Minkä ikäisenä tajusit olevasi lesbo?
Järkytyitkö?
Kerroitko heti äidillesi?
--Mä olin varmaan ala-asteella, ja järkytyin kovin moniksi vuosiksi -- enkä vieläkään halua asiasta keskustella äitini kanssa..
Järkytyitkö?
Kerroitko heti äidillesi?
--Mä olin varmaan ala-asteella, ja järkytyin kovin moniksi vuosiksi -- enkä vieläkään halua asiasta keskustella äitini kanssa..
Vastaukset 33
Vanhimmat
Niin kliseiseltä kuin tämä varmasti kuulostaakin, osa minusta on varmaan tiennyt aina, että olen lepakko. Kauan sitä yritin tietenkin kieltää. Sitten yläasteella ajattelin sitä vain sinä, että pidän joitain tyttöjä kauniina eikä sen kummempaa. Sitten lukioaikoina ajattelin olevani bi. Vasta viime aikoina olen todella alkanut hyväksyä sitä tosiasiaa (tai ei ehkä hyväksyä, vaan käsitellä), että en halua miehiä samalla tavalla kuin naisia. En tietenkään usko siihen, että koskaan kannattaa sanoa ei koskaan, mutten kuitenkaan usko enää, että voisin tulla onnelliseksi miehen kanssa. Vähitellen olen myös alkanut tulla enemmän ja enemmän kaapista ulos (enkä kaipaakaan siihen mitään rytinää tai megafonilla keskustorilla kuuluttamista) ja toteuttaa itseäni. Kauan aikaa se on vaatinut, ja oikeastaan vasta pitkä tauko alkoholin juomisessa on saanut minut paremmin käsittämään itseäni ja sitä mitä haluan. Ehkä kuitenkin itseni täydellisessä tajuamisessa menee se loppuikä...
Aina sen olen minäkin tiennyt, sitten ensisuudelmasta 17-vuotiaana tytön kanssa asiasta vakuutuin. Ajattelin, että voi helvetti! pitää kai unohtaa perheet, perunamaat, että hitto vaikeaksi meni elämä.
Mutta eipä mennytkään.. Ihania naisia, ihanassa maailmassa.
Mä en oikein tiedä itsekkään mikä olen,käyn sitä kamppailua koko ajan.Uskon että olen bisse,mutta ajatus parisuhteesta miehen kans jotenki tökkii.Ajatus seksistä naisen kanssa tökkii kans.
Se mikä mua täälläkin palstalla häiritsee,on toi seksin ylimainostaminen.Onhan lepakko,homo,bi ihmiset kai muutakin kuin seksihulluja.Itse kaipaisin tietoa parisuhteesta,aivan normaalista perhe-elämästä esim lesboperheessä,johon kuuluu myös lapsia.
että ei varmaankaan seksin puhuminen ole tärkeintä tällä palstalla, itselle siksi tärkeä osa alue omassa elämässä että sai tosi paljon tehdä sen eteen töitä että voi kohtuu hyvin elää juuri sellaisena kuin haluaa, suudella naista.
Perusoletuksena kun paljolti on hetero olettamus, minä en ainakaan muuhun kasvanutkaan. ja sitten tökkäsi tuo seksi(tön) elämä kovasti ennen kuin tajusi että nainen se olla pitää.
Ei peruselämä meidän osalta jokainen tekee mitä kukin, opiskelee, töitä, harrastuksia, ruuanlaittoa. sitä se elämä on, =)
Sen nyt vain tietää. Lapsi ajattelee asioita enemmän kuin moni aikuinen suostuu myöntämään.
En kertonut kenellekään. Muistan kyllä jo hyvin pienenä pohtineeni, sopiiko minun olla kiinnostunut tytöistä.
Ihastuksia oli kaikkialla: kerhossa, koulussa, televisiossa. Tämä kuulostaa varmaan todella typerältä, mutta kaikkein valloittavimmat naiset löysin sarjakuvalehdestä :)
Minä rakastin Ryhmä X:n naissankarihahmoja. Njam.
Identifioiduin itse Conan barbaariksi, heh. Ja Avaruuden Tarzaniksi.. Ja mulla oli siinä maailmassa ihana nainen joka sormelle.
..olleet turvallisen ihania..
Mua häiritsi lapsena omassa identiteetissäni se, että aina ihastuin johonkin luokkatoveriini - ja koulunkäynnistä ei tullut sitten tietenkään mitään - koska haaveilin vain kaikki oppitunnit.. Ja toisaalta sitten olin hyvinkin hämmentynyt ja häpeissäni..
Ilmankos koulu ei oikein sujunutkaan..
Nyt kun mainitsit, niin Marvelin lehdet ovat kyllä tuttuja, vaikka en sieltä yhtään ihastusta löytänytkään...
Asia pyöri päässäni koko päivän ja tulin siihen tulokseen, että suurimmalla "sarjakuvarakastetullani" ei ollut ollenkaan nimeä. Kyseessä oli joku sarjakirja/pokkari, jossa oli samoissa kansissa monta eri sarjaa. En muista edes sitä, mistä sarjasta oli kyse. Hahmot ovat silti muistissani viimeistä piirtoa myöten, ruutu ruudulta.
Täysin viattomasta sarjakuvasta.
Ja tulee kummallinen tunne, että tässä piilee jotain. Merkillinen on ihmismieli ;)
Lasketko leikkiä? Minä en voi kertoa äidilleni edes sitä että juon joskus alkoholia!
Minä olen sellainen ihminen josta ihmiset luulevat, että potkin hautakiviä ympäri, rääkkään eläimiä, käytän huumeita ja äänestän demareita. Jos minä kertoisin niille olevani hetero, niin ne eivät uskoisi kumminkaan. Jo minä kerron niille että minä olen lesbo, niin paitsi että se on totuus he ajattelevat että he olivat oikeassa että tuo on jotenkin poikkeava, mutta ei sukelluspukua pitävä sadomasokisti kuitenkaan.
Huomasin olevani lesbo 35-vuotiaana. Narsistisen historiani huomioon ottaen siis perin aikaisin, mutta kyllä ihastumisia oli varmasti aikaisemminkin. Olin kilpaurheilija nuorena ja minusta on ruvennut tuntumaan ettei naisurheilijoiden fanittaminen ollut täysin erotiikasta vapaata.
vaik tänne nettiin oman tukiryhmän, lesbojen järkyttyneet äidit..
Ei tarttis itse vaivaantua kertomaan kaikenlaisia asioita, jos ne tuntuu vaikeilta - ohjaisi vaan tänne keskustelemaan muiden lesbojen äitien kaa- mitäs sanotte?
"MINÄ en sellaiseen paikkaan mene, tämä on ihan sinun ongelmasi!"
"Ota nyt kerrankin vastuu itsestäsi ja lopeta tuollaiset pelleilyt!"
:(
sellaisia ne äidit on..
Ensin järkyttyneitä lesbo tyttäristään -
Sitten uteliaita, kyselieviä..
Ja sitten kun heille tarjottaisiin "lesbojen äitien" nettitukiryhmää -
He pakittavat..
Ihan äskettäin olen huomannut olevani enemmän tyttöjen perään. Se oli ensin järkytys mutta olen alkanut hyväksymään asiaa. Kukaan läheiseni ei kumminkaan tiedä, eikä edes paras ystäväni jota rakastan mutta parille nettiystävälleni olen kertonut.
15 veeee.... eli vuosi sitten
Olin pienenä kova lukemaan ja yhden kirjan kannessa oli minusta tosi söpön näköinen poika. Pussasin sitä kuvaa. Kun aloin lukea kirjaa, tajusin että se on tyttö. Olin vähän että häh. Mutta siitä se tajuaminen alkoi ja jatkui aika pitkään.
Ja ei kai sitä heti äidille kertomaan, herranjestas! Kyllä ne äidit vähemmälläkin tajuaa. Vika ei ole äidissä vaan minussa, kun haluan hänelle pyhimyksenä esiintyä. Vaikka äiti tietää paremmin: en juo viinaa, harrasta seksiä, reputa tenteissä jne. Olenhan täydellinen tytär. No, olen sitä varmaan äidille jokatapauksessa, sillä hän on maailman paras äiti!
jotakuinkin kuus vee ja en järkyttynyt,koska se oli mielestäni ainoa oikea vaihtoehto.
Eniten pohtimista aiheutti se, että miten lapsia voi saada, kun halusin mennä "häihin" parhaan tyttöystäväni kanssa ;D
Äidille kerron sinä päivänä, kun täytän 90 vee!
Tuli uudesta ystäväpiiristä tyttö, joka olikin lepakko.. Hän oli niiiiin ihastuttava, mukava, hauska, kaikkea.. Oltiin aina yhdessä menossa. Halittiin, jopa pussailtiin.
Minähän olin hetero, joten tämä oli vain ystävyyttä.
Hän ei ollut ja sanoi, että hän ei kestä tilannetta noin. Joko ollaan tai ei.
Oltiin. Rakastuttiin.
Parin vuoden päästä tuli ero. Ajattelin, että ei ne naiset ookaan mun juttu. Se oli vain tämä yksi.
Sitten.
Ihastuin toiseen naiseen. Rakastuin.
Silloin tiesin.
Nyt sekin suhde on historiaa, mutta elän TÄYSIN onnellisena lesbona tyttöystäväni kanssa, joka toivottavasti säilyy iki-ikiaikoihin.
Kerroin äitille jo ekasta naisesta. Parempi niin. Ainakin meillä. Ensimmäinen oli tiukempi pala, kuin vaikkapa nykyinen.
En oikein tiedä olenko oikea henkilö vastaamaan tähän, sillä en vieläkään tiedä täysin mikä olen, mutta olin 16 ja lukion ekalle menin kun ekan kerran havahduin. Ihastuin nimittäin luokkatoveriini, joka oli lepakko. En tosin tajunnut hänen seksuaalista suuntautumistaan ollenkaan kuin vasta lukion tokalla (tiedän, hieman sokea olin...) vaikka hän ei ollenkaan salaillut sitä.
Aluksi en ymmärtänyt mitä tunsin ja sitten kun tajusin niin iski oikein kunnon vanhan ajan paniikki. Yritin vakuutella itselleni, että mitäs sitten jos oon bisse? Ei mun tartte ikinä seurustella tytön kanssa, jos en halua. Mutta uusia ihastuksia (tyttöihin) tuli ja meni ja aloin pikku hiljaa käsittelemään ja hyväksymään asiaa.
Poikiin olin ihastunut ala-asteella, mutta ikinä ei mikään edennyt seurustelu tasolle. Nykyäänkin ajatus seurustelusta pojan kanssa tuntuu jotenkin jos ei vastenmieliseltä niin vähintäänkin "epäsopivalta" (en oikein tiedä miten kuvailisin tunnetta, joka tulee tästä ajatuksesta...) vaikka pidänkin joitakin esim. miesnäyttlijöitä todella hyvnnäköisinä. En sitten tiedä tarkoittaako tämä että olen todella lesbo vai vain tavallinen kummajainen;)
Ihastuin hyvään kaveriini. Teki kovasti mieli pussata, ja niin tehtiin. Nyt seurustellaan. Vieläkin on vähän avoinna, mikä mä oikein oon, mutta ainakin näin on hyvä olla. Miehen kanssa oleminen tuntuu vastenmieliseltä, enkä oo sitä edes kokeillut. On helpottavaa huomata, että muillakin on samanlaisia ongelmia oman suuntautumisen suhteen=).
Äitille kerroin, eikä se todellakaan tykännyt. Muulle perheelle ja kavereille asia oli ok.
Mäkään en tiedä mikä olen.. Ala-asteella ihastuin yhteen poikaan ja "tykkäsin" hänestä aina lukioon asti. Kuitenkin olen aina myös pitänyt joitain tyttöjä, tai lähinnä naisia kauniina, ja tykännyt jotenkin katsella heitä. Ja kohta vuosi sitten ihastuin ekan kerran kunnolla naiseen. Viime aikoina on muutenkin tuntunut siltä että kiinnostaa vain naiset, enkä halua miehiä ollenkaan, mutta toisaalta unelmoin perinteisestä perheestä ja lapsista, enkä jotenkin osaa kuvitella seksiä naisen kanssa... Jotkut miehetkin kuitenkin kiehtoo. Toisaalta kaikki idolini ovat naisia, ja keräilen esimerkiksi lehdistä joidenkin hyvin kauniina pitämieni julkkisnaisten kuvia.. Olen kanssa jo ikuisuuksia käynyt kamppailua itseni kanssa tästä asiasta, ja tavallaan hyväksynkin jo sen, että tykkään myös naisista. Haluaisin myös jutella asiasta jonkun kanssa, mutta kenellekään lähipiirissäni en voisi ikinä kuvitellakaan kertovani...
sama juttu.
Oon pari kertaa ihastunut miespuolisiin, mut ei se nyt mitenkään ihan hirveetä paloo ollu.Joskus mä aattelenkin et oishan tuo ihan hyvä seurustella jonkun mukavan pojan kans...mut.Musta tuntuu et mä en osais enää olla kenenkään miespuolisen kanssa.Mä en nimenomaan tahdo harrastaa minkäännäköstä seksuaalista kanssakäymistä miehen kanssa.Nykyään en pysty edes suutelemaan miehiä.
Musta naiset on aina ollu tosi nättejä ja kiinostavia,nyt vasta oon havahtunut todella ymmärtämään mitä se vois tarkottaa.Kyl mä joskus yläasteella ihastuin yhteen tyttöön, mut sekun meni sit kuitenkin suht. kivuttomasti ohi,niin aattelin et se oli vaan joku "tyhmä"vaihe enkä asiaa enää paljon aatellutkaan.Tietenkin se pisti sillon aikanaan panikoimaan aika olan takaa,mut sain asian syrjäytetyksi...
Mut nyt on alkanut sama asia vaivata...Siis en mä edelleenkään tiedä tarkasti mitä haluan ja mitä oon..koskaan en ole tytön kans seurustellu,mut jotenkin se vaan tuntuu ainoalta loogiselta ja aidolta tavalta seurustella mun tapauksessa.Musta tuntuu et mä en ehkä koskaan vois todella rakastaa miestä...
Onhan ne jotkut miehet hyvännäkösiä ja kiinostaviakin mut..silti.siitä puuttuu jotain.
Mä en vaan halua seurustella niiden kanssa.En edes yrittää...
*huokaus* go figure:D
Omalta osaltani sanoisin, että ihmiset voivat olla kiehtovia sukupuolesta, ulkomuodosta, iästä, sosiaalisesta statuksesta, etnisestä taustasta tms. riippumatta. Jos joku on minusta esim. fyysisesti kaunis, komea, vaikuttava, mies tai nainen, mummeli tai pikkupoika, niin ihailen. Tai kiva nenä, hyvä maku. Tai älykäs, lämmin, nokkela, mietiskelevä tai jotain muuta henkiselle puolelle menevää. Ihailu, jopa palvontaan asti ulottuva, ja toisaalta seksuaalinen halu, ovat sinällään eri asioita.
Usein kai ne tunteet yhtyvät, palvotaan silmät sumeina häntä, jota myös eroottisesti rakastetaan (tai halutaan rakastaa). Tiedetään myös, että on mahdollista vihata sitä, jota haluaa kuin riivauksen vallassa. Mutta tavallisempaa on eriasteinen ihailu ilman seksuaalista intohimoa, äärimuotoina äitiammojen/äititeresojen/gurujen yms. palvonnat.
