PS pelastaa Suomen

Luetun ymmärtämisestä olisi demareille hyötyä

Onko Halla-aho esittänyt haluavansa poistaa yleissitovuuden ja työehtojen vähimmäissuojan? Esittääkö Halla-aho työttömyysturvan leikkausta? Ei ole.

Se, mitä Halla-aho oikeasti esitti, olisi selvinnyt myös demarikansanedustajille ja ministereille, jos he vain olisivat viitsineet lukea Halla-ahon puheen. Tai toisaalta, lukeminen ei vielä ole riittävää, koska pitäisi myös ymmärtää mitä on lukenut.

Kuten Halla-ahon puheesta käy ilmi, perussuomalaisille yrityksen ja työntekijän välinen tasapaino on olennaisinta. Se, että suomalaiset työpaikat säilyvät ja kasvavat sekä se, että jokainen suomalainen tulee palkallaan toimeen ja elättää perheensä. Samalla parannetaan yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä, sillä yritysten palkanmaksukyky ei riipu tuotannon määrän vaan tuotannon arvon kasvusta.

Neuvotteluvoimaa ja luottamusta

Puheessaan Halla-aho kehotti molempia työmarkkinaosapuolia katsomaan peiliin ja hakemaan ratkaisuja, jotka palvelevat molempien osapuolten intressejä. Toisin kuin demariedustaja Lindtman väittää, Halla-aho ei ole esittänyt esimerkiksi palkansaajien neuvotteluaseman heikentämistä. Päinvastoin: Halla-aho painotti puheessaan sitä, että kummallakin osapuolella, sekä ay-liikkeellä että elinkeinoelämällä on oltava neuvotteluvoimaa takanaan.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jos Marin kertoisi suoraan, että ”aamiaisrahoilla” ei ole ostettu alkoholia, niin kiinnostus ei olisi niin suuri kuitteja kohtaan. Miksi hän salaa ne, jos ovat vain ruoka!

Äänestä
  • Eiköhän siihen kuulu myöskin hygieniatarvikkeita, eli kuukautissuojia sun muuta. Haluaisitko sinä että kaikki näkisivät mitä olet ostanut/ tilannut?

    Äänestä

Miten Halla-Aho meinaa toteuttaa tämän paikallisen sopimisen ilman että duunari on se joka siitä kärsii? Ilman TES:siä se on mahdotonta, siksi koko TES on olemassa. Ilman liittoja ei ole TES:siä, ilman TES:siä duunarit ova kusessa. Halla-Aho voi visioida mitä haluaa, mutta käytännön faktat ovat mitä ovat. Jos työnantajia ei sido mikään velvollisuus, tulee työelämästä puhdasta duunarin riistämistä.

Äänestä

2011 aloittanut hallitus leikkasi Suomen vanhustenhoidosta ja lapsilisistä. Tuohon kokoomuksen kanssa hallitukseen meni takinkäännöllä siis äänestäjät pettäen vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit. Myös vihreät oli mukana tuossa hallituksessa. Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit eduskuntavaalikamoanjoivat suurella euro vastaisuudella. Sdp:n silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi että jos äänestät Demareita niin yhtään tukipakettia ei Suomesta lähde enää minnekään. Mutta vaalien mentyä niistä tuli euro ihailijoita ja ne hallituksessa jakoivat suomalaisten veronmaksajien kustannuksella tukipaketeita ympäri Eurooppaa. Nyt Marin allekirjoitti Eu elvytyspaketin joka on huono meille suomalaisille ja Suomelle.

Äänestä

Kehitysavun miljardikuluista ei vieläkään saa puhua Ylellä – juontaja lopetti heti keskustelun ja vaihtoi puheenaihetta, kun Halla-aho esitti kehitysapuleikkauksia

huhhuh

Äänestä

Syntyvyyden vähennys olisi parasta kehitysapua.

Äänestä
  • Niin olisi, mutta vähennys pitää tehdä ensin länsimaista. Ihan tutkittu juttu ja Nobelilla palkitut ilmaiseet tämän totuuden. Kehitysmaan ihminen ei yksinkertaisesti pysty kuluttamaan kuten länsimaalainen . Suomalainen on todella kova saastuttaja. Mitä huonommat olosuhteet kehitysmaissa, sen enemmän he joutuvat lisääntymään vanhuuden turvaksi.

    Kannattaa siis äänestää vihreitä. Ja heistä niitä jotka eivät ole ylikoulutettuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin olisi, mutta vähennys pitää tehdä ensin länsimaista. Ihan tutkittu juttu ja Nobelilla palkitut ilmaiseet tämän totuuden. Kehitysmaan ihminen ei yksinkertaisesti pysty kuluttamaan kuten länsimaalainen . Suomalainen on todella kova saastuttaja. Mitä huonommat olosuhteet kehitysmaissa, sen enemmän he joutuvat lisääntymään vanhuuden turvaksi.

    Kannattaa siis äänestää vihreitä. Ja heistä niitä jotka eivät ole ylikoulutettuja.

    Olen jo Vihreitä äänestänyt, niin kuin aina.

    Kehitysmaissa loppuu tilat kesken, kohta ei sovi kuin seisomaan omalla paikallaan, siinä ei tarvi mitään edes kuluttaa ja silti saasteet leviävät. Toinen puoli on kehitysmaiden teollistuminen, joka saastuttaa enemmän mitä länsimainen nykyteollisuus. Kehitysmaissa tehdään halvalla ja luontoa säästämättä.
    Kun katsoo nykypäivän Afrikkaa, alkaa luonto olla kadoksissa monin paikoin, ei vaikuta enään niin villiltä kuin vielä sata vuotta sitten. Aasia on niin täynnä väkeä, ettei luonnon tuholta voida välttyä, moinen väkiluku yksinään riittää tuhoamaan luontoa. Sama tuho on menossa Etelä-Amerikassa, metsää kaatuu koko ajan valtavia alueita, eikä uuttaa kerkeä tilalle kasvaa.
    Kaikesta tästä voi syyttää toki länsimaita, mutta itse he tekevät valintansa ja paikan päällä myös luontonsa tuhon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen jo Vihreitä äänestänyt, niin kuin aina.

    Olet fiksu ja laajasti näkevä ihminen. Tulevaisuuden vaikuttaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitysmaissa loppuu tilat kesken, kohta ei sovi kuin seisomaan omalla paikallaan, siinä ei tarvi mitään edes kuluttaa ja silti saasteet leviävät. Toinen puoli on kehitysmaiden teollistuminen, joka saastuttaa enemmän mitä länsimainen nykyteollisuus. Kehitysmaissa tehdään halvalla ja luontoa säästämättä.
    Kun katsoo nykypäivän Afrikkaa, alkaa luonto olla kadoksissa monin paikoin, ei vaikuta enään niin villiltä kuin vielä sata vuotta sitten. Aasia on niin täynnä väkeä, ettei luonnon tuholta voida välttyä, moinen väkiluku yksinään riittää tuhoamaan luontoa. Sama tuho on menossa Etelä-Amerikassa, metsää kaatuu koko ajan valtavia alueita, eikä uuttaa kerkeä tilalle kasvaa.
    Kaikesta tästä voi syyttää toki länsimaita, mutta itse he tekevät valintansa ja paikan päällä myös luontonsa tuhon.

    Ei sieltä lopu tila kesken. Miten sinä saasteita teet, jos sinulla ei ole millä saasteita tehdä?

    Afrikkaan suunnitellaan uutta Kiinaa, mutta siellä se energia otetaan tuulivoimasta. Suomessa tehdas pitää talvella lämmittää, joka saastuttaa. Lisäksi Suomesta kuljetus saastuttaa. Omaan tarpeeseen tuottaminen taas saastuttaa, kun se tehdas tupruttelee. Järkevintä ja edullisinta on tilata maailmalta. Kohta Kiinasta tuodaan sähköjunalla meille hyödykkeitä. Se tarkoittaa toki sitä, että suomalaista työtä ei tarvita, mutta entä sitten? Ei tällä maalla muutenkaan ole kilpailukykyä. Liikaa ylikoulutettuja aiheuttamassa viivettä ja kuluja. Hankaloittavat vain helppoja asioita.

    Aasia ei ole täynnä väkeä, vaikka siellä muutama metropoli on.

    Etelä-Amerikassa metsää kaatuu, mutta kenen tarpeisiin? Esimerkiksi suomalaisessa biopolttoaineessa ja muissakin on iso osa juurikin Etelä-Amerikan palmuöljyä, jonka takia niitä sademetsiä tuhotaan. Kaikki luonnon tuhoaminen on länsimaiden takia!

    Eli mitä jos ottaisit asioista selvää ennen kuin alat uhritumaan ja syyttelemään muita?

    Meinaatko ettei luonnon tuhoaminen viljelysmaaksi tuhoa luontoa? Tämä viljelysmaa ei ole metropolissa vaan maaseudulla, joka kasvaa kunnes maan rajat tulevat vastaan. Kiina on jo vallannut Afrikasta viljelysmaata kun oma ei enään piisaa.
    Se pelkkä roskan määrä mitä kehitysmaissa on, on järkyttävä ja sitä tulee lisää järkyttävä määrä koko ajan. Pelkkä ihmismassa saastuttaa luontoa valtavasti, sillä ihmismäärä ylittää Aasiassa monin paikoin luonnon kantokyvyn moninkertaisesti. Jo pelkkä puunpoltto saastuttaa, ja kun miljardi ihmistä polttaa puuta, on saastemäärä suorastaan nähtävissä ihan katsomalla.
    Etelä-Amerikassa metsää kaatuu kun he ihan itse päättävät sen kaataa, kukaan ei ole pakottanut. Sama homma Afrikassa, paikalliset ovat itse päättäneet kaataa metsänsä, toki siitä voi syyttää muita, mutta jos itse teet jotain mitä ei saisi tehdä, on se vika sinussa.

