Kun olemme kännyköissämme kiinni emme samalla tavalla enää joudu menemään ihmisten ilmoille tai tutustumaan uusiin ihmisiin spontaanisti. Olemme usein myös kiireisiä, joten siinäkin mielessä pikaviestit ja hymiöt vastaavat tarpeitamme paremmin kuin se, että matkustaisi toisen luokse kasvotusten juomaan kahvia. Puhelussa tai viestitellessä toinen ihminen jää silti aina tietyllä tasoilla etäiseksi, koska keskustelu kasvotusten tarjoaa aina mukanaan myös eleitä, kehon asentoja ja ilmeitä. Ne eivät what’s upissa voi mitenkään näkyä vastapuolelle.
Ennustan, että tulevaisuudessa trendi menee suuntaan, jossa ihminen haluaa taas olla toisen ihmisen seurassa - siis ei virtuaalitodellisuudessa vaan livenä. Ehkäpä meitä alkaa vaivata jossain kohtaa someniskan lisäksi pikaviestiähky…?
Nyt on jo huomattavissa, että kaikenlainen pysähtyminen, rauhoittuminen ja mindfullness on in, koska emme kestä sitä kaikkea informaatio- ja ärsyketulvaa mitä meille tarjoillaan joka tuutista. Tätä ongelmaa ei ole, kun pysähtyy kuuntelemaan toisen ihmisen äärelle kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavanaan.
Itse olen huomannut, että moni janoaa toisen ihmisen läsnäoloa elämäänsä. Hipaisu käteen, välittävä halaus tai intohimoinen suudelma ovat asioita, joita paraskaan tekniikka ei tule korvaamaan. Ainakaan ihan lähitulevaisuudessa!
Toisaalta netti antaa mahdollisuuden tutkailla sinkkumarkkinoiden valinnanvaraa omassa rauhassa ja hieman salaakin. Pakit on helpompi antaa, kun vaan jättää vastaamatta viestiin. Olisi inhottavaa sanoa toiselle ihmiselle päin naamaa, että “sori, olet todella mukava tyyppi, mutta mulla ei vain tullut sellaista tunnetta, että haluaisin tavata vielä uudelleen”.
Vai olisiko se…?
Kun mietit mitkä ovat olleet elämässäsi kaikista hienoimpia juttuja, niin harvoin niihin liittyy kännykkä tai läppäri. “Vietimme ikimuistoisia ystäväni nelikymppisiä kännykät kädessä ja kirjoittelimme what’s up ryhmässä!”.
Tuskin aivan niinkään.
Ennustan, että tulevaisuudessa trendi menee suuntaan, jossa ihminen haluaa taas olla toisen ihmisen seurassa - siis ei virtuaalitodellisuudessa vaan livenä. Ehkäpä meitä alkaa vaivata jossain kohtaa someniskan lisäksi pikaviestiähky…?
Nyt on jo huomattavissa, että kaikenlainen pysähtyminen, rauhoittuminen ja mindfullness on in, koska emme kestä sitä kaikkea informaatio- ja ärsyketulvaa mitä meille tarjoillaan joka tuutista. Tätä ongelmaa ei ole, kun pysähtyy kuuntelemaan toisen ihmisen äärelle kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavanaan.
Itse olen huomannut, että moni janoaa toisen ihmisen läsnäoloa elämäänsä. Hipaisu käteen, välittävä halaus tai intohimoinen suudelma ovat asioita, joita paraskaan tekniikka ei tule korvaamaan. Ainakaan ihan lähitulevaisuudessa!
Toisaalta netti antaa mahdollisuuden tutkailla sinkkumarkkinoiden valinnanvaraa omassa rauhassa ja hieman salaakin. Pakit on helpompi antaa, kun vaan jättää vastaamatta viestiin. Olisi inhottavaa sanoa toiselle ihmiselle päin naamaa, että “sori, olet todella mukava tyyppi, mutta mulla ei vain tullut sellaista tunnetta, että haluaisin tavata vielä uudelleen”.
Vai olisiko se…?
Kun mietit mitkä ovat olleet elämässäsi kaikista hienoimpia juttuja, niin harvoin niihin liittyy kännykkä tai läppäri. “Vietimme ikimuistoisia ystäväni nelikymppisiä kännykät kädessä ja kirjoittelimme what’s up ryhmässä!”.
Tuskin aivan niinkään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä minusta ihmisten pitäs keskittyä tikikoneita enemmän nissaniloihin ja sumutusvalaistukseen. Ylpyröissä ohittelu ja kakiskelu ja ilmastopallin lentely ovat myös hyviä ja suositeltavia aktiviteettiloita. myöskin perehtyminen vakonopeushuristimen toimintaan on hyvin antoisaa. kännykät poikkeen ja nissanin rattiin ja eiku ylpyröihin