Mielestäni aivan luokattoman huonoa tiedottamista judon MM kisoista.
Uutiset MM
Anonyymi
311353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ylessä onneksi tiedotetaan. Taitaa olla liian kiire nykyisen hallituksen kanssa eri mieltä olevien savustamisessa ulos lajista.
Taisi YLE saada tiedon judoliitolta. Niillä on kiire uutisoida jalkapallosta ja vaaleista.
Mielestäni aivan loistavaa, nopea ja täsmällinen.
Hienosti löytyy eri medioista!
Näytti monessa uutisessa olevan lähteenä STT: mm. MTV Uutiset
Ja onneksi YLEllä on Uusitalo, nosti www:lle ja uutisoitiin teksti-tv:ssä omalla sivulla
SuJL hoiti hyvin oman osuutensa.
Ylen Uusitalon juttu samalla pohjalla tehty eli sekin STT:n uutisen kautta
Jopa Lapin Kansa huomioinut https://www.lapinkansa.fi/martti-puumalaiselle-seitsemas-sija-judon-mm-kisoi/3689855
Muut lehdet ja viestimet ei sitten olekaan juuri uutisoineet. Helsinkiläisen tulos esim ylsi hesarissa vain tulososioon, joten ei viestintä aivan onnistunut.
Mutta annetaan vapaaehtoisille isiäideille aikaa oppia ja parantaa.
Ei kai se liiton vika voi olla, että jokin tiedotusväline ei ole kiinnostunut / halukas kirjoittamaan judosta - niillä on vain niin tiukat kriteerit: yu, hiihto, jalkapallo, kiakko, sähly, ... ja joitain muita, joissa menestytään.
Olipas tietämättömältä ala-arvoinen kommentti. Jutut ja videolinkit lähti kattavasti mediaan. Julkaisupäötöksen tekee sitten mediat itsenäisesti ja tulos oli nyt tämä. Esim Urheiluruutu päätti mieluummin tiedottaa rytmisen voimistelun EM-kisojen 13. sijasta mieluummin. Toimituksen valinta, sai kyllä kattavan tiedotteen myös judosta.
Soita seuraavan kerran suoraan näille isiäideille niin ei tarvitse täällä oksentaa katkeruutta.
Soita Pekka itse sinne hesariin, senhän sä jo osaat 😂
Ei tämä mitään oksentamista ole vaan samaa arvostelua mitä tällä palstalla on ennenkin kirjoitettu tiedottamisesta. Nyt arvostelu taisi vain osua herkempään kohtaan.
Mene itse katsomaan liiton etusivuille uutisiin miten kisoista on tiedotettu. Siellä ei ole maininta kuin Martin eilisestä tuloksesta. Oskarista ei mitään ja MM ennakko kuukauden takaa. Facebookissa on kyllä jaettu Judolehden iltamyöhään julkaistuja kisajuttuja mutta kun kaikki nyt ei ole siellä.
Niin ja en ole Pekka :) mutta pitkään lajia seurannut. Mielestäni kyllä MM 7. sija kuuluu urheiluruudussa mennä mainitun voimistelu-uutisen ohi. Ehkä kannattaisi heiltä vaikka ottaa oppia, miten liiton viestintä ja tiedotus hoidetaan.
Tulokset ratkaisee myös tiedottamisessa. Jos parasta MM-tulosta miesten sarjoissa kymmeniin vuosiin ei saada tiedotusvälineissä läpi, niin jossakin on häikkää.
Muistelen, että tarkoitus oli puheiden lisäksi saada myös jotain aikaan; taitaa olla pelkkää puhetta kuten aina ennenkin. Mahtavat uho markkinoinnista hetki sitten. Nyt kun arki koittaa, niin puheet eivät muutu teoiksi
Muista antaa lukijapalaute niille tiedotusvälineille, jotka jättivät julkaisematta uutisen. Liitto hoiti oman osuutensa hyvin, ammattimaisesti.
Annettu. Myös liiton suuntaan tämän palstan kautta ;)
Suhde tiedotusvälineisiin on loppupelistä henkilökohtainen. Viestinnästä vastaava tuntee median sen alueen toimittajat ja on suoraan yhteydessä.
Ensin annetaan ennakkovaroitus ("Meiltä tulee uutisia kohta/huomenna/viikonloppuna, jos menee nappiin niin kannattaa olla valppaana).
Sitten tulee uutinen ja se lähtee omille lähikontakteille ensin. Siihen puhelu perään - "haluatko oman haastattelun / minulla on kuvapankissa muutama kuva jotka ei ole muilla käytössä / yksi kiinnostava tulokulma olisi..." eli jotain spesiaalia tarjotaan.
Tämä asetelma vaatii aikaa ja toistoja. Suhde ei rakennu hetkessä. MM kulta olisi sitten eri asia: iso uutinen ihan ilman suhteitakin.
On hyvä, että on STT:n jakelu, se on hyvä alku. Vielä parempi olisi, että olisi pitkän ajan jatkuva ja systemaattisesti toimiva viestintä.
Nyt siihen onneksi on mahdollisuus, kun palkallinen jarrumies on poistunut ja joka suunnalla aktiivisuus lisääntynyt.
Toimii ehkä kotikylän lehteen noin, tai toimi joskus menneisyydessä. Ei toimi valtakunnalliseen mediaan. Viestintä ja markkinointi on nykyään ammattilaisten hommaa, ei muuten onnistu.
Sorry, menee yhä enemmän näin kaikissa medioissa. Uutisia tuppaa sisään joka tuutista yhä enemmän, tarvitaan suhde ja uskottavuus, jotta pääset siinä tulvassa läpi.
Ei se ammattimaisuutta ole että lähettelee tiedotteita laajalle, se on vain hyvä alku. Ammattimaisuutta on saada uutisensa läpi ja julkaistuksi.
Toimitukset päättää itse siitä, mitä uutisoi. Soittoja tulee paljon ja näitä "minulla on sinulle nyt tosi hyvä uutinen yksinoikeudella" perustelujakin kuulee jatkuvasti. Puolituttuja eri aloilta ottaa usein yhteyttä ja vetoaa kaveruuteen. Uskottavuus ei tarkoita kaveruutta. Jutut ovat myös maksullisia melkein kaikissa, eli sitä juttua pitää jokun myös lukea. Koko ajan seurataan, kuinka paljon juttu saa lukijoita. Suurin osa urheiluporukasta ei yhtään tiedä, millaista media työ nykyään on. Toki "kaverin" kilautukseen saattaa tarttuakin, jos uutispäivä ja työtilanne muutoin antaa myöten. On myös sellainen juttu kuin uutoskilpailu. Eli jos juttu on jo julkaistu jossain, se on vanha uutinen. Niinpä urheilutulosten tiskinalta antamisessa on se riski, että kerran uutisoituna se ei enää muita kiinnosta.
Tiedotuksen huonous on ollut kestoaihe kun on haukuttu liittoa ja toiminnanjohtajaa saamattomiksi. Nyt siis oli kovin judouutinen vuosikymmeniin käsillä ja reisille meni tiedotus - oikein big time!. Ketäs nyt syytetään? Ja onko muutkin kestosyytökset kohta omassa nilkassa vaikka toiminnajohtaja jo heitettiin ulos?
Tiedottamisessa ei ollut vikaa. Harmi, ettei judo ole "the laji" kaikkien medioiden mielestä.
Töitä riittää.
YLE (www teksti-tv), MTV Uutiset, Lapin Kansa, Länsi-Savo uutisoivat näyttävästi.
Vuosikymmeniin ? Ehei, Jaana ja Nina päässeet mitallimatseihin kahdella edellisellä vuosikymmenellä. Hieno suoritus silti ja onhan tässä aikaa tavoitella sitä parasta tulosta. Varmaan isoin kehittämisen kohde on tuon tason vakauttaminen. Vielä vähän seilaa ääripäihin tekemisen taso hyvänä ja huonona päivänä.
Nyt on kirjoitettu, että kyse on miesten parhaasta tuloksesta 20 vuoteen.
Tiedottamisessa oli sellainen pikku vika, että judoväelle ei tiedotettu ollenkaan. Judolehden raportit kyllä tuli aikanaan niin kuin ennenkin, mutta liiton nettisvuilla ei mitään! Pekan aikana homma hoitui monipuolisemmin ja nopeammin, tiedotteet medialle menivät silloinkin. Läpimeno lehdissä samaa luokkaa. Ja miten silloin aina haukuttiin! Hupaisaa ettei nyt. Se kertoo jotain, mutta mitä?
Meinasin pyörtyä, kun seurasin MM-kisojen aikana Judoliiton fiilispäivitysten virtaa Instagramissa. Kun siis miesten sarjassa tuli paras tulos 20 vuoteen. Markkinointipuoli on todella otettu nyt hallintaan. Odotan innolla syksyä, kun iso pyörä pannaan eurojen voimalla todella liikkeelle näissä markkinointiasioissa.
Mistä niitä euroja tulee? Keväällä hallitus on useasti korostanut, että taloustilanne tulee heikkenemään. Sen vuoksihan myös organisaatiojärjestelyjä tehtiin, että pysyisi nokka pinnalla. Mutta siis todella hieno asia, jos rahaa markkinointiinkin on tulossa. Vielä kun sitä olisi seuroillakin, että saataisiin väkeä saleille... mutta se on eri asia.
Vai rahalla saadaan väki salille?
Kyllä se saadaan sinne näkyvyydellä mm. lajinäytökset kesän tapahtumissa, saleilla toiminta pyörii, eikä mitään kesätaukoja, niinkuin monet seurat pitää, koulujen alussa kouluille näytökset välitunnille, jne.
Raha auttaa, ei ratkaise.
Seuroilla ei ole valtaa käskeä vapaaehtoisia vetämään treenejä kesällä. Kaikki ohjaajat eivät ole työttömiä, eläkeläisiä tai opiskelijoita, joten kesätreenit, leirit ja kouluille lähteminen riippuu siitäkin kuinka töistä pääsee niihin. Rahalla saa näkyvyyttä. Ei se ole riittävää markkinointia, että mennään kesätapahtumaan paikalle. Sitä pitää mainostaa. Jos paikallemeno riittäisi, niin eihän judo mitään markkinointia tarvitsisi, käyetään sekin raha sitten kilpailijoihin. Ja treeneissä olisi porukkaa ilman mitään markkinointia. Urheiluharrastamisen järjestäminen ammattimaistuu. Kilpailu ei ole judoseurojen välillä ja vaan judon ja muiden lajien välillä.
Piti käydä instaa katsomassa tämän kehun takia. Pyörryttävää fiilistelyä tosiaan. :D
Ja se tullaan häviämään lomailukulttuurilla!
Hienosti tuli varmaan ekaa kertaa koskaan myös haastattelu ja video heti vikan matsin jälkeen. Lisää tätä https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.youtube.com/watch?v=gxpNvkFCttw&ved=2ahUKEwifyZTlsZ3xAhXRpIsKHfxlA94Q3e4CMAF6BAgDEAw&usg=AOvVaw3eNSVAf7GHlvjttOZ-JySB