    Kaikki luonnon tuhoaminen ei ole länsimaiden syytä, sillä ihmiset voivat myös kieltäytyä tuhomasta omaa maataan ja kotiaan.

    Äänestä

Suomi on menetetty tapaus. Liikaa ylikoulutettuja.

Äänestä
  • Koulutus ei pilaa mitään, kouluttamattomuus kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulutus ei pilaa mitään, kouluttamattomuus kaiken.

    Koulutus juurikin tekee yksinkertaisista asioista vaikeaa. Meitä suomalaisia aivopestään pokkuroimaan jotain turhia tohtoreita, joilla ei käytännön järkeä ole yhtään. Näitä yliopiston äljäkkeitä tuttelistejä täällä elätetään isolla rahalla. Maailmalla nauretaan tälle kansalle, kun ollaan niin aivopestyjä. Nykyään onneksi ihmiset tietoistuvat, koska on muutakin ja ihan oikeaa kuin Suomen kirjastolaitos valikoituine kirjoineen. Iso osa yliopiston porukasta ei edes työllisty ja isolla osalla menee nuppi sekaisin hankalalla ajattelullaan. Peloteltua sakkia nämä akateemiset narisijat. Kalliiksi tulee tittelit heikkoitsetuntoisten itsetuntoa tukemaan.

    Ei tee, koulutus tekee asioista helpompaa. Se pokkurointi ei ole koulutuksen syy, se on ihmisen oma ominaisuus, joten turha siitä on muita edes syyttää.
    Tietämättömät pokkuroivat.
    Maailmalla ei naureta kuin hyville vitseille. Jos koet muiden nauravan vaikka näin ei ole, on se vain jotain mitä kuvittelet mielessäsi, se on niitä itsetuntojuttuja.

    Äänestä

Tarkoittaako aloittaja että persut pelastaa Suomen venäjän kainaloon, irti EU:sta ja rupla valuutaksi?

Äänestä
  • Todennäköisesti. Venäjä, Pohjois-Korea ja Suomi liittoutuu. Samantyylisiä maita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todennäköisesti. Venäjä, Pohjois-Korea ja Suomi liittoutuu. Samantyylisiä maita!

    Joo, melkein, vähän niin kuin potkukelkka ja ydinsukellusvene ovat samantyylisiä kulkuneuvoja.

    Äänestä

  • Sosiaalidemokraatti Kansanedustaja stasin fanittaja Erkki Tuomioja oli Venäjä mielinen jo Neuvostoliitto aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sosiaalidemokraatti Kansanedustaja stasin fanittaja Erkki Tuomioja oli Venäjä mielinen jo Neuvostoliitto aikana.

    Persuthan koittavat kaveerata kiinalaisten kanssa, ja miksei vähän venäläistenkin, molemmissa maissa on persujen mieleinen meininki.

    Äänestä

Myös sosiaalidemokraatti Tarja Halonen ihaili Stasia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Luetun ymmärtämisestä olisi demareille hyötyä

Onko Halla-aho esittänyt haluavansa poistaa yleissitovuuden ja työehtojen vähimmäissuojan? Esittääkö Halla-aho työttömyysturvan leikkausta? Ei ole.

Se, mitä Halla-aho oikeasti esitti, olisi selvinnyt myös demarikansanedustajille ja ministereille, jos he vain olisivat viitsineet lukea Halla-ahon puheen. Tai toisaalta, lukeminen ei vielä ole riittävää, koska pitäisi myös ymmärtää mitä on lukenut.

Kuten Halla-ahon puheesta käy ilmi, perussuomalaisille yrityksen ja työntekijän välinen tasapaino on olennaisinta. Se, että suomalaiset työpaikat säilyvät ja kasvavat sekä se, että jokainen suomalainen tulee palkallaan toimeen ja elättää perheensä. Samalla parannetaan yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä, sillä yritysten palkanmaksukyky ei riipu tuotannon määrän vaan tuotannon arvon kasvusta.

Neuvotteluvoimaa ja luottamusta

Puheessaan Halla-aho kehotti molempia työmarkkinaosapuolia katsomaan peiliin ja hakemaan ratkaisuja, jotka palvelevat molempien osapuolten intressejä. Toisin kuin demariedustaja Lindtman väittää, Halla-aho ei ole esittänyt esimerkiksi palkansaajien neuvotteluaseman heikentämistä. Päinvastoin: Halla-aho painotti puheessaan sitä, että kummallakin osapuolella, sekä ay-liikkeellä että elinkeinoelämällä on oltava neuvotteluvoimaa takanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu