Kauniiseen säähän palattu, vaalit pidetty ja kokoomuksen äänestäjät ymmärtävät äänestyksen tärkeyden.
Mielestäni vaalit meni melko lailla odotetusti, kaiken sen ikävän ryöpytyksen kesti Sanna Marin ja äänimäärät näyttivät kuitenkin hyviltä.
Nyt sitten kuntalaiset sai uudet edunvalvojat ja toivotaan, että kaikkea hyvää kunnissa tapahtuu;)
Aloitetaan täälläkin uusi ketju ja uusin aatoksin, vanhoja osin muistellen;)
Olen ajatellut ja ihmetellyt, että mitä noilla poikkipuolisilla ajatuksilla aikaan saadaan, no väittelyä kyllä, mutta onko se sen arvoista.
Toisiamme emme voi muuttaa, ei edes ilkeily sitä aikaan saa, samaa kiistaa syntyy, kun vastaillaan viestiin mikä riidan kylvämiseen on selvästi tarkoitettu.
Minullakaan ei ole taitoa, osaamista muuttaa tilannetta, mutta toivomuksen taas mukaan liitän, ollaan armollisia toisillemme.
Taistelutantereeksi en Noja-tuolin toivoisi tulevan, hyvää mieltä , sitä toivoisin tarjoiltavan, sitä onnistumme näin halutessamme varmaan jakamaan;)
Kesäisin terveisin Savosta ja elämä jatkuu vaalienkin jälkeen, samoin uusi Noja-tuoli sijansa saakoon;)
Noja-tuoli ( 29 )
263
3159
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvää huomenta!
Aurinkoista täällä Lounaassakin. Aika on taas hurahtanut, melkein puoliväli kesäkuuta.
Mitäs muuta voin kuin yhtyä SkillaNin toiveisiin sopuisuudesta. Tulee tunne välillä, että "jotkut hyppii Noja-tuolissa kuraiset kumisaappaat jaloissaan".
Tyhjänpäiväistä kinaa ei vaan jaksa. Yhä vaikeampaa on löytää ketjuista ne kommentit mitkä itseä miellyttävät.
Onnea SkillaNille uusimmasta suvun jäsenestä!
Meidän tuttavapiirin neljäs tämän vuoden tulokas oli malttamaton, lähes kuukauden etuajassa. Äiti ja tytär voivat hyvin. Pikkuinen vahvistuu päivä päivältä. Terveydenhoito on mallillaan ja uskon vaalien ja koronan kukistumisen jälkeen kohentuvan entisestään.
Huomasin Demeterin saaneen kuntopyörän kuntoon. Pyöräily on siitä hyvä, että se voitelee niveliä kuten vesiliikuntakin. Eikä kohdistu iskuja, vaikka luut niitä vaatisikin. Kuntopyöräilyssä sekin, että ei tarvitse pelätä liikennettä ja tasapainossakin pysyy paremmin;) Tokihan pyöräilyliikkeitä voi tehdä ihan selällään maatenkin. Se kaikista turvallisinta jollei sängystä putoa ;)
Aamuviileille hapettumaan, torille on tänään asiaa.
Voikaa hyvin!
brinkkala- Anonyymi
Jos lie joku rynniny suoraan huussin tyhjennyksestä lantasaappaillaan nojatuolin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos lie joku rynniny suoraan huussin tyhjennyksestä lantasaappaillaan nojatuolin.
"Jos lie joku rynniny suoraan huussin tyhjennyksestä lantasaappaillaan nojatuolin."
Mitähän tuolla tarkoitat, kun noin kirjoitat?
Elätkö itse jossain Hesan Punavuoressa jossain kuplassa, etkä tunne yhtään maalaiselämää.
Totta ihmeessä ymmärrän, että haluat vain Korppista halventaa, mutta et ymmärrä , että samalla halveeraat meitä useita maalaiskunnissa asuvia, jotka tyhjentävät ulosteensa omille pelloilleen, koska ei ole kunnallista verkostoa näitä jätteitä viemään.
Karjan lanta levitetään jopa porkkanoille ja hevosen lanta kurkuille ja kurpitsoille, joissa on suuri lämmön tuotto. Ihmisten jätökset yleensä ruispeltoon, joten sieltähän sinäkin syöt ilmeisesti sitä "paskan" kasvattamaa ruisleipää!D
Aurinkoista päivää.
Vanhalla kotitilalla tässä veljen kanssa oltu.
Kaikenmoista hommailtu. Illalla vielä tein pöllikuorman avolava-autoon, siksi sillä tulinkin, vien mökille niitä, kun täällä on noita tuulenkaatoja viime vuodelta niin paljon.
Vaali-ohjelmaa tuli katsottua illalla.
Kokoomuksen hyvä menestys kertoo mielestäni myös siitä, keillä on parhaat olosuhteet ja kulkumahdollisuudet äänestykseen osallistumiseen.
Onnittelut Skillanille uudesta tulokkaasta. Meillä seuraavaa odotellaan elokuussa.
Tämän päivän ajattelin ottaa enimmäkseen oleillen, huomenissa tarkoitus lähteä takaisin mökille. Sinne on pikkuinenkin tullut eilen vanhempineen. Ihanaa nähdä, niin hän sitten 9,5 kuukauden ikäisenä lähti kävelemään. Kovin oli aikaista.
Yksi kirjakin tuossa kesken, saatanpa siihen tänään tarttua.
Kissakin nauttii elämästään, saapi ihan itsekseen pitää koko reviirin, kun koiria eikä muita kissoja ole paikalla.
Mökeillä on tälläkin hetkellä ihmisten lisäksi 2 kissaa ja 4 koiraa. Taidamme olla eläinrakasta porukkaa.
Mukavaa päivänjatkoa itse kullekin.- Anonyymi
Hei vaan nojatuolilaiset.
Aamu valkeni kauniina., Valokuvista päätellen olemme hiukan jäljessä viime vuoden kesästä. Pihassani oli täysi kukkarunsaus vuosi sitten, nyt on vielä paljon nuppuja aukeamatta.
Ei se mitään. Riittää hitaampikin kesän tulo. Lämmintä kuitenkin riittää.
Mutta ikä alkaa tuottaa harmeja vaikka tunteekin itsensä ihan terveeksi ja nuorekkaaksi.
Olin eilen kaupungissa ja kävelin bussipysäkeille ja hiukan kaupan käytävillä. Seurauksena illalla mahdottomat suonenvedot. Ihmeekseni huomasin, että jaloissa on jänteitä ja lihaksia ihan oudoissa kohdissa, Nyt ne olivat kuin sukkapuikot nahan alla. Ei voinut olla huomaamatta.
Ääntenlaskentaa seurasin ihan loppuun asti. Oman kaupunkini äänestysprosentti oli alhainen, kuinka ne kehtaavat olla äänestämättä! Varmaan johtuu osittain siitä, että meillä on paljon muualta muuttaneita asukkaita, joka puolella, kun uusia asuinalueita on perustettu, ja niihin sitten muuttanut väkeä, joilla ei ole juuri täällä. Myös maahanmuuttajien määrä on suuri. Mahtavatko he olla kiinnostuneita kuntapolitiikasta.
Asuntoyhtiöni hallitus pitää huomenna tiedotustilaisuuden yhtiömme tulevaisuudesta. Kaikkien peikkona on putkiremontti, joka tällaisella rivitaloalueella on mahtava, niin työn määrässä kuin hinnaltaankin. Muutenkin rivitalot ovat samanlaisia työllistäjiä kuin omakotitalotkin. Aina on jotain kohtaa korjattava ja uusittava. Jobinpostia varmaan on tulossa. Pahin uhkakuva on, että joudumme luopumaan koko alueesta ja myymään sen gryndärille.
Hajamielinen Mkr. - Anonyymi

Hajamielinen Mkr.Mitäpä sitä suotta vaivautua äänestämään, kun sosiaalihuolto ja palvelut pelaa joka tilanteessa valtiovallan siunauksella. Ei olisi ollut pitkät äänestysmatkat kun asuvat lähellä kaikkia muitakin palveluita.
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä sitä suotta vaivautua äänestämään, kun sosiaalihuolto ja palvelut pelaa joka tilanteessa valtiovallan siunauksella. Ei olisi ollut pitkät äänestysmatkat kun asuvat lähellä kaikkia muitakin palveluita.
Ehkä se niinkin on, mutta jostakin syystä ei haluta kannustaa edes niitä, jotka ovat valmiit asioita hoitamaan, vaan jätetään äänestämättä. Moitteita kyllä sitten on helppo antaa, kun omat toiveet eivät toteudu.
Jos vaikkapa velanotto lisääntyy ja veroprosentti nousee, ei sanoja säästetä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei vaan nojatuolilaiset.
Aamu valkeni kauniina., Valokuvista päätellen olemme hiukan jäljessä viime vuoden kesästä. Pihassani oli täysi kukkarunsaus vuosi sitten, nyt on vielä paljon nuppuja aukeamatta.
Ei se mitään. Riittää hitaampikin kesän tulo. Lämmintä kuitenkin riittää.
Mutta ikä alkaa tuottaa harmeja vaikka tunteekin itsensä ihan terveeksi ja nuorekkaaksi.
Olin eilen kaupungissa ja kävelin bussipysäkeille ja hiukan kaupan käytävillä. Seurauksena illalla mahdottomat suonenvedot. Ihmeekseni huomasin, että jaloissa on jänteitä ja lihaksia ihan oudoissa kohdissa, Nyt ne olivat kuin sukkapuikot nahan alla. Ei voinut olla huomaamatta.
Ääntenlaskentaa seurasin ihan loppuun asti. Oman kaupunkini äänestysprosentti oli alhainen, kuinka ne kehtaavat olla äänestämättä! Varmaan johtuu osittain siitä, että meillä on paljon muualta muuttaneita asukkaita, joka puolella, kun uusia asuinalueita on perustettu, ja niihin sitten muuttanut väkeä, joilla ei ole juuri täällä. Myös maahanmuuttajien määrä on suuri. Mahtavatko he olla kiinnostuneita kuntapolitiikasta.
Asuntoyhtiöni hallitus pitää huomenna tiedotustilaisuuden yhtiömme tulevaisuudesta. Kaikkien peikkona on putkiremontti, joka tällaisella rivitaloalueella on mahtava, niin työn määrässä kuin hinnaltaankin. Muutenkin rivitalot ovat samanlaisia työllistäjiä kuin omakotitalotkin. Aina on jotain kohtaa korjattava ja uusittava. Jobinpostia varmaan on tulossa. Pahin uhkakuva on, että joudumme luopumaan koko alueesta ja myymään sen gryndärille.
Hajamielinen Mkr.Samaa se on vanhoissa kerrostaloissakin, aina jotain korjattavaa.
Taas tulee tänäkin vuonna iso lasku maksettavaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa se on vanhoissa kerrostaloissakin, aina jotain korjattavaa.
Taas tulee tänäkin vuonna iso lasku maksettavaksi.Vuokralla asuvat pääsee vähällä, saavat useimmiten asumistukeakin.
- Anonyymi
Mak-Ris kirjoitti:
Ehkä se niinkin on, mutta jostakin syystä ei haluta kannustaa edes niitä, jotka ovat valmiit asioita hoitamaan, vaan jätetään äänestämättä. Moitteita kyllä sitten on helppo antaa, kun omat toiveet eivät toteudu.
Jos vaikkapa velanotto lisääntyy ja veroprosentti nousee, ei sanoja säästetä.Jos ei ole tuloja, ei ole verojakaan eikä tarvitse osallistua valtion velan maksuun. Tulonsiirroilla eläviä on pilvin pimein ja lisää tulee.
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole tuloja, ei ole verojakaan eikä tarvitse osallistua valtion velan maksuun. Tulonsiirroilla eläviä on pilvin pimein ja lisää tulee.
Kävitkö äänestämässä?
- Anonyymi
Valmiille ette tule vain rahaa nostamaan!
Eikö tämä jo ole kuultu?
Jankuttaminen ei lisää kannatusta.
Kannattamasi puoluekaan ei sinua kiitä, jos yhä jatkat. Puolueetkin haluavat antaa itsestään hyvän ja sivistyneen kuvan ulkopuolisille.Karjalan evakoille noin suurin piirteen tapahtui. Pienviljelijöitä hallaisille ja kuiville maaplänteille, Suo, Kuokka ,ja Jussi-periaatteella. Tuottamattomia pientiloja ympäri Suomen. Veikko Wennamo oli ajatuksen isä ja toteuttaja. Myöhemmin sitten perusti pientalonpoikien puolueen.
Hyvä, että asetat sääntöjä tulijoille. On oikein, että luot tilanteet, joissa he eivät aiheuta pelkoa puukon kanssa tappaessaan suomalaisia. Se on ihan hyvä asenne. Pelvossa on vaikea elää.
Voisit ehkä luoda olosuhteet, joissa ei tappamisia lainkaan tapahtuisi, ajattelepa sitä mahdollisuutta!Mak-Ris kirjoitti:
Karjalan evakoille noin suurin piirteen tapahtui. Pienviljelijöitä hallaisille ja kuiville maaplänteille, Suo, Kuokka ,ja Jussi-periaatteella. Tuottamattomia pientiloja ympäri Suomen. Veikko Wennamo oli ajatuksen isä ja toteuttaja. Myöhemmin sitten perusti pientalonpoikien puolueen.
Hyvä, että asetat sääntöjä tulijoille. On oikein, että luot tilanteet, joissa he eivät aiheuta pelkoa puukon kanssa tappaessaan suomalaisia. Se on ihan hyvä asenne. Pelvossa on vaikea elää.
Voisit ehkä luoda olosuhteet, joissa ei tappamisia lainkaan tapahtuisi, ajattelepa sitä mahdollisuutta!Historiaa on hyvä muistella.
Vennamo muistetaan Suomen poliittisen historian populistisena poliitikkona. Hän perusti Suomen maaseudun puolueen. SMP:n raunioille taas syntyi Perussuomalaiset puolue. Ja kun mennään historiassa vielä taaksepäin PS.n juuret löytyvät Maalaisliitosta. Suomen Keskustapuolue on entinen Maalaisliitto.
Riita ja kilpailu PS.n ja Keskustan välillä ei ole uutta. PS. luovat populistista uudenlaista kaupunkilaistunutta maalaisliittoa. Keskusta taistelee samoilla reviireillä vai populismi puuttuu keskustan ideologiasta.- Anonyymi
Oletko ihan tärähtänyt ?
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Historiaa on hyvä muistella.
Vennamo muistetaan Suomen poliittisen historian populistisena poliitikkona. Hän perusti Suomen maaseudun puolueen. SMP:n raunioille taas syntyi Perussuomalaiset puolue. Ja kun mennään historiassa vielä taaksepäin PS.n juuret löytyvät Maalaisliitosta. Suomen Keskustapuolue on entinen Maalaisliitto.
Riita ja kilpailu PS.n ja Keskustan välillä ei ole uutta. PS. luovat populistista uudenlaista kaupunkilaistunutta maalaisliittoa. Keskusta taistelee samoilla reviireillä vai populismi puuttuu keskustan ideologiasta.Jos ei mitään politiikasta ymmärrä kannattaisi vaieta.
Istahdin.pirttiin huilaamaan. Kuopus oli nostanut veneen talviteloilta, joten lähdin siivoamaan sitä saunamökin kulmaa, missä vene talvehti.
Helga-neidin "palju' löytyi veneen takaa ja alkoi kiiltämään kun vaihtotorin kautta sain sopivasti tälle päivälle 1 litrasen Ajaxpullon vanhoja kukkalaatikoita vastaan.
Auringon kukan taimiakin siirtelin taimilaatikosta kivikkopuutarhaan ja grilliterassin tukipilarinin alaosaan istutin kaupunkiasuntoni pihalta siirtämääni humalaa, josko lähtis nousemaan.
Oikea lonkka on äytynyt kiukuttelemaan, pitänee kuormittaa yleistä terveydenhuoltoa.
Olen hyvin säästäväinen ja käytän kaikki vermeet loppuun. Oliskohan aika jo ostaa uusi ruohonleikkuri appiukon vanhan sijaan. Vetelin vimmatusti sitä käyntiin, ei lähtenyt, lupaavasti vain hörähteli.
Kaupungin rivarin yhteisomistuksessa on akkukäyttöinen vetävä ruohonleikkuri. Niin helppokäyttöinen, sellaista harkitsen, mikäli ei tuhottoman kallis.
Harmaa on taivas ja vettä rispoo, taidan ajaa naupunkiin. Katselin sääennusteita, helteistä lupaa juhannukseksi. Mikäpä hänessä.Mielenkiintoinen sää tänä aamuna, tuulee, sataa ja paistaa, ilman sateenvarjoa ei auta ulos mennä, voi saada vesikuuron niskaan;)
Vielä nuo sateet kasvulle hyväksi onkin, puiston penkillä katselin miten jo aivan nuuduksissa olleet nauhukset silminnähden virkistyivät, kohta keltaisin sävyin kukkaan ehtivät.
Puutarhurille soitin myös haudankukkien johdosta, miniä oli käynyt katsomassa, niin aivan mitättömät kukat oli istutettu.
Olen ottanut 10 vuoden hoidon ja kukat, nyt sitten kyselin niiden kuntoa, puutarhurin vastaus oli, ne laitetaan mitkä puutarhalta saadaan.
No jospa ne pöyhistyisivät kesän ehtiessä, aina muulloin on kaunis hauta ollut.
Pitänee lisää itse laittaa, jos tarvis vaatii, tai sitten lisäkukkia ostaa, harmi että ei kappaleittaan kaupata, viiden kukan ryhmissä ja se jo saattaa tukkoon koko alue mennä.
Tämmöisistä harmeista tänään, kun isompia ei ole;)
Eliaanalla ei yksinäistä siellä mökkimaisemissa, kun sukua sinne riittää ja monta kotia missä sopuisasti elelette, kissojen ja koirien kansaa.
Kyllä nuo pienet ihmisten taimet kehittyvät nykyään paljon nopeammin kuin omat lapsemme, tämä pieni kaksikuukautinenkin seuraili ja hymyili kovasti;)
Kyllä se karjanlanta kasvua antaa ja paljon parempaa, kuin keinotekoiset lannoitteet, tietenkin sääntöjen mukaisesti laitettuna, vesistöt myös niistä rehevöittyvät, aina kaikella varjopuolensakin.
Aika harvassa on ne maapaikat missä elantoa riittävästi tulee, joten turhaa on esittää maahanmuuttajia viljelemään tiloille, mistä jo aiemmin on kannattamattomina väki lähtenyt.
Harmia tunnen minäkin noiden päättäjiksi päässeiden puolesta, ei tule helppoa olemaan, aina valittajia löytyy.
Täällä oli äänestysprosentti alle 50%, häpeillen siitä kerron ja juuri se suuri äänessä oleva porukka jättävät äänestyksessä käynnin.
Valittaa suureen ääneen kyllä osataan, mutta ainoata vaikutuskanavaa ei käytetä.
Voi tulla aika, ettei päättäjiksi halukkaita ole jo sen vuoksi, että uhkailu ja väkivalta jalansijaa saa.
Maailmaa muuttuu, ei parempaan suuntaan, vaikka tietoa asioiden hyvin hoitamisesta on saatavilla, ihmisyys ja inhimillisyys on hakusissa, minä ja minun tarpeet päällimmäisenä.
Kehitystä pitäisi ilolla tervehtää, mutta kaikki ei vaan onnistu ihmisten luomassa elämässä.
Kyllä noita remppoja tulee, meilläkin on ovien vaihdot lähitulevaisuudessa ja ei ihan pieni menoerä sekään, vasta muutama vuosi sitten tontti ostettiin ja kaapeliin siirryttiin, ynnämuuta vastaavaa, maksamaan joutuu yli oman yhtiömaksunsa.
Ylimääräisiä vastikkeita useampi vuoteen. mutta joka paikassa asuminen näillä leveysasteilla maksaa.
Asuntotuki on tarpeen noissa taloissa, missä eläkkeestä yli puolet jo vuokraan menee, ei kannata kateutta mielessä pitää, kyllä se tiukille silti vetää pienillä eläkkeillä.
Niin nuo paljut, minun maailmankuvaan ei oikein ymmärrystä niille löydy, no ehkä puoltaa paikkaansa jos järvi on kaukana.
Kai siitä on tullut yksi paikka istua ja seuraa pitää lämpimässä vedessä, en kyllä oikein jaksa ymmärtää, no kehitys tuo mukanaan kaikenlaista, ei mummon tarvitse edes yrittää ymmärtää.
Mitenkähän sitä aiemmin ilman sitäkin tuli toimeen, no sauna oli yksi pelastus, siellä lauteilla voi seurustella, kun ei vaan pyörtyä kumahda liian kuumassa;)
Ihmettelemistä riittää, monta on ihmeellistä asiaa, vielä tässäkin iässä;)
Auringonkukka on näyttävä kukka, niitä en muista kuitenkaan koskaan kasvattaneeni, pihapiiri näyttää valoisalta kukkien loistaessa.
Kiitos monista onnitteluista pienimmän jäsenen sukuni piiriin nimen saaneena liittymisestä, pieni Alisa kasvaa ja kehittyy;)
Brinkkala nuo pyörällä ajot, jopa kuntopyörällä ei onnistu, mutta sängyssä vielä voin sitäkin kuvitella tekeväni;)
Myrskyksi taitaa tuo sää muuttua, jotakin sen tapaista lupailivatkin, toivottavasti sähköt joka paikassa päällä pysyvät, meillä ei muista milloin olisi katkenneet, nuo tehtaat kai varmuuden takaa.
Nyt sitten viestejä laittamaan ja iloa tuottamaan, sehän mieltä virkeänä pitää;)
Huomentapäivää,
Taas katosi viesti. Oma moka. Täytyy korjata työpöydän asentoa, kun tulen nojanneeksi väärään kohtaan ja käsi osuu väärälle näppäimelle, kai ?
Samansuuntaisia mietteitä viljelen minäkin maailman menosta, mistä SkillaN kirjoitti tuolla ylempänä. Ei ole tainnut hyvinvointi tehdä meistä parempia ihmisiä..))
Ja meidän "tyttöhallitus", jota minäkin alkuun epäilin, saa kyllä minulta kaiken arvostuksen ja - myötätunnon - kun näkee millaisessa ryöpytyksessä ovat taas joutuneet olemaan. Kiitosta ja kannustusta ei juuri tule, haukkumista ja kohtuuttomia vaatimuksia riittää. Kun kuulee tuota krititiikkiä tulee kyllä mieleen Pentti LInkolan sanat: "kansa on kita, joka huutaa lisää, lisää" - milloin mitäkin.
Ja nyt kun Kokoomus on saanut "valtakirjan" kansalta on kiire päästä taas kasvu-uralle, kuluttamaan yhtä pidäkkeettömästi kuin aikaisemminkin...
No. Toisaalta, onpa tuo "hyvinvointi" kelvannut minullekin. Siitä on oma ikäpolveni saanut nauttia monessa muodossa, vaikka olisi mielestään ollut kohtuullinen kulutuksessaan ja pärjännyt omillaan.
Eilen tuntui, että jalka piti vähän paremmin ja niinpä lähdin toiveikkaana kauppareissulle, 1,5 km, eikä se nyt kovin hyvin sujunut ja hintaa maksan siitä tänään. Jalka ei juuri kestä astua ja sauvaan on pakko nojata.
Terapeutti on kyllä katsonut, että liikuntakykyni palautuu ennalleen OMT-terapian avulla. Vaikea uskoa tällä hetkellä.
No. En ole ainoa, jolle tulee näitä TULES eli tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Vähintäinkin nivelrikkoa pakkaa jo olla tämän ikäisillä.
Vanhuus ei tule yksin...
Kaikesta huolimatta,
hyvää päivää kaikille,
demeter1Päivää!
Muun lisäksi on terveyshuolia mlnullakin. Lienee luonnollistakin kun ikää
on kertynyt. Alkaa olla pari km se raja, jonka vielä taivallan. Kipuja ja
väsähtämistä siitäkin tulee. Pitänee sanoa lapatossun tapaan: eteenpäin,
mutta ei kaikkina päivinä, eikä kaikkina aikoina!
Olen katsonut vaalien tuloksia. Ei mitään kovin järisyttävää. Kuntavaalithan
oli kyseessä, jotkut näyttää käyneen jo eduskuntavaalitkin samalla:)) Voittaja
oli "iänettömät" 45 prosentin tuloksella.
Aika ja tavat ovat muuttuneet. Jos internet lie hyvä, on se myös paha. Se
helppous anonyyninä saa rääväsuut haukkujat liikkeelle. Ei vahinko ollut,
että pääministerin haukkujaiset junailtiin juuri ennakkoäänestyksen aluksi.
Ja tuhasta asiasta. Niin myös vihreiden Sinnemäen syytely varsinaisen vaalipäivän aluksi, kuinkas sattuikaan;))
Skillan mainitsi:"-Harmia tunnen minäkin noiden päättäjiksi päässeiden puolesta, ei tule helppoa olemaan, aina valittajia löytyy." Näin se varmaan käy näillä nykyajan
välineillä entistäkin enemmän.
Turhaanpa näistä jaarittelen, en ole "tulevaisuuden toivo". Riittää kunhan jotenkin
elelen. Hyvää jatkoa teille!
- Anonyymi
Hyvä iltapäivää!
Ei tullut Vieno näille nurkille. Hieman voimakkaampi oli tuuli eilenillalla.
Alisa on kaunis, ajaton nimi. Lähipiirissä ei tyttöjä moneen vuoteen ja uudet ei vielä ole kastetta saaneet.
Kyllähän sitä teoriassa tekee kaiken niin mallikkaasti, vaan ei käytännössä. Talvella reuhdoin kellarikomerosta oman kuntopyörän kylpyhuoneen nurkkaan. Lonkka ja reisi oli silloin kipeät ja tiet liukkaat. Pari kertaa pyöräilin. Sitten alkoi kerääntyä pyörän sarviin pyyheliinaa, kylpytakkia, vaikka mitä. Keväällä raahasin takaisin kellariin. Ilmapyöräilyä lapsenlapsen kanssa muutama vuosi sitten. Jalkapohjat vastakkain poljettiin ja laulettiin "mummolaan, kun pyöräilemme...".
Minua kiinnostaisi tietää missä ikäryhmissä oli eniten äänestämättä jättäneitä. Kävin itse ennakkoon päiväsaikaan. Meitä eläkeläisiähän luonnollisesti siihen aikaan oli. 56 % taisi olla tällä alueella äänestysprosentti.
Jos ennusteet toteutuu, niin viikonloppuna alkaisi useamman päivän liki 30 asteen helteen. Minulle 22 olisi lukema milloin pystyn vielä liikkumaan.
Hyvää illanjatkoa!
brinkkalaMyrskyn jälkeen poutasää, taivas taas se kauniinsininen, pilvetön ja tuuli on rauhoittunut.
Vahinkoa teki paljon ja sähköt ollut poissa monilta seuduilta, asia mille ei parhaimmatkaan politiikan kehujat mitään mahda.
Taas on tutkinnan alla asioita, väärinkäytöksiä johtavalta paikalta, kuulinko harhoja, syitä syyttelyyn ei olisikaan, vaikka matkustelut ja kauneuden hoidot ylittivät mahdollisen?
No tutkijoille ainakin tienestit tiedossa.
Voi olla, että väärin kuulin, mutta kuulostellaan, ehkä en jaksanut täysin sisäistää lausumaa.
Tunnustus on varmaan jokaisen vähänkin asioita pohtivien kiitos hallitukselle antaa ja onnitella, että selvisivät siitä loan heitosta, mikä oli tarjolla.
Samaan syytöskierteeseen joutui Anni Sinnemäki myös ja nytkö asiat paranevat kun "mies" saadaan johtamaan, uskottavuus häneltäkin puuttuu, kun tarkasti puheitaan kuuntelee.
Kansa on valtakirjat antanut, nyt vaan seurataan mitä kaikkea hyvää saammekaan koettavaksi.
Voimia istuvalle hallitukselle.
Hyvinvointia olemme saaneet me vanhuksetkin, mutta meille riittäisi varmaan vähempikin, kun vaan vakuus asioiden sujumisista taattaisiin, ei nuorten tapaan lisää aina haluta.
No puhun tietenkin omalla suulla, oikein miettiä pitää, mitä aineellista minulta puuttuu, terveyden tila saisi olla hieman parempi jaksamisen vuoksi, mutta sille ei taida parhaat lääkäritkään mitään voida, että vanhuus tuo kaikki mahdolliset vaivat tullessaan.
Toivoisin, että terapeutin ennuste toteutuisi demeter, kyllä se liikkumaan pääseminen on A ja O omatoimisuuden vuoksi.
Reipas olet ollutkin ynnämuu, pitkiä lenkkejä tehnyt, mutta ikä asettaa kuluessaan kaikille jotain harmeja, tyydytään niihin pieniin lenkkeihin mitä pystymme tekemään.
Tasaisella kulkien minulta se pieni matka sujuu, mutta rappusten eteen tullen ei ilman tukea meinaa jalkaa nousemaan saa.
Rajoittaa paljonkin matkoille lähtöä ja yleensä epätasaiseen maastoon menoa.
Vaikka yritän pienillä liikkeillä reisilihaksia koulata ei haluamaani voimaa niihin saa, joten tyydyttävä on vajaakuntoon tässäkin asiassa.
Olen huonoksi siltä osin nämä tietokoneen mahdollisuudet kokenut, kun jatkuvaa mollaamista facebookissa viljellään ja muuallakin, jokaisen on sanansa saatava esiin, olkoon vaikka toisen juuri sanomaa.
Kuka härskimmin vaan osaa ilkeää asian esiin tuoda, ylikuormittamisiin väsyy, no mahdollista onneksi sulkea koko kone.
Tuosta äänestystuloksesta tai siis prosenteista ei hyvää seurannut, muille kuin kokoomuksen ryhmälle, siellä on äänestäjillä ymmärrys siitä, että äänestyksen kopissa asiat alulle pannaan.
Toivoisi ihmisten ymmärtävän tämänkin asian, jos en äänestä, ei valitus oikeutta, muutos tapahtuu vain äänestysvaltaa käyttäen.
Minulle tuo sama lämpötila aivan riittävä brinkkala, voimat häviää kuumemmaksi lämpötilan nousussa.
Hymyilytti kun ennen ristimistä tapahtunutta aikaa työnimi oli pienellämme Hilma, no toiseksi nimeksi se tulikin, ja kolmas anoppini mukaan Aleksantra, kai karjalan muistoksi.
Pappi sanoi nimen vielä väärin, hienommin Aleksadra, nyt nuo vanhat nimet on päässeet kunniaan.
Nyt sitten se pieni matka kävelyä ja istuskelua väliin, onneksi on penkkejä matkan varrella.
Aloitin virkkaamaan sänkypeittoa, viides osa on tehty, mutta kädetkin sen on kokeneet saa nähdä onko jouluna valmis?
Nautitaan nyt kauniista säästä, tuuli vähän lämpötilaa viilentää;)
Vieno-myrsky ei yltänyt etelärannikolle läheskään kaikkia voimiaan näyttämään, kuivatti kyllä peittopyykin nopeasti ja raikkaaksi. Luonto sai kaivattua kastelua ja siitepölyjen pesua. Vaalitulos ei hätkäyttänyt, oma ehdokkaani pääsi läpi ja luotan hänen tälläkin kaudella toimivan äänestäjiensä parhaaksi. Alhainen äänestysprosentti on huolestuttava ja kertoo varmaankin monien luopuneen uskosta, että asioihin voisi itse vaikuttaa. Kesäinen lämmin sunnuntai piti ihmisiä kesälaitumillaan, vesillä ja mökeillä, uskon senkin vaikuttaneen, vaikka olikin ennakkoon mahdollista äänestää.
Täällä meren raikkaudessa on vielä tälle viikolle miellyttäviä hiukan yli parinkympin lämpötiloja, ensi viikolla muuttunee helteeksi. En minäkään väsyttävistä helteistä välittäisi, on onneksi mahdollisuus oleilla vesillä, mutta auringolta on syytä suojautua vaatteilla ja oleilla mahdollisimman paljon varjossa. Vesi vilvoittaa ulkoisesti ja sen juomisesta täytyy muistaa pitää huolta. Kukat ovat aivan riehaantuneet, näyttävimpinä lajeina nyt aikaisemmat pionit ja idänunikot hehkuvat punaa, päivänliljat keltaista, Pihasireenit naapurustossa alkavat olla ohi, meidän aidanteen valkeat puistosyreenit vasta aloittelevat. Juhannusmorsian-ruusupensas levittää ihastuttavaa tuoksuaan hennon vaaleanpunervin kerrannaisin kukin. Mukavaa tehdä kierros heti aamusta puutarhassa tilannekartoituksella. Sain hauskan rottinkisen pesäkeinun, joka laitettiin riippumaan vankkaan omenapuun oksaan, siinä on kiva juoda kahvia santsikupponen ja lueskella puun varjossa.
Onnellisia kesäpäiviä!Palasin vielä onnittelemaan Skillania ja teitä muitakin, joilla on tuoreita tai tulossa olevia lastenlastenlasten vauvauutisia. Ihastuttavat perinteitä kantavat nimet sai tyttönen, nimen antoon liittyy niin paljon tunteita ja toiveita, uusi lenkki sukupolvien ketjussa. Kaikkea hyvää pikkuiselle, perheelleen ja läheisilleen ! Itse olen vasta mummi, toivottavasti saan vielä seuraavaakin sukupolvea nähdä.
Anna on meillä suvussa eniten käytössä ollut tytön nimi monessa polvessa, on myös monta Mariaa, Johannaa ja Inkeriä.- Anonyymi
Minäkin olen ehdottanut lapsenlapsenlapselleni (joka on tyttö, jos nykyää näin voidaan ilmaista) nimeksi Minttueinari, koska taannoin eräs sukumme Einari oli punakaartissa plutoonan päällikkönä, ja näin haluamme kunnioittaa hänen muistoaan.

Einarille on annettava arvo, mikä hänelle kuuluu. Vuosisata sitten tapahtuneet asiat eivät saa jäädä unohduksiin. Monissa suvuissa on ollut osallistujia rintaman molemmin puolin. Tämän päivän ihmisten on kunnioitettava menneiden sukupolvien maailmaa sellaisena kuin se silloin oli. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Minä olen tutkinut sukuja 1990-luvulta alkaen. Mieheni laaja suku oli vuosisatoja samalla paikkakunnalla, talokkaina tai torppareina, renkeinä ja piikoina. Itä-Suomessa on ollut sukunimet käytössä jo 1600-luvulla,joten sen puolesta oli hyvä seurata kirkonkirjoista talosta toiseen siirtynyttä palvelusväkeä, mutta ne etunimet! Samaan sukuun kuuluvilla oli käytössä vain muutama etunimi. Aluksi harhauduin ties minne näitten Aatamien ja Taavettien perässä, ennen kuin opin seuraamaan myös syntymäaikoja ja etsimään tietoja kuolleitten ja haudattujen luetteloista, syntyneistä ja muuttaneista. Kun joka polvessa perheen vanhimman pojan nimi oli Aatami, niin samaan aikaan saattoi pitäjässä olla Aatami -nimisiä serkuksia useampia parin vuoden ikäerolla. Naisten niminä oli käytössä Anna, Maria ja Helena eri muodoissa, joten niissäkin oli tarkkana oltava. Onneksi oli muitakin sukututkijoita jotka etsivät samoja sukuja, joten saatoin verrata tietoja ja tarkistaa tuloksia.
Eräs renki Aatami tuotti minulle päänvaivaa vuosia, kun hänen vaimonsa Anna sai esikoispoikansa Aatamin yli 50-vuotiaana, enkä halunnut uskoa sitä. Onneksi en uskonut, koska löytyi myöhemmin toinen pariskunta, samannimiset, parikymmentä vuotta nuoremmat, ja heille soin tämän esikois-Aatamin mielihyvällä. Parit liikkuivat eri talojen palveluksessa, niin että pappikin oli erehtynyt ja merkinnyt vauvan vanhemmalle parille.Mak-Ris kirjoitti:
Minä olen tutkinut sukuja 1990-luvulta alkaen. Mieheni laaja suku oli vuosisatoja samalla paikkakunnalla, talokkaina tai torppareina, renkeinä ja piikoina. Itä-Suomessa on ollut sukunimet käytössä jo 1600-luvulla,joten sen puolesta oli hyvä seurata kirkonkirjoista talosta toiseen siirtynyttä palvelusväkeä, mutta ne etunimet! Samaan sukuun kuuluvilla oli käytössä vain muutama etunimi. Aluksi harhauduin ties minne näitten Aatamien ja Taavettien perässä, ennen kuin opin seuraamaan myös syntymäaikoja ja etsimään tietoja kuolleitten ja haudattujen luetteloista, syntyneistä ja muuttaneista. Kun joka polvessa perheen vanhimman pojan nimi oli Aatami, niin samaan aikaan saattoi pitäjässä olla Aatami -nimisiä serkuksia useampia parin vuoden ikäerolla. Naisten niminä oli käytössä Anna, Maria ja Helena eri muodoissa, joten niissäkin oli tarkkana oltava. Onneksi oli muitakin sukututkijoita jotka etsivät samoja sukuja, joten saatoin verrata tietoja ja tarkistaa tuloksia.
Eräs renki Aatami tuotti minulle päänvaivaa vuosia, kun hänen vaimonsa Anna sai esikoispoikansa Aatamin yli 50-vuotiaana, enkä halunnut uskoa sitä. Onneksi en uskonut, koska löytyi myöhemmin toinen pariskunta, samannimiset, parikymmentä vuotta nuoremmat, ja heille soin tämän esikois-Aatamin mielihyvällä. Parit liikkuivat eri talojen palveluksessa, niin että pappikin oli erehtynyt ja merkinnyt vauvan vanhemmalle parille.Pilvipoutaisena päivä alkamassa, lämpöä varmaan saadaan tänäänkin, ja luvattu on jatkoonkin.
Juhannus lähestyy ja menojaan ihmiset hieman vapaammin voivat suunnitella, toivottavasti ei takapakkia tule.
Eilen lenkillä istahdin viimeiselle penkille ennen kotia ja siihen kaupasta tuli tyylikäs rouva ja kysäisi etunimeäni, kun kerroin hän ihastuneena totesi, että mukava kun nuoruuden henkilön kohtasi.
Hänen siskonsa kanssa olimme samalla luokalla koulussa ja siinä nuorempi sisar samoissa mukana pyöri.
Näin sitä vuosikymmentä takaa piirteet tunnistetaan, kyllä minäkin hänestä nuoruuden aikaisen tutun tarkkaan katsoen osasin yhdistää sisareensa.
Ikää hänellä 82 ja ei millään voinut uskoa, alle 60:ksi olisi luullut, kyllä siinä rinnalla huomasi häviävänsä;)
Kertoi Oulusta muuttaneensa vanhaan kotikaupunkiin ja aivan tien toiselle puolen minua.
Ramoonalla nuo ihanuudet puutarhan suhteen, uskon kyllä sinulle nautintoa antavan ja vähän työtäkin, mutta se piristää.
Vesillä on tuon suojauksen kanssa oltava tarkkana, kun aurinko ottaa ihan toisin kuin mantereella, mutta oletpa jo vuosien mittaan tämänkin asian huomioinut.
Juhannuksen odotusta täällä minullakin, vaikka vaan kotona oleilen, siinäkin ihan nautittavia muotoja, kaupunki hiljenee ja kuulee omat ajatuksensakin, pienestä se ilo on osattava ottaa.
En väkijoukkoon kaipaakaan, ne riennot on tullut koettua.
Niiden juurien muistamisesta minä olen myös muistuttanut, on hyvä tietää mistä tähän hetkeen on ponnistettu, ei aina niin ilon kera ainakaan, taistelua joka päiväisestä leivästä ja hengissä pysymisistä.
Nämä asiat tiedossa ollen on arvostus ja kunnioitus menneiden sukupolvien ahkeruudesta ja jaksamisesta nykyisen hyvinvoinnin alkuun saamisista paikallaan.
Tuo Mak-Riksen sukuhistorioiden tutkiminen parasta sen entisen elämän selville saamisesta, sukujen kertomaa, niin vaikeuksien kuin ilonkin vaiheista.
Sama ilo varmaan saavutettiin uuden elämän alkamisesta kartanoissa kuin puutteenkin keskellä, uskoa parempaan riitti, tosin mökin väellä saattoi uskokin joskus hiipua ja epätoivo iskeä, mutta vaikeudet voitettiin tavalla jos toisella.
Arvostan kovasti teitä jotka jaksatte näitä sukunne vaiheita etsiä ja esiin tuoda, harmittelen etten minä siihen jaksamista vaan ole saanut.
Hyvälle alulle on mieheni kuin minunkin sukututkimus on saatu, annoinkin nyt pojalle molemmat paperit jospa hän innostuisi paremmin äitiään.
Nyt olisi selvittävä lenkille heti aamusta, kun kotiin tuotava paketti on luvassa tänään, pitäisi sitä vastaanottamassa olla ja päivystää.
Minustakin niin laiska on tullut, etten pakettia jaksa kantaa kotiin, vaikka melkein vieressä on Matkahuolto, no sitä mukavuutta mitä rahalla saa, edullinen on kotiin kanto hintakin.
Mukavaa torstaipäivää ja juhannuksen suunnittelua;)- Anonyymi
SkillaN kirjoitti:
Pilvipoutaisena päivä alkamassa, lämpöä varmaan saadaan tänäänkin, ja luvattu on jatkoonkin.

Mukavaa torstaipäivää ja juhannuksen suunnittelua;)Hyvää aamupäivää!
Helteisen hohkava sää on ikkunan takana.
Muistoisa kohtaaminen sinulla ollut, SkillaN. Niinhän sitä sanotaan, että "koskaan ei voi tietää kuka tulee vastaan".
Minä jutustelin naapuritalon rouvan kanssa eilen. Kyllä hän on päättänyt muuttaa veljensä luokse. Räknättiin tulevaisuuden siivousavut, ruokatarvikkeiden tilaukset jne. Edullisimmaksi tulevat hankinnat ja ennen kaikkea on seuraa ja turvallisuuden tunnetta. Veljensä on jonkin verran päälle 90 ja tämä rouva täyttää 88. Huoli kasvoi koronan aikana, kun veli sairastui. Ensimmäisen rokotuksen suojalla ja karanteenissa oltuaan meni keväällä avuksi ja hyvin onnistui.
Jäi mieleeni pyörimään tuo ihana Hilma -nimi. Lapsuudesta muistan Hilma-mummon. En tiedä oliko kenenkään mummo. Siihen aikaan etunimen liitteenä käytettiin iäkkäistä naisista mummo "titteliä". Miehillä ei tuota kuvaavaa ninikettä ollut vaan puhuttiin ensin sukunimi ja sitten etunimi. Esim. Haverisen Arvo. Hassua.
Nyt voin hyvin kuvitella pienen Hilma-tyttösen kolmioliina niskan taakse solmittuna, nätti kesämekko ja sandaalit jalassa, nukke kainalossa 😊 Toivottavasti tytöt vielä leikkivät nukeilla. Meillä ei tosiaan ole muutamaan vuoteen lähipiirissä tyttöjä ollut.
Olen tässä jaaritellessani yrittänyt lykätä jääkaapin siivoamista. Kuka kumma käy ryönäämässä ne lasiset hyllyt, en voi ymmärtää.
Kaunista torstai-päivää!
brinkkala Anonyymi kirjoitti:
Hyvää aamupäivää!

brinkkalaKaunis on taas päivä, ja luonto kukkeimmillaan! Ei paljon tee mieli käväistä Isossa Ompussa, mutta pitää palauttaa eilinen Nanson lähetys suoraan liikkeeseen.
Kotiin kannettuna minäkin tilasin, mutta en pitänyt oloasun kankaasta yhtään,..kalliskin oli vielä!
Odottelin postin tuloa, kun heräsin tv:tuolista hätkähtäen, ja riensin avaamaan.
No,..just kun sain oven auki pääsikin äänekäs sarjapieru karkuun, ei siinä voinut kuin nauraa ja kiittää toimituksesta. Oli sekin postinkantajalle tilanne,. 🤣🤣🤣!
Jäykkä ja painava kangas saa nyt mennä takaisin, oloasun pitää olla pehmeä, kevyt ja joustava.
Ruoka onkin valmista, eilen tein Wanhan ajan etikkasilakkarullia, ja lihamurekkeen, mutta ei ole nälkä vielä yllättänyt.
Malvapuu avaa puhtaan punaisia kukkiaan parvekkeella, näkyy kestävä aurinkoakin tuntikaupalla. Helteellä saa kyllä kastella yhtenään.
Nyt on lähdettävä asioimaan, hauskaa kesäpäivää edelleen!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää aamupäivää!
Helteisen hohkava sää on ikkunan takana.
Muistoisa kohtaaminen sinulla ollut, SkillaN. Niinhän sitä sanotaan, että "koskaan ei voi tietää kuka tulee vastaan".
Minä jutustelin naapuritalon rouvan kanssa eilen. Kyllä hän on päättänyt muuttaa veljensä luokse. Räknättiin tulevaisuuden siivousavut, ruokatarvikkeiden tilaukset jne. Edullisimmaksi tulevat hankinnat ja ennen kaikkea on seuraa ja turvallisuuden tunnetta. Veljensä on jonkin verran päälle 90 ja tämä rouva täyttää 88. Huoli kasvoi koronan aikana, kun veli sairastui. Ensimmäisen rokotuksen suojalla ja karanteenissa oltuaan meni keväällä avuksi ja hyvin onnistui.
Jäi mieleeni pyörimään tuo ihana Hilma -nimi. Lapsuudesta muistan Hilma-mummon. En tiedä oliko kenenkään mummo. Siihen aikaan etunimen liitteenä käytettiin iäkkäistä naisista mummo "titteliä". Miehillä ei tuota kuvaavaa ninikettä ollut vaan puhuttiin ensin sukunimi ja sitten etunimi. Esim. Haverisen Arvo. Hassua.
Nyt voin hyvin kuvitella pienen Hilma-tyttösen kolmioliina niskan taakse solmittuna, nätti kesämekko ja sandaalit jalassa, nukke kainalossa 😊 Toivottavasti tytöt vielä leikkivät nukeilla. Meillä ei tosiaan ole muutamaan vuoteen lähipiirissä tyttöjä ollut.
Olen tässä jaaritellessani yrittänyt lykätä jääkaapin siivoamista. Kuka kumma käy ryönäämässä ne lasiset hyllyt, en voi ymmärtää.
Kaunista torstai-päivää!
brinkkala"Ihana Hilma-nimi" on nyt muodissa, siinä kuin Amanda, Emma ja Sofiakin.
Olen sitä ikäluokkaa, jonka korviin ne eivät sopineet, ja samaa ajatteli myös mummuni, joka oli Hilma Sofia. Hän ei pitänyt kummastakaan nimestään, ja antoi aikanaan lapsilleen vain yhden, mielestään kauniin etunimen. Niin muuttuu asenteemme.
Hilmoja on nykyisin, kaikki taitavat vielä olla leikki-ikäisiä. Nimi on yleistynyt vasta viime vuosina. Kyllähän sen voi netistä tarkistaa, nyt en vain viitsinyt.
Vuosikymmenestä toiseen poikien yleisin ristimänimi Suomessa on Juhani, huomasin sen joitakin aikoja sitten lehtijutusta. Tyttöjen yleisintä nimeä en muista. Anna?
Kirjoittelin pitkät pätkät sukututkimuksesta, ja voisin siihen jatkaa, että joskus todella ajattelee, että nimi on enne. Tässä suvussa, jossa se Adam eli Aatami oli niin yleinen, käytettiin usein jonon loppuun syntyneelle nimeä Otto. Se oli aika karmeaa, sillä miltei kaikki löytämäni Otot kuolivat lapsina. Ajattelin myötätunnolla että ehkä pienissä oloissa sen pahnanpohjimmaisen mahdollisuudet olivat heikommat ison sisarusparven keskellä.
Nyt tuskaillaan, että syntyvyys laskee. Odottakaas vaan, kohta aletaan moittia nuoria ihmisiä laiskuudesta ja itsekkyydestä, kun lapsiluku ei nouse. Syyllinen pitää aina löytyä käsivarren mitan päästä. Kuitenkin nyt täälläkin väitetään, että lapsilisiä ollaan pienentämässä, työttömyys vaivaa ja uhkaa, asunnot ovat pieniä ja kalliita. Nythän rakennetaan kerrostaloja, joissa ei ole kuin yksiöitä ja kaksioita, eli mennään sodanjälkeiseen systeemiin, kun asuntopula vallitsi kaikkialla.
No hyvää päivänjatkoa ja kaunista säätä kaikille!
Hajamielinen Mkr. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ihana Hilma-nimi" on nyt muodissa, siinä kuin Amanda, Emma ja Sofiakin.

Hajamielinen Mkr.Asuntopula on itse aiheutettu. Ihan turha asutta kaikki matutkin kalliille pl-seudulle, kun eivät kuitenkaan työllisty.
Anonyymi kirjoitti:
Asuntopula on itse aiheutettu. Ihan turha asutta kaikki matutkin kalliille pl-seudulle, kun eivät kuitenkaan työllisty.
Sotien jälkeinen asuntopula tosiaan oli evakkojenkin aiheuttama. Heitä tuli kertaheitolla lähes puoli miljoonaa, ja esim. Helsingissä oli pommitusten jäljiltä asuinkelvottomia taloja. Ahtaus oli suuri ilman tulijoitakin. Helsingissä oli vuokralautakunta, joka määräsi asuntojen käytöstä. Kukaan ei voinut asua väljästi, vaan jokaisen asunnon haltijan oli ilmoitettava asukkaiden tiedot lautakunnalle. Asunnoista ei voinut irtisanoa vuokralaista. Esim. minun perheeni ei voinut muuttaa Helsinkiin, vaikka toisella vanhemmista oli siellä työpaikka, koska perhe oli ennen sotia muuttanut muualle ja asunto oli vuokralla.
- Anonyymi
Kyllä se olin minä onneton, hiljaisia tuhnuja ei synny!
Häppeillen sinisiru 🥵 Mak-Ris kirjoitti:
Sotien jälkeinen asuntopula tosiaan oli evakkojenkin aiheuttama. Heitä tuli kertaheitolla lähes puoli miljoonaa, ja esim. Helsingissä oli pommitusten jäljiltä asuinkelvottomia taloja. Ahtaus oli suuri ilman tulijoitakin. Helsingissä oli vuokralautakunta, joka määräsi asuntojen käytöstä. Kukaan ei voinut asua väljästi, vaan jokaisen asunnon haltijan oli ilmoitettava asukkaiden tiedot lautakunnalle. Asunnoista ei voinut irtisanoa vuokralaista. Esim. minun perheeni ei voinut muuttaa Helsinkiin, vaikka toisella vanhemmista oli siellä työpaikka, koska perhe oli ennen sotia muuttanut muualle ja asunto oli vuokralla.
Kaunista ja lämmintä aamua täältä Savon maisemista;)
Tuuli puhaltelee, hyvä niin, varmaan tukahduttava ilma olisi, jos ei tuota tuulen tuomaa virkistystä saisi.
Olen ylen määrin tuskaantunut noiden salasanojen kanssa, ylös olen ne laittanut, mutta kun aikojen päästä niillä yritän, eivät enää kelpaakaan.
Joka paikkaan joudut aina uudet salasanat vaihtamaan ja aikaa se vie, minulla kun sitä ei meinaa riittää;)
Jossakin vaiheessa tilailin lehtiä ja nyt niiden uusintoja aina vaan ilmaantuu, kun aika umpeen menee.
Oma hölmöys, miksi lankean niin helposti tilaamaan.
Hilma niminen täti oli minullakin, en vaan osaa oikein näihin vanhoihin nimiin tottua, hidas olen niiden suhteen, mutta eipä minulta nimiehdotuksia kysellä, joten opittava on.
Yleensä jos jonkun vanhan tutun osuu tapaamaan, siinä aika vierähtää, aina uusia asioita mieleen putkahtaa.
Tuon yhteen muuttamisen jotenkin ymmärtää, mistä kerroit brinkkala, turvaa se antaa molemmille ja myös helpotusta taloudellisesti, näin se aika kuljettaa takaisin lapsuuden aikoihin, sieltähän yhteyksistä maailmalle lähdettiin.
Huumoripläjäys sinisiru tuo pierun pääsy, no sanotaan ettei pierua saisi pidätellä, joten uskon postinkantajan hymysuin pois lähteneen;)
Minä en tarvitse palauttaa lähetystä, mutta vitamiini lähetyksestä toisen palautan, on ne aika riesa niidenkin kauppiaat, sorruin taas tilaamaan, nyt on pidettävä huoli, että muistan perua aikanaan.
En usko edes, että pillereistä mitään apua saa, mutta en jaksanut olla ehdoton päättäessäni puhelun.
Tuo asuntopula on siellä suuremmissa kaupungeissa tälläkin hetkellä melkoinen ja meillä täältä saa valita järvenranta paikkoja kodikseen.
Mielenkiintoa tuntuu olevan ihmisillä asettua näihin maisemiin, jos se suinkin töiden suhteen on mahdollista,
Eläkepäiviä on monet tulleet paikunnalle sen kauneuden ja halpojen asuntojen vuoksi.
Nuoret lähtee muualle ja vanhukset palaa juurilleen, ei ihan onnellinen sekään yhtälö ole, kohta on eläkeläisten kaupunki.
Olihan se melkoinen taidonnäyte asuttaa yli neljäsataatuhatta evakkoa, nyt jo sopeutuneet joskus vaikeiksikin koettuihin elämisen mahdollisuuksiin ja uusi sukupolvi ei kaikin muistakaan noita aikoja.
Kunpa ei koskaan tuollaisia aikoja eteen tulisi.
Nyt pitää alkaa pankkirouvaksi ja laskut ajallaan maksuun laittamaan.
Tuo muisti meinaa pätkiä asian kuin asian suhteen ja nuo pankkiasiat laitan heti maksuun pankin ajallaan hoidettavaksi, siltä osin on helppoa, jos muuten elämä yllättääkin.
Mukavaa viikonlopun alkua, kesäkuukin jo saatu yli puolenkuuhun, huh, miten aika rientää, juhannukselta jo alkaa mansikka-aika;)
Huomenta. Taas katosi vaivalla kyhätty viesti - ehkä jonkin varomattoman ranneliikkeen ansiosta, vai voiko syyttää sivustoa ?..))
Minullakin oli Hilma-täti mutta samalla tavalla vähän varovasti suhtaudun näihin "uusiin" Hilmoihin..))
SkillaN kirjoitti tuosta "juurille palaamisesta". Ei taida olla ihan ongelmatonta, palaajallekaan. Kotikunta on muuttunut ja itsekin on muuttunut. Vaikka kaipaa lapsuuden maisemiin, ymmärtää, että "koti" on nyt täällä, missä ovat lapset ja lapsenlapset, aikuisuuden aikaiset ystävät. Silti olen onnellinen siitä, että minulla on vielä pari lapsuuden ystävää kotikunnassa ja toinen pitää kyllä minut ajan tasalla isommista tapahtumista siellä...
Olen yrittänyt ahkeroida pihamaalla, vieraslajien hävityksessä. Lupiinin kanssa se vielä onnistuu käsipelillä, kurtturuusun hävitykseen tarvittaisiin jo järeämpiä toimia ja se kyllä jää taltä vuodelta. Kaivuria siihen tarvittaisiin, telkkarista olen tuota hävitystä katsellut.
Lupiinin karkottaisella on käsittääkseni ollut hvviä seurauksia: tutut pihakukat ovat palanneet kukkaniitylleni: nurmitädyke ja niittyleinikki kukkivat parjaillaan ja uusia tulokkaita on ilmestynyt keväästä saakka. Kelpaa siellä jänönkin seikkailla ja ahkerasti se heinän seassa loikkiikin.
Vaivaista tämä vaellukseni vieläkin on. Terapeuttikin pitää vaivaani "mystisenä" kun jalka ei vain ota päälle vaikka tavanomaiset löydökset on tehty ja niitä hoidettu. Eilenkin neuloilla, sähköllä, teipeillä ja lannevyöllä ja tietysti tunnustellen, etsien ja löytäenkin, mutta kokonaisuutena hoidoista ei ole ollut mittavaa hyötyä jos tavoitteena on tuo "luvattu", liikuntakyvyn palautuminen ennalleen. Siihen tuntuu vielä olevan matkaa...
Silti ymmärrän, että oma selkä/jalkavaivani on sieltä kevyemmästä päästä, kun en joudu käyttämään särkylääkkeitä eikä yöuneni häiriinny siitä. Paikallaan pysyen en edes muista vaivaani ja välttämättömät askareet onnistuvat sauvaan tukien.
Tietysti kaikenlainen ulospäin suuntautuva toiminta on estynyttä, turha haaveilla edes uusista "aluevaltauksista", tutustumisesta sellaisiin luontokohteisiin, joita on tässä lähelläkin. Poikani, joka maastopyöräilee on niitä löytänyt ja kuvannut.
Huomaan kyllä saman kuin SkillaNkin. Ei ole enää pakottavaa tarvetta ottaa osaa entisiin aktiviteetteihin, menee se elämä näinkin... Ainakin välttävästi..))
Hyvä ajatella niin, silloin kun pystyy ja kyllä kai menetyksiä saa surrakin ?
Oikein hyvää helleviikonloppua kaikille, pärjäillään....
demeter1Minun polvivaivani on hiipunut pois ihan itsekseen. Sen on täytynyt johtua jostakin venähdyksestä, joka on huomaamattani tapahtunut, ja paraneminen on sitten vienyt aikaa tammikuusta asti. Nyt sen huomasin, kun luin Demeterin kirjoitusta. En ole edes huomannut koko polvea pitkään aikaan. Myötätunnolla ajattelen sinua, D. polvivaiva on todella hankala kaveri.
Jalan lepuuttaminen vaan vei minulta kävelykeikat, ja nyt kuljen hyvin vastahakoisesti pitempiä matkoja. Tänä vuonna en ole vielä käynyt kesämökillä. Siellä piha on muhkurainen ja saunapolulla juuria. Ei ole mieli tehnyt sinne tallustelemaan. Otan kävelysauvat mukaan, kun ensi viikolla menen.
60-vuotias veljenpoikani on parhaillaan polkupyöräretkellä Espoosta Ouluun ja takaisin. Lähetti minulle terveisiä Porista. Toivottavasti hänen polvensa kestävät!Mak-Ris kirjoitti:
Minun polvivaivani on hiipunut pois ihan itsekseen. Sen on täytynyt johtua jostakin venähdyksestä, joka on huomaamattani tapahtunut, ja paraneminen on sitten vienyt aikaa tammikuusta asti. Nyt sen huomasin, kun luin Demeterin kirjoitusta. En ole edes huomannut koko polvea pitkään aikaan. Myötätunnolla ajattelen sinua, D. polvivaiva on todella hankala kaveri.
Jalan lepuuttaminen vaan vei minulta kävelykeikat, ja nyt kuljen hyvin vastahakoisesti pitempiä matkoja. Tänä vuonna en ole vielä käynyt kesämökillä. Siellä piha on muhkurainen ja saunapolulla juuria. Ei ole mieli tehnyt sinne tallustelemaan. Otan kävelysauvat mukaan, kun ensi viikolla menen.
60-vuotias veljenpoikani on parhaillaan polkupyöräretkellä Espoosta Ouluun ja takaisin. Lähetti minulle terveisiä Porista. Toivottavasti hänen polvensa kestävät!Tuota minäkin kysyin terapeutilta, Mak-Ris, että olisiko vaiva voinut parantua itsestään. Hän myönsi sen , joten kalliiksi se yritys palata nopeasti normaaliin on minulle tullut: tähän mennessä yli 500 euroa ja kyllähän se köyhälle tuntuu, vaikka olen sitä mieltä että työmies on palkkansa ansainnut. Paljon osaamista heillä on, mutta kai silläkin on rajansa kun ihmisen konstikkaasta rakenteesta on kyse.
Tuo maastossa kulkeminen taitaa minullakin jäädä vähemmälle, jos sinne nyt ylipäänsä pääsen. Sitkeä sissi olet, Mak-Ris ja energiasi tuntuu olevan ehtymätön..))
Reipas on veljenpoikaisikin. Espoosta Ouluun ole ihan pikkureissu. Treenattu kroppa kestää ja "nuorihan" hän vielä on..))
- Anonyymi
Kummasti ne viestit minultakin karkaa, ei tarvi kuin pikkurillin osua vähän väärään suuntaan, jo on ne kirjoitukset hävinneet huitsin nevadaan.
No, eipä niissä mitään ihmeellistä olisi löytynyt, päivät soljuvat hitaasti mutta varmasti aina iltaan!
Paljoa en aikaiseksi saa, onneksi ikkunanpesut sain tehtyä, sehän se tärkein saavutus onkin.
Yhden hienon asian olen elämääni saanut, pääsin vanhusten kuntosaliryhmään, tapahtuu siellä vähän muutakin, mummoihin tutustumista ja vanhusten kotona selvitymisohjeita käsitellään.
Hienoa on tämän kunnan vanhusten palvelut, sairaalassa oloaikanani valitin, että en tunne täältä paikkakunnalta ketään ikäistäni, ja minulle suotiin nyt kunnan järjestämään kerhotoimintaan osallistuminen.
En voi muuta kuin kehua tätä toimintaa, jolla meitä iäkkäitä täällä hyvin kohdellaan, se kuntosaliohjelma uudenaikaisissa laitteissa sai minut tosissaan innostumaan ja osallistumaan. Olenhan muutenkin kova liikkumaan, koska tuo karvaturrini vaatii päivittäin vähintäinkin pari lenkkiä, joten jalat saavat liikuntaa, mutta eri kuntosaliohjelmilla koko kroppa vetreytyy.
Puoleentoista vuoteen en ollutkaan salilla käynyt, joten ekan kerran jälkeen seuraavana päivänä oli tämä mummo kuin jyrän alle jäänyt, mutta päivässä siitä tokeni ja nythän kroppa vaatii vaan lisää.
Tämä osallistuminen on 10 kertaa kerrallaan, sitten arvioidaan kunto ja mietitään seuraava osallistumismahdollisuus.
Jotta enpä voi muuta kuin ylistää tällaista vastaanottoa kunnan taholta.
Jaahas, kirjautuminen taas unohtui, mutta tämän raapusti fiinufammu.- Anonyymi
Vielä lisäys tuohon edelliseen: Korona-ajan takia osallistujia kerrallan vain kuusi, joten sekin asia on hyvin hoidettu. ff.
Onpa hyvä kuulla, että "vanhat" otetaan noin hyvin "huostaan" jossakin, kuten asuinkunnassasi, fiinufammu.
Meilläkin yli 70-vuotiaat saavat ilmaisen sporttikortin, jolla voi käydä kuntosalilla ja uimassa. Ohjattua saliharjoittelua ei ole tarjolla mutta hyvä noinkin.
Kerhotoimintaa meillä kyllä on, mutta itse en ole oikein "ehtinyt" siihen osallistua, kun minulla oli tuota vapaaehtoistyötä ja kroppa oli kunnossa - ennen koronaa.
Katsotaan nyt, millaiseksi tämä "uusi alku" omalla kohdalla muodostuu...
- Anonyymi
Hyvää päivää!
Hellettä on.
Katsoin myötätunnolla katonkorjaajaa tuolla lähitalossa. Kuuma paikka auringon hohkaessa katosta eikä mitään varjoa.
Vieno nimen sai tyttölapsi ja pojasta tuli Noel.
Vanha nimi tuo Vienokin ja taitaa käydä myös pojalle nimeksi, muistelen.
Martta-täti oli minulla ja nyt on Martatkin muodissa. Oudolta tuntuvat nuo uusvanhat nimet, mutta pian tottuu.
Helpotusta tunnen, kun ei tarvitse suuriin juhannusrientoihin osallistua. Ei jaksa ihmispaljoutta. Alkaa olla viisi ihmistä kerrallaan, kun jaksaa. Siinä vielä keskustelu onnistuu kaikkien kesken.
Tytär ehdotti, että menisin "talonvahdiksi" heille. Olisi minulle vaihtelua ja pääsisin kivenheiton päähän uimaan. Mietintään
Nyt jyllää joku ärhäkämpi flunssa, joka vie vuoteeseen vallan. Ei ole sitäkään kesähelteillä mukavaa potea.
Sormiverryttely tuli tehtyä. Silli uusien perunoiden kanssa sai sormet tönköiksi.
Levollista loppuviikkoa!
brinkkala- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Sinulla tuota kysyntää riittää, brinkkala..)) Toivottavasti saat flunssan selätettyä....
Hups! Kirjoitinpa hassusti. Flunssa ei ole minulla vaan tyttären anopilla. On juhannuskuviot ja lapsenlasten silmälläpito menneet uusiksi. Minun "vahtivuoroni" olisi juhannuksen jälkeen. Olisin siellä valmiina. Isoja poikia ovat ja pärjääviä, mutta päivät pitkiä. Nuorempi varmaan tulisi sitten luokseni joksikin aikaan. Sitten alkavat vanhempien lomat.
Pyöritystä on ollut. Mitäs menin sanomaan etten tänä kesänä "mökkihöperöidy", vaikkei sitä mökkiä olekaan ;)) Hyvä, että voi olla vielä hyödyksi. Pitkä talvi sitten taas kerätä voimia.
brinkkala - Anonyymi
Minullakin on hyvä tunne Vieno-nimestä, se oli anoppini nimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minullakin on hyvä tunne Vieno-nimestä, se oli anoppini nimi.
Hänen ammattinsa oli kotirouva tai siis kotiäiti, vaikka tutkintonsa oli ekonomi.
Säät ovat olleet niemelläni tuulisia, mutta lämpimiä. Hyttysiä ei ole kuin nimeksi, tuulella ei lainkaan. vaikka luin, että joillain paikoin Suomea inisijöitä on ongelmaksi asti.
Vieno-myrsky kävi heiluttamassa kovin ottein grilliterassin katosta. Onneksi selvittiin saumakohdan teippauksella. Sain pihapiiriin pudonneet puiden oksat siivottua sopivasti torstaille siirretyille P.n synttärijuhlille.
Juhlat olivat onnistuneet, pienimmät vieraat olivat haltioissaan päästessään poikieni leluvarastoon. Kumivene oli myös kovassa käytössä. Sidoimme venee laituriin ja voi sitä kirkumista kun aalloit heittelivät pieniä soutajia.
Kuuden jälkeen kaikki vieraat olivat lähteneet, ajoin kaupaaan hakemaan saunaolut ja lämmitimme saunan. Istuimme P.n kanssa vielä myöhään laiturilla. Vihdoin oli pakko antaa periksi väsymykselle.
No, töitähän juhlat teettää, vaikkakin selvisin suolaisten tarjottavien valmistamisella. P.n tytär ystäviensä kanssa hoiti makean puolen tarjottavat. Juhlat vietiin läpi kertakäyttöastioilla joten tiskiltäkin selvisin.
Ifolorkirjasta tuli hittilahja, myös pienten vieraiden tekemät onnittelukortit ja muut muistamiset ilahduttivat päivänsankaria.
Miesvieraista on aina suurta apua teknisissä ongelmissa. Veneen perämoottori on nyt huollettu ja paikoillaan sekä ruohonleikkuri pelittää.
Tänään keräsin voimia laiskottelemalla, ollakseni taas huomenna työkuntoinen. No, ei täällä enää tarvitse riehua, paikat on kunnossa jo juhannusta varten ja siiklin varsista päätellen aaton ruokalista on slvä. Omassa grillissä loimutettua lohta, uusia perunoita, tillivoisulaa ja salaatteja.
Boolin teen Pfizerin roseesta, kuivasta valkoviinistä, sitruunavedestä, jäämansikoista ja basilikanlehdistä.
Nyt unimaan, lämmintä viikonloppua 🐝Lauantaiaamu, taas, juuri oli maanantai nyt sitten saunapäivä;)
Tuo sauna on ollut vuosien takaa tätieni ainut juhla, pitivät pientä ruokalaa Malminkadulla ja siellä päivät aamusta iltaan, sauna sitten muodostui ainoaksi juhlaksi.
Kertoili aikoinaan, miten vaikeaa oli tarvikkeiden saanti sodan aikana ja kauan sen loputtuakin, mutta niinpä selvisivät.
Päätyi työhön Helsinkiin, maalaistyttö, sisäköksi diplomaattiperheeseen ja siitä kovalla työllä ja jaksamisella, perusti tämän kahvila/ruokalan, tiukalla elämällä sai kerättyä pienen omaisuuden ja ei osannut sitä juhlien kuluttaa, sauna ainut juhlan paikka;)
Voihan se onnistua moinen tänä päivänäkin.
Nuo juhlat saavat myös vaihtelua elämän kulkuun, kun vielä saa apua järjestelemisiin, hyvin menee.
Nyt sitten saat nauttia aherrustesi tuloksista korpikirjailija;)
Minun tuttavapiiriin ei taida kuulua Vieno nimisiä, vaikka aika suosittu nimi oli aikoinaankin, joten luulisi ainakin yksi Vieno tuttavapiiristä löytyvän;)
Kiva on kun vanhat nimet suosioon tulevat, on suomalaisen tuntuisia, nykyisessä vieraskielisten suosiosta kaikista mahdollisista, liikkeidenkin nimissä.
Onnea vaan nimien saannista pienille ihmisille;)
Kyllä se juhannuksen vietto perinteisesti kuuluu pitää järvenrannalla, mutta ei aina onnistu, en kyllä sitäkään harmittele, niin kiva kuin järveen olisikin pulahtaa.
Fiinufammu kertoili kunnan järjestämisistä tilaisuuksista ikä-ihmisille, meille tarjotaan ilmainen linja-auto kyyti 10-14 välillä ja kuntokortti pienellä maksulla, kumpaakaan en liioin ole tarvinnut, kulkeminen vielä onnistuu kaupoille ja huono olen kuntoilemaan.
Uimahallin vesi ei iholleni oikein käy ja siksi sekin on jäänyt, paljon käyvät täälläkin kuntoilemassa vanhemmatkin.
Tuota Mak-Rissin ihmeparannusta en edes odota polviini, mihin ne kulumat parantuisi, mutta hienoa, että sait liikuntakykysi takaisin Mak-Ris, aina iloinen asia ja nyt sitten vain taivaltamaan, kepit hyvänä apuna.
Totta tuo mökkimaaston kulkeminen sen olen kokenut ja nauttimisesta on enemmän kuin puolet pois, jos liikkumaan ei mökillä pääse, kun se luonnossa oleminen suuren nautinnon antaisi.
Voihan se olla joskus noinkin, kuten demeter sanot, jos on kotiutunut hyvin nykyiseen ja vanhat olot ei nykyisiä voita, ei mieli mihinkään kaipaa.
Niinkin on sanottu, että koti on siellä missä on hyvä olla.
Noita paluumuuttajia joskus eteen tulee, no heillä kai olosuhteet entisessä jollakin tapaa kiinni pitää.
Muutto jonnekin on mielessä käväissyt, pois kaikesta tutusta, mutta siihenpä se on jäänyt, ehkä ei enää osaisi sopeutua uusiin ympyröihin.
Pysyvä muutto lähestyy ja parasta tyytyä olevaan, uusi koti on jo varattu, no se on asia mitä ei pidä liikoja miettiä.
Eletään ja iloitaan siitä vähästä minkä kohtalo on eteen tuopa, sadunprinssiä en enää odota tulevaksi;)
Nyt lähden tallustamaan sileää katua pitkin ja annan tuulen ajatuksia lennättää, istahdan väliin penkille ja joku tuttukin saattaa samalle pankille istahtaa ja juttu luistaa;)
Matkan vauhti ei päätä pyörrytä, muuten joskus huippaa, onnekseni pystyssä ole pysynyt;)
Hyvää ja ilosta viikonlopun alkua näin lauantaiaamuna;)
Aurinkoinen, mutta viileä aamu Daljoen alajuoksulta. Raikas tuuli puhaltaa ja eilen illansuussa lämpötila romahti tunnin sisällä 31,5 asteesta 20:een ja sitten vielä illan mittaan 15 asteeseen; kylmä rintama tuli läpi ja toi kaivattua viilennystä, mutta ei ole pysyvää koska jo huomenna ollaan uudelleen hellelukemissa.
Viikko on mennyt rattoisasti tv-tuolissa jalkapalloa katsellessa; ruuanlaittokin on ollut pientä ja brunssit vaatimattomia: kesän kuumina päivinä en keitä edes puuroa vaan tarjoan aamiaismuroja, hedelmäjugurtteja ja tuoreita marjoja plus melonia ja appelsiinmiehua, paahtoleipää ja juustoa ja muita leivänpäällisiä. Onhan se tietenkin meillä vähän lipsahtanut käsistä, kun jokaisella pitää olla omat jugurtit, omat murot, omat hedelmät.
Korppiksella oli juhlat ja nappankin tuosta hänen kertomuksestaan ohjeet hedelmäisen boolin valmistukseen juhannusta ajatellen. Ruokalistan laatiminen on vielä levällään: lankkulohta ja grillattuja vartaita voisi ajatella, mutta haluan päästä vähällä ja antaa mieslauman hoitaa ruuanvalmistuksen: meitä olisi juhannuksena 6 kpl miehiä ja me tyttären kanssa hoitaisimme sisähommat: perunoiden keiton ja salaatin valmistuksen.
Tyttärenpojat haemme jo huomenna; he tulevat mummolaan viikoksi ja lähtevät sitten juhannuksena kotiin. Minun poikani tulee myös alkuviikosta; hänenkin lomansa on alkanut ja sitä jatkuu nyt elokuun puoliväliin saakka. Ensi viikolla kevennän talon tarjoilua ja aamiainen tulee tapahtumaan omatoimisesti ja lounaan valmistavat aikamiespojat ja nuoriso ja minä otan vastuulleni ainoastaan iltaruuan. Onneksi on tiskikone ja pojilla rutiinit miten hoidetaan omat astiat ja miten tyhjennetään tiskikone. Jäätelöä ja vessapaperia tarvii varata riittävästi ja tehdä tilaa pakastimessa viikon sapuskoille.Puutarhapöydällä vanhassa Iittalan suuressa lasipurkissa värikäs niittykukkien kimppu käy juhannuksen taiasta : harakankelloja, päivänkakkaroita, puna-ailakkia, niittynätkelmää sekä heinien herkkyyttä antavaa nurmilauhaa,viiruhelpiä ja timoteitä. Valkovihreä viiruhelpi kasvaa muhkeina tuppaina, se onkin noista ainut koristekasvi, muut luonnonkukkia.
Helleraja saattaa ylittyä tänään, mutta reipas lounaistuuli tekee rannikkolaisen olon mukavaksi, ja purjeilla seilaaminen on hyvin onnistunut. Varustelen muhkeaa piknik-koria, saadaan pian tyttärenpojan lisäksi veneen gasteiksi hänen hiukan vanhempi tyttöserkkunsa päiväretkelle. Tuon tytön konfirmaatiota saadaankin elokuun alussa viettää. Muutenkin lastenlasten synttärisuma on loppukesästä, silloin ollaan me vanhat jo kahteen kertaan rokotettuja, ja osa nuoremmistakin, nämä lähisuvun lääkärit onneksi jo nyt kaksi kertaa. Itse ollaan oltu huonoja juhlakaluja, karattu varmuuden vuoksi pyöreinä merkkivuosina matkoille. Loppukesän sadonkorjuuta ollaan kyllä monasti puutarhassa isommallakin porukalla juhlineet, ja tuleehan näistä meidän lähiperheistäkin 14 henkeä. Nuorilla alkaa olla jo niin paljon sosiaalista elämää, harrastuksia, opiskelua ja töitä, vaikea saada kaikkia yhtä aikaa paikalle, korona vei jouluateriankin.
Hauskat juhlat tuntuu siellä Nuaksen rannalla olleen pikkuväelläkin.
Hyviä booli- helleruokavinkkejä täällä saa. Meilläkin kuluu paljon vesimelonia, teen siitä fetan kanssa salaattiakin. Jäätelö on suorastaan heikkouteni, ja pakastimen tyhjennys marjoista onkin nyt urakkana ennen uutta satoa. Keitän lopuista sekamehua, jota sokeroin mahdollisimman vähän. Urheileva nuoriso sitä kuluttaa, itse tyydyn vesiin. Uusia perunoita on haettu suoraan tilalta (laiskuuttamme lopetimme potunkasvatuksen), pari kallista mansikkarasiaakin , varhaispunasipuli naatteinen sopii tomaatin kaveriksi, suolaiseksi kylmäsavulohta. Varhaiskaali on ihanaa kevyesti grillattunakin, muurikalla paistuu ulkona monenmoista kasvikunnan herkkua. Voisin ihan hyvin alkaa kesävegaaniksi. :)
Mukavia kevyitä kesäpuuhia itsekullekin, tuntuuhan teillä niitä riittävänkin. Laiskotelkaa myös!Meillä ei ole jäänyt marjoja yli, päin vastoin hain viime viikolla lisää Reko-torilta puolukoita, mustikka/mansikka sekoitusta ja punaherukkaa.
Olen tykästynyt lähituottettujen hyvään lastuun.
Kun luin näitä juhannussuunnitelmianne, muistin, että tilasin kilosen lanttukukon ensi torstaiksi Reko-lähituottajalta.
Luonnon kukkasia olen jättänyt kasvamaan osalle pihapiiriä.
Aijon kuitenkin noudattaa juhannusperinnettä, poimimalla lupiineja mökkitien varrelta. Asettelen ne vanhaan maitopääläriin ja nostan pirtin portaille. Synnyinkodissani isä haki koivut portaiden pieliin. Alluvuosina itsekin hain ja asettelin pienet koivut portaille, mutta nyt jo kymmenkunta vuotta olen käyttänyt lupiineja juhannusta juhlistamassa.
Nukuin viime yönä hyvin, mutta näyttää siltä, että keskittyneen touhuilun palautumisprosessi pitkittyy iän myötä, mutta mikäpä tässä on makoilla ja ladata akkuja kun ei ole kiire minnekkään 😊- Anonyymi
Sunnuntaina 20. kesäkuuta vietetäänkin luonnonkukkien päivää!
Hyvää juhannusviikkoa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sunnuntaina 20. kesäkuuta vietetäänkin luonnonkukkien päivää!
Hyvää juhannusviikkoa !Nimi unohtui edellisestä klo 11:33 , se on Miaelina.
Tuo lupiinien käyttö juhannuskoristeena onkin hyvä ajatus. Omalta pihalta niitä löytyy kyllä runsain mitoin, vaikka olen niitä yrittänyt vuosikausia hävittää. Yksi pihan kulma on huonoa ja hiekkaista maata, jossa luonnonkasvit mielellään kasvavat, ja siitä olen yrittänyt pitää lupiinit poissa. Alue on pieni niitty lähellä kuistia ja siinä kukkii harakankellot ja päivänkakkarat. JOS vain onnistun muistuttamaan ruohonleikkaajaa pysymään poissa siltä pihan kulmalta. Aina se ei ole onnistunut.
Poika seuraa jalkapalloa, ja siinä ohessa olen itsekin alkanut ymmärtää, mistä siinä on kysymys. Pitää ihailla yleisöä, joka jaksaa huutaa herkeämättä koko pelin ajan. Ja tahdissa vielä, soinnukkaasti mylvien. Välillä kimpaannun itsekin, kun potkitaan ja potkitaan, mutta maalia ei tule.
Ja kun tulee, se on paitsio.
Mä en ala.Meillä haetaan pienet juhannuskoivut rapunpieleen hakkuuaukiolta. Lupiineja voisi hakea myös, tykkään rappujen koristelusta ja minulla on aina kukkaruukkuja rapulla ja rapun vieressä maassa. Nyt hain jasmikkeita sisälle vaasiin tuomaankesän tuoksua sisätiloihin. Lähes kaikki huonekasvit ovat nyt "kesälomalla" ulkopöydällä, omenapuun katveessa.
Jalkapalloa meillä katselemme vain me vanhat ihmiset. Ei kaikki matsit ole hyviä ja kiinnostavia ja maalitonta nolla-nollaa kun tuijottanut 90 minuuttia saattaa todellakin tulla turhautunut olo, että eikös ne nyt millään saa tota palloa tohon verkkoon? Jalkapallo on muuten kyllä todella tekninen laji ja siinä on paljon hienouksia jotka ei tartu silmään ellei ole seurannut. Taito, tekniikka, kunto ja taktiikka ja sitten joskus aina näkee upeita esimerkkejä yhteistyöstä ja miten itse ei lähdetä etsimään kunniaa varsinaisesta maalinteosta vaan syötetään kaverille jolla on parempi paikka maalin lähellä. Joukkueen eteen uhrautumista puolustuspelistä piittaamatta siitä että jalkapallo on kontaktiurheilua ja kolhuja tulee. Tunteet kuumenevat ja filmaamisia, vilppiä ja ilkeitä temppuja nähdään myös; niistä saa useimmiten kyllä rangaistuksensa, kuten itävaltalainen, serbialaislähtöinen pelaaja joka loukkasi pohjoismakedonialaisen albanialaista äitiä. Paljon vanhaa vihaa Balkanin kansojen keskuudessa elää edelleen."""Meillä haetaan pienet juhannuskoivut rapunpieleen hakkuuaukiolta."""
Ohhohhh! Onko se hakkuuaukio teidän omalla maallanne?
Muuten teet rikollisen teon, varkauden, jos menet sieltä hakemaan pieniäkään koivuja. Ne on maanomistajan omaisuutta ja ehkä tarkoituksella jätetty sinne kasvamaan, kun isommat puut on kaadettu pois.Tellukka kirjoitti:
"""Meillä haetaan pienet juhannuskoivut rapunpieleen hakkuuaukiolta."""
Ohhohhh! Onko se hakkuuaukio teidän omalla maallanne?
Muuten teet rikollisen teon, varkauden, jos menet sieltä hakemaan pieniäkään koivuja. Ne on maanomistajan omaisuutta ja ehkä tarkoituksella jätetty sinne kasvamaan, kun isommat puut on kaadettu pois.Poliisitäti tekee varmaan ilmiannon. Siellä on valmiiksi kaadettu risukkoa jota ne raivaa koko kesän :)) Stora Enso on maanomistaja ja ne haluavat pitää voimalinjojen alla mahdollisimman vähän kasvillisuutta. Ei meilläpäin viljellä koivuja eikä muitakaan puita voimalinjoilla.
Mees nyt kyyläämään ja etsimään virheitä muiden kirjoituksista.
Onko lahkolaisuudella ja fasismilla jotain yhteyttä?- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
"""Meillä haetaan pienet juhannuskoivut rapunpieleen hakkuuaukiolta."""
Ohhohhh! Onko se hakkuuaukio teidän omalla maallanne?
Muuten teet rikollisen teon, varkauden, jos menet sieltä hakemaan pieniäkään koivuja. Ne on maanomistajan omaisuutta ja ehkä tarkoituksella jätetty sinne kasvamaan, kun isommat puut on kaadettu pois.Niin, ja jos ne ovat vielä istutettuja, niin saat tonnin sakon jokaisesta kähveltämästäsi"pienestä" juhannuskoivusta, jos jäät kiinni.
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja jos ne ovat vielä istutettuja, niin saat tonnin sakon jokaisesta kähveltämästäsi"pienestä" juhannuskoivusta, jos jäät kiinni.
Suomessa istutetaan koivuja voimalinjoille?
Minulla kasvaa koivuja pihalla myös, tontin laidassa. Saan tehtyä saunavastat omista tarpeista. Koska Tellukka on näköjään laittanut drönarin vahtimaan tekemisiäni niin taidammekin sen sijaan että hakisimme jo kaadettuja koivunalkuja voimalinjalta sahata pihakoivuista pari alaoksaa niin emme joudu jonkun kateuden takia vankilaan.Paloma01 kirjoitti:
Poliisitäti tekee varmaan ilmiannon. Siellä on valmiiksi kaadettu risukkoa jota ne raivaa koko kesän :)) Stora Enso on maanomistaja ja ne haluavat pitää voimalinjojen alla mahdollisimman vähän kasvillisuutta. Ei meilläpäin viljellä koivuja eikä muitakaan puita voimalinjoilla.
Mees nyt kyyläämään ja etsimään virheitä muiden kirjoituksista.
Onko lahkolaisuudella ja fasismilla jotain yhteyttä?Valmiiksi kaadetun risukon koivut ovat jo niin kurttukoivuja, ettei niissä lehdet säily kotiin kuljettamiseen asti.
Keksi nyt vielä, että nehän onkin yön aikaan tuotu jätesäkeissä teidän rappusille.
Stora Enso on maanomistaja ja ne koivut ovat heidän omaisuuttaan, eikä sinulla ole mitään laillista oikeutta mennä niitä sosialisoimaan.Paloma01 kirjoitti:
Suomessa istutetaan koivuja voimalinjoille?
Minulla kasvaa koivuja pihalla myös, tontin laidassa. Saan tehtyä saunavastat omista tarpeista. Koska Tellukka on näköjään laittanut drönarin vahtimaan tekemisiäni niin taidammekin sen sijaan että hakisimme jo kaadettuja koivunalkuja voimalinjalta sahata pihakoivuista pari alaoksaa niin emme joudu jonkun kateuden takia vankilaan.Just noin teillä tännekin rantautuneeseen uuteen kulttuuriin kotoutuneilla, että kaikki epärehellisyys on sallittua, ellei siitä jää kiinni.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Just noin teillä tännekin rantautuneeseen uuteen kulttuuriin kotoutuneilla, että kaikki epärehellisyys on sallittua, ellei siitä jää kiinni.
Ja on tiukkapipoista huolestua, jos huligaanit estää liikenteen, eihän siellä Hesan keskustassa ole kuin luxus kauppoja ja asuu rikkaita vanhuksia. Niitähän saakin vähän kurmottaa, mokomia rahavallan edustajia! Leikkelevaliloimatkin kuuluu vain köyhille vihervasemmistolaisille. Vegaanipuolta edustaa avikaado ja papaija, joitten viljelyyn on kaadettu sademetsää. Puheet ja käytäntö ei vastaa toisiaan, rentoa sallivaa asennetta on vain omia tekemisiä kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja jos ne ovat vielä istutettuja, niin saat tonnin sakon jokaisesta kähveltämästäsi"pienestä" juhannuskoivusta, jos jäät kiinni.
Istutettuja puita voimalinjojen alla. Huoh, ei vaan meillä Suomessa. - Mkr. -
Anonyymi kirjoitti:
Istutettuja puita voimalinjojen alla. Huoh, ei vaan meillä Suomessa. - Mkr. -
Ei meilläkään.
Raivaavat pois risukkoa, pajuja, koivunalkuja jne. monta kertaa kesässä. Täällä joku epäili että käymme varkailla istutetussa koivikossa. Huvittavaa porukkaa.Paloma01 kirjoitti:
Ei meilläkään.
Raivaavat pois risukkoa, pajuja, koivunalkuja jne. monta kertaa kesässä. Täällä joku epäili että käymme varkailla istutetussa koivikossa. Huvittavaa porukkaa.Käytte varmaan sieltä sitten varastamassa joulukuusen ja saunapuutkin.
Nekin risukot ovat StoraEnson omaisuutta, eikä teidän, koska ne ovat niitten maalla.
Sunnuntaiaamua ystävät ja kaunista sellaista, tuulikaan ei ole herännyt, nyt toivoisi pientä tuulen virettä, auttaisi tuskaiseen, kuumaan olotilaan.
Aivan kuin olisi jossain kuultu huokailuni, koivujen oksat alkoi heilumaan;)
Kesä ja itikoita, siinä sitä nautintoa onkin;)
Ramoona ihania herkkuja pakkailee merelle menoa varten, no siellä ei varmaan ainakaan itikat kiusaa.
Muistan joskus aika uupunut olin, kun perjantai koitti ja mökille meno, siinä kun pakkaili autoa täyteen jos vaikka mitä, täyden työpäivän tehneenä, oli jo melkein loppu.
Annas olla kun järvi ja mökki näkyi, väsymys oli pois puhallettu, näin uupumus ja mieliala vaihtui pikaisesti, sitten sunnuntai iltana mieli maassa taas kaupunkiin.
Tätähän tämä elämä on ollut, ei aina päivänpaistetta.
Kinaa on tullut juhannuskoivujen katkomisista, kannattaakohan täällä siitäkin riita aikaan saada.
Muistelen joskus kerrotun, että voimalinjojen alta saa katkoa puita, tämä ei varmuutta ole, mutta olen syyllistynyt naapurin pellolta ojan reunasta koivun taimia ottamaan ja nyt yhden edellisen asunnon pihassa taivaaseen kurkottavat.
Kolme koivua ja jokunen pihlaja mukaan lähti, ei suurelta puutokselta näyttänyt puiden jättämä aukko.
Ihania olivat nämä naapurit, multaa sain luvan perästä ottaa ojien reunoilta ja kasvinmaankin heidän pellolleen sain tehdä.
No nyt kun ajattelen varkaushan se oli, mutta on tainnut jo vanhentua, liki neljäkymmentä vuotta siitä on.
Uskon että lupa heltiäisi nykyisinkin, harventamaan muutenkin joutuvat, kaikestahan kinaa ja riitaa saa aikaan jos halua ilmenee.
Kuuset olemme torilta hakeneet, kun niitä laitettiin jouluiseen asuun.
Nyt ostin Tuijan parvekkeelle ja sitä joulukuuseksi kasvatan, jos onnistuu;)
Yhtään peliä en ole katsonut niin urheilullinen olen, korealaisia sarjoja katson ja ihmettelen heidän elämän tyyliään.
Vaatteet päällä menevät nukkumaan, peitto vaan päälle ja uneen, monta muutakin asiaa poikkeaa länsimaalaisista tavoista, ihastuttaviakin, esimerkiksi kelpaavia.
Sarjojahan ne on, mutta varmaan hyvin kuvaavat heidän elämän tapojaan, jos käsikädessä mies ja nainen kulkee, on osoitus seurustelusta, nainen on koskematon ainakin näin kuvataan, voi olla toisinkin.
En ole koskaan päässyt matkustamaan näihin itämaihin, mutta näitä sarjoja katsoen, jotain viitteitä heidän kulttuuristaan tavoitan, tämä kehitys on ollut näiden nykyisten laitteiden avulla valaisevaa myös minulle.
Teinpä eilen kurkkusalaattia muutaman litran ja nyt pitää purkittaa, on jo säilöminen alkuun laitettu.
Pitkiä lonkeroiksi kasvaneita sai euron kilo ja niistä se kannattaa tehdäkin.
uusi peruna torilla kuusi euroa kilo, jätän vielä ostamatta, pian ne juhannuksen jälkeen halpenevat, näin toivon.
Lämmintä toivottelen joka puolelle varmaan toivomus toteutuu monella suunnalla;)Sainhan kauppatilaukseni tehtyä 😋 Ihan harkiten onkin mietittävä helteellä mitä tilaa! Lähes kaikki tilasin pakasteina, paitsi tuoreet hedelmät.
Kovin paljon en hellan äärellä nyt viivy, onhan valikoimaa päästä joskus vähemmälläkin.
Käväisin Suvisaariston naapureilla kutsuivat ahvenia hakemaan. Kyllä meren äärellä täällä on viileämpää, jos ei ihan auringossa olele.
Kaikki jälkipolvet on nyt saaristossa grillailemassa, onneksi minulla on ranta lähellä täälläkin. Parvekkeen kukkaloisto on ilahduttanut, vettä saa vaan tuoda aamuin illoin. Tuo aurinkovarjo oli tosi hyvä hankinta, kyllä se suojaa sekä istutuksia, kuin kahvittelijoita.
Rullaverhot alhaalla pysyy olohuonekin viileänä, en ole kärsinyt kuumuudetsa vielä. Illat onkin ihqnia pitää kaikki lävet auki. kun ei hyttysiäkään tule sisälle.
Pyykkikone kuului pysähtyvän, nyt voikin jo kuivata ulkona,..kaipa se pahin siitepölyvaihe on taas ohitettu.
Hyvää viikonloppua toivotellen!Iltapäivää.
Että juhannuskoivuista nyt ollaan käräjöity ? Varkaaksi minäkin tunnustaudun. Oma rikokseni on vain jo tainnut vanhentua kun parikymmentä vuotta sitten "varastin" juhannuskoivut vieressä olevalta, rakentamattomalta tontilta. Katsoin sen vain ryteikön harventamiseksi..))
Näissä rikkeitten syynäämisenä ja tuomitsemisessa on tainnut jo arkijärki sumentua. Muistan, että päiväkotikeikkalaisena kollegat tuohtuivat kun ylimmältä johdolta tuli kirje, jossa lasten ylijäämäruokaan kajoaminen nähtiin varkautena. Ylijäämäruoka piti toimittaa takaisin keskuskeittiölle, mitä sille siellä tehtiin jäi arvoitukseksi, ainakin minulle.
Arkijärki tuntuu kadonneen isommistakin kuvioista kun pidetään kiinni näistä demokratian takaamista "oikeuksista", eikä juuri tajuta siitä, mitä niiden perääminen vaikuttaa muihin ihmisiin ja kokonaisuuteen. Viittaan siis lähinnä tuohon Elokapinaan, mistä Mak-Ris teki aloituksen ja sai aikaan vilkkaan keskustelun. Hyvä asia voidaan pilata taitamattomalla toteutuksella.
Juhannusta valmistellaan nojatuolissa jo kovasti. Itse en sitä juuri tee kun sen viettäminen ei onnistu kaavailujen mukaan. Auto toi ja ambulanssi vei kumppanini taas...
Taidan viettää juhannuksen yksin, kukkien keskellä..))
Eilen kukista kirjoiteltiin täällä ja bongausten jälkeen huomasin, että omalta kukkaniityltäni puuttuu monia Ramoonan mainitsemia lajeja - tai oikeastaan taitaa olla niin, että Ramoona tunnistaa niitä enemmän..)) Päivänkakkara oli nyt kuitenkin ilmestynyt pihalle yön aikana. Ilolla tervehdin sitä. Se oli äidin lempikukka ja itsellänikin on Markettaa istutettuna ruukkuihin.
Olen tosi tyytyväinen tuohon ilmalämpöpumppuun joka pitää asunnon lämpötilan miellyttävänä. Hellejaksoa voi odottaa turvallisella mielellä..))
Esitin jo eilen veljentytölle kutsun tulla "ilmastopakolaiseksi" meille, jos kerrostaloasunto käy sietämättömäksi. On lomalla ja lupasi käväistä. Tämä "nuori" on meidän suvun toisineläjä - mikä on usein laitettu minun piikkiini, olen ollut "huono" esikuva..)) Hän kuuluu siis "moppiakatemiaan" eli pitkälle koulutettuihin duunareihin. Esimerkillinen hän on mielestäni: tekee sitä työtä, mitä on tarjolla. Tosin heille käy usein niin, että he näkevät työyhteisön puutteet, mutta kun heillä ei ole valtaa puuttua niihin ja arvomaailmakin voi tökkiä, he jäävät ulkopuolisiksi ja vaihtavat usein työtäkin.
No. Elämänkokemusta siinä ainakin kertyy ja usein duunarin palkkakin saattaa olla isompi kuin valkokaulustyöläisen.
Ukkosta on luvassa tälle päivälle. Juuri kun eilen sain pihakeinun pehmusteet ulos, avaran taivaan olle, kun en pystynyt yksin kiinnittämään aurinko/sadekatosta paikalleen.
Että askaretta riittää ja löytyy lisää kun ympärilleen katsoo..))
Hyvää sunnuntaipäivää,
demeter1
- Anonyymi
Sain Stora- Ensolta kiitokset , koska tein ilmoituksen heille näistä risuvarkaista. He nimittäin tekevät haketta näistä risuista ja rangoista, ja ovat itsekin havainneet jonkinlaista häverikkiä hakkuualueillaan ja lupasivat lisätä vartiointia, ja antaa poliisin huomaan kaikki risutaakkoja selässään kantavat vanhat akat.
- Anonyymi
Ei auta vartiointi, nämä noita-akat nousee risuluudalleen ja lentää pakoon. Myyvät torilla näitä lentoluutia.Kainuussa kaadettu isoja koivuja noitaluudiksi.
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta vartiointi, nämä noita-akat nousee risuluudalleen ja lentää pakoon. Myyvät torilla näitä lentoluutia.Kainuussa kaadettu isoja koivuja noitaluudiksi.
Mutta erityisen hyvä menekki noitien luudilla on Tukholman läntisissä kunnissa ja taajamissa. kuten Gustavsberg, Nacka, Värmdö.
- Anonyymi
Kantelupukki se kaakattaa
kun ei saa rauhassa maatakkaa. Anonyymi kirjoitti:
Kantelupukki se kaakattaa
kun ei saa rauhassa maatakkaa.Stasi, KGB, Putinin vakoilijaverkosto, jne ovat aina palkinneet ilmiantajia.
Minusta hyvä jos joskus siivoaisivat pois hakkuurisukkoaan, ilmeinen metsäpalovaara nyt varsinkin nyt kun lämpötilat ovat bousussa.Paloma01 kirjoitti:
Stasi, KGB, Putinin vakoilijaverkosto, jne ovat aina palkinneet ilmiantajia.
Minusta hyvä jos joskus siivoaisivat pois hakkuurisukkoaan, ilmeinen metsäpalovaara nyt varsinkin nyt kun lämpötilat ovat bousussa."bousussa" lue "nousussa" :))
Paloma01 kirjoitti:
Mutta erityisen hyvä menekki noitien luudilla on Tukholman läntisissä kunnissa ja taajamissa. kuten Gustavsberg, Nacka, Värmdö.
Etkö osaa käyttää googlekarttaa, kun netillä kuitenkin olet.
Nacka ei ole Tukholman läntinen kunta eikä taajama, vaan kaupunki Tukholmasta itään päin.
Värmdön kunta, jossa Gustavsberg sijaitsee, on vielä Nackasta itään päin (Suomeen päin), eikä länteen.
Tervetuloa kauppaamaan niitä ylimääräisiä luutiasi, kunhan löydät kartan.- Anonyymi
Jo on isot luulot erräillä hahaa, että oikein ilmoitit jne..
Sataa sataa ropisee, pilipilipom...💦
Lämmin päivä, mutta epävakaa, kömmin tänne ylisille kun ukkosta pukkaa ja sehän tekee painostavan, väsähtäneen olon ainakin meikäläiselle.
Itikka, naaraspuolinen verenimijä. Niitä tuntuu lentelevän täällä noja-tuolissakin. No, karkotin nurkkaan, josko päästäis eroon.
Tuttava neitonen kertoi, että Lapissa urospuoliset itikat kerääntyvät pyöreiksi pallopilviksi. Ja vaikka käden pilveen työntäisi ei osumia tule. Syy kait sama kuten kaikissa syrjäkylissä, naaraat ovat lähteneet pois, matkustaneet etelään sakeamman veren perässä.
Eilen rikoin lakia napsin mökkitien varrelta koivun aluista saunavastan, niin teen myös juhannuksenakin. Oman pihan koivut ovat niin korkeita, että niistä en oksia ylety ottanaan.
Joulukuuset saan omalta tontiltani.
Vasta on rantasaunassa pakollinen ja mikä autuus on löylyjen välillä pulahtaa raikkaaseen järviveteen ja lopuksi istua laiturilla kylmää olutta naukkaillen.
Tänä aamuna kahviterassilla aamiaista nauttiessani katselin lokkien kalastusta, on ne vaan upeita liitäjiä. Ei ne rantaan tai laiturille tule lahden kaislikon läheisyydessä kalastavat.
Tällaisia pieniä onnen hetkiä korvesta. Nousuviikolla Juhannus ja uudet kujeet.- Anonyymi
Se vesihän on ihan ruskeaa, mahtaako olla soista valunutta vai sieltä terrafamen myrkkyvalumaa. Laitoit kuvankin missä istut järvivedellä täytetyssä kulpyvannassa. Luultiin että amme on ruskea ruosteesta mutta sanoit että järvivesi siellä on ruskeaa.
- Anonyymi
Olet sitten ilmeisesti riipinyt kaikki alemmat oksat pois, joten voit ylettyä niihin ylempiin oksiin laittamalla niitä vähän ehjimpiä terassin rakentamisesta jääneitä kuormalavoja päällekkäin koivusi juurelle, ja jos eivät vielä riitä, niin muutama muovinen kaljalaatikko lisäksi, koska niitä ilmeisesti on käytettävissä, niin eiköhän niitä vastatarvikkeita ylety sitten riipimään hieman ylempääkin, ettei sitten tarvitse salaa napsia pitkin teitten varsia ja kytätä, että näkeekö kukaan.

Eikös ne kusella lannotetut marjapuskat kasva aivan valtaviksi . Voit ottaa oksia vaikka mustaherukasta, älä ihan kusenhajuisia alaoksia. Viiniin saa ureasta lisäprosentteja, marjatkin taitaa kasvaa omenan kokoisiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sitten ilmeisesti riipinyt kaikki alemmat oksat pois, joten voit ylettyä niihin ylempiin oksiin laittamalla niitä vähän ehjimpiä terassin rakentamisesta jääneitä kuormalavoja päällekkäin koivusi juurelle, ja jos eivät vielä riitä, niin muutama muovinen kaljalaatikko lisäksi, koska niitä ilmeisesti on käytettävissä, niin eiköhän niitä vastatarvikkeita ylety sitten riipimään hieman ylempääkin, ettei sitten tarvitse salaa napsia pitkin teitten varsia ja kytätä, että näkeekö kukaan.
"Olet sitten ilmeisesti riipinyt kaikki alemmat oksat pois"
Oletpa sinä ilkeä kirjoittaja täällä Noja-tuolissa, johon ei kaivata epäsopua. Tiedätkö, että korppis on niin pitkä, että tarvitsee korotetun vessan istuimen ja kun hän kompastui joskus, niin se johtui hänen pitkistä jaloistaan.
Mitä tulee noihin tienvarsi kukkiin, niin niitähän löytyy ilmeisesti muualtakin, kuin Hesa-Espoo akselilta, joita varta vasten kasvatetaan kaikkien iloksi ja jokainen voi vapaasti poimia niitä.
Tälle nimettömälle antaisin sata miinuspistettä kirjoituksestaan . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olet sitten ilmeisesti riipinyt kaikki alemmat oksat pois"
Oletpa sinä ilkeä kirjoittaja täällä Noja-tuolissa, johon ei kaivata epäsopua. Tiedätkö, että korppis on niin pitkä, että tarvitsee korotetun vessan istuimen ja kun hän kompastui joskus, niin se johtui hänen pitkistä jaloistaan.
Mitä tulee noihin tienvarsi kukkiin, niin niitähän löytyy ilmeisesti muualtakin, kuin Hesa-Espoo akselilta, joita varta vasten kasvatetaan kaikkien iloksi ja jokainen voi vapaasti poimia niitä.
Tälle nimettömälle antaisin sata miinuspistettä kirjoituksestaan .Sehän oli vaan kunnian osoitus tuolle kekseliäälle ja erittäin kovaa raatamista alkeellisissa oloissa suorittavalle vanhukselle, joka loihtii vaikka jätepuusta mitä hienoimmat systeemit.
Anonyymi kirjoitti:
Sehän oli vaan kunnian osoitus tuolle kekseliäälle ja erittäin kovaa raatamista alkeellisissa oloissa suorittavalle vanhukselle, joka loihtii vaikka jätepuusta mitä hienoimmat systeemit.
Sunnuntai iltaa kauniista aurinkoisesta korvesta. Istun ilta-aurinkoterassilla. tuulen vire hyväilee ihoani, aurinko on luonut eteeni sillan, joka johtaa niemeltäni vastapäiväisen lahden rantaan.
Tänään allekirjoitin paperin, jossa hyväksyn omakotitalon rakentamisen läheiselle tontille. Ei meillä ole kuin pikkupätkä yhteistä tontin rajaa, mutta kaikkia on kuultava. Oli ollut kuulemma pitkä taistelu saada rakennusluvat.
kuntoon. Maatakin piti uuden omistajan ostaa 1000 m2 lisää vastapäiseltä metsäalueelta. Pohjustustyöt alkavat tänä kesänä ja talon pystytys venyy ensi talvelle. Kallista touhua.
Vesi ja sen väri on puhututtanut koivujen katkomisen jälkeen. Olen yhdesti eläissäni saunonut täysin puhtaassa, kirkkaassa lähdevedessä. P.n lasten tilalla Lapissa, jossa lähdevettä käytetään taloudessa ja saunassa.
Eihän järvivesi koskaan ole yhtä kirkasta kuin hanavesi saati lähdevesi.
Olen miettinyt miksi joku ihminen kirjoittaa ja antaa kuvan mielikuvituksestaan, joka on täynnä paskaa, kusta, hajuja sekä räkää. Olisiko syytä tutkituttaa molemmat sekä ala ja ylpää.
No, onneksi ei minun ongelmani lain.
Tiskasin juuri päivän tiskit ja kohta taidan vetäytyä ylisille.
No nyt kohti juhanusta.
Ah, ihanuutta! Istuskelin pihallani ja kuuntelinSchönebrunnin kesäkonserttia, joka kuului sisätiloista televisiosta, suljin silmäni ja kuvittelin olevani mukana siinä kauniissa puistossa.
Musiikki on minulle tärkeää, tuo mielenrauhan kun saa kuulla mieltä ja sielua hivelevää upeata musiikkia. Vaikka lämpötila hivelee kolmeakymmentä astetta niin pieni tuulevire kuitenkin vilvoittaa ja antaa iholle sopivan lämmön ja nautinnon kaikille aisteille.
Toivottavasti juhannussääkin olisi samanlainen. Olen saanut kutsun poikani saarimökille koko juhannuksen ajaksi, siispä pääsen veneajelullekin , jota suorastaan rakastan. Poika ehdotti, että meidät on kutsuttu myös lähisaareen, jonne hänen lapsuusaikansa poikakaveri on rakennuttanut kesähuvilan perheelleen. Enpä ole vuosikymmeniin tätä poikaa tavannut, mielenkiinnolla odotan nähdä ja vieläkö tunnemme ulkomuodosta toisemme, vai onko molemmille ikä jo tehnyt tehtävänsä.
Tällaista mukavaa siis tiedossa, hyvä kun mukaan pääsen.
Mukavaa oloa muillekin toivon!- Anonyymi
Minäkin aloin kuuntelemaan grammaristani kunnon marssimusiikkia, jota esitti Puna-armeijan laulukuoro, johtajanaan Alexander Vasilyevich Alexandrov, tästä ei kesäkonsertti parane, jos vielä antaa anteeksi vanhan äänilevyn pienet krohinat kuohuviiniä maistellen.

Oho, sano Eemeli.
- Anonyymi
Samoin, ja nautin kaikesta vaikkakin yksikseni. En lähtenyt minnekään.
.
Tervehdys , väki vähän väheni tänään, joten tännekin ehdin vilkaisemaan.
Vilskettä on riitänyt ja kohta juhannus taas väkeä tuo.
Lämpöä on piisannut, niinkuin varmaan monilla muillakin. Järvellä on ollut käyttöä, onneksi se ei käytöstä kulu.
Pojanpoka sai 8-9 kg hauen, kyllä siinä sitten poseerattiin.
Pari paarmaa sain kimppuuni tänään, kun mattoa pesin.
Luin tuota juttujanne noista sähkölinjojen alla olevista puista.
Itselläni on sähkölinjoja maallani, joten niinhän se on, että maa linjojen alla on maan omistajan, eikä puiden ottaminen kuulu jokamiehenoikeuksiin pohjolassa.
Vaan sähköyhtiöllä on oikeus kaataa linjoja haittaava kasvusto, (siinäkin tietty metri määräräinen leveys) muttei se silti omista niitä puita, ellei omista maata myös.
Aivan sama, jos menet ottamaan joulukuusen jonkun maalta.
Metsäomaisuus on samanlailla omaisuutta, kun esim. autosi pihalla.
No eläinystävä kun olen, en malta olla sanomatta, miten monta mukavaa tilannetta on taas koirien ja kissojen kanssa ollut.
Kun noihin kunnolla tutustuu, huomaa, miten paljon niillä on älliä.
Juuri puhuttiin miniä kanssa, miten koirat ja kissat osaavat yhdistää esim, kaksi asiaa yhteen.
No se on tieteellisestikin todistettu.
Kello kerkiää joten yötä kaunista kaikille.Hellettä ja sen tuntee kehossaan, mutta ei valitusta ei tätä herkkua ylen määrin saa;)
Tietenkin voimat vie meiltä iäkkäiltä ja voipa sydänkin väsyä, varoitellaan kovasti, että pitäisi sisätiloissa pysyä, itsellenikin tuli ajatus samankaltainen, kun lenkiltä tulin, tänään jätän lenkin väliin.
Toisaalta mikä on tulevaa, ei sitä pidä surra, eletään niin kuin jaksamme.
Eliaananalla vilkasta ollut ja jatkossakin, siinä sitä ei ehdi itsesääliin upota, kun nuoret elämänhaluiset vierellä kulkee;)
Kuulopuheet on tiedon osalta useinkin vain puheita, kuten tuo linjojen alta puiden katkominen, mutta enpä ole ketään kuullut sakotettavan, jos pari pientä puuta metsästä hakee, niin luvan peräistä kun onkin.
Jos minä omistaisin metsiä pyytäisin harventamaan tiheimmät kohdat;)
Teiden varretkin kasvaa ryteikköä, aivan hyvin voisi lupa sieltäkin ottaa.
Muistan minäkin, miten kiersin naapureilta kysymässä lupaa korjata mökkiäni, ikkunat vaan siirtyi ja osa kuistia huonetilaksi, mökkini ei edes näkynyt eräälle talolle, mutta lupa oli oltava.
Nyt olen kuullut, että muutoksia on tulossa muuttaa mökki talviasuttavaksi.
Fiinufammu nautit musiikin kuuntelusta, kyllä se onkin hyvin iso ilo monelle, minäkin joskus laitan levyt pyörimään, mutta kuunneltavani ei yllä kovin korkeaan tasoon, jos niin voisi sanoa. musiikkia kuitenkin;)
Elokuvamusiikki, operetti, taitaa sitä minun parasta viihdytystä olla , tietenkin jo muistoihin siirtyneet artistit mielen herkistää.
Reipas marssimusiikki jollekin tunnealalle sopivasti sattuen, myös tarmoa antaa;)
Kirjoitustesi perusteella olet "oikea" esimerkki nuorelle sukulaiselle demeter, minä arvostan kovasti juuri noita "duunareiden " rivistä tulevia hienoja ihmisiä.
Tittelit ei mitään merkkaa, vaan tekevä ihminen, tekipä sitten mitä tahansa.
Ehkä olemme päässeet pitkälle jo näiden arvojen ja aatosten kohdalla täällä kotimaassa, kun vertaa joihin muihin maihin.
Paljon on vielä korjattavaa ja vähän miettien olen seurannut näitä kapinoitsijoita, onko kysymys todesta vai huomion hakemisessa?
Nuorilla on arvot ja aatteet vielä hakusissa ja idolit johtavat asioiden hoitoon, tavalla mikä ei aina oikeaan osu, mutta nuorilla on läksy mahdollista oppia, mutta kun katselen oman ikäisiäni, niin joskus pään saan pyörähtämään.
Eikö elämä ole mitään opettanut?
Minä en enää miksikään muutu, olen aina ollut se vaatimaton eläjä ja sitä olen loppuun saakka, maailma kulkekoon suurin muutoksi, minä en heilu en horju, itsepäinen loppuun asti;);)
Totuutta etsin ja ihminen ihmiselle olla, ne vaateeni olkoon hautaan asti.
Jospa juhannuksesi kuitenkin hyväksi tulee ja kumppani voimistuu, luoksesi palaa, aina on toivoa oltava.
Vielä noista puita ja niiden ottamisista, jos ojan penkalta tai tiheiköstä pienen puun taitat, ei rikoksen suuruus ole kovin iso, jos kaikkea muuta esimerkiksi tuolla päättäjien päässä esiin tuotaisiin, voisi vankilat täyttyä;)
Kannattaako täällä palstalla tuolle syyttelyn linjalle lähteä, myös vähättely ei sopua rakenna, kaikilla ei kiinnostus riitä googlettamiseen, annetaan jokaisen tyytyä olemaan osaamaton tai osaavakin;)
No nyt tuli taas sanastoa esiin tuotua, oliko järkeä missään, mutta minut tuntevat tietävät, ettei paljon voi odottaakaan joten, näin tänä aamuna;)
Jaksakaa helle ja juokaa sitä vettä, joka hengissä pitää;)- Anonyymi
SkillaN kirjoitti:
Hellettä ja sen tuntee kehossaan, mutta ei valitusta ei tätä herkkua ylen määrin saa;)

Jaksakaa helle ja juokaa sitä vettä, joka hengissä pitää;)Turha se on puolustella puuvarkaita. Saituuttahan se on ja lain yläpuolelle asettumista, saisihan saunavihtoja torilta ja niitä voi kuivattaa. Suomessa on jo liian laaja jokamiehen oikeus muutenkin, kun saa marjastaa toisten metsissä. Mitäs koivuvaras tuumisi, jos metsän omistaja tulisi hänen mökkilaiturilleen onkimaan ja rohmuisi vielä marjoja puskista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha se on puolustella puuvarkaita. Saituuttahan se on ja lain yläpuolelle asettumista, saisihan saunavihtoja torilta ja niitä voi kuivattaa. Suomessa on jo liian laaja jokamiehen oikeus muutenkin, kun saa marjastaa toisten metsissä. Mitäs koivuvaras tuumisi, jos metsän omistaja tulisi hänen mökkilaiturilleen onkimaan ja rohmuisi vielä marjoja puskista?
Pistä se syyttävä sormi sinne minne aurinko ei paista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha se on puolustella puuvarkaita. Saituuttahan se on ja lain yläpuolelle asettumista, saisihan saunavihtoja torilta ja niitä voi kuivattaa. Suomessa on jo liian laaja jokamiehen oikeus muutenkin, kun saa marjastaa toisten metsissä. Mitäs koivuvaras tuumisi, jos metsän omistaja tulisi hänen mökkilaiturilleen onkimaan ja rohmuisi vielä marjoja puskista?
Toisen oma on toisen oma. Lupa on pyydettävä vaikka joutomaalta taimen nyppäisi. Oman käden oikeus on mennyt liian pitkälle ja rehellisyys kadonnut ikäihmisiltä vai liekö koskaan ollutkaan.
Anonyymi kirjoitti:
Turha se on puolustella puuvarkaita. Saituuttahan se on ja lain yläpuolelle asettumista, saisihan saunavihtoja torilta ja niitä voi kuivattaa. Suomessa on jo liian laaja jokamiehen oikeus muutenkin, kun saa marjastaa toisten metsissä. Mitäs koivuvaras tuumisi, jos metsän omistaja tulisi hänen mökkilaiturilleen onkimaan ja rohmuisi vielä marjoja puskista?
Turhaa se on varmaan, mutta et voi vakavissasi verrata marjapuskista keräämiseen, nehän on istutettu ja hoidettu, maksettu taimet.
No istutetaan metsätkin, mutta silti sinne kasvaa niitä "ilman " ihmisen istuttamia joita joudutaan harventamaan.
Oletko tosiaan sitä mieltäkin, että marjat saisi jäädä metsiin, kuin niitä kerättäisiin ja hyödynnettäisiin ihmisten tarpeisiin.
Marjat kasvat säiden armoilla, ei kenenkään hoidossa ja olisi kansantalouden tappio, jos ne metsiin jäisi, tuotaisi ulkomailta ja sinulle jäisi ylivoimainen urakka saada marjasi metsäsi tyhjäksi ,hohhoijaa.
Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei ylimääräisistäkään, näin se on ja kateus vie kalatkin järvestä.
Jos minulla olisi mökki vielä, soisin sinun laiturille kaloja tulla narraamaan, keittäisin vielä kahvit, kun roskakalaa pyytäisit;)
Jätetään tämä kiista tähän;)
- Anonyymi
Kuulemma tämä jokamiehen oikeus Suomessa on harvinainen sääntö. Esim. Englannissa toisen maalla ei saa käyskennellä, ja muistan, kuinka julmia katseita mieheni ja minä saimme Italiassa, kun kävelimme pahaa aavistamatta polkua, joka kulki sitruunatarhojen läpi. Omistajat julmistelivat porteillaan, emmekä yhtään ymmärtäneet, miksi. Sitruunat olivat kauniit ja käden ulottuvilla, mutta emmehän me niihin koskeneet, kyllä ymmärsimme, että ne olivat toisten omaisuutta.
Meidät varmaan ikämme pelasti, sillä olimme miehen 60-vuotispäivöä paossa, joten harmaantuneita turisteja olimme.
Lämmintä riittää. En ole tarvinnut peitettä monena yönä. Makuuhuone onneksi on suurimman osan päivää varjon puolella, ei tule niin kuumaksi kuin olohuone, jossa on suuret ikkunat länteen päin.
Pionit alkavat olla parhaimmillaan. Minun pihani on kuin paratiisi, kun sen pensaat ja perennat kukkivat näin kevätkesästä, mutta lyhyt kukintojen aika on. Iso rhododendron ja 11 pionia, joukossa sitten pienet perennat, kaikki kerralla! Loppukesään en ole keksinyt kukkivia kasveja kuin kallionauhuksen, joka kyllä on komea, kun avaa kukkansa syyskesällä. Joskus istutin liljojen sipuleita penkkeihin, mutta niiden mukana tuli aina punaisia liljankukkoja. Nyt niitä ei ole vuosiin näkynyt, kun minulla on vain kotimaista ruskoliljaa siellä täällä.
Hyvää päivänjatkoa.
Mkr.- Anonyymi
Tänään on vuoden pisin päivä, nauttitaan nyt kesästä!
Aurinkoisin terveisin Miaelina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään on vuoden pisin päivä, nauttitaan nyt kesästä!
Aurinkoisin terveisin Miaelina.Voi sentään, nytkö kesä kääntyi jo kohti syksyä?
Talletetaan näitä ihania valon- ja lämmöntäyteisiä päiviä mieleen syksynkin varalle.
🌞🌼🌻❤️
En yllättyisi, jos tänään olisi myös vuoden lämpimin päivä. Wanhalle tämä helle ei sovi.
Kävin ostarilla asioimassa, onneksi pääsin bussilla edestakaisin runsaassa tunnissa, muuten olisin kai sulanut asfaltille.
Lähibussin kuljettajista monet ovat maahanmuuttajataustaisia. He tervehtivät iloisesti, juttelevatkin silloin tällöin, vaikka minä huonokuuloisena pystyn vain nyökkäilemään ja ynisemään, kun en aina ole perillä asiasta. Mutta tänään oli suomalainen kuski. Ei vastannut tervehdykseen, ei moikannut kun lähin ja kiitin. Teki mieleni kysyä mikäs poikaa pännii oikein, mutta en nyt sentään . . .
Kai se helle vaikutti.
Mutta ei nyt valiteta ainakaan vielä, käydään suihkussa, jos ei järveen päästä.- Anonyymi
Minulle kyllä käy useimmiten niin, ettei ulkomaalainenkuski vastaa tervehdykseen eikä osaa neuvoa mitään pysäkkejä.
- Anonyymi
Kyllä tänään oli hikinen päivä. Oma mittarini näytti varjotilassa 30 C.
Sitä myötäilivät muutkin tietolähteet. Ei tuntunut hyvältä, kun parin
kilsan kauppareissun raahustin.
Minusta tuntuu turhanpäiväiseltä täällä kinastella joitain varpujen
katkomisia pikkutarpeeseen. Onko edes lähtökohdat selvät?
Olen nuoruuteni kasvanut korvessa. Muutamaan naapuriin kilometrin
matka, heikkatielle 7km, siinä ei pystynyt poyrälläkään ajamaan, koska
pari pitkää suota ylitettiin kapulasiltoja myöten. Siellä eläminen varmaan
teki vaikutuksen. Vähien naapureiden kanssa tultiin sovinnolla toimeen.
Jokamiehen oikeudet olivat selvät, eikä siellä pienistä kinasteltu. Ja
pakottavaan terpeeseen löytyi naapuriapuakin.
Vanha kotipaikkani on mennyttä. Kyllä kävin pitkät ajat kesälomillani
siellä. Nyt en enää edes haikaile, kotini on täällä ollut vuosikymmeniä.
Olen kuitenkin ajatellut, että on se menneisyys pienen "jäljenkin
jättänyt:)" Tuskinpa sitä aikaa on tarvetta lähteä tarpomaan.
Hyvää juhannusta teille! (jos en satu ennen tulemaan)
ynnämuuhan tässä jaaritteli:)) - Anonyymi
Mistä voi tietää onko kuski suomalainen vai ei?
Minä en erota onko kuski esim. virolainen tai suomalainen, jos hän ei puhu.
Etenen suunnitelmallisesti kohti keskikesän tärkeintä juhlaa.
Tänään saatoin loppuun pihatyöt. Järjestelin jätekuorman, jonka olin aluksi suunnitellut vietäväksi Majasaaren kaatopaikalle, mutta kun säkitin roippeita ajattelin viedä säkit jätteiden keräilypisteesén. Jätin vain jääkääpin ja puuroihnaa peräkärryyn, ne piilotin pressun alle, apujoukkojen kanssa se kuorma myöhemmin. Kuuma oli päivä, mutta tuuli navakasti, joten työnteko sujui ongelmitta. Kävin pari kertaa pulahtamassa järvessä.
Tein raskaat hommat tänään, koska huomenna saan toisen rokotuksen ja ei tiedä kipeytyykö käsi. Jäljellä olisi vielä mökin sisätilojen imurointi ja jos näyttäisi luutuakin nurkille.
Sitten vain sipostelua ja jälkipolven odottelua.- Anonyymi
Eikö olisi jo kohtuullista että tuo jälkipolvi pyytäisi sinut valmiiseen juhlaan? Ainakin tekisi nuo raskaimmat työt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olisi jo kohtuullista että tuo jälkipolvi pyytäisi sinut valmiiseen juhlaan? Ainakin tekisi nuo raskaimmat työt.
Minne?
Opiskelijakämppään Kuopioon vai Helsingin Arabianrantaan. Helsingistähän lähdetään maalle ja koko ison kirkonkylä tyhjenee ihmisistä 😁
Vuonna 2014 palasimme juhannusaattona New Yorkista hiljentyneeseen Hesaan. Ajelimme autioituneita katuja kävimme kahvilla esikoisen luona illalla
lensimme korpeen ja lämmitimme rantasaunan. Anonyymi kirjoitti:
Eikö olisi jo kohtuullista että tuo jälkipolvi pyytäisi sinut valmiiseen juhlaan? Ainakin tekisi nuo raskaimmat työt.
Nämä sinun kommentointisi ovat ristiriidassa aikaisempien kommenttiesi kanssa.
Kauhistelit ennen kuinka lpoikani joutuvat työleirille tullessaan lomillaan mökillemme🤣
Muuten oli melkoinen ukkosmyräkkä, noin vajaan tunnin möykkäsi. Huomenna pitää käydä mökillä tarkistamassa mahdolliset tuulivahingot. I hope not.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Nämä sinun kommentointisi ovat ristiriidassa aikaisempien kommenttiesi kanssa.
Kauhistelit ennen kuinka lpoikani joutuvat työleirille tullessaan lomillaan mökillemme🤣
Muuten oli melkoinen ukkosmyräkkä, noin vajaan tunnin möykkäsi. Huomenna pitää käydä mökillä tarkistamassa mahdolliset tuulivahingot. I hope not.En ole ikinä poikiesi työleiristä maininnut,mitä siinä horiset ? Ihmetyttää vaan vanha akka aina muita palvelemassa ja raatamassa.
korpikirjailija kirjoitti:
Nämä sinun kommentointisi ovat ristiriidassa aikaisempien kommenttiesi kanssa.
Kauhistelit ennen kuinka lpoikani joutuvat työleirille tullessaan lomillaan mökillemme🤣
Muuten oli melkoinen ukkosmyräkkä, noin vajaan tunnin möykkäsi. Huomenna pitää käydä mökillä tarkistamassa mahdolliset tuulivahingot. I hope not.Helteistä aamua ja varmaan yli 30 asteen mennään tänäänkin, eilen ukkonen jyrähteli, mutta ei vettä antanut.
Mansikkasadosta ennustetaan hyvän laatuista, hintoja en ole kysellyt, pian juhannuksen jälkeen ne on ostettava, jos helle jatkuu sato pian kypsyy.
Jääpä lenkille lähtemättä tänäänkin, pää tuntuu niin huteran oloiselta, että varminta on sisällä pysyä.
Kiva kuulla ynnämuu, että vielä voimissasi olet, jos ei nyt aivan paras kunto enää olisikaan, pienen liikunnan teko sitä kuntoa yllä pitää.
Jospa tämä helle pian ohi menee ja sää tekee meille huonommillekin tuon pienen liikunnan jaksamisen.
Ei varmaan se nuoruuden muistelu kaikilla ilon kiljahduksia mieleen tuo, mutta omalta kohdaltani voin olla hyvillä mielin, elämään opetti ankeakin aika, tai ehkä juuri se;)
Tuo pieni nokittelu näyttää sitkeänä elävän ketjussamme, mutta jos näin mieli joillakin virkistyy, jaksamme ja hymyllä kuittaamme.
Minä en ole ihmeemmin seurannut kuljettajien käytöstä, vähän autoja käytänkään, ehkä vastanneet ovat, jos itse tuon olen muistanut.
Kiitoksen annan aina, kun joku autoilija antaa minun tien ylittää, se on vanhalle jo kiitoksen aihe, aika hyvin tuon tekevätkin, kauniilla hymyllä vielä kiitos lähtee;)
Minä parvekkeen miljoonakellojen kanssa taistelen, joku kumman tahmea kerros kukkiini on tullut, pientä valkeaa olentoa ja kuin siirappia olisi käsiin inhottavasti tarttuu.
Mäntysuopavettä olen yrittänyt päälle kaataa, mutta huonoin tuloksin, olisiko joku sokeritauti kukillanikin?
Tomaatit siitä hyvästä kuitenkin kovasti satoa pukkaa, pääsen varmaan omia maistelemaan ja ne on niin hyvä, että vesikielellä odotan.
Tuija, minkä joulukuusekseni aion kasvattaa voi myös hyvin, ehkä jouluna valot siihen saan.
Eihän jouluunkaan kuin puoli vuotta, ehkä toisissa lämpötiloissa silloin elellään.
Nyt istuenkin hiki virtaa, kaksikymmentä seitsemän astetta mittarissani, mihin kivunneekaan tänä päivänä, sitä nyt seuraamaan ja kylmä suihku houkuttaa;)
Jaksakaa ihmiset,, sade tekisi elämän siedettäväksi, mutta vaikka kuinka tilausta siitä laittaa, ei tule;)SkillaN kirjoitti:
Helteistä aamua ja varmaan yli 30 asteen mennään tänäänkin, eilen ukkonen jyrähteli, mutta ei vettä antanut.

Jaksakaa ihmiset,, sade tekisi elämän siedettäväksi, mutta vaikka kuinka tilausta siitä laittaa, ei tule;)Korvessa oli eilen ukkosmyrsky, onneksi se riehui vain tunteroisen, mutta kaatoi puita perukassa ja sai aikaan sähkökatkos vahinkoja.
Olin kirkolla myrskyn aikana, täällä voi jopa nauttia salamoinnista ja tuulenpuuskista, eikä pelota kaatuilevat puut ja järveltä puhaltavat myrskypuuskat, vettäkin saatiin sopivasti.
No, tänä aamuna jännitin toista koronapiikin jälkimaininkia kun noita allergisia oireita on ollut.
Toiseksi jännitin myrskyn tekosia mökilläni.
Onneksi kumpikin jännitys oli turhaa. Toistaiseksi ei mitään sivuoireita piikistä ja mökin pihapiirissäkin kaikki paikat oli kunnossa. Jotain pientä, pop-up teltan katto oli hieman irronnut tarroista ja rannassa vene oli saanut vettä sisäänsä.
No, nyt nukuttaa, joten pyykkikoneen pyöriessä otan pikku päikkärit.SkillaN kirjoitti:
Helteistä aamua ja varmaan yli 30 asteen mennään tänäänkin, eilen ukkonen jyrähteli, mutta ei vettä antanut.
Mansikkasadosta ennustetaan hyvän laatuista, hintoja en ole kysellyt, pian juhannuksen jälkeen ne on ostettava, jos helle jatkuu sato pian kypsyy.
Jääpä lenkille lähtemättä tänäänkin, pää tuntuu niin huteran oloiselta, että varminta on sisällä pysyä.
Kiva kuulla ynnämuu, että vielä voimissasi olet, jos ei nyt aivan paras kunto enää olisikaan, pienen liikunnan teko sitä kuntoa yllä pitää.
Jospa tämä helle pian ohi menee ja sää tekee meille huonommillekin tuon pienen liikunnan jaksamisen.
Ei varmaan se nuoruuden muistelu kaikilla ilon kiljahduksia mieleen tuo, mutta omalta kohdaltani voin olla hyvillä mielin, elämään opetti ankeakin aika, tai ehkä juuri se;)
Tuo pieni nokittelu näyttää sitkeänä elävän ketjussamme, mutta jos näin mieli joillakin virkistyy, jaksamme ja hymyllä kuittaamme.
Minä en ole ihmeemmin seurannut kuljettajien käytöstä, vähän autoja käytänkään, ehkä vastanneet ovat, jos itse tuon olen muistanut.
Kiitoksen annan aina, kun joku autoilija antaa minun tien ylittää, se on vanhalle jo kiitoksen aihe, aika hyvin tuon tekevätkin, kauniilla hymyllä vielä kiitos lähtee;)
Minä parvekkeen miljoonakellojen kanssa taistelen, joku kumman tahmea kerros kukkiini on tullut, pientä valkeaa olentoa ja kuin siirappia olisi käsiin inhottavasti tarttuu.
Mäntysuopavettä olen yrittänyt päälle kaataa, mutta huonoin tuloksin, olisiko joku sokeritauti kukillanikin?
Tomaatit siitä hyvästä kuitenkin kovasti satoa pukkaa, pääsen varmaan omia maistelemaan ja ne on niin hyvä, että vesikielellä odotan.
Tuija, minkä joulukuusekseni aion kasvattaa voi myös hyvin, ehkä jouluna valot siihen saan.
Eihän jouluunkaan kuin puoli vuotta, ehkä toisissa lämpötiloissa silloin elellään.
Nyt istuenkin hiki virtaa, kaksikymmentä seitsemän astetta mittarissani, mihin kivunneekaan tänä päivänä, sitä nyt seuraamaan ja kylmä suihku houkuttaa;)
Jaksakaa ihmiset,, sade tekisi elämän siedettäväksi, mutta vaikka kuinka tilausta siitä laittaa, ei tule;)Ihana leikatun nurmen tuoksu tulvii keittiön ikkinasta, joka on ainoa raollaan oleva läpi!
Kohta vedänkin rullaverhot olohuoneessa taas alas, kuuma päivä on tulossa!
Pidin yöllä parvekkeen ovea tuntikaupalla auki, mukavan viileältä on olo tuntunutki koko aamupäivän.
Kylmää lounaslautasta tässä suunnittelen, viipaloitua perunaa ja sinnappisilliä salaatinlehdellä, lisänä pihvitomaattia fetajuustolla ja punasipulilla.
Vettä vettä, niin paljon kuin sielu sietää, ja iltapäivällä jäätelähetki.
Sisällä pysyn minäkin tänään, olen tuskaillut palautuksesta maksettuani liikaa laskusta, ja ruokailtuani aion vain "lootrata" 😊
Koivunoksia en tarvitse juhannustunnelmaani, täällä ne lähes hipoo parvekettani pihlajan kanssa!
Oi tätä nurmen tuoksua!
Juokaa ystävät runsaasti vettä, ja laittakaa märkä pyyhe hartioille,...se pitää viileänä pitkään! heippa 😎- Anonyymi
Miten ne pojat uskaltaa tulla, kun Kajaanin koronatilanne on Suomen pahin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ne pojat uskaltaa tulla, kun Kajaanin koronatilanne on Suomen pahin?
Teinit ja kapakkojen joutilast koluajat levittäneet keskuudessaan koronaa. Tartunta ketjut jäljitetty. Aamulla kun menin toista rokotetta ottamaan KAKS.lle oli Drive in koronatestipaikan edessä usean auton jono.
Emme ole enää siinä iässä, jotta kapakoissa alvariinsa, joten tuskinpa se korona veneellä rantaamme soutaa ja sitä paitsi kaikilla meillä on jo vähintään yksi rokoteannos.
Korppis - Anonyymi

KorppisNäin Stora Enson pienosakkaana sanoisin, että vaikka sinulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta enää ikäsi puolesta päästä mihinkään kulttuuritoimintaan mukaan, kuten esim. arvostettuihin ravintoloihin, niin ei sitten myös kannata varastaa meidän osakkeenomistajien varallisuutta, koska se vaikuttaa myös pörssikurssiimme. Voit soutaa rannaltasi vaikka Kiinaan, kunhan jätät yhtiömme alueet rauhaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teinit ja kapakkojen joutilast koluajat levittäneet keskuudessaan koronaa. Tartunta ketjut jäljitetty. Aamulla kun menin toista rokotetta ottamaan KAKS.lle oli Drive in koronatestipaikan edessä usean auton jono.
Emme ole enää siinä iässä, jotta kapakoissa alvariinsa, joten tuskinpa se korona veneellä rantaamme soutaa ja sitä paitsi kaikilla meillä on jo vähintään yksi rokoteannos.
KorppisMitäpä sitä ravitsemusliikkeille maksamaan kalliista väkijuomista, kun keittelee itse niitä ja litkii jätelavalla.
Korpikuusen kyynelien tiputus onkin kainuulaista perinnettä. Ryysyrannan väki sitä harrasti ja haistatti pitkät lain kouralle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin Stora Enson pienosakkaana sanoisin, että vaikka sinulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta enää ikäsi puolesta päästä mihinkään kulttuuritoimintaan mukaan, kuten esim. arvostettuihin ravintoloihin, niin ei sitten myös kannata varastaa meidän osakkeenomistajien varallisuutta, koska se vaikuttaa myös pörssikurssiimme. Voit soutaa rannaltasi vaikka Kiinaan, kunhan jätät yhtiömme alueet rauhaan!
Mitä olen Ensolta varastanut? Ravintoloissa arvostetaan pätikkää ja jos pöytään lyö selvää rahaa, eikä osakepapereita saa palvelua ikään katsomatta. Kävin Hong Kongissa jo 2019 syystalvesta, eikä ole tarkoitus sinne enää matkustaa.

"Näin Stora Enson pienosakkaana sanoisin...jne. Enpä mokomaa
vouhaketta kaun kuuntelisi, jos sattuisin kohtaamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä olen Ensolta varastanut? Ravintoloissa arvostetaan pätikkää ja jos pöytään lyö selvää rahaa, eikä osakepapereita saa palvelua ikään katsomatta. Kävin Hong Kongissa jo 2019 syystalvesta, eikä ole tarkoitus sinne enää matkustaa.
KorppisEikö se King Kong ole joku gorilla?
Me käytiin Kiinan muurilla ja Terrakottasotilaita katsomassa jo 1990-luvulla. Ja muutenkin matkailtu Kauko-Idän todellisissa kohteissa, ei vain piipahdettu massaristeily lautoilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin Stora Enson pienosakkaana sanoisin, että vaikka sinulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta enää ikäsi puolesta päästä mihinkään kulttuuritoimintaan mukaan, kuten esim. arvostettuihin ravintoloihin, niin ei sitten myös kannata varastaa meidän osakkeenomistajien varallisuutta, koska se vaikuttaa myös pörssikurssiimme. Voit soutaa rannaltasi vaikka Kiinaan, kunhan jätät yhtiömme alueet rauhaan!
Hahaa
- Anonyymi
tunnelma on pilalla täällä
Huomenta, tuulta täällä odottelen, kaikki räppänät auki, arvaahan sen, kun aamulla paista makuuhuoneen puolella ja sitten päivällä olohuoneen/parvekkeen suunnasta ja illalla vielä keittiö auringosta saa osansa.
Lohduttelen, että kyllä se vielä viileneekin, kunpa nyt juhannus vielä kauniina pysyisi, ihmiset kaipaa rentoutumista ja ulkona olemisista.
Tähän olevaan on tyydyttävä.
Soitin eilen kaupungin virkamiehelle, pyytäen penkkiä pysäkille, lupasi tutkia asiaa, siihen se varmaan jääkin.
Säälittää vanhat ihmiset, odottavan autoa pitkiäkin aikoja, viime tippaan eivät uskalla lähtöään tehdä, hitaus jo arveluttaa ja sitten seistään pysäkillä.
Joku estehän se ilmenee, ettei penkkiä voi laittaa., katos jo tyrmättiin keväällä.
Tuo tunnelman pilaantuminen on meistä itsestämme kiinni, kun jättäisimme nuo riidan kylväjät omaan arvoonsa, ehkä vähenisi heidän intonsa.
Onhan se huomattu, kun vastineen antaa into kasvaa myös toisilla vastata vähän ehkä ikävämmin.
Kesä ja helle meillä kaikilla, jaksakaamme siitä iloita;)
Eipä löydy mitään asiallista viestin aihetta minullakaan ja kinaamaan en viitsi näiden metsän omistajien kanssa ruveta, annetaan metsien kasvaa ja rikkautta tuoda, jos se onnen takaa;)
Minulla riittävästi kaikkea tarvitsemaani ja omalla työlläni olen kaiken saanut, veroja ja korkoja maksanut, tyytyväisenä nyt kodissani istun, tehkööt toiset mitä haluavat;)- Anonyymi
SkillaN kirjoitti:
Huomenta, tuulta täällä odottelen, kaikki räppänät auki, arvaahan sen, kun aamulla paista makuuhuoneen puolella ja sitten päivällä olohuoneen/parvekkeen suunnasta ja illalla vielä keittiö auringosta saa osansa.
Lohduttelen, että kyllä se vielä viileneekin, kunpa nyt juhannus vielä kauniina pysyisi, ihmiset kaipaa rentoutumista ja ulkona olemisista.
Tähän olevaan on tyydyttävä.
Soitin eilen kaupungin virkamiehelle, pyytäen penkkiä pysäkille, lupasi tutkia asiaa, siihen se varmaan jääkin.
Säälittää vanhat ihmiset, odottavan autoa pitkiäkin aikoja, viime tippaan eivät uskalla lähtöään tehdä, hitaus jo arveluttaa ja sitten seistään pysäkillä.
Joku estehän se ilmenee, ettei penkkiä voi laittaa., katos jo tyrmättiin keväällä.
Tuo tunnelman pilaantuminen on meistä itsestämme kiinni, kun jättäisimme nuo riidan kylväjät omaan arvoonsa, ehkä vähenisi heidän intonsa.
Onhan se huomattu, kun vastineen antaa into kasvaa myös toisilla vastata vähän ehkä ikävämmin.
Kesä ja helle meillä kaikilla, jaksakaamme siitä iloita;)
Eipä löydy mitään asiallista viestin aihetta minullakaan ja kinaamaan en viitsi näiden metsän omistajien kanssa ruveta, annetaan metsien kasvaa ja rikkautta tuoda, jos se onnen takaa;)
Minulla riittävästi kaikkea tarvitsemaani ja omalla työlläni olen kaiken saanut, veroja ja korkoja maksanut, tyytyväisenä nyt kodissani istun, tehkööt toiset mitä haluavat;)Eivät ne mitään oikeita metsänomistajia ole, senkun nokittelevat noita kahta riitakumppaniaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ne mitään oikeita metsänomistajia ole, senkun nokittelevat noita kahta riitakumppaniaan.
Kahta riitakumppaniaan?
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ne mitään oikeita metsänomistajia ole, senkun nokittelevat noita kahta riitakumppaniaan.
Ymmärtäähän sen, jotta ei hänellä metsää ole vai suuret luulot ja tyhjä pää.
Jos tarkoitat minua ja Palomaa riitakumppaneina älä unohda itseäsi pois joukosta. Me paloma ja minä emme riitele, emmekä puskista huutele.
Huonolla itsetunnolla varustetut kommentoi puskista. Ei olla opittu arvostamaan itseä.
Tänään kierreportaitten alapuoli juhannuskuntoon laittettu ja tuo huoneeni ikkunoista avautuvan olopihan nurmikko leikattu, pyykit pesty ja ulkona narulla kuivumassa.
Toinen koronapiikki saatu eilen eikä se tuottanut jälkiongelmia.
Valtakunnassa kaikki hyvin vielä mökin ripsuaminen ja palapeli koossa.
Eilen oli kesän kuumin päivä etelärannikolla, mutta olo ei ole käynyt tukalaksi rannikkoa viilentävän merituuli-ilmiön takia. Se syntyy varsinkin iltapäivisin ja alkukesästä, kun manner on huomattavasti lämpimämpi kuin meri. Vesillä on aikaa päivisin vietetty, purjeet pullistuivat eilen vaihteeksi itätuulen voimasta. Talo pysyy mukavan viileänä konevoimin, sähköähän se tosin haukkaa rutkasti, mutta eipä näitä hellepäiviä ole niin valtavan monia ainakaan tähän mennessä ollut.
Makriina toteaa hiukan haikeana, miten nopeasti kaikki kukinnat ovat ohi ja keskittyvät tähän alkukesään. Onhan vielä Clematis-suku eli kärhöt lähes kukkimatta. Kärhöistäni sininen pienikukkakinen alppikärhö on jo kukkinut ryöpyten aitaa vasten , kohta kukkii valkea lumikärhö ja muutamat isokukkaiset loistokärhöt ovat jo nupulla, tiukukärhö on minulla myöhäisin. Monien liljojen aika on nyt, hortensioista köynnöshortensiat aloittelevat ja ovat hyvin näyttäviä, muut hortensiat ovat myöhäisempiä. Kukkien siemeniä en esikasvattanut, joten krassit, hajuherneet ja kehäkukat kukkivat melko myöhään pihallani.
Skillanin kukkia taitaa vaivata kirvojen erite, joka on lämpimän ja kuivan kesän riesa. Puistolehmuksissa se saattaa aiheuttaa jopa kadulle ja pysäköidyille autoille tahmean pinnan, jonka kunnon sade sitten huuhtelee. Suihkutus ehkä auttaa kukkiakin, luonnollisia kirvojen syöjiä olisivat leppäkertut ja muurahaisethan käyttävät kirvoja lypsylehminään makean nesteen lumoissa. Ukkosadetta sääkartta lupailee iltapäivällä tänne, kovin tervetullutta olisikin.
Juhannusta vietämme näillä näkymin järvenrantamökillä, tilanne elää vielä osallistujien kesken. Itse nukumme mukavuuksin varustetussa retkiautossa, jää tupa, saunakamari ja aitta nuoremmille, joiden valvomisrytmi on erilainen kuin meillä vanhoilla. Kaunista ja lämmintä, muttei kovin helteistä säätä sinne on luvassa, järvivesi kohta turhankin lämmintä. Suppilaudalla melominen on nuorison suosiossa, itse en uskalla kaikesta kannustuksesta huolimatta tasapainoani sillä testata. :)
Ihanaa juhannusviikkoa kaikkialle!Minä yritin kasvattaa kärhöjä pihallani vuosia sitten, mutta en ilmeisesti löytänyt niille sopivaa paikkaa pienellä pihalla. Kuusaman istutin aidan viereen, ja se kasvoi hienosti ja kukki ihanasti tuoksuen, mutta sitten aita purettiin pois, ja siinä meni kuusama mukana.
Nyt on pienempiä perennoja penkeissä, päivänliljaa ja akileijaa, monia pienempiä, mutta paras viikko on aina ennen juhannusta.
Ruusupensaani kasvattaa satoja nuppuja joka vuosi, ja sade pilaa nuput aina. Ne liimaantuvat kiinni ja kuihtuvat avautumatta. Vain joku onnekas nuppu aukeaa.
Tänään mökille muutamaksi päiväksi.
Viettäkää lämmin juhannus, kokkokielto taitaa olla voimassa.- Anonyymi
Mak-Ris kirjoitti:
Minä yritin kasvattaa kärhöjä pihallani vuosia sitten, mutta en ilmeisesti löytänyt niille sopivaa paikkaa pienellä pihalla. Kuusaman istutin aidan viereen, ja se kasvoi hienosti ja kukki ihanasti tuoksuen, mutta sitten aita purettiin pois, ja siinä meni kuusama mukana.
Nyt on pienempiä perennoja penkeissä, päivänliljaa ja akileijaa, monia pienempiä, mutta paras viikko on aina ennen juhannusta.
Ruusupensaani kasvattaa satoja nuppuja joka vuosi, ja sade pilaa nuput aina. Ne liimaantuvat kiinni ja kuihtuvat avautumatta. Vain joku onnekas nuppu aukeaa.
Tänään mökille muutamaksi päiväksi.
Viettäkää lämmin juhannus, kokkokielto taitaa olla voimassa.Sinulla on sitten se Mustialan Ruusu.
Kaunis ruusu, mutta ei nuput ei pidä vesisateesta ja muutenkin kukat kuihtuu nopeasti, silloin, jos nyt joku ehtii aukeamaan.
-marke- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on sitten se Mustialan Ruusu.
Kaunis ruusu, mutta ei nuput ei pidä vesisateesta ja muutenkin kukat kuihtuu nopeasti, silloin, jos nyt joku ehtii aukeamaan.
-marke-Niin on. Eikä sen nuput saisi kastua. Nytkin on kymmeniä nuppuja. Ukkonen porhalsi yli ja 10 min kaatosade. Hyvästi ruusut, taas.
Juhannus joutumassa jo tänne Daljoen alajuoksullekin. Järven selkä lainehtii tuulenvireessä ja keikuttaa veneitä laitureissa,uimaranta on tosin nyt kohtalaisen autiona viime viikonlopun rysiksen jälkeen, kun lämmin ja aurinkoinen päivä oli houkutellut runsaasti väkeä rantaan ja autoja oli pysäköitä kaikki parkkialueet täyteen. Jo viime kesänä, ensimmäinen koronakesä, havaitsimme kotimaaturismin suuresti lisääntyneen meidänkin joenrantayhteisössämme, joka normaalistikin lähes tuplaa väkilukunsa kesäkuukausina. Perinteinen juhannuksenvietto on tänäkin vuonna peruutettu, mutta rantaan pystytämme juhannussalkon joka on kukin ja lehvin koristeltu. (Jokainen tuo nyt omat risunsa ja poimii kukkansa omalta tontilta :)); aikaisemmin ovat kylän lapset saaneet kerätä kukat luonnonniityiltä traktorin peräkärryllä kuljetettuna). Myös perinteinen jalkapallomatsi kylän urheiluseuran ja naapurikylän vastaavan yhdistyksen välillä on peruttu.
Tänään onkin ohjelmassa saunan ja kesähuoneen siivous ja kunnostus. Jossain oli kirjoitusta saunan oikeasta siivouksesta; minä olen aina pessyt lauteet mäntysuopaliuksella ja huuhdellut hyvin, imuroinut ja pessyt lattiat ja suihkukopin seinät ja saunan lasioven pessyt kalkinpoistoaineella. Taidan saada apua tänään perheen miesväeltä.
Poika tulee illalla Sörmlannista ja on lauantaihin saakka. Tytär perheineen tulee myös perjantaina juhannuslounaalle; grillaamme varmaan jo aikaiseen iltapäivällä lohta lankulla ja luultavasti jotain naudanlihaa. Salaatti, patonki ja kakku jälkiruuaksi ja niin kuittaamme tämän juhlan aika simppelisti.Täällä kävi pieni haveri, kun vierailtiin ystävättären mökillä. Siellä pihakeinu, jossa istuskelin ja nautin aurinkoisesta säästä, oli syynä siihen kun tuo rakas karvaturrini koetti myös hypätä samaan keinuun. Hyppy epäonnistui ja koiran tassu jäi keinulautojen väliin ja illalla kotiin tultuamme koira rupesi ontumaan jalkaansa. Siitä sitten eläinlääkäriin, joka totesi kynnen vaurioituneen , onneksi ei mitään murtumaa ollut jalassa. Mutta sen verran jalka kipeytyi, että lääkekuurille ressukka joutui. Samalla tietysti lenkkeilyt jäivät, lyhyesti pistäydytiin koiran tarpeille ulos, joten oma lenkkeilyni on myös jäänyt kun hoivaan tuota kaveriani.
Nyt näyttää jo siltä, että jalka on jo paljon parempi, taitaa kuitenkin juhannussuunnitelmani toteutua, kun kutsu saareen on käynyt.
Sitä meren äärellä olemista ja veneilyä olenkin kaivannut kun harvemmin enää pääsen nauttimaan sellaisesta.
Mukavaa juhannusta toivottelen kaikille, muistakaa juoda vettä tarpeeksi, kun tätä lämpöä tuntuu piisaavan!- Anonyymi
Miaelina tässä:
Kauppareissullani bussin otin tällä kertaa ( ja sillä vain viiden pysäkin pituinen matka).
Palattuani olin aivan hikinen ja väsynyt, (väsyneempi kuin polkupyörämatkan jälkeen yleensä), mutta asiat tulivat isossa kauppakeskuksessa hyvin hoidetuiksi.
Sekin ilahdutti, että maskit olivat kaikilla bussissa istuvilla.
Suihku tuntui kotiin palattuani selviöltä, ensin tavallisella lämpötilalla saippuoineen kaikkineen, mutta lopuksi ensin viileätä ja sitten kylmää vettä. Tuntui hyvältä jälkeenkin päin.
Kuivattuani tulin kylpyhuoneesta ja hämmästyin, maailma oli sillä välin muuttunut pimeäksi ja sade ropisi parvekkeen laseihin. Kova sade ja pimeys vain jatkui. Yritin kuunnella, jyrähtikö ukkonen, mutta ei, sellaista ei kuulunut.
Sateista on vieläkin ja hämärää, aurinkoa ei näy, kuten aamupäivällä.
Hyvä, että sade tuli nyt, niin juhannusta varmaan saamme viettää hyvässä säässä. Luonto tarvitsi vettä, sekin nyt ilahtui.
Toivotan kaikkialle hyvää säätä ja iloista juhannusta! Anonyymi kirjoitti:

Toivotan kaikkialle hyvää säätä ja iloista juhannusta!Torstai on toivoa täynnä ja niinpä toivon hieman viileämpää säätä, ukkonen myrskysi eilen ja satoikin aika paljon, tuuli oksia heiluttaa mihin suuntaan sää muuttunee.
Vähän viileämpää ovat luvanneet, joten kauppareissu onnistunee kohtalaisesti.
Lähellä on tuo kesän kohokohta, huomenna jo juhliminen alkaa, toivottavasti vahingoilta vältyttäisiin.
Liikenne varmaan tänään vilkastuu, kun mahdollista jo perheiden tapaamiset ja yhteiset kokon poltot.(ehkä)
Ramoonan arvailut osuivat oikeaan, kirvat ne tuhotöitä teki, nyt amppelin melko vihreinä ovat, olen suihkuttanut ja pessyt, rupeaako uudelleen kukkimaan jää nähtäväksi.
Noita juhannuksen ruokia ja perinteitä monissa paikoin yllä pidetään, aion minäkin tehdä rieskaa, sitä savolaista uunipellillä tehtävää.
Se maistuu kuumana aivan ihanalta, voi olla että suuria määriä kerrallaan nauttien saa vatsan väänteitä, ohra on kuitenkin vaikea sulamaan.
Nuo mökeille menot monella mielessä ja hyvä että koirulin jalka antaa fiinufamunkin suunnitelmansa toteuttaa, aina se juhannus vesistön ääreen parhaiten kuuluu, olipa meri tai järvi kysymyksessä.
Yritän kertomienne mukaan itsekin antaa mielikuvien lentää ja kuvittelen istuvani laiturilla, onki kädessä;)
Varmaan mahdollisuuden saisin toteutettua, mutta nyt aion olla vaan kotona, kuvia katsella aikaisemmista juhannuksista.
Katselin teevee ohjelmia ja anti on kyllä vähemmän houkutteleva, onneksi on nuo ostetut kanavat.
Kärhöjä olen kasvatellut minäkin ja joskus onnistunutkin, viimeiset laitoin omenapuun juurelle, toivoen että puunrunko peittyisi kärhönkukkasin, näin ei käynyt;)
Olen saanut pienet äitienpäiväruusut kukkimaan, nyt jos osain oikein vielä leikkailla niitä, kukaties pitkäkin ilo olisi.
Paloma kertoili noista juhannusperinteistä myös, tuota salkoa ei täällä ole pystytetty ainakaan en ole nähnyt, kai se on siellä meren takana tapana, kuten Ahvenanmaallakin.
En tosissani noita metsänomistajia ottanut, mutta mistäpä sitä tietää vaikka salojen valtiaita olisivat, onnea vaan heille;)
Miaelina, tuo kauppaan meno minulla edessä ja pilviä leijaa siihen malliin, että voipa vaikka kastua matkallani, kuuma on ainakin;)
Kasikymmentä viisi astetta tällä hetkellä mittarissa, mutta eilen oli kolmekymmentäkolme, joten paljon helpompi matka odotettavissa.
Huomista hoo hetkeä nyt odottelemaan ja ainakin radion välityksellä jotain maailman menosta saa tietää, vaikka hyvä ihan oman itsensä mietteitä välillä tarkalla korvalla kuunnella;)
Rauhaisaa ja turvallista juhlaan laskeutumista toivotan;)SkillaN kirjoitti:
Torstai on toivoa täynnä ja niinpä toivon hieman viileämpää säätä, ukkonen myrskysi eilen ja satoikin aika paljon, tuuli oksia heiluttaa mihin suuntaan sää muuttunee.
Vähän viileämpää ovat luvanneet, joten kauppareissu onnistunee kohtalaisesti.
Lähellä on tuo kesän kohokohta, huomenna jo juhliminen alkaa, toivottavasti vahingoilta vältyttäisiin.
Liikenne varmaan tänään vilkastuu, kun mahdollista jo perheiden tapaamiset ja yhteiset kokon poltot.(ehkä)
Ramoonan arvailut osuivat oikeaan, kirvat ne tuhotöitä teki, nyt amppelin melko vihreinä ovat, olen suihkuttanut ja pessyt, rupeaako uudelleen kukkimaan jää nähtäväksi.
Noita juhannuksen ruokia ja perinteitä monissa paikoin yllä pidetään, aion minäkin tehdä rieskaa, sitä savolaista uunipellillä tehtävää.
Se maistuu kuumana aivan ihanalta, voi olla että suuria määriä kerrallaan nauttien saa vatsan väänteitä, ohra on kuitenkin vaikea sulamaan.
Nuo mökeille menot monella mielessä ja hyvä että koirulin jalka antaa fiinufamunkin suunnitelmansa toteuttaa, aina se juhannus vesistön ääreen parhaiten kuuluu, olipa meri tai järvi kysymyksessä.
Yritän kertomienne mukaan itsekin antaa mielikuvien lentää ja kuvittelen istuvani laiturilla, onki kädessä;)
Varmaan mahdollisuuden saisin toteutettua, mutta nyt aion olla vaan kotona, kuvia katsella aikaisemmista juhannuksista.
Katselin teevee ohjelmia ja anti on kyllä vähemmän houkutteleva, onneksi on nuo ostetut kanavat.
Kärhöjä olen kasvatellut minäkin ja joskus onnistunutkin, viimeiset laitoin omenapuun juurelle, toivoen että puunrunko peittyisi kärhönkukkasin, näin ei käynyt;)
Olen saanut pienet äitienpäiväruusut kukkimaan, nyt jos osain oikein vielä leikkailla niitä, kukaties pitkäkin ilo olisi.
Paloma kertoili noista juhannusperinteistä myös, tuota salkoa ei täällä ole pystytetty ainakaan en ole nähnyt, kai se on siellä meren takana tapana, kuten Ahvenanmaallakin.
En tosissani noita metsänomistajia ottanut, mutta mistäpä sitä tietää vaikka salojen valtiaita olisivat, onnea vaan heille;)
Miaelina, tuo kauppaan meno minulla edessä ja pilviä leijaa siihen malliin, että voipa vaikka kastua matkallani, kuuma on ainakin;)
Kasikymmentä viisi astetta tällä hetkellä mittarissa, mutta eilen oli kolmekymmentäkolme, joten paljon helpompi matka odotettavissa.
Huomista hoo hetkeä nyt odottelemaan ja ainakin radion välityksellä jotain maailman menosta saa tietää, vaikka hyvä ihan oman itsensä mietteitä välillä tarkalla korvalla kuunnella;)
Rauhaisaa ja turvallista juhlaan laskeutumista toivotan;)Tänään puolen päivän jälkeen, ilmatieteenlaitoksen sadetutkien mukaan sateet väistyvät korven taivaalta joten aattoa saamme viettää aurinkoisessa kesäsäässä.
Juhannuspäivinä voi jokunen pisara viilentää keskikesän juhlaamme.
Pääsiäiskokosta jäi risuja saunan kulmalle, joten taidan tarkistaa ovatko kuivia ja juhannuskokkoon sopivia. Tuskin kulohälytystä on sillä maa on runsaiden sateiden jäljiltä märkä.
Eilen sain täällä kirkolla paljon aikaseksi, joten siirryn tänään asustelemaan takaisin mökille.
Ruoka- ja juomavarastojen täydennyspäivä.
Haen lähituottajien torilta tilaamani kuhafileet ja lanttukukon. No, tsekkasin eilen kauppojen aukiolot, läpi juhannuksen ovat tavaratalot auki joten mitään hamstrausta en tarvitse tehdä. Viisi kilsaa on mökiltä Prismaan.
Eilen vilkaisin edeltävän asiakaspariskunnan ostoksia kaupan kassalla. Perukkaan tai saareen lienevät olleet menossa niin oli kärry täyteen ladattu ruokatarvikkeita. Saaristo/saarimökeille meneville varmaan veneet täyttyvät eväistä.
No, se on suomalaista perinnettä, luontoon hyvän ruuan parissa ystävien ja sukulaisten kanssa seurustelemaan, sauna ja kokko.
Juhannusmuistoja viiskytluvulta.
Isä teki kuorma-auton lavalle pressuteltan ja penkit, äiti kantoi vasulla ruokaa telttaan. Sitten ajettiin juhannusjuhlille, jonnee veden äärelle tai Paltaniemelle lentonäytöstä katsomaan, juhliin missä oli tekemistä koko perheelle, välillä käytiin auton lavalla eväitä syömässä
Näihin tunnelmiin 🚣♀️🥘🍷🌼👙🚵♀️💃🍓
Hyvää Juhannusta kaikille.- Anonyymi
Ei meidän perhe suviseuroja kierrellyt.
Oltiin maallistuneita. En muista milloin vanhempani olisivat kirkossa yhdessä käyneet, ehkäpä rippijuhlissamme. Kerran pappi tuli kotiimme kun sisko vihittiin.
Koulussa oli tapana mennä luokittain joulu- ja koulun päättäjäiskirkkoon.
Itse liityin noin kymmen vuotiaana kristilliseen tyttökerhoon. En uskon vuoksi vaan tykkäsin kun oli mukavia kavereita ja kivaa tekemistä.
Siunattua minttumaaria sinulle 🌼

KorppisNormaalisti rippijuhlat pidetään kotona ja kirkossa on konfirmaaatio. Mutta kaipa ne maallistuneet perheet Kainuussa pisti kirkossakin juhlahumun päälle.
Edellisen viestin bikinit ei taida kovin hemaisevilta päälläsi näyttää, suositan koko uimapukua. Muistakaa sitten siellä olla istualla veneessä, kun tuota väkijuomapuolta tuntuu olevan ohjelmassa joka välissä. - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Tänään puolen päivän jälkeen, ilmatieteenlaitoksen sadetutkien mukaan sateet väistyvät korven taivaalta joten aattoa saamme viettää aurinkoisessa kesäsäässä.
Juhannuspäivinä voi jokunen pisara viilentää keskikesän juhlaamme.
Pääsiäiskokosta jäi risuja saunan kulmalle, joten taidan tarkistaa ovatko kuivia ja juhannuskokkoon sopivia. Tuskin kulohälytystä on sillä maa on runsaiden sateiden jäljiltä märkä.
Eilen sain täällä kirkolla paljon aikaseksi, joten siirryn tänään asustelemaan takaisin mökille.
Ruoka- ja juomavarastojen täydennyspäivä.
Haen lähituottajien torilta tilaamani kuhafileet ja lanttukukon. No, tsekkasin eilen kauppojen aukiolot, läpi juhannuksen ovat tavaratalot auki joten mitään hamstrausta en tarvitse tehdä. Viisi kilsaa on mökiltä Prismaan.
Eilen vilkaisin edeltävän asiakaspariskunnan ostoksia kaupan kassalla. Perukkaan tai saareen lienevät olleet menossa niin oli kärry täyteen ladattu ruokatarvikkeita. Saaristo/saarimökeille meneville varmaan veneet täyttyvät eväistä.
No, se on suomalaista perinnettä, luontoon hyvän ruuan parissa ystävien ja sukulaisten kanssa seurustelemaan, sauna ja kokko.
Juhannusmuistoja viiskytluvulta.
Isä teki kuorma-auton lavalle pressuteltan ja penkit, äiti kantoi vasulla ruokaa telttaan. Sitten ajettiin juhannusjuhlille, jonnee veden äärelle tai Paltaniemelle lentonäytöstä katsomaan, juhliin missä oli tekemistä koko perheelle, välillä käytiin auton lavalla eväitä syömässä
Näihin tunnelmiin 🚣♀️🥘🍷🌼👙🚵♀️💃🍓
Hyvää Juhannusta kaikille.Kyllä siinä on luonto kaukana kaupungin laidalla ja mökkitontti täyteen ahdettu lavaa, ammetta ja muovikalustetta telttaa katosta hökötystä. Savipyttyä ja savitonttua ja savikuvatusta. Hyvin tarkkaan ja ihan pyytämättä on saatu kertomukset ja kuvat kohta 20 v eri ikäpalstoilla.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Tänään puolen päivän jälkeen, ilmatieteenlaitoksen sadetutkien mukaan sateet väistyvät korven taivaalta joten aattoa saamme viettää aurinkoisessa kesäsäässä.
Juhannuspäivinä voi jokunen pisara viilentää keskikesän juhlaamme.
Pääsiäiskokosta jäi risuja saunan kulmalle, joten taidan tarkistaa ovatko kuivia ja juhannuskokkoon sopivia. Tuskin kulohälytystä on sillä maa on runsaiden sateiden jäljiltä märkä.
Eilen sain täällä kirkolla paljon aikaseksi, joten siirryn tänään asustelemaan takaisin mökille.
Ruoka- ja juomavarastojen täydennyspäivä.
Haen lähituottajien torilta tilaamani kuhafileet ja lanttukukon. No, tsekkasin eilen kauppojen aukiolot, läpi juhannuksen ovat tavaratalot auki joten mitään hamstrausta en tarvitse tehdä. Viisi kilsaa on mökiltä Prismaan.
Eilen vilkaisin edeltävän asiakaspariskunnan ostoksia kaupan kassalla. Perukkaan tai saareen lienevät olleet menossa niin oli kärry täyteen ladattu ruokatarvikkeita. Saaristo/saarimökeille meneville varmaan veneet täyttyvät eväistä.
No, se on suomalaista perinnettä, luontoon hyvän ruuan parissa ystävien ja sukulaisten kanssa seurustelemaan, sauna ja kokko.
Juhannusmuistoja viiskytluvulta.
Isä teki kuorma-auton lavalle pressuteltan ja penkit, äiti kantoi vasulla ruokaa telttaan. Sitten ajettiin juhannusjuhlille, jonnee veden äärelle tai Paltaniemelle lentonäytöstä katsomaan, juhliin missä oli tekemistä koko perheelle, välillä käytiin auton lavalla eväitä syömässä
Näihin tunnelmiin 🚣♀️🥘🍷🌼👙🚵♀️💃🍓
Hyvää Juhannusta kaikille.Ilmeisesti nämä Paltaniemen suviseurojen tapahtumat ovat salaisia, koska ylläpito poistaa kaikki dokumentit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siinä on luonto kaukana kaupungin laidalla ja mökkitontti täyteen ahdettu lavaa, ammetta ja muovikalustetta telttaa katosta hökötystä. Savipyttyä ja savitonttua ja savikuvatusta. Hyvin tarkkaan ja ihan pyytämättä on saatu kertomukset ja kuvat kohta 20 v eri ikäpalstoilla.
Jos tällainen tontti sijaitsisi lähellä jotakin taajamaa, kuten esim. jotakin kirkonkylää, niin kyllä sieltä olisi jo lähtenyt aikoja sitten kaikki vanhat rikkinäiset kuormalavat, sekä ruostuneet ammeet uhkasakon säestyksellä, jopa terassin purkukin tulisi mahdollisesti suorittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei meidän perhe suviseuroja kierrellyt.
Oltiin maallistuneita. En muista milloin vanhempani olisivat kirkossa yhdessä käyneet, ehkäpä rippijuhlissamme. Kerran pappi tuli kotiimme kun sisko vihittiin.
Koulussa oli tapana mennä luokittain joulu- ja koulun päättäjäiskirkkoon.
Itse liityin noin kymmen vuotiaana kristilliseen tyttökerhoon. En uskon vuoksi vaan tykkäsin kun oli mukavia kavereita ja kivaa tekemistä.
Siunattua minttumaaria sinulle 🌼
KorppisSattuipa sopivasti tulemaan kylään tämä pappi, kun siskoasi vihittiin, tai kuten aikanaan sanottiin, vietiin miehelään. Yleensä papit ovat persoja kahville, joten tämä kyökin puolella oleva iso kahvipannu sitten aromeillaan houkutteli tämän kirkonmiehen paikalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sattuipa sopivasti tulemaan kylään tämä pappi, kun siskoasi vihittiin, tai kuten aikanaan sanottiin, vietiin miehelään. Yleensä papit ovat persoja kahville, joten tämä kyökin puolella oleva iso kahvipannu sitten aromeillaan houkutteli tämän kirkonmiehen paikalle.
? kestivätten vähäse aekaa kumpaisennii sisaren liitto
miksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
? kestivätten vähäse aekaa kumpaisennii sisaren liitto
miksiNii
miksi ne liitot hajos
- Anonyymi
"minttumaaria"
Sinulla onkin mielessä vain ne mintun lehdet ja mansikat valkkarissa, kun me toiset vietämme "mittumaariaa"! DSaaristossa on valtaosa Juhannuksista vietetty, ja sinne matkaavat parast'aikaa osa porukastani. Juhannuksen lehvä ja kukka koristellut salot nostettiin koristeltuina kylillä, ja
saarellamme koristi oksat ja pihlajat nurkkia.
Kaunein kesäkukkamaljakkona oli 3 ltr. Iittalan lasipurkki ( niinkuin kuvasi Ramoonakin ) minullakin hellan päällä, täynnä apilaa päivänkakkaraa ja kissankelloa.
Koiranputki on näyttävä maljakossa terassilla, korkeana herkkänä harsona.
Oma kukkiva kerrostaloparveke on tänään huomattavasti viileämpi, vain 21° keskipäivällä. Nyt en ole tarkastanut asteita, rullaverhot on alhaalla, mutta ei sisälläkään ole liian kuuma. Tänään oli siivouspäivä, ja eilisen viileämmän myrskyn aikana sain valmistettua oikein hellan äärellä liharuuan 😎
Yöllä klo 3 aikaan kaikki lävet auki,..paistoin sämpylöitä ja pari patonkia, ja painuin tyytyväisenä takaisin nukkumaan.
Eiköhän tästäkin selvitä, jos ei helteet kovin kauan kestä, verenpaineeni on kuulemma kovin alhainen, mutta asiaa tutkitaan.
Suloista suven ihanuutta kaikille, onhan Juhannuksemme niin herttainen ❤️- Anonyymi
Kuka laittaa yleensäkään valkkariinsa( valkoviiniinsä) mintun tai mansikan lehtiä edes minttumaarin aikana?
- Anonyymi
sinisiru kirjoitti:
Saaristossa on valtaosa Juhannuksista vietetty, ja sinne matkaavat parast'aikaa osa porukastani. Juhannuksen lehvä ja kukka koristellut salot nostettiin koristeltuina kylillä, ja
saarellamme koristi oksat ja pihlajat nurkkia.
Kaunein kesäkukkamaljakkona oli 3 ltr. Iittalan lasipurkki ( niinkuin kuvasi Ramoonakin ) minullakin hellan päällä, täynnä apilaa päivänkakkaraa ja kissankelloa.
Koiranputki on näyttävä maljakossa terassilla, korkeana herkkänä harsona.
Oma kukkiva kerrostaloparveke on tänään huomattavasti viileämpi, vain 21° keskipäivällä. Nyt en ole tarkastanut asteita, rullaverhot on alhaalla, mutta ei sisälläkään ole liian kuuma. Tänään oli siivouspäivä, ja eilisen viileämmän myrskyn aikana sain valmistettua oikein hellan äärellä liharuuan 😎
Yöllä klo 3 aikaan kaikki lävet auki,..paistoin sämpylöitä ja pari patonkia, ja painuin tyytyväisenä takaisin nukkumaan.
Eiköhän tästäkin selvitä, jos ei helteet kovin kauan kestä, verenpaineeni on kuulemma kovin alhainen, mutta asiaa tutkitaan.
Suloista suven ihanuutta kaikille, onhan Juhannuksemme niin herttainen ❤️Paljonko sinun verenpaineesi on ? Mikä mahtaa olla huoletusttavan alhainen ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka laittaa yleensäkään valkkariinsa( valkoviiniinsä) mintun tai mansikan lehtiä edes minttumaarin aikana?
po. mittumaari
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko sinun verenpaineesi on ? Mikä mahtaa olla huoletusttavan alhainen ?
Yläpaine oli vain 75 , lääkäri soittikin ja Losatrix verenpainetta alentava poistettiin käytöstä. Voi hyvin, ehkä helteelläkin oli vaikutusta ?
sinisiru heippa,.. 🌷 Anonyymi kirjoitti:
Yläpaine oli vain 75 , lääkäri soittikin ja Losatrix verenpainetta alentava poistettiin käytöstä. Voi hyvin, ehkä helteelläkin oli vaikutusta ?
sinisiru heippa,.. 🌷Kaunista ja lämmintä juhannusaattoa ja aatto juhlista jaloin, näin tämäkin.
Toivoisi ettei lämpö ihan viime aikojen tasolle nousisi, aamulla oli 21 astetta, se minusta riittävä.
Tänään en sitten rasita lukijoita jokapäiväisillä tarinoilla, toivotan kaikille mitä ihaninta Juhannuksen aikaa, muistakaa elää sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti ja iloitkaa olemassa olostanne.- Anonyymi
sinisiru kirjoitti:
Saaristossa on valtaosa Juhannuksista vietetty, ja sinne matkaavat parast'aikaa osa porukastani. Juhannuksen lehvä ja kukka koristellut salot nostettiin koristeltuina kylillä, ja
saarellamme koristi oksat ja pihlajat nurkkia.
Kaunein kesäkukkamaljakkona oli 3 ltr. Iittalan lasipurkki ( niinkuin kuvasi Ramoonakin ) minullakin hellan päällä, täynnä apilaa päivänkakkaraa ja kissankelloa.
Koiranputki on näyttävä maljakossa terassilla, korkeana herkkänä harsona.
Oma kukkiva kerrostaloparveke on tänään huomattavasti viileämpi, vain 21° keskipäivällä. Nyt en ole tarkastanut asteita, rullaverhot on alhaalla, mutta ei sisälläkään ole liian kuuma. Tänään oli siivouspäivä, ja eilisen viileämmän myrskyn aikana sain valmistettua oikein hellan äärellä liharuuan 😎
Yöllä klo 3 aikaan kaikki lävet auki,..paistoin sämpylöitä ja pari patonkia, ja painuin tyytyväisenä takaisin nukkumaan.
Eiköhän tästäkin selvitä, jos ei helteet kovin kauan kestä, verenpaineeni on kuulemma kovin alhainen, mutta asiaa tutkitaan.
Suloista suven ihanuutta kaikille, onhan Juhannuksemme niin herttainen ❤️Minulla on myös sellainen riihimäen 10 litran ns.narupurkki, johon hyvin mahtuu sylillinen horsmia, tai vaihtoehtoisesti vaikkapa pieni juhannuskoivu.
Poikkeampa vielä täälläkin toivottamassa nojatuolijengille hyvää juhannusta.
Toivottavasti säät suosivat enemmän kuinmeillä täällä naapurissa. Taivas on tiukasti pilvessä ja grilli voi jäädä sytyttämättä, mutta pienessä perhepiirissä (8 henkeä) voi istua sisälläkin. Ulkona kukkivat jasmikkeet, ruusut, päivänkakkarat, unikot...kasvihuoneessa mustasilmäsusanna ja kärsimyskukka. Kimppu luonnonkukkia vielä isoon maljakkoon ja grillilihat marinaadiin ja ennenkaikkea hyvää mieltä kun saamme taas olla kaikki yhdessä, oli sää mikä tahansa. Olen tehnyt jäätelökakun vaniljajäätelöstä ja kaurakekseistä ja mansikoista jälkiruuaksi; tytär tuo pullon proseccoa, salaatin ja patonkeja. Minä keitän perunat.
Kotiseudellani Jämsässä on Himosfestarit, ensimmäistä kertaa kahden vuoden tauon jälkeen ja IS:n kuvareportaasin perusteella meno on hilpeää ja hulvatonta. Haastateltu nuori nainen totesi vain että onhan sen elämän joskus alettava myös.- Anonyymi
Taitaa olla tuo prosekko parhaimmasta päästä ruokaöljyjä? Minä yleensä hieman sivelen krillissä muhiviin siankylkiin s-marketin edullista x-tra rapsiöljyä.
- Anonyymi
Lohdullista kuulla että ruotsissakin ruokaa riittää pöytään. Mutta tuo juhlaillallinen kuulostaa kyllä paljon köyhemmältä kuin sinun arkibrunssi. Varsinkin jos lihan grillaus ei onnistu.
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla tuo prosekko parhaimmasta päästä ruokaöljyjä? Minä yleensä hieman sivelen krillissä muhiviin siankylkiin s-marketin edullista x-tra rapsiöljyä.
Prosecco on pohjois-italiailaista kuohuviiniä.
Anonyymi kirjoitti:
Lohdullista kuulla että ruotsissakin ruokaa riittää pöytään. Mutta tuo juhlaillallinen kuulostaa kyllä paljon köyhemmältä kuin sinun arkibrunssi. Varsinkin jos lihan grillaus ei onnistu.
Ei ole illallinen, vaan lounas. Korvaa brunssin :)
Leikkelevati ja hedelmäsalaatti tulevat luonnollisestikin lisäksi.
Menu:
Lankkulohi,
kermaviilikastike,
flank steak (naudan kuve, lankkupihvi)
bearnessoossi
keitetyt uudet perunat.
Salaatti
Hedelmäsalaatti
patonki, voi
leikkelevati (antipasto)
matjessilli
***
jäätelökakku, suklaakeksit, kaurakeksit
juomaksi vettä, kahvia proseccoa, olutta....pojille omat juomat- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Ei ole illallinen, vaan lounas. Korvaa brunssin :)
Leikkelevati ja hedelmäsalaatti tulevat luonnollisestikin lisäksi.
Menu:
Lankkulohi,
kermaviilikastike,
flank steak (naudan kuve, lankkupihvi)
bearnessoossi
keitetyt uudet perunat.
Salaatti
Hedelmäsalaatti
patonki, voi
leikkelevati (antipasto)
matjessilli
***
jäätelökakku, suklaakeksit, kaurakeksit
juomaksi vettä, kahvia proseccoa, olutta....pojille omat juomatEipä taida kukaan toinen palstan mummeleista pystyä kattamaan tästä muhkeampaa juhannuslounasta!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida kukaan toinen palstan mummeleista pystyä kattamaan tästä muhkeampaa juhannuslounasta!?
Miksi pitäisi lounaalla napa ahtaa täyteen, varsinkin jos saunotaan ja uidaan iltapäivän/illan kuluessa? On terveellistä syödä vasta saunan jälkeen ja tarkoitushan on valvoa yötöntä yötä. Juhannuspäivänä on sitten myöhäinen lounas, monen ruokalajin juhlava ateria. Sehän varsinainen juhlapäivä on.

Siis nythän ei ole kysymys lainkaan terveellisyydestä, vaan retostelusta palstalla, saadakseen ne palstalaiset kateellisiksi, joilla ei edes varaa pohjois-italialaiseen hyvin kalliiseen proskutto kuohariin, saatikka naudan kupeeseen.

Millainen ihminen saa ilonsa siitä, että luettelee monen lajin öky ateriansa kaikkine kalliine leikkelevalikoimineen palstoilla? Se leikkelevati on kyllä jo torta på tortan, miksi hitossa se pitää olla aina?

Juuri tällainen itsensä, kaikki tekemänsä, ja sukulaistensa julkituominen sekä ylenpalttinen kehuminen viittaavat hyvin vakavaan nelisuuntaiseen multipersoonallisuus-häiriöön.

Eipä nuo sukulaiset niin kummosia ole, että kannattais julkituoda.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi lounaalla napa ahtaa täyteen, varsinkin jos saunotaan ja uidaan iltapäivän/illan kuluessa? On terveellistä syödä vasta saunan jälkeen ja tarkoitushan on valvoa yötöntä yötä. Juhannuspäivänä on sitten myöhäinen lounas, monen ruokalajin juhlava ateria. Sehän varsinainen juhlapäivä on.
Vielä tää ennekuin lähden järsimään kuivaa ruisleivän kannikkaani aamiaiseksi:
täälläpäin on aatto se varsinainen juhla ja juhannuslounas tai illallinen tarjotaan aattona. Tänä vuonna poikkeuksellisesti ilman yöpymisiä ja saunassa on monet käyneet aamusta tai sitten edellisenä päivänä, jos on sellainen tapa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis nythän ei ole kysymys lainkaan terveellisyydestä, vaan retostelusta palstalla, saadakseen ne palstalaiset kateellisiksi, joilla ei edes varaa pohjois-italialaiseen hyvin kalliiseen proskutto kuohariin, saatikka naudan kupeeseen.
Se kiitos on laahuksille annettava, että he eivät kainostele kateuttaan. Suoraan vain osoitetaan kateuden tunne. Retee suomalainen naapuritunne aidoimmillaan. - Mkr.
Ruokablogaaminen ja ruokalistojen kirjoittaminen on mukavaa. Ei retostelua, koska listassa on hyvin tavallista, ruokaa jota tarjotaan kun perhe kokoontuu viettämään Juhannusta. Silli, lohi, salaatit ja uudet perunat löytyvät useampien juhannuspöydistä; eron aoli nyt se että me kokoonnuimme syömään juhannulounas aatopäivänä.
Mikä tekee ruokalistastani ehkä joillekin yliampuvan on se koska kaikki eivät syö kalaa niin sisällytän aina lihavaihtoehdon. Sekin että kirjoitan kaikki kastikkeet ja höystöt mukaan.
Kyllähän minä tiesin jo etukäteen että kirjoitan mitä kirjoitan niin aina tulee takkiin. Se kuitenkaan ei johdu kommenttieni sisällöstä vaan kumpuaa arvostelijoiden omasta psyykestä.
Hyvää Juhannusta.- Anonyymi
Jo vain taisi kalikka kalahtaa........?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo vain taisi kalikka kalahtaa........?
Näyttää kalahtaneen ja oikein kalahtikin. Eihän täällä muut koko repertuaariaan luettele kuin Paloma ja korppis.
Joskus joku kertoo, kun laittaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
Ällöttää ihan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää kalahtaneen ja oikein kalahtikin. Eihän täällä muut koko repertuaariaan luettele kuin Paloma ja korppis.
Joskus joku kertoo, kun laittaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
Ällöttää ihan.Onhan sekin esim. hieman poikkeavaa tehdä vanhoista lahoista trukkilavoista terassi, ja vielä kehtaa kehuskella. Kyllä useimmat kuitenkin rakentavat esim. terassinsa lattian kunnollisista kyllästetyistä laudoista ja lankuista, sen enempää kailottamatta siitä palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää kalahtaneen ja oikein kalahtikin. Eihän täällä muut koko repertuaariaan luettele kuin Paloma ja korppis.
Joskus joku kertoo, kun laittaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
Ällöttää ihan.Järsi sinä vaan sitä sinistä lenkkiäsi
Kaunista ja lämmintä Juhannusta edelleen.
Yöllä satoi ja jyrisi, mutta en ehtinyt kuuntelemaan, silmät vaan kiinni ja unten maailmaan, siellä sitten olikin jos jonkinlaista kerrontaa;)
Eilen käväisin torilla ja ostin uudet kukkaset amppeleihin, nyt yritän suihkuttaa ja tehdä kaikkeni, että kirvat ei tuhoja tekisi.
Kukat oli onneksi alennettu, ei isoa laskua tullut, mutta työtä ja sotkua sen edestä, nyt näyttää kumminkin hyvältä;)
Uunirieska on valmiina uuniin ja silli ja uudet perunat (sain edellisen päivän vanhoja eurolla kilo) hyvin pestynä aivan täydellistä ja jos suolaista vielä tarvitsee, vasta tehty kurkkusalaatti kyytiä antaa;)
Käytän paljon tätä euron pöytätarjontaa, mielestäni ei häpeä päivän tuotteille muussa kuin hinnassa, uusi peruna kuusi euroa kilo, ero aikamoinen.
Jätänpä tähän, käykää viesti laittamassa, jos aika antaa myöten, vaikka eipä koneen ääreen rannoilta mieli varmaan tee.
Tänäänkin odotettavissa ukkoskuuroja, mutta se ei haittaa, vettä sopii lisää;)Tavallista, kesäistä huomenta!
Tavalliseen tapaan on juhannuksen alkuni mennyt. En ole kotoani
poistunut muuta kuin välttämättömille "arkisille" asioille.
Ruokapitoista on keskustelu ollut. Minulle se on niin yksinkertaista,
että eipä nytkään olisi aihetta osallistua. Jotenkin se on selkärankaani
syöpynyt aikoinaan pula-ajasta. Ei sitä masua tarpeeksi täyteen saanut
joka päivä, ei mitään puhetta ruuan laadusta. Se syötiin mitä oli.
En ole kateellinen ruokalistoistanne. En vain pidä ruualla leikittelystä:)
Se on minun asiani ja tapani.
Jaa-a. Niin ne vuodet kuluvat. Eilen tuli minullekin täysi vuosi entisten
lisäksi. Vanhuuskin on vain hyväsyttävä:))
Hyvää juhannuksen jatketta teille!ynnämuu kirjoitti:
Tavallista, kesäistä huomenta!

Hyvää juhannuksen jatketta teille!Juhannuspäivä nousemassa komeana Korpeen.
Päätin ottaa aaton lunkisti koska nuoret tulevatkin vasta tänään. Ajoivat eilen Hesasta suoraan miniän vanhempien mökille Kuhmoon.
Siispä löhöilin pihalla, olin laittanut itseäni hemmoittelevan tilan, käteni ulottuvilla oli pöytä ja siinä kylmää appelsiinimehua. Makasin pehmeässä aurinkotuolissa. Aurinko helli, olisiko ollut liian täydellistä, siitä tuli takkiin. Naapuri vetäisi moottorisahan laulamaan. Voitte kuvitella mustan pilven leijumassa kesähattuni yllä.
No, en jäänyt toimettomaksi, hain pirtistä vanhan radion, jossa oli CD-soitin ja sisällä kasetti. Vedin saunamökistä virtajohdon soittineen, napsautin päälle ja ilahduin sillä CD-levy oli mieleistäni 90-luvun teknoa. " be happy, love and enjoy" komea miesääni huusi jumputuksen seassa.
Väänsin Volumit täysille, jumputus ylitti moottorisahan äänen. Naapuri sammutti sahan, mutta jatkoi klapien tekoa, se ei haitannut koska kävi hyvin hiljentyneen musiikkini kanssa. Pian naapuri lopetti klapienkin teon, juhannusrauha lankesi niemelle. Sammutin soittimen.
Esivalmistelin illan grillattavat. Söimme muurikkapannussa muhineita kasvis/kanaherkkuja. Kyllä auringossa makoilukin väsyttää, menin nukkumaan jo kymmenen korvilla. Heräsin yöllä ystäväni viestiin. Sovimme, että alkuviikosta vietämme mökilläni taiteitten yön. Maalaamme, grillaamme ja chillailemme.
Tällaista Jussin viettoa täällä, nyt pitää laskeutua alas keittiöön valmistamaan aamiaista. 😁- Anonyymi
ynnämuu kirjoitti:
Tavallista, kesäistä huomenta!
Tavalliseen tapaan on juhannuksen alkuni mennyt. En ole kotoani
poistunut muuta kuin välttämättömille "arkisille" asioille.
Ruokapitoista on keskustelu ollut. Minulle se on niin yksinkertaista,
että eipä nytkään olisi aihetta osallistua. Jotenkin se on selkärankaani
syöpynyt aikoinaan pula-ajasta. Ei sitä masua tarpeeksi täyteen saanut
joka päivä, ei mitään puhetta ruuan laadusta. Se syötiin mitä oli.
En ole kateellinen ruokalistoistanne. En vain pidä ruualla leikittelystä:)
Se on minun asiani ja tapani.
Jaa-a. Niin ne vuodet kuluvat. Eilen tuli minullekin täysi vuosi entisten
lisäksi. Vanhuuskin on vain hyväsyttävä:))
Hyvää juhannuksen jatketta teille!Tuo onkin miehen puhetta. Oikea mies ei leikkele valikoimia tarvitse näyttääkseen että on millä mällätä ja että tuntee italiaanojen ruokatapoja.
Kyllä pitäisi riittää jos on lohet ja lihat, siihen mitään antipaskoja tarvita. aamupalapöydäsä on joko juustoa tai kinkkua leivällä, etoisi aina tukea napaansa suolaisia ylimausteisia rasvaisia lihoja. - Anonyymi
ynnämuu kirjoitti:
Tavallista, kesäistä huomenta!
Tavalliseen tapaan on juhannuksen alkuni mennyt. En ole kotoani
poistunut muuta kuin välttämättömille "arkisille" asioille.
Ruokapitoista on keskustelu ollut. Minulle se on niin yksinkertaista,
että eipä nytkään olisi aihetta osallistua. Jotenkin se on selkärankaani
syöpynyt aikoinaan pula-ajasta. Ei sitä masua tarpeeksi täyteen saanut
joka päivä, ei mitään puhetta ruuan laadusta. Se syötiin mitä oli.
En ole kateellinen ruokalistoistanne. En vain pidä ruualla leikittelystä:)
Se on minun asiani ja tapani.
Jaa-a. Niin ne vuodet kuluvat. Eilen tuli minullekin täysi vuosi entisten
lisäksi. Vanhuuskin on vain hyväsyttävä:))
Hyvää juhannuksen jatketta teille!Minullekin hiipii ahdistus mieleen, kun on todettava, että tulevaisuutta ei enää ole. Vävy selosti ensi kesän mökkiremonttia ja tekemiään suunnitelmia. Minä vain kuuntelin, ei ole lainkaan varma, että ehtisin lopputuloksen näkemään. En tarkoita, että mitään uhkaavaa olisi ilmaantunut, mutta kun lähes päivittäin näkee lehdissä jonkun julkimon kuolemasta, ei hyvältä tunnu, kun he ovat kaikki minua nuorempia. - Juhannusaatonp vietto meni rattoisasti jälkikasvun tarjoileman monenlaisen ruuan parissa ja mukavassa jutustelussa. Tänään jo olen käynyt heidän brunssipöydässään syömässä ed. illan tarjoomusten loppuja ja maistelemassa vohveleita suoraan pannusta. Miesväki lähtee illemmalla kalaan. Kuha-ateria toiveena. Hyvää keskikesän viettoa kaikille. Aurinko lämmittäköön kaikkia tasapuolisesti, että edes siitä voidaan nauttia muita kaddhtimatta. - Mkr.
- Anonyymi
Minkähänlaista se skillanin uunirieska? Varmaan herkkua, kun juhannusaamuna teet. Näin helteillä ei paljon muuta kaipaa kuin uusia perunoita suolaisen kalan kanssa ja jotain salaattia. Juomana kylmää lähdevettä. Rauhaisaa juhannusta!
- Anonyymi
Istahdin, kun mielestäni hyvin ansaitsen lepotauon, minuun iski himo, kun uunin lämmitin, paljon tuli valmista.
Pitäähän ne luetella, rieska joka onnistui yliodotusten, rasvainen vaan on, kun laitoin kermaa yhtä paljon kuin piimää (oli tullut ostettua parasta päivän aikaista.)
Eipä voita laiteta pöytään tarjolle;)
Voisilmä pullia, marjapiirakka, uuniriisipuuro ja lohilaatikko uunissa.
Alumiinipaperiin kiedotut uuniperunat ja mansikkasoppa, nämä kaikki ja kolmetuntia aikaa.
Kutsuin kälyni ruokailemaan, vähän runsaamman pöydän ääreen.
En tiedä miksi minulle on tullut tavaksi aina sunnuntaiaamuisin tehdä enemmän ruokaa ja leipomuksia, nyt juhannusaamukin näin meni.
Tuo uunirieska on savolainen perinne juhannuksena, tehdään piimään, edellisenä päivänä ohrasuurimot piimään likoamaan, sitten seuraavana päivänä suola , munat ja ehkä sakeuden saavuttamiseksi vähän vehnäjauhoja, hyvää on, mutta vaatii hyvät sisuskalut, on hapanta.
Tietysti kerma lisää potkua, ei siis mikään terveysruoka ole.
Jääpä makkarat sun muut lihaherkut syömättä.
Olen tuon ruuan suhteen aika paljon ynnämuun tapainen, ei kulu hienot nimikkeet ruokailuuni, tiukat ajat minullakin muistoissa, aina kyllä nukkumaan täydellä vatsalla sain mennä.
Ruuan tuhlaamista en hyväksy., olette varmaan huomanneet miten punalappusia kerron kerääväni.
Nyt odotan kälyni tuloa, ja sitten päivä meneekin sujuvasti, valmiista nauttien;)
Aamuunsa ja aikaansaannoksiin tyytyväinen skillan
Me kaikki kirjoitamme ja kerromme siitä arjesta jota elämme, tässä ja nyt ja käytämme sanoja ja ilmaisuja jotka ovat meille tuttuja ja mielestämme sopivat kuvaukseen.
Skillanin kuvaama ruoka on varmasti herkullista ja hänen pöytänsä runsas ja valikoimaa yhtä paljon tai enemmän kuin minullakin; mutta ehkä nimet ovat erilaisia eri ruuille. Minäkään en tuhlaa ruokaa enkä leiki ruualla, mutta katson että valinnanvara ja runsaus kuuluu luovaan ruuanlaittoon varsinkin jos on useampia ruokailijoita pöydän ääressä, kuten meillä. Olen huolellinen ruuanlaittaja ja en käytä mielellään eineksiä, vaan valmistan kaiken alusta lähtien kotona ja jos ruokaa jää yli (mitä harvoin tapahtuu) niin pakastan annosrasioissa.
En ota vastaan kritiikkiä siitä että runsaus ja luovuus ruuanlaitossa olisi ökyilyä tai retostelua (tämä ei ole tarkoitettu kenellekään erityiselle nimimerkille) vaan ruokablogaamista; se on osa meidän arkea ja juhlaa ja nautin ruuanlaitto-ohjeiden lukemisesta ja katselen usein ruuanlaittovideoita tabletilla.
Jokainen tyylillään.Hyvä Paloma 🤣 juuri näin. Uskon, että maasta nostetut potut lie samanlaisia korvessa ja siellä ruotsin puolella, savossa ja pirkanmaalla.. Perunoista tehdään ruokia joilla on erilaisia nimiä. Perunarieska tai lisukkeeksi duchesse-perunoita.
Duchesse hienosteluako, jos niin mikä olisi nöyrä suomennos?
Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä juhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa.
Aika on mennyt ohi uunin lämmityksiltä nykyajan ihmisiltä. Hyvin varustetuissa tavarataloissa on paistopisteet. Ihmiset matkustelevat ja omaksuvat vieraskielisiä ruokien nimiä. Itse olen tosi huono tunnistamaan vaikeita nimiä ruuista, mutta googlaamalla näen mistä on kysymys.
Tykkään toki valmistaa hyvää ruokaa. Tein aikoinaan Yo-juhliini ison lanttukukon. Oli tosi paljon patempi kuin torstaina eräästä lähikotileipomosta ostamani lanttukukko.
Juhannuspäivällisellä kuhaa, yrttikastiketta ja uusia perunoita. Lisut jääköön kirjoittamatta niin ei jää kenelläkään pala kurkkuun. 😊🥨🥖🥓🍞- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Hyvä Paloma 🤣 juuri näin. Uskon, että maasta nostetut potut lie samanlaisia korvessa ja siellä ruotsin puolella, savossa ja pirkanmaalla.. Perunoista tehdään ruokia joilla on erilaisia nimiä. Perunarieska tai lisukkeeksi duchesse-perunoita.
Duchesse hienosteluako, jos niin mikä olisi nöyrä suomennos?
Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä juhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa.
Aika on mennyt ohi uunin lämmityksiltä nykyajan ihmisiltä. Hyvin varustetuissa tavarataloissa on paistopisteet. Ihmiset matkustelevat ja omaksuvat vieraskielisiä ruokien nimiä. Itse olen tosi huono tunnistamaan vaikeita nimiä ruuista, mutta googlaamalla näen mistä on kysymys.
Tykkään toki valmistaa hyvää ruokaa. Tein aikoinaan Yo-juhliini ison lanttukukon. Oli tosi paljon patempi kuin torstaina eräästä lähikotileipomosta ostamani lanttukukko.
Juhannuspäivällisellä kuhaa, yrttikastiketta ja uusia perunoita. Lisut jääköön kirjoittamatta niin ei jää kenelläkään pala kurkkuun. 😊🥨🥖🥓🍞"Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä juhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa."
Etkö yhtään nojatuoliketjua pysty menemään läpi nälvimättä skillania 😖😡 - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Hyvä Paloma 🤣 juuri näin. Uskon, että maasta nostetut potut lie samanlaisia korvessa ja siellä ruotsin puolella, savossa ja pirkanmaalla.. Perunoista tehdään ruokia joilla on erilaisia nimiä. Perunarieska tai lisukkeeksi duchesse-perunoita.
Duchesse hienosteluako, jos niin mikä olisi nöyrä suomennos?
Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä juhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa.
Aika on mennyt ohi uunin lämmityksiltä nykyajan ihmisiltä. Hyvin varustetuissa tavarataloissa on paistopisteet. Ihmiset matkustelevat ja omaksuvat vieraskielisiä ruokien nimiä. Itse olen tosi huono tunnistamaan vaikeita nimiä ruuista, mutta googlaamalla näen mistä on kysymys.
Tykkään toki valmistaa hyvää ruokaa. Tein aikoinaan Yo-juhliini ison lanttukukon. Oli tosi paljon patempi kuin torstaina eräästä lähikotileipomosta ostamani lanttukukko.
Juhannuspäivällisellä kuhaa, yrttikastiketta ja uusia perunoita. Lisut jääköön kirjoittamatta niin ei jää kenelläkään pala kurkkuun. 😊🥨🥖🥓🍞Kyllä ne kuhat on jo mätiä kyn koko viikon olet ne palstalle levitellyt esiin. Menikö se kuopuskin sinne ison veljen anoppilaan? Tuntuuko nyt hyvältä kun sait Skillania nälvityksi? Piimärieska on Juhannuksen perinnetuoka tuolla, kai sinäkin joskus syöt suomalaista perinneruokaa etkä aina ranskalaisia ja kaukoidän virityksiä. Lanttukukosta puhuit äskettäin, kyllä sekin on tuhtia köyhän kansan perinneruokaa.
No tuo paljastaa vain katkeran ja kateellisen luonteesi. Eipä tuo ketään yllätä, ihan sääliksi käyt. - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Hyvä Paloma 🤣 juuri näin. Uskon, että maasta nostetut potut lie samanlaisia korvessa ja siellä ruotsin puolella, savossa ja pirkanmaalla.. Perunoista tehdään ruokia joilla on erilaisia nimiä. Perunarieska tai lisukkeeksi duchesse-perunoita.
Duchesse hienosteluako, jos niin mikä olisi nöyrä suomennos?
Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä juhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa.
Aika on mennyt ohi uunin lämmityksiltä nykyajan ihmisiltä. Hyvin varustetuissa tavarataloissa on paistopisteet. Ihmiset matkustelevat ja omaksuvat vieraskielisiä ruokien nimiä. Itse olen tosi huono tunnistamaan vaikeita nimiä ruuista, mutta googlaamalla näen mistä on kysymys.
Tykkään toki valmistaa hyvää ruokaa. Tein aikoinaan Yo-juhliini ison lanttukukon. Oli tosi paljon patempi kuin torstaina eräästä lähikotileipomosta ostamani lanttukukko.
Juhannuspäivällisellä kuhaa, yrttikastiketta ja uusia perunoita. Lisut jääköön kirjoittamatta niin ei jää kenelläkään pala kurkkuun. 😊🥨🥖🥓🍞"Aika on mennyt ohi uunin lämmityksiltä nykyajan ihmisiltä. "
No johan vitsin murjaisit. Nykyisin leivontaan kotona enemmän, kuin moniin vuosiin.
Siitähän on jopa lehdet kirjoitelleet, mutta sinä kaiketi luet vain suomi24 palstoja.
Kirjoitat uunin lämmityksestä. Uunissa nyt tehdään muutakin, kuin vain leivonnaisia.
- Anonyymi
"Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä juhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa."
Oli suorastaan loukkaavaa kirjoitta SkillaN;niin viitaten tuosta ohrarieskasta, joka on todellakin herkkua mielestäni. Minä en vaan siitä yhtä hyvää, kuin äitini aikoinaan, kuten monista muistakaan ruoista, joita kaipaan edelleen.
Tietenkin hänellä oli hallinnassa kaikki, leivät pullat, "kukot", joita tehtiin niin lantuista, muikuista ja perunasta ja aina ne onnistui, samoin karjalanpiirakat, jonka taidon minäkin opin jo lapsena, kuten omatkin lapseni.
Kapakala on edelleenkin saavuttamaton herkku, vaikka tarpeet tiedän, mutta ei minulla ole se "virka ja värkit", joilla kala kuivatetaan leivin uunissa "ikuisesti" säilyväksi, muuta siinä on se ihana maku.
Täällä ilmeisesti muistelee makutottumuksiaan yli 80 , joten paluu on niihin nuoruuden aikaisiin ja jopa unohtuu ne väli meren herkut mustekaloineen ja simpukoineen.Saan lukea joka päivä oletuksia. Tässäkin monta puskaoletusta. Ilmeisesti yhdellä meni taas herneet nenään ja pala tarttui kurkkuun. No, jospa urputus auttoi 😁
No, hei...eihän skillan mitään lapsuutensa nälänhädästä kirjoittanut ja sitä paitsi vastineeni oli Palomalle. Olette te hauskoja.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Saan lukea joka päivä oletuksia. Tässäkin monta puskaoletusta. Ilmeisesti yhdellä meni taas herneet nenään ja pala tarttui kurkkuun. No, jospa urputus auttoi 😁
No, hei...eihän skillan mitään lapsuutensa nälänhädästä kirjoittanut ja sitä paitsi vastineeni oli Palomalle. Olette te hauskoja.Älä valehtele! Lue uudelleen skillanin ja ynnämuun tekstit. Jos et vieläkäön tmmärrä, niin niukkuudesta siinä puhuttiin, vaikka kylläisenä nukkumaan pääsikin.
Olet niin sairaan kateellinen korppis, ettei kukaan muu näillä palstoilla. Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele! Lue uudelleen skillanin ja ynnämuun tekstit. Jos et vieläkäön tmmärrä, niin niukkuudesta siinä puhuttiin, vaikka kylläisenä nukkumaan pääsikin.
Olet niin sairaan kateellinen korppis, ettei kukaan muu näillä palstoilla.Olen mielestäsi sairaan kateellinen elämästä niukkuudessa 🤣
Sinä taas olet mieleltäsi sairas.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Olen mielestäsi sairaan kateellinen elämästä niukkuudessa 🤣
Sinä taas olet mieleltäsi sairas.Sinä et ymmärrä lukemaasi. Olet kateellinen skillanin suosiosta ja siksi nälvit häntä joka ketjussa.
Kateus on sairasta! Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ymmärrä lukemaasi. Olet kateellinen skillanin suosiosta ja siksi nälvit häntä joka ketjussa.
Kateus on sairasta!Jos osaat käyttää edes hiukan järjen rippeitäsi niin pinnistä ja laske, montako kommenttia olet tähän ketjun osioon puskadta kirjoittanut ja laske, kuka kadehtii tai ihailee ja ketä.
Nyt jätän sinut sillä pitää alkaa päivällisen valmistelut.
Toivottavasti sinulla on seuraa, etkä ole yksin.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Jos osaat käyttää edes hiukan järjen rippeitäsi niin pinnistä ja laske, montako kommenttia olet tähän ketjun osioon puskadta kirjoittanut ja laske, kuka kadehtii tai ihailee ja ketä.
Nyt jätän sinut sillä pitää alkaa päivällisen valmistelut.
Toivottavasti sinulla on seuraa, etkä ole yksin.Kaksi kommenttia. Paitsi, että olet sairaan kateellinen olet myös luulotautinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ymmärrä lukemaasi. Olet kateellinen skillanin suosiosta ja siksi nälvit häntä joka ketjussa.
Kateus on sairasta!Sitäkö tarkoitit, kun sanoit että sinä tulet ja peset kahvipirttiläiset mennen tullen,
kun nälvit meidän hyvää kirjoittajaamme Skillaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi kommenttia. Paitsi, että olet sairaan kateellinen olet myös luulotautinen.
Sinä se olet kova tyyppi jakelemaan noita dignooseja ihmisestä Sairaan kateellinen, luulotautinen.... mitä vielä voisit nälviä korppista?
Onko sinulla ihan koulutus noiden diagnoosien tekoon vai lateletko niitä kiertokoulu pohjalta? - Anonyymi
Johan nyt on perhanaa, jos *yli 80 * ei saisi ikäpalstallaan muistella elettyä elämäänsä. Mitä juutasta se teille nuoremmille kuuluu? Nyt on vanhalle Makriinalle hyvin huolellisesti selitettävä tämä asia. Olen juuri menossa iltapalalle lapsieni lui, enkä todellakaan ymmärrä, mikä minua estäisi.
- Mkr. - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Jos osaat käyttää edes hiukan järjen rippeitäsi niin pinnistä ja laske, montako kommenttia olet tähän ketjun osioon puskadta kirjoittanut ja laske, kuka kadehtii tai ihailee ja ketä.
Nyt jätän sinut sillä pitää alkaa päivällisen valmistelut.
Toivottavasti sinulla on seuraa, etkä ole yksin.Täällä ei ole kuin yksi, suulas, kärkäs ja omahyväinen. On vaikea arvata, helpottaako, jos avitan: asuu jossain hevon kuusessa, siis jossain korvessa,
- Anonyymi
Joskus kannattaisi deletoida oma kommentti, jos huomaa, että se ei tuo mitään uutta keskusteluun. - Mkr.
Olisipa sellainen vaihtoehto, vaikka mielestäni ne kommentit jotka joutaisivat deletoitaviksi ovat anonyymien kirjoittajiensa mielestä palstan antia. Kyllähän minäkin voin päästellä suustani sammakoita, mutta ei minulla ole mitään agendaa täällä enkä pidä erityisesti siitä ett yksi tai useampi anonyymi (toivottavasti ei kukaan rekisteröitynyt) puskasta hämmentää soppaa aivan tahallisesti, etsien riidanaiheita ja asetellen kirjoittajia toisiaan vastaan. Todella raukkamaista.
Samoin kuin korppiskin, kunnioitan taitavia emäntiä jotka vievät eteenpäin sukupolvien saatossa syntyneitä suomalaisia ruokaperinteitä. Itse lähdin sen verran nuorena ulkomaille, että ainoat perinteet jotka jotenkuten tunnen ja joita osaan itsekin valmikstaa ovat vanhempieni kannakselaiset pula-ajan ruuat: kaalilaatkko ja karjalanpaisti. Vuosien saatossa olen sovelluttanut ruuanlaittoani paikan ja tilanteen mukaan: ruokien ja juomien nimet kulkevat mukana normaalina osana sanavarastoani ja eivät tarkoita mitään muuta kuin sitä että tunnen nämä ruuat niillä nimillä. Se ei ole mitään kerskumista eikä hienostelua: se on osa minun matkaani tässä maailmassa, tässä elämässä.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Olisipa sellainen vaihtoehto, vaikka mielestäni ne kommentit jotka joutaisivat deletoitaviksi ovat anonyymien kirjoittajiensa mielestä palstan antia. Kyllähän minäkin voin päästellä suustani sammakoita, mutta ei minulla ole mitään agendaa täällä enkä pidä erityisesti siitä ett yksi tai useampi anonyymi (toivottavasti ei kukaan rekisteröitynyt) puskasta hämmentää soppaa aivan tahallisesti, etsien riidanaiheita ja asetellen kirjoittajia toisiaan vastaan. Todella raukkamaista.
Samoin kuin korppiskin, kunnioitan taitavia emäntiä jotka vievät eteenpäin sukupolvien saatossa syntyneitä suomalaisia ruokaperinteitä. Itse lähdin sen verran nuorena ulkomaille, että ainoat perinteet jotka jotenkuten tunnen ja joita osaan itsekin valmikstaa ovat vanhempieni kannakselaiset pula-ajan ruuat: kaalilaatkko ja karjalanpaisti. Vuosien saatossa olen sovelluttanut ruuanlaittoani paikan ja tilanteen mukaan: ruokien ja juomien nimet kulkevat mukana normaalina osana sanavarastoani ja eivät tarkoita mitään muuta kuin sitä että tunnen nämä ruuat niillä nimillä. Se ei ole mitään kerskumista eikä hienostelua: se on osa minun matkaani tässä maailmassa, tässä elämässä."Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä j2uhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa."
Nuin kirjoitti korppis. Keneen lie verrannut piimärieskan pureskelulla.
"Samoin kuin korppiskin, kunnioitan taitavia emäntiä..."
Nuin kirjoitti Paloma ja menettää kasvonsa yrittämällä selitellä ystävänsä sanomisia. Anonyymi kirjoitti:
"Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä j2uhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa."
Nuin kirjoitti korppis. Keneen lie verrannut piimärieskan pureskelulla.
"Samoin kuin korppiskin, kunnioitan taitavia emäntiä..."
Nuin kirjoitti Paloma ja menettää kasvonsa yrittämällä selitellä ystävänsä sanomisia.Juhannuksen jälkeinen aika ja meneekin marraskuun alkuun, Pyhäinpäivä seuraava kaksipyhäinen, joten on tässä tiedossa arkea, mutta kesä kaiken juhlistaa;)
Tapahtumia mitkä arjesta pois vie, lomat työssä käyvillä ja monet ihanat asiat varmaan jokaisella mielessä.
Häitä ja rippiäisiä, mahdollisia ristiäisiä syntymäpäivien lisäksi, katkaisee arkiset touhut.
Mustikan kukinta ei kaikin paikoin ole onnistunut, myrsky kukat riipinyt, näin kertoili kummi-tyttöni eilen, no jospa puolukkaa tulisi.
Mansikoita tässä on ruvetta katselemaan ja hintaeroja vertaamaan, kuumuus ja rankkasateet ei varmaan ole hyväksi ollut tällekään marjalle.
Vilkasta on sananvaihto taas ollut, harmi, että hieman kitkerän oloistakin, minusta ei tämän ikäisten palstalle moinen kuulu.
Olen kyllä matkan varrella huomannut Korpikirjailijan halun mollata minua, mutta olen ajatellut, että kai hänelle siitä joku onnistuminen tulee ja olen yrittänyt pitää suuni kiinni.
Ei kovin vaikea ole yhdistää "piimärieskan" pureskelijaa ja minua toisiinsa, sitten kovat selittelyt tarkoitus peristään sitten perään.
Kyllä niitä huomauttamisia löytyy minunkin taholta, jos sanasen arkkuni aukaisen, mutta joku on sanonut, että on viisutta olla yhtymättä tämän kaltaiseen, loputon polku se on.
Googlesta nuo kaikki hienot sanat ja muutkin asiat löytyy, mutta en katso aiheelliseksi tehostaa omaa minääni, tyydyn olemaan tietämätön ja osaamaton.
Eihän minun toivomuksillani mitään mahtia ole, joka uuden ketjun alussa toivon asiallisia viestejä, huumori mukaan liittäen, mutta ei onnistu, harmi.
No voihan pysyä pois koko palstalta, mutta vielä en sitä mielekkäänä pidä, en mielestäni aiheuta kirjoituksillani mitään äkkiväärää, joten miksi sen vuoksi poistuisin ja kiitos monelle mukavalle kirjoittajalle, joilla aina joku kannustava sana on sanottavana.
Tämä nyt tässä, ei oikein pyhäpäivän tekstiä, mutta näin nyt oli tarve viesti laittaa, palataan huomenissa iloisemmissa merkeissä, ja nautitaan edelleen kauniista säästä, se ei ole puolueellinen, tykkää meistä kaikista;)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä j2uhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa."
Nuin kirjoitti korppis. Keneen lie verrannut piimärieskan pureskelulla.
"Samoin kuin korppiskin, kunnioitan taitavia emäntiä..."
Nuin kirjoitti Paloma ja menettää kasvonsa yrittämällä selitellä ystävänsä sanomisia.Selittely on sen omakin tavaramerkki. Kun ensin päästelee suustaan omahyväistä ja muita halveksivaa juttua, sitten kääntää sen olleen vaikka metafoora tai muiden tahallaan väärinkäsittämää.
Anonyymi kirjoitti:
"Jos on lapsena nälkää nähnyt pitää vielä j2uhannuksena 2021 nöyränä ja vaatimattomasti piimärieskaa pureskella, ei missään nimessä ranskalaista patonkia saatikka ciabattaa."
Nuin kirjoitti korppis. Keneen lie verrannut piimärieskan pureskelulla.
"Samoin kuin korppiskin, kunnioitan taitavia emäntiä..."
Nuin kirjoitti Paloma ja menettää kasvonsa yrittämällä selitellä ystävänsä sanomisia.Minä tuntien korppiksen huumorintajun luin hänen kommenttinsa piimärieskan pureskelusta kevennyksenä, pilke silmäkulmassa kirjoitettuna.
Ei sitten muuta.SkillaN kirjoitti:
Juhannuksen jälkeinen aika ja meneekin marraskuun alkuun, Pyhäinpäivä seuraava kaksipyhäinen, joten on tässä tiedossa arkea, mutta kesä kaiken juhlistaa;)
Tapahtumia mitkä arjesta pois vie, lomat työssä käyvillä ja monet ihanat asiat varmaan jokaisella mielessä.
Häitä ja rippiäisiä, mahdollisia ristiäisiä syntymäpäivien lisäksi, katkaisee arkiset touhut.
Mustikan kukinta ei kaikin paikoin ole onnistunut, myrsky kukat riipinyt, näin kertoili kummi-tyttöni eilen, no jospa puolukkaa tulisi.
Mansikoita tässä on ruvetta katselemaan ja hintaeroja vertaamaan, kuumuus ja rankkasateet ei varmaan ole hyväksi ollut tällekään marjalle.
Vilkasta on sananvaihto taas ollut, harmi, että hieman kitkerän oloistakin, minusta ei tämän ikäisten palstalle moinen kuulu.
Olen kyllä matkan varrella huomannut Korpikirjailijan halun mollata minua, mutta olen ajatellut, että kai hänelle siitä joku onnistuminen tulee ja olen yrittänyt pitää suuni kiinni.
Ei kovin vaikea ole yhdistää "piimärieskan" pureskelijaa ja minua toisiinsa, sitten kovat selittelyt tarkoitus peristään sitten perään.
Kyllä niitä huomauttamisia löytyy minunkin taholta, jos sanasen arkkuni aukaisen, mutta joku on sanonut, että on viisutta olla yhtymättä tämän kaltaiseen, loputon polku se on.
Googlesta nuo kaikki hienot sanat ja muutkin asiat löytyy, mutta en katso aiheelliseksi tehostaa omaa minääni, tyydyn olemaan tietämätön ja osaamaton.
Eihän minun toivomuksillani mitään mahtia ole, joka uuden ketjun alussa toivon asiallisia viestejä, huumori mukaan liittäen, mutta ei onnistu, harmi.
No voihan pysyä pois koko palstalta, mutta vielä en sitä mielekkäänä pidä, en mielestäni aiheuta kirjoituksillani mitään äkkiväärää, joten miksi sen vuoksi poistuisin ja kiitos monelle mukavalle kirjoittajalle, joilla aina joku kannustava sana on sanottavana.
Tämä nyt tässä, ei oikein pyhäpäivän tekstiä, mutta näin nyt oli tarve viesti laittaa, palataan huomenissa iloisemmissa merkeissä, ja nautitaan edelleen kauniista säästä, se ei ole puolueellinen, tykkää meistä kaikista;)Juhannusaamun rauhaa🥴
Että upposi puskailkeilijän kirjoitukset skillaniin kuin veitsi sulaan voihin.
Ei ollut kyse sinusta, ei, olisiko syytä miettiä, miksi juuri sinusta? Olet vain yksi kirjoittaja, avaat päivät ja siirryt syrjään kun muiden keskustelu alkaa.
Kirjoitin ynnämuun kommenttiin nojaten. Hän on kertonut puutteellisesta lapsuudestaan ja koki, että kun keskustellaan erilaisista ruokalajeista, leikitään ruualla. Itse yhdistän ruualla leikkimisen pieniin lapsiin.
Piimärieska taas kuvaa vastakohtaa " hienoille" nimille leivistä.
Ei onnistu rivienvälistä lukemisesi, mutta onneksi uskosi on vahva ilkeilijän teksteihin.
Tämä on taas tätä selittelyä, "sairaan mustasukkaiselta", jonka sanallinen varasto on moni ilmeisempi sanoisinko väririkas kuin suviyö rantamaisemissa.
Kaunis oli juhannuspyhien väliyö, nuoret soutelivat järvellä, me vanhukset istuimme laiturilla. Ikuistin ranta- ja järvimaisemaani kameraani ja tein kuvakoosteita näyttääkseni ulkolaisille faceystävilleni kuinka väririkas on Suomen suviyö.
Ja nyt taas palautetta, kuinka kade olen piimärieskoillesi😊- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Minä tuntien korppiksen huumorintajun luin hänen kommenttinsa piimärieskan pureskelusta kevennyksenä, pilke silmäkulmassa kirjoitettuna.
Ei sitten muuta.Mitä enemmän selittelee sitä syvemmälle uppoaa.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Juhannusaamun rauhaa🥴
Että upposi puskailkeilijän kirjoitukset skillaniin kuin veitsi sulaan voihin.
Ei ollut kyse sinusta, ei, olisiko syytä miettiä, miksi juuri sinusta? Olet vain yksi kirjoittaja, avaat päivät ja siirryt syrjään kun muiden keskustelu alkaa.
Kirjoitin ynnämuun kommenttiin nojaten. Hän on kertonut puutteellisesta lapsuudestaan ja koki, että kun keskustellaan erilaisista ruokalajeista, leikitään ruualla. Itse yhdistän ruualla leikkimisen pieniin lapsiin.
Piimärieska taas kuvaa vastakohtaa " hienoille" nimille leivistä.
Ei onnistu rivienvälistä lukemisesi, mutta onneksi uskosi on vahva ilkeilijän teksteihin.
Tämä on taas tätä selittelyä, "sairaan mustasukkaiselta", jonka sanallinen varasto on moni ilmeisempi sanoisinko väririkas kuin suviyö rantamaisemissa.
Kaunis oli juhannuspyhien väliyö, nuoret soutelivat järvellä, me vanhukset istuimme laiturilla. Ikuistin ranta- ja järvimaisemaani kameraani ja tein kuvakoosteita näyttääkseni ulkolaisille faceystävilleni kuinka väririkas on Suomen suviyö.
Ja nyt taas palautetta, kuinka kade olen piimärieskoillesi😊Puolet Suomen kansasta istuskelee laiturilla ja soutelee järvellä, muttei hyppää heti faceen ja palstoille leuhkimaan, miten erikoisen hienoa hänellä on. Sama aurinko nousee ja laskee kaikkialla maailmassa.
Selitä mitä selität, nyt 50, 60 ja 70 palstan jälkeen ilkeytesi ja kateellisuutesi tunnetaan täällä vanhustenkin palstalla. Saatat olla kade jopa toisten ruuista, mutta ennen kaikkea toisten saamasta ystävyydestä ja rakkaudesta. - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Minä tuntien korppiksen huumorintajun luin hänen kommenttinsa piimärieskan pureskelusta kevennyksenä, pilke silmäkulmassa kirjoitettuna.
Ei sitten muuta.Näinhän se on, että kaikki sinun ja korppiksen ilkeydet on huumoria.
Tosi huvittavaa on tuon teidän keskinäinen puolustelunne. (kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla) Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se on, että kaikki sinun ja korppiksen ilkeydet on huumoria.
Tosi huvittavaa on tuon teidän keskinäinen puolustelunne. (kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla)Pahaiset kakarat hiekkalaatikolla eivät puolusta toisiaan. Saati sitten puolustella. Ne puree vieressä leikkiviä lapsia terävillä pikku maitohampaillaan, koska niiltä puuttuu vielä sanat.
Mukavat lapset hiekkalaatikolla rakentavat hiekkaleivonnaisia yhdessä, hiekkakakkuja, hiekkalinnoja. Tekevät yhteistyötä, auttavat toinen toistaan, nauravat yhdessä.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Pahaiset kakarat hiekkalaatikolla eivät puolusta toisiaan. Saati sitten puolustella. Ne puree vieressä leikkiviä lapsia terävillä pikku maitohampaillaan, koska niiltä puuttuu vielä sanat.
Mukavat lapset hiekkalaatikolla rakentavat hiekkaleivonnaisia yhdessä, hiekkakakkuja, hiekkalinnoja. Tekevät yhteistyötä, auttavat toinen toistaan, nauravat yhdessä.Tuossahan hyvin kuvasit, miten te kaksi suhtaudutte toisiinne ja miten muihin palstalaisiin.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Minä tuntien korppiksen huumorintajun luin hänen kommenttinsa piimärieskan pureskelusta kevennyksenä, pilke silmäkulmassa kirjoitettuna.
Ei sitten muuta.Miksette sovella itseenne samaa huumoria? Kun täällä oli esim metusalemi-hollandialaisesta huumoripläjäyksiä,niin heti kävi poistosormi kuumana. Ihanhuumorilla täällä ivataan jonkun evakkokakarana nälkäänähneen brunssipöytiä ja aikamiespoikien loisimista. Huumorjuttua sekin, ettei joku saa lapsenlapsia.
Anonyymi kirjoitti:
Tuossahan hyvin kuvasit, miten te kaksi suhtaudutte toisiinne ja miten muihin palstalaisiin.
Siinähän kerroin sinusta ja mahdollisista muista kimpussa hyörivistä anonyymeistä.
***
"Mukavat lapset hiekkalaatikolla rakentavat hiekkaleivonnaisia yhdessä, hiekkakakkuja, hiekkalinnoja. Tekevät yhteistyötä, auttavat toinen toistaan, nauravat yhdessä."
Tässä kuvasin itseäni, korppista ja useimpia muita nimimerkillä kirjoittavia.
***
Taidat kärsiä pahasta ulkopuolisuuden tunteesta kun noin ikävästi pyörit jaloissa häiritsemässä toisten leikkejä.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Juhannusaamun rauhaa🥴
Että upposi puskailkeilijän kirjoitukset skillaniin kuin veitsi sulaan voihin.
Ei ollut kyse sinusta, ei, olisiko syytä miettiä, miksi juuri sinusta? Olet vain yksi kirjoittaja, avaat päivät ja siirryt syrjään kun muiden keskustelu alkaa.
Kirjoitin ynnämuun kommenttiin nojaten. Hän on kertonut puutteellisesta lapsuudestaan ja koki, että kun keskustellaan erilaisista ruokalajeista, leikitään ruualla. Itse yhdistän ruualla leikkimisen pieniin lapsiin.
Piimärieska taas kuvaa vastakohtaa " hienoille" nimille leivistä.
Ei onnistu rivienvälistä lukemisesi, mutta onneksi uskosi on vahva ilkeilijän teksteihin.
Tämä on taas tätä selittelyä, "sairaan mustasukkaiselta", jonka sanallinen varasto on moni ilmeisempi sanoisinko väririkas kuin suviyö rantamaisemissa.
Kaunis oli juhannuspyhien väliyö, nuoret soutelivat järvellä, me vanhukset istuimme laiturilla. Ikuistin ranta- ja järvimaisemaani kameraani ja tein kuvakoosteita näyttääkseni ulkolaisille faceystävilleni kuinka väririkas on Suomen suviyö.
Ja nyt taas palautetta, kuinka kade olen piimärieskoillesi😊Seli seli. Ei ynnämuu piimärieskasta maininnut, kyllä sen suoraan skillanin tekstistä vedit.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Siinähän kerroin sinusta ja mahdollisista muista kimpussa hyörivistä anonyymeistä.
***
"Mukavat lapset hiekkalaatikolla rakentavat hiekkaleivonnaisia yhdessä, hiekkakakkuja, hiekkalinnoja. Tekevät yhteistyötä, auttavat toinen toistaan, nauravat yhdessä."
Tässä kuvasin itseäni, korppista ja useimpia muita nimimerkillä kirjoittavia.
***
Taidat kärsiä pahasta ulkopuolisuuden tunteesta kun noin ikävästi pyörit jaloissa häiritsemässä toisten leikkejä.Onko täällä sitten joku sisäpiiri?
Anonyymi kirjoitti:
Miksette sovella itseenne samaa huumoria? Kun täällä oli esim metusalemi-hollandialaisesta huumoripläjäyksiä,niin heti kävi poistosormi kuumana. Ihanhuumorilla täällä ivataan jonkun evakkokakarana nälkäänähneen brunssipöytiä ja aikamiespoikien loisimista. Huumorjuttua sekin, ettei joku saa lapsenlapsia.
Pistä sormesi persiesees ja pierase..huumorrie..huumorrie 🤣
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Pistä sormesi persiesees ja pierase..huumorrie..huumorrie 🤣
No nyt tuli laadukasta tekstiä ja sitä laatuahan on ystäväsi Paloma täällä vuodesta toiseen
peräänkuuluttanut. - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Pistä sormesi persiesees ja pierase..huumorrie..huumorrie 🤣
Tuo sanomasi kertoo sen syvimmän olemuksesi sinusta. Ei mitkään focacciot pysty profiiliasi kirkastamaan.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Pistä sormesi persiesees ja pierase..huumorrie..huumorrie 🤣
Varo ettei divertekkelit tartu sormiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksette sovella itseenne samaa huumoria? Kun täällä oli esim metusalemi-hollandialaisesta huumoripläjäyksiä,niin heti kävi poistosormi kuumana. Ihanhuumorilla täällä ivataan jonkun evakkokakarana nälkäänähneen brunssipöytiä ja aikamiespoikien loisimista. Huumorjuttua sekin, ettei joku saa lapsenlapsia.
Tarkastihan sinä olet seurannut palstan "huumorikirjoituksia" eli surkeita riitaa haastavia pilkkakirjoituksia.
Taidatkin olla itse tämä kirjoittaja joka näitä paskajuttuja tänne suoltaa. Harmittaako noin kovasti että kirjoitelmiasi on poistettu? Anonyymi kirjoitti:
Onko täällä sitten joku sisäpiiri?
Hiekkalaatikkoleikeistä oli puhe. Sielläkin on aina härikköjä ja lapsia jotak tuntevat itsensä syrjäytetyiksi ja kukaan ei leiki mun kanssa niin mä meen ja puren sitä.
Ei täällä mitään sisäpiirejä ole, on vain jengiä jotka ovat oppineet tuntemaan hieman paremmin toisiaan vuosien varrella.
Anonyymeistä ei saa selvää onko ne vanhoja vai uusia, lintuja vai kaloja.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Hiekkalaatikkoleikeistä oli puhe. Sielläkin on aina härikköjä ja lapsia jotak tuntevat itsensä syrjäytetyiksi ja kukaan ei leiki mun kanssa niin mä meen ja puren sitä.
Ei täällä mitään sisäpiirejä ole, on vain jengiä jotka ovat oppineet tuntemaan hieman paremmin toisiaan vuosien varrella.
Anonyymeistä ei saa selvää onko ne vanhoja vai uusia, lintuja vai kaloja.Eipä ole väliksikään tutustua kehenkään henk.koht. Eikä tuo palsta julkisuus ketään jalosta , milloin lintu milloin kala. Ja aina isot seliselit, kun on itse tullut päästäneeksi pashaa suustaan. Lopuksi syytetään jotain mystistä syntipukkia.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Pistä sormesi persiesees ja pierase..huumorrie..huumorrie 🤣
Skillanilleko tuota sormen persiiseen pistämistä suosittelet?
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Siinähän kerroin sinusta ja mahdollisista muista kimpussa hyörivistä anonyymeistä.
***
"Mukavat lapset hiekkalaatikolla rakentavat hiekkaleivonnaisia yhdessä, hiekkakakkuja, hiekkalinnoja. Tekevät yhteistyötä, auttavat toinen toistaan, nauravat yhdessä."
Tässä kuvasin itseäni, korppista ja useimpia muita nimimerkillä kirjoittavia.
***
Taidat kärsiä pahasta ulkopuolisuuden tunteesta kun noin ikävästi pyörit jaloissa häiritsemässä toisten leikkejä.Kovin usein sinä tulet hyörimään hiekkalapiosi kanssa anonyymien kommentteihin. Niin, että kuka pyörii ja kenen ympärillä.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Pistä sormesi persiesees ja pierase..huumorrie..huumorrie 🤣
Noinko sinä aina sanot sille herra Peelle?
"Työnnä sormesi persieeni ja hieraise"
Huummorria! Huummorria!
"kirjoittajiensa mielestä palstan antia"
korjaus: palstan parasta antia- Anonyymi
MItä näistä kinaamaan.
Rahvas syö mihin rahat riittää ja niitä lapsena oppimiaan rätinkejä.
Pidemmälle kouluttautuneilla on valistuneempi maku ja kielitaitokin laajempi nimien suhteen.
Ei siinä googlea ole tarvittu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MItä näistä kinaamaan.
Rahvas syö mihin rahat riittää ja niitä lapsena oppimiaan rätinkejä.
Pidemmälle kouluttautuneilla on valistuneempi maku ja kielitaitokin laajempi nimien suhteen.
Ei siinä googlea ole tarvittu.Onhan se tarjoilija oppinut ruokasanastoa ja lie ihan kuppilaakin pyörittänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MItä näistä kinaamaan.
Rahvas syö mihin rahat riittää ja niitä lapsena oppimiaan rätinkejä.
Pidemmälle kouluttautuneilla on valistuneempi maku ja kielitaitokin laajempi nimien suhteen.
Ei siinä googlea ole tarvittu.Eiköhän tämän palstan "rahvas" osaa nuo ruokakulttuureissa pyörivät termistöt. Heidän ei vaan tarvitse brassailla tietämisillään. Ovat arvostettuja.
Pidemmälle koulutetut eivät osaa edes käytöstapoja ja yrittävät hienostella saadakseen edes jonkinlaista arvostusta. Sääliä se arvostus taitaa olla kömpelöstä yrityksestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tämän palstan "rahvas" osaa nuo ruokakulttuureissa pyörivät termistöt. Heidän ei vaan tarvitse brassailla tietämisillään. Ovat arvostettuja.
Pidemmälle koulutetut eivät osaa edes käytöstapoja ja yrittävät hienostella saadakseen edes jonkinlaista arvostusta. Sääliä se arvostus taitaa olla kömpelöstä yrityksestä.11:28
Tekemällä tehtyä yritystä!
Tyydy osaasi ja ymmärrä olla hiljaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
11:28
Tekemällä tehtyä yritystä!
Tyydy osaasi ja ymmärrä olla hiljaa.Jaa, mitähän yritystä tuossa oli.
Kolahtiko kalikka sinuun?
- Anonyymi
Olisipa mukava nähdä oikein livenä nämä palstan vanhimmat ja rääväsuisimmat rehvastelevat akat samalla hiekkalaatikolla tukkanuottasilla?
- Anonyymi
Ei ne eniten rehvastelevat taida niitä vanhimpia olla. Ne on vaan karkotettu ikäisistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne eniten rehvastelevat taida niitä vanhimpia olla. Ne on vaan karkotettu ikäisistään.
Ei vanhimpiä vaan rääväsuisempia.
Eipä ole mi nua aikaisemmin rääväsuiseksi nimitelty.
Mutta tule ihmeessä esittämään teorioitasi puutarhanhoidosta, kirjoista, ruokakulttuurista tuonne toisaalle. Jätetään nojatuolilaiset omien juttujensa kanssa rauhaan :)
Hyvää kesänjatkoa kaikille :)- Anonyymi
No jo oli aika.
- Anonyymi
Eiköhän jokainen jollakin tavoin älyissään oleva osaa hoitaa puutarhansa, tai vaikkapa keittää pontikkansa ilman toisten jonninjoutavia teorioitakin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän jokainen jollakin tavoin älyissään oleva osaa hoitaa puutarhansa, tai vaikkapa keittää pontikkansa ilman toisten jonninjoutavia teorioitakin!
Kaikilla ei vaan ole jotain hienoa aatetta ja filosofiaa pihaplänttinsä suhteen kuten palomalla.
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla ei vaan ole jotain hienoa aatetta ja filosofiaa pihaplänttinsä suhteen kuten palomalla.
Tai siis Marilla.
Minä saan inspiraation kun katson kuvia ja luen hänen puutarhastaan.
Oma pöheikköni näyttää nyt paljon, paljon paremmalta, kun siinä on "filosofiaa" mukana.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Tai siis Marilla.
Minä saan inspiraation kun katson kuvia ja luen hänen puutarhastaan.
Oma pöheikköni näyttää nyt paljon, paljon paremmalta, kun siinä on "filosofiaa" mukana."Oma pöheikköni"
Pysytään nyt vaan siinä puutarhanhoidossa... - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Tai siis Marilla.
Minä saan inspiraation kun katson kuvia ja luen hänen puutarhastaan.
Oma pöheikköni näyttää nyt paljon, paljon paremmalta, kun siinä on "filosofiaa" mukana.Olisko se bikiniraja kuitenkin hyvä sheivata näin helteillä varsinkin.
- Anonyymi
Hah haa! Se tapahtui taas. Älämöidään ja sotketaan päiviä ellei peräti viikkoja nojatuolin rauhaa. Ketju on pitkä ja "yleisön" on vaikea saapua paikalle.
Nyt jeesustellaan, että eipä häritä nojatuolilaisia, olen tehnyt aloituksen, tulkaa sinne.
Ei taida olla muuten tunkua aloituksiinsa.- Anonyymi
Ihan sitä samaa älämöintiä on sinunkin kirjoituksesi. Luulitko jotenkin jopa edistäväsi nojatuolin rauhaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sitä samaa älämöintiä on sinunkin kirjoituksesi. Luulitko jotenkin jopa edistäväsi nojatuolin rauhaa?
Sinun edistää, eikö vain?
Seuraava... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun edistää, eikö vain?
Seuraava...Mukavaa että sinäkin osallistuit omalla fiksulla tavallasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukavaa että sinäkin osallistuit omalla fiksulla tavallasi.
Lapsuuden ystäväni iloinen pulina 😂 soi vieläkin korvissani! Teimme juuri parin tunnin kierroksen maisemissa joissa kävimme perheettäin nuoruudessamme.
Söimme ennen lähtöä meillä kevyen tee aterian , ei helteellä halua kuin pientä ja hyvää. Ajelimme ohi Kesäheinänkin, mutta emme ajelleet itse alueelle, turhia pysähdyksiä olisi kesken Juhannusvieton tullut tutuille. Kyllä puutarhat varmaan on nyt kauneimmillaan siellä, ehkä käväisen myöhemmin kesällä.
Minäkin paistoin aatonaamuna klo 3 yöllä sämpylöitä, niin kuin Skillankin, viileää oli kun kaikki lävet oli auki. Nyt illalla maistui jo sämpylät medwurstilla ja pinaattikeittokin.
Aamupäivällä huomenna onkin tapaaminen lääkärin kanssa, onneksi vasta klo 11, niin ei ole hosuaamu.
Tänään onkin ollut melko sopiva lämpötila, en ole kärsinyt edes helteestä. Ehkäpä tähänkin tottuu, mutta nyt hieman kylläisenä toivotan:
Noja-tuoliin riidatonta jatkoa, ja leppoisaa iltaa!🌻 🍀🌷🌿🌺🌱sini-siru - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukavaa että sinäkin osallistuit omalla fiksulla tavallasi.
Oi ja sinä järjen jättiläinen annoit oman panoksesi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsuuden ystäväni iloinen pulina 😂 soi vieläkin korvissani! Teimme juuri parin tunnin kierroksen maisemissa joissa kävimme perheettäin nuoruudessamme.
Söimme ennen lähtöä meillä kevyen tee aterian , ei helteellä halua kuin pientä ja hyvää. Ajelimme ohi Kesäheinänkin, mutta emme ajelleet itse alueelle, turhia pysähdyksiä olisi kesken Juhannusvieton tullut tutuille. Kyllä puutarhat varmaan on nyt kauneimmillaan siellä, ehkä käväisen myöhemmin kesällä.
Minäkin paistoin aatonaamuna klo 3 yöllä sämpylöitä, niin kuin Skillankin, viileää oli kun kaikki lävet oli auki. Nyt illalla maistui jo sämpylät medwurstilla ja pinaattikeittokin.
Aamupäivällä huomenna onkin tapaaminen lääkärin kanssa, onneksi vasta klo 11, niin ei ole hosuaamu.
Tänään onkin ollut melko sopiva lämpötila, en ole kärsinyt edes helteestä. Ehkäpä tähänkin tottuu, mutta nyt hieman kylläisenä toivotan:
Noja-tuoliin riidatonta jatkoa, ja leppoisaa iltaa!🌻 🍀🌷🌿🌺🌱sini-siruJos tuo lapsuuden ystäväsi pulina soi vielä korvissasi, niin oletan sen olevan tinnitusta, joka aiheutui ystäväsi kovaäänisestä pulisemisesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi ja sinä järjen jättiläinen annoit oman panoksesi!
Miksi tuollaisia alatyylisiä persreiän kaivamisia ei poisteta?
Vastatkaa kirjoittaja mitä mieltä olette? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tuollaisia alatyylisiä persreiän kaivamisia ei poisteta?
Vastatkaa kirjoittaja mitä mieltä olette?Hyvä vaan kun saa olla, nähdään konkreettisesti sen kirjoittajan taso ja mielenlaatu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä vaan kun saa olla, nähdään konkreettisesti sen kirjoittajan taso ja mielenlaatu.
Ei!
Nyt ei lähdetä tuolle jatkuvalle moittimislinjalle, jota niin mielellänne ylläpitäisitte.
Valitukset poistoista kuuluvat ylläpidolle, siis lopettakaa täällä aikaansaannoksistanne jauhaminen. Matalaa ja pahansuopaa on antinne ollut pitkään, sitä provosointia jos mitä sietää hävetä.
Täällä Noja-tuolissa olemme normaalisti keskustelevia ikäihmisiä, ei täällä tapoihin ole kuulunut toisten mollaaminen, ja ilmapiirin pilaaminen.
Päinvastoin, iloa ja hyväntahtoisuutta haluamme edelleen lukea ja jakaa.
NOJA-TUOLILAISET
Älkää ruokkiko näitä trolleja vastaamalla heille, niin kuin Korppis ja Paloma tekee, ohittakaa ne tyylikkäästi
huomiotta! - Anonyymi

huomiotta!mitkä ihmeen trollit? Täällä ja kaikkialla muuallakin saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei!
Nyt ei lähdetä tuolle jatkuvalle moittimislinjalle, jota niin mielellänne ylläpitäisitte.
Valitukset poistoista kuuluvat ylläpidolle, siis lopettakaa täällä aikaansaannoksistanne jauhaminen. Matalaa ja pahansuopaa on antinne ollut pitkään, sitä provosointia jos mitä sietää hävetä.
Täällä Noja-tuolissa olemme normaalisti keskustelevia ikäihmisiä, ei täällä tapoihin ole kuulunut toisten mollaaminen, ja ilmapiirin pilaaminen.
Päinvastoin, iloa ja hyväntahtoisuutta haluamme edelleen lukea ja jakaa.
NOJA-TUOLILAISET
Älkää ruokkiko näitä trolleja vastaamalla heille, niin kuin Korppis ja Paloma tekee, ohittakaa ne tyylikkäästi
huomiotta!Tuo oli Korppiksen kirjoittama harhautusyritys.

huomiotta!Jos kommentit ovat sopivasti osuvia, kuten yleensä ovatkin, niin eihän niihin voi olla vastaamatta, ja kyllähän tuo hurja kaksikko uskollisesti huomioikin ne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kommentit ovat sopivasti osuvia, kuten yleensä ovatkin, niin eihän niihin voi olla vastaamatta, ja kyllähän tuo hurja kaksikko uskollisesti huomioikin ne.
hah
- Anonyymi
Korppiksen ja Paloman vanavedessä roikkuu pari kehujaa liehittelemässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korppiksen ja Paloman vanavedessä roikkuu pari kehujaa liehittelemässä.
Ne itse harhauttavat niiden muka-liehittelijöiden kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne itse harhauttavat niiden muka-liehittelijöiden kautta.
Ei täällä enää alkuperäiset kahvipirttiläiset käy.
Kosppis pesee jo kaikki mennen tullen, niin hän kaikilla palstoilla tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne itse harhauttavat niiden muka-liehittelijöiden kautta.
Niinkö? Millä nikillä? Itse ne niitä kehuja laittavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei täällä enää alkuperäiset kahvipirttiläiset käy.
Kosppis pesee jo kaikki mennen tullen, niin hän kaikilla palstoilla tekee.Kai ne alkuperäiset on kuolleet itse skillania lukuunottamatta. Mitä tuo peseminen mennen tullen tarkoittaa? Tuskin monikaan korppiksen jutuille korvaansa lotkauttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai ne alkuperäiset on kuolleet itse skillania lukuunottamatta. Mitä tuo peseminen mennen tullen tarkoittaa? Tuskin monikaan korppiksen jutuille korvaansa lotkauttaa.
Ei kukaan ole kuollut heistä, mutta vilkaistessaan tänne menevät nopeasti pois.
Pilattu on entinen hyvä ja miellyttävä ketju. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole kuollut heistä, mutta vilkaistessaan tänne menevät nopeasti pois.
Pilattu on entinen hyvä ja miellyttävä ketju.Kaikki olisi hyvin, ellei olisi sitä yhtä stalkkaajaa, koka kadehtii ja vainoaa näitä kahta kaikkien muiden ihailemaa monilahjakkuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole kuollut heistä, mutta vilkaistessaan tänne menevät nopeasti pois.
Pilattu on entinen hyvä ja miellyttävä ketju.Kukapa haluaisi mennä pilaamaam hyvän mielensä noiden Korppiksen ja kaverin viestien takia, kun he pesevät mennen tullen nälvimällä Skikkaa ja kehumalla omia lounaspöytiään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki olisi hyvin, ellei olisi sitä yhtä stalkkaajaa, koka kadehtii ja vainoaa näitä kahta kaikkien muiden ihailemaa monilahjakkuutta.
Noinhan ne asian esittää ja moittii skillania, että tähän uppoaa anonyymi stalkkaajan valheet. Kuitenkin jokainen voi lukea itse asianomaisten rekatulla nikillään kirjoittamat jutut ja tehdä niistäjohtopäätöksensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan ne asian esittää ja moittii skillania, että tähän uppoaa anonyymi stalkkaajan valheet. Kuitenkin jokainen voi lukea itse asianomaisten rekatulla nikillään kirjoittamat jutut ja tehdä niistäjohtopäätöksensä.
Ihan ihmetyttää, että kyseenalaistaa skillanin ymmärryksenkin jo.
Samankaltaiseen anushuumoriinkin pitäisi suostua ja ymmärtää. Alhausta on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan ihmetyttää, että kyseenalaistaa skillanin ymmärryksenkin jo.
Samankaltaiseen anushuumoriinkin pitäisi suostua ja ymmärtää. Alhausta on.Aivan sietämätöntä kaikkien mielestä. mutta he eivät vieläkään tajua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan sietämätöntä kaikkien mielestä. mutta he eivät vieläkään tajua.
Korppis nauttii kiusaamisesta, hän on onnessaan, kun jollekulle, kun hän saa
kenelle vaan
saa kiusaamalla pahan olon tulemaan.
Jospa me ryhdytäänkin nauttimaan hänen turhista yrityksistään
Hän toivoo että edes yksi olisi kateellinen
mutta kun kukaan ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korppis nauttii kiusaamisesta, hän on onnessaan, kun jollekulle, kun hän saa
kenelle vaan
saa kiusaamalla pahan olon tulemaan.
Jospa me ryhdytäänkin nauttimaan hänen turhista yrityksistään
Hän toivoo että edes yksi olisi kateellinen
mutta kun kukaan ei ole.Kova yritys korppiksella on saada skillan anonyymejä vastaan. Muka sekoitetaan skillanin pää. Useimmat anonyymien esittämät kommentit osoittavat tukensa skillanille. Sehän on sanomattakin selvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kova yritys korppiksella on saada skillan anonyymejä vastaan. Muka sekoitetaan skillanin pää. Useimmat anonyymien esittämät kommentit osoittavat tukensa skillanille. Sehän on sanomattakin selvää.
Näin on. SkillaN on Kahvipirtin keksinyt ja sitä pitkään hallinnut hyvä johtaja.
Kaikki parhaimmat onnentoivotukseni hänelle!
. - Anonyymi
Huumorinkukka se on kaanehin kukka 🤣🤣🤣🤣🤣🌻
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan ihmetyttää, että kyseenalaistaa skillanin ymmärryksenkin jo.
Samankaltaiseen anushuumoriinkin pitäisi suostua ja ymmärtää. Alhausta on.Itekkö ne Korppi ja lapaloma väittivä itseensä monilahjakkaiks, sanoivat vielä että kaikkien mielestä.
- Anonyymi
Juuri niin on totuus.
- Anonyymi
Skillanin ketjut keräävät loistavia kirjoittajia. Lyhyesti virsi kaunis, ei turhia jorinoita hahahaa...
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828