Seksuaalisessa suuntautumisessa ydinasia on mielestäni se, ketä/keitä kohtaan tuntee seksuaalisia haluja eli keitä haluaa niiden muiden tunteiden ohella myös rakastella, koskettaa, antaa ja saada. Ja ovatko he, juuri he, naisia vai miehiä. Minä ihailen monia, tiedän mm. aika tarkkaan, minkä näköisiä miehiä katselisin mielelläni pitkään, mutta hitustakaan eroottista värähdystä ei irtoa. Ei useimpien naistenkaan kohdalla ja varsinkaan alastomuus ei juuri innosta, vaatteiden verhoama tenho puree paremmin. Jostain syystä. No, olen niitä, jotka vasta kolmekymppisenä ovat yllättäen tajunneet, ettei olekaan frigidi.
Oon tiennyt jo pitkään, etten oo ihan sataprosenttisesti hetero, mutta en oikein tiedä vieläkään, mikä olen. Oon huomannut jo pitkän aikaa, miten kiihotun kauniiden naisten kuvista. Surffailen joskus netissä ja katselen puolialastomien naisten kuvia. Myös kadulla liikkuessani katselen naisten takapuolia, pidän pienistä ja pystyistä pepuista. Rinnat eivät ole minulle yhtä tärkeät, mutta haluaisin joskus kosketella toisen naisen rintoja. Ne olisivat niin ihanan pehmeät. En kuitenkaan haluaisi harrastaa seksiä naisen kanssa. Se tuntuisi vastenmieliseltä. Kiihotun myös miehistä ja seurustelen miehen kanssa.
Nykyään hyväksyn paremmin bisse-piirteeni. Aiemmin pelkäsin niitä. Minulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia naisista, enkä ole varma uskaltaisinko toteuttaa fantasiani ja kosketella jotain naista eroottisesti muualta paitsi hänen alapäästään. En tiedä, mikä olen, mutta en ainakaan täysin hetero.
mikä on sulle se oikea ja mielekkäin tapa elää elämää..
Niin, se on mullekin joskus käynyt - ja vaikeeta se oli silloin - mutta asiat kyllä sitten etenee omalla painollaan
Täytyy mennä sinne - minne sydän vie
Jos tässä rehellisiä ollaan, niin tajusin olevani lesbo jo ennen kouluikää.
En järkyttynyt silloin, mutta teini-iässä tuntui väärältä seurustella poikien kanssa.
Kerroinko heti äidilleni ?
En ole vieläkään kertonut, enkä kerro. Ei se hyväksyis mua enää sen jälkeen.
Eipä tässä ole mitään ongelmaa ikuisena sinkkuna =D ...
se oli niinkin pienenä kun menin kouluu, eka ihastus oli naisopettaja, ja seuraava oikee rakastuminen tapahtui 13 v alemmalla luokalla olevaan tyttöön.se oli musta aivan luonnollista eikä haitannut, vasta myöhemmin tuli ongelmia, kun piti kokeilla kaikki muukin ja huomas ettei se toimi vastakkaisen sukupuolen kanssa.onneksi aloin kulkea gaypileissä ja sitten löytyi pitkäaikainen suhde ja senjälkeen ei ole tarvinnut miettiä mikä kiinnostaa. vanhempien kanssa ei ollut ongelmia onneksi. asiasta ei mitään haloota noussut.
Mä olen sinänsä aika pahassa tilanteessa, kun mä olen tavallaan ihastunut kahteen henkilöön. Poikaan ja tyttöön. Ja se mun tuntemä tyttö on lepakko, mutta se ei kait tiedä että olen ihastunut siihen. Mutta sitten tää poika taas, se on vaan joku nettituttu, mutta asuu aikas lähellä. En oo koskaan tavannu sitä, mutta tyyppi on tosi kiva, vaikka en olekaan varma oonko ihastunu tähän. Mä en oikeen tiiä itestäni mitään, oonko lepakko vai en. Mä oon kerran pussannu tätä tyttöä ja halaillu, mutta en tiiä tunsiko se sitten mitään.
Että semmonen ongelma. Tai sitten sellasta ei ole.
yläasteella ihastuin palavasti erääseen tyttöön,panikoin ja pakotin itteni unohtamaan.lukiossa sama juttu.miesten kanssa pyörin kyllä,yritin ettiä sitä jotain..useampaan otteesee.naiset olin survonut kauas alitajuntaan,en mä vois mikää lesbo olla!No vuosi sitten rakastuin korviani myöten tuttuni tyttöystävään,kerran päädyimme suutelemaan mutta juttu jäi siihen.siihen mennessä tajusin etten voi enää pakoilla itseäni. kuulostaa tosi kliseiseltä mutta..
Tajusin asian kasilla luokalla (nyt lukion nelosella).
Mutta kun ajattelen aikaa ennen sitä, niin jo paljon aikaisemmin on ollut viitteitä siihen suuntaan, vaikka asiaa en tajunnutkaan.
Tajusin asian lopullisesti ollessani 19v. Olen aina tiedostamattani ajatellut tyttöjä, mutta tuolloin se viimein konkretisoitui. En järkyttynyt, vaan olin suunnattoman helpottunut kun tajusin, mistä levottomuuteni on johtunut. En kertonut äidilleni ihan heti, mutta aika pian. Välimme menivät aluksi poikki, mutta nyt olemme erittäin hyvissä väleissä ja hän pitää tyttöystävästäni paljon. Vietämme jopa yhdessä aikaa illanviettojen ja matkojen puitteissa.
tajusin sillon vasta kun rakastuin naiseen että näin se aina oli ollut jo nuoresta pitäen, kaikki levottomuus, yksinäisyys ulkopuolisuus, että oli /on elämää myös minulle, sanomattakin selvää että ei vapaamieliseltä alueelta syntyjään.
lesbo, mutten siltikään ole varma n. puol vuotta sitten kiinnostuin todella naisesta, ja halusin häntä muutenkin kuin vain tavallisesti kaverisuhteissa naista halutaan, olin kyllä jo ihastunut muutamaan naiseen ennen sitäkin.. Jotenkin lesbonaiset on viehättäny mua aina, ja niitten seurassa oon tuntenu itteni omaks itekseni, jotenki ne vaan ymmärtää mua, ja mä ymmärrän niitä.
En vaan ikinä ite oo päästäny pääni sisään ajatusta että voisin ollakin lesbo.. Vaikka kun tarkemmin muistelen, niin tunteita on ollut lesbotyttöihin.. Itseäni ei kiinnosta seurustelumielessä kovin naiselliset naiset..
Mutta kun tarkemmin mietin, niin ei mua miehet hirveesti kiinnosta.. Ehkä jotkut mutta en tiiä, seksi niitten kanssa ei haluta.. Mut naisen kanssa taas vois halutakin.. Neitsyt olen kaikessa seksiin liittyvässä, joten vaikeeta kun en voi miessuhteiden perusteella tunnustaa itseäni lesboksi, eli en voi sanoa että inhoan seksiä miesten kanssa, kun sitä ei ole ollut.
Jos olisi ollut, niin voisin olla vieläkin varmepi, tai epävarmempikin..
Olen siis siirtymävaiheessa
Mun oli "pakko" etsiä itselleni yhdenyönmies varmistuakseni siitä, etten tahdo olla miehen kanssa. Luonteeseeni eivät kuulu sellaiset jutut, mutten enää voinut muuta; jos on vuosia miettinyt mikä on, on joskus pakko saada siihen vastaus. Vaikka joku yhdenyönjuttu ei vastaa romanttista rakkautta ja rakkausseksiä, voin sanoa, ettei mies kiihottanut minua lainkaan... Ajattelin vain naista. Sen jälkeen olen uskaltanut kertoa ystävilleni suuntautumisestani ja ajatellut eroottisesti vain naisia. Olin tuolloin 20 vuotias. En pahemmin järkyttynyt asian tiedostamisesta, koska olin koko nuoruusikäni ihastunut naisiin. Pahin ongelmani on se, että mistä löytää ihana nainen ja se, miten kerron vanhemmilleni asiasta. Opiskelen parinsadan kilometrin päässä vanhemmistani ja olen opiskelupaikkakunnallani kavereideni keskuudessa umpilesbo, mutta vanhemmilleni en ole rohjennut kertoa... Äiti toivoo, että esittelen poikaystävän hänelle mahdollisiman pian...