asiaksesi saada meille yhteistä aikaa että olisimme voinneet tutustua ilman muuta hälinää. Mut et halunnut, kuten olet jo tänne olet kirjoitellut.

      Kun kaikki muuten toimi(s)i mutta viestintä ei, syystä ettemme tunne riittävän hyvin, on vaan kompastuskivi. Toisillemme parasta mitä meille koskaan on elämässä tarjottu ja olemme liian ylpeitä ja itsekkäitä hyväksymään sen. Sen pituinen se.

    • Anonyymi

      Kirjoitat tosi herkästi. Kyllä kelpaakin kun kirjoitat suuresti huolitellulle ja paljon rahoillasi kauneutta ostaneelle Yliviikarille. Hän ja hänen kauneutensa on voittavaa ja vetoavaa käsiensä päällä istuvan kansanedustajakaartin edessä. Tosi demareitten kädet eivät ole anuksensa alla vaan minun taskussani.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe