edelleen GP ei tiedä, mistä puhuu. Edelleen poropaimenet eivät ole rehellisiä. Edelleen poroja on 150000 liikaa. Edelleen poropaimenet hakevat vikaa muualta, vaikka vika on heissä itsessään. Edelleen paikallisten ihmisten välit kiristyvät. Siis, mikään ei tällä menolla muutu, syyttömät kärsivät ja poropaimenet eivät välitä vähäänkään muiden toimeentulosta, kuten eivät ole koskaan välittäneet, eivätkä välitä, ennenkuin tulee pää vetäjän käteen.
Edelleen
sivusta seuraaja
291241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
No arvaas mikä on vielä helpompi rahansaanti keino kuin porotalous... no eipä kai mikään. Jos sitä tehtäs kannattavasti, niin luulis poromiesten työskentelevän perinteisin menetelmin. Nyky koneet syövät porokarjasta aika ison osan ja sitten noilla sosiaalipummeilla pitäis vielä olla veroton bensa... kumma juttu.
Valtion on tukenu jo montakymmentä vuotta metsureita ja työllistäny niitä "säälistä", jos haluttais oikeasti ekonomista voittoa niin ei siellä metsässä miehiä pyörisi vaan automatisoituja koneita, joita ohjais ehkä 10 metsuria.
Samalla lailla valtio tukee porotaloutta.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan pieniä paikkakuntia pitää meidän suurempien tukea, että tämä valtio pysyy pystyssä.
Niin että älkää metsurit valittako, kyllä täällä helsinkiläiselläki vituttaa antaa 15% tuloista syrjäseutujen kassaan.
Se on ihan sama, että teettekö te valtion tukemaa metsänhakkaustyötä vai valtion tukemaa eräoppaan töitä. Mutta se mikä ei oo sama, on että hakataanko metsiä vai ei.
Yksinkertaisimpaan muotoon muotoiltuna voidaan sanoa, että jos hakkuita jatrketaan tähän malliin ni voitte muutaman kymmenen vuoden päästä kaikki siellä pohjoisessa pakata kamppeenne ja muuttaa tänne. Varmasti viihtyisitte.
Ps. Eikä sitte mitään etelän varis juttuja, tiiän asiasta työni puolesta varmasti enemmän kuin 99.9% teistä.
Sinun kannattaa jatkossa aloittaa kaikki viestisi tällä "Tiedän asioista enemmän kuin 99,9 % teistä" -lauseella.
Tällöin kenellekään ei tule mieleen vaatia väitteillesi perusteluja. Toisekseen ainakaan minä en uskalla kyseenalaistaa tarinoitasi.
Ylä-Lapissa on tällä hetkellä tasolla 1 milj. euroa vuodessa. Tämän voi jokainen luku-ja laskutaitoinen ynnätä Metsähallituksen taseista.
Eli tuon verran kannattavampaa homma olisi jos se tehtaisiin konetyönä, joka taas on mahdoton ajatus mielipideilmaston huomioon ottaen.
Muuten, paljonkohan lämpöenergiaa saisi vaikkapa Louvren taideteokset polttamalla?
En nyt oikein pysy kärryillä, että pitäisikö valtion tukea elinkeinoja vai ei?
"Se on ihan sama, että teettekö te valtion tukemaa metsänhakkaustyötä vai valtion tukemaa eräoppaan töitä. Mutta se mikä ei oo sama, on että hakataanko metsiä vai ei."
-Siis miltä kannalta? Kenen kannalta? Sinun kannalta? Eiköhän tehdä samaan syssyyn kaikista 50 000 maanviljelijästä eräoppaita? Samanlaista hommaahan ne on kaikki tyynni: palveluammatteja, joissa ihmissuhde- ja kielitaidot korostuvat...
"Yksinkertaisimpaan muotoon muotoiltuna voidaan sanoa, että jos hakkuita jatrketaan tähän malliin ni voitte muutaman kymmenen vuoden päästä kaikki siellä pohjoisessa pakata kamppeenne ja muuttaa tänne."
- Tarjoamasi vaihtoehto lienee, että kamppeet pakataan saman tien?
Mitenköhän tämä Louvre tähän liittyi? Valitan, mutta tiedät myös taiteesta 99,9 % enemmän kuin minä.
No niin, siinä se tuli! Valtion ja eu:n tuki koko valtakunnan porotaloudelle on samaa luokkaa.
Saatiinhan se keskustelu valtion tukemista pummeista loppumaan.
Ja paskan puhuminen sen kun jatkuu ja saa yhä oudompia muotoja. Näitä besserwissereitä ilmaantuu tämän asian tiimoilta milloin minkäkin puskan takaa.
Nyt märistään sitä, että "valtio on tukenut jo montakymmentä vuotta jne..." No, mitä alaa valtio EI olisi tukenut??? Kaikenlaisia tukia maksetaan valtion pussista koko ajan lähes kaikille aloille. On telakkatuet, vientituet jne. Kyllä se leipä loppuisi joka alalta, ellei valtio olisi tukemassa. Vai johtuuko märinä siitä, että "tuo sai enemmän jätskiä, kuin minä" -periaatteesta? Iät ajat on itketty maataloustukiakin ja ilman niitä ruoka olisi niin kallista, ettei sitä olisi varaa ostaa kuin rikkaimmilla.
Ja vielä: vai loppuisi se työ nykyhakkuilla metsureilta muutaman kymmenen vuoden kuluttua? Hah, hah, johan vitsin murjaisit. Nimenomaan näillä hakkuilla puumäärä Suomessa on lisääntynyt vuosi vuodelta ja tällä hetkellä metsissä on puuta enemmän kuin koskaan sotakorvauksien maksamisen jälkeen. Miten puu voisi loppua, jos metsistä otetaan puuta vähemmän, kuin metsä tuottaa?
Ja kyllä, mitäpä muuta tuollaiselta etelän varikselta voisikaan odottaa. Kannattaisi tulla tänne tutustumaan asioihin, mutta sehän ei onnistu pelkästään täällä käymällä, vaan täällä pitää olla vähintään kymmenen vuotta. Mutta sellaiseenhan teistä ressukoista ei ole. Olen varma, että sinulla ei tosiaankaan ole tietoa varsinkaan näistä Lapin asioista. Ei, vaikka työsi olisi mikä. Et muuten tuollaisia sammakoita suustasi päästäisi.
tunnistaa metsä"ammatti"miehen:
"tällä hetkellä metsissä on puuta enemmän kuin koskaan!" On on, puuta on, höttöä ja oksikasta kasvatusvaiheen puustoa ja taimikkoa. Metsää sen alkuperäisessä merkityksessä on VÄHEMMÄN kuin koskaan.
Kiertoaika on Ylä-Lapissa 2-3 kertaa pitempi kuin etelässä, noin niin kuin pikku muistutuksena "mamattimiehelle", joten siellä on paikallisesti hakattu paljon enemmän kuin kasvun verran.
Tarkoitat varmaan, että suhteutettuna elätettävien määrään. Huomaathan, että porotaloudesta ansaitsevien piirissä on poronhoitoalueella enemmän ihmisiä kuin pelkästään primäärisestä metsätaloudesta elävien.
Kun tuet suhteutetaan tuki/hlö saadaan suhdeluvuksi sama euromäärä, eli olet aivan oikeassa jos vain tuota tarkoitit.
Olen lukenut summan jostakin, mutta en nyt sitä eksaktisti muista, enkä ala mitään arvaamaan, mutta who cares.
Kuvittele tilanne: Hehtaarin alueella kasvaa 1 kpl mäntyä/25-neliömetriä, se kaadetaan ja tilalle istutetaan 1 kpl männyntaimi/4-neliömetriä. Kolmenkymmenen vuoden päästä noiden istutettujen mäntyjen yhteinen tilavuus on jo puolet kaadetun yhden ison männyn tilavuudesta, mutta luonto ei jatka noususuhdanne-käyrää näin.
----> Männyt alkavat kilpailla keskenään ja lopputulos on 200 vuoden päästä samanlainen yksinäinen mänty omalla 25-neliömetrin alueellaan.
Vaikka sitä metsää istutetaankin paljon ja se taimikko kasvaa todella nopeasti, niin ei se metsä uudistu sen nopeammin. Jokainen Biologiasta kuullut muistaa, että kuinka populaatio kasvaa räjähdysmäisesti, tämän jälkeen kanta romahtaa kilpailun myötä ja jäljelle jää luonnonvalinnassa parhaiten selvinnyt yksilö.
Se tämänhetkinen taimikon määrä ei korreloi lainkaan tulevaisuuden metsien määrään.
Mitäköhän tämäkin tarkoitti?
VMI-tietojen mukaan Lapin metsäkeskusalueella puuston vuotuinen kasvu on 7,91 milj.m3 ja kokonaispoistuma 5,15 milj,m3.
Vai onko Hempulilla jotain tarkempia tilastoja Ylä-Lapin osalta?
Niinpä, siellä on vitusti taimikkoa josta kuolee seuraavan sadan vuoden aikana noin 75% pois luonnonvalinnan seuraamuksena, ja vain menestyneimmät yksilöt jää jäljelle.
Luuletko oikeasti että 200 vuoden päästä siellä kasvaa metrin välein 30 metriä korkeita mäntyjä :).
Mänty on dominoiva puu, tarvii paljon elintilaa ja raivaa kilpailijansa ympäriltään. Sitte kun istutetussa metsässä männyt joutuvat kilpailemaan keskenään
--->näännytystaistelu
--->lajin sisäinen kilpailu
---> 3/4 yksilöistä tuhoutuu romahduksen seurauksena
--->jäljellä on selvinneet 1/4, selvästi männyn normaalista kasvukehityksestä jälkeenjääneenä
--->metsä on uusiutunut normaaliin muotoonsa vasta noin 200 vuoden päästä
Se on ihan sama paljonko ihminen sitä puuta istuttaa, luonnolla on rajallinen kantokyky. Luonnon metsät on ihan eri asia kuin hoidetut metsäpellot, onkohan sellaisia muuten olemassa :).
Johan oli viisautta mahtunut yhteen viestiin, vähintään kolmen Nobelin edestä.
Metsien määrästä en tiedä, mutta eiköhän taimien määrällä ja isojen puiden määrällä tulevaisuudessa sentään jonkinlainen, pikkiriikkinen korrelaatio ole? Jos ei ole, niin miksi haaskata taimia ylipäätään?
Meillähän on varsinainen populaatioekologian guru foorumilla.
Paljonko Ylä-Lapin metsämaan metsistä on alle 40-vuotiasta taimikkoa? Arvaa.
Entä satutko tietämään, montako m3/ha tuollainen alle 25-vuotias taimikko kasvaa vuodessa?
Sinun teoriasi mukaan luonnonmetsissä on kaikissa sukkessiovaiheissa (isoja) puita 30 metrin välein. Eihän luonnonmetsissä mitään riukuuntuvia taimikoita ole, pusikoista puhumattakaan. Eihän??
Itse asiassa aika paljon, sielläpäin on tullut liikuttua jo 35 vuotta avoimin silmin sitten ihan saatavilla oleva numeerinen tieto lisäksi.
Mänty kasvaa Inarissa kutakoinkin äärimmäisellä pohjoisrajallaan ja jos matalaa ja lauhkeaa Inarinjärven alankomaata ei olisi ei siellä kasvaisi muuta kuin tunturikoivua. On tosiasia että vuotuinen kasvu noilla korkeuksilla ei ole kummoista eikä missään tapauksessa ole 150000 mottia vuodessa, joka on poistuman määrä. Pitäisi joskus mielenkiinnosta ihan laskeskella numeroiksi tuon poistuman ja kasvun tarkka erotus, kyllä siitä saatavissa olevalla tiedolla näppituntuman saa.
VMI on nykyään ns. monilähdeinventointia, eli mitataan alueelta joukko koealoja, lasketaan niille metsikkötunnukset ja yleistetään saatu tieto satelliittikuvan heijasteen mukaan laajemmalle alueelle. Isoilla alueilla keskiarvot on kutakuinkin kohdallaan mutta miteä pienempiin yksiköihin mennään sen enemmän tulee satunnaisvirhettä.
Nykyinen metsien kasvu josta paljon puhutaan, johtuu pääosin siitä että suuri osa metsistä on juuri tuossa kasvuisassa nuoressa vaiheessa, 20-70 vuotta, mutta ei niitä voi vielä päätehakata. Varsinkin Ylä-Lapissa on hirmuinen aukko ikäluokkajakaumassa, jos nykytahtia hakkaillaan tulee pitkä rupeama jolloin ei voi ottaa mitään metsästä ulos koska eihän nuoria metsiä voi ruveta lyömään nurin.
Kullervo Kuusela aikanaan vaati Lapin metsien pikaista ja totaalista uudistamista (=avohakkausta) tuon ikäluokka-aukon uhallakin, koska hänen mielestään "itsemurhakuusikot" piti saada pikaisesti kasvamaan mäntyä - lisäksi nykyisiä suojelualueita ei osattu ottaa huomioon laskelmissa, oletettiin että joka ikisen hehtaarin voi ottaa talouskäyttöön. Lisäksi kuusikoden uudistus männylle ei läheskään aina onnistunut, koska mänty ei menesty routivilla ja paksukunttaisilla hiesumailla.
Näiden historiallisten virhearvioiden takia tilanne on se mikä on ja pää on lopulta tullut vetävän käteen. Junkuttamisella suojelualueista ei metsätalous pääse mihinkään, on otettava lusikka kauniiseen käteen ja syötävä se kyinen soppa jonka itse on keittänyt.
Metsähallitus käyttää Ylä-Lapissa miestyövoimaa luonnonsuojelun takia. Koneet kyntävät aika rumasti, joten kannattaisi hankkia myös se 0,1 prosenttia tietämystä....
ai miten nii työllistäny säälistä?
ja haluan muuttaa käsitystäsi siitä että olisimme sinne tulossa muka 10 vuoden päästä etelä-suomeen sen takia ku loppus työt. kyllä niitä puita riittää ja mietippä sitä että 51% on jotäällä lapissa suojeltua metsää!!! ja yksi pieni osa on metsureiden hakattavana ja jos sitä prosentti määrää lasketaan vielä yhtään niin siinä saattaa käydä niin että joudume muuttaan sinne etelä suomeen sen takia kun emme saa kaataa puita täällä lapissa. ja meitä metsätyöläisiä on about 200 ja suurimmalla osalla on perhe elätettävänä!
Enpä ole ikinä penniäkään tienannut metsurina, vaan toimeentuloni saan poroista ja matkailusta.
Mutta tiedän senkin, että metsätalous, suoraan ja välillisesti, on välttämätön kunnan taloudelle ja siten kaikkien asukkaiden toimeentulon kannalta.
Kannattais ihan oikeasti tutustua Lapin luontoon paremmin. Kyllä täällä sitä koskematonta luontoakin riittää, kun yli puolet pinta-alasta on suojeltu. On se jotenkin kumma, että jatkuvasti ohitatte sen seikan? Ette mitenkään noteeraa sitä, että täällä jo on noin paljon suojeltuja metsiä.
Ja takuuvarmasti tiedän, että täälläkään ei hakkuut ylitä metsien tuottoa.
On se kumma, että se on niin helppoa sieltä etelästä tulla tänne suojelemaan toisten takapihoja. Pitäisköhän tässä alkaa "vastaiskuun" ja lähteä vetämään kettinki Mannerheimintien poikki sillä perusteella, että se valtava liikenne saatuttaa meidän kaikkien yhteistä hengitysilmaa...
Sitten sinä menet varmaankin ansaitsemaan rahaa poroilla? Eikö niin?
Kuulostaa ihan laiskanmiehen puheelta, tunnut tietävän enemmän poronhoidosta kuin poromiehet itse.
Mikset sitten ansaitse helpolla rahaa, jos poronhoito on niin helppoa? Sinne vaan sekaan.
Lapsellista uhoamista.
Noiden sun mielipiteiden perusteella sulla ei ole mitään työtä... Tiedätkös muuten mihin se syrjäseutulisä menee? Sillä yritetään saada syrjäseutujen asukkaat pysymään täällä, koska muussa tapauksessa nämä suojeluvouhottajat olis jo lopettaneet kaiken elämän esim. täältä lapista. Ja jos jokus kävisit kehä III:n ulkopuolella, jollain vanhalla hakkuualueella, et todellakaan huomaisi mitään eroa verrattuna noihin ns.vanhoihin metsiin. Ja sen voin sulle taata... Eli kyllä toi nyt oli ihan etelän varis juttu....
Ei kannata yleistää tuota "poropaimen" -juttua. Eihän siellä ole kuin muutaman hassu poromies, jotka ovat nämä gp:n vouhottajat tänne kutsuneet. Kyllä suurin osa poromiehistä on sitä mieltä, että kiireesti pitäisi nuo viherpiipertäjät ajaa täältä matkoihinsa. Samoin on saamelaisten laita. Muutama idiootti siellä puhuu muka koko saamelaisväestön suulla. Ei heille ole kukaan antanut oikeutta edustaa koko kansaa. Eipä tuo Liimatainenkaan saa sanaa suustaan, kun häneltä kysyy, montako poromiestä ja montako saamelaista on touhussa mukana heidän puolellaan. Äijä kiemurtelee kuin mato koukussa, eikä siltä selvää, rehellistä vastausta saa yhteenkään kysymykseen.
Muistakaa, että poronlihaboikotti on voimassa niin kauan kuin poromiehet ovat yhteistyössä greenpeacen kanssa, eivätkä aja näitä pois lapista.
Mä ainakin