syöminen ja sen haitat

Anonyymi

Löysin vanhan keskustelun, jonka olin kirjoittanut vuonna 2018 ollessani 12-vuotias. Kirjoitin siitä kuinka tarvitsen rangaistuksen syömiseen sortumisesta. Samalla linjala mennään muutamakin vuosi myöhemmin, olisiko kellään antaa vinkkejä syömisen välttämiseen?

4

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä nyt syömistä vältä, ainakaan terveellistä sellaista!

      • Anonyymi

        On pakko.


      • Anonyymi kirjoitti:

        On pakko.

        Saanko kysyä miksi niin? Millaista rangaistusta ja millaiseen syöntiin?


    • Anonyymi

      Se kun on ihmisen biologia sellainen että se kyllä pistää väkisinkin syömään.
      Eloonjäämisvaisto on viimeinen joka katoaa, ja se on erittäin voimakas.
      Ihmisen keho ja mieli taistelee viimeiseen asti kuolemaa vastaan, paitsi silloin kun mieli on järkkynyt tai muussa äärimmäisessä tapauksessa joka ei enää ole tervettä.

      Keho ja elimistö on viisas. Syömistä voi vähentää minimiin, ja elimistö siirtyy ns. säästöliekille. Se sammuttelee elintoimintoja jotka eivät ole ihan äärimmäisen tärkeitä eloonjäämisen kannalta. Lopulta se alkaa käyttää omia kudoksiaan ravinnon saantiin. Niin sitkeä se on.
      Kun energiaa saadaan alle minimin, myös kulutus minimoidaan ja energia otetaan siitä mistä saadaan. Ihminen myös menettää voimansa eikä jaksa liikkua, aivotoimintakin hidastuu. Nälkään kuoleminen voi viedä aika kauan.

      Tuo itsesi rankaiseminen on psyyken ongelma. Jokin siinä on vialla.
      Tiedän että on turha kehottaa hakemaan apua, sillä sitä tämä ongelma ei salli sinun tekevän. Varmasti se pieni terve liekki siellä jossain sisälläsi huutaa apua, tämä ongelma pyrkii tukahduttamaan sen kaikin tavoin.

      Jos kuitenkin jostain saat voimaa ja hakeudut avun piiriin, et tule myöhemmin katumaan. Paitsi ehkä niitä vammoja joita pitkäaikainen nälkiintyminen kroppaa aiheuttaa.
      Toivottavasti joku tarttuu asiaan ennen kuin on liian myöhäistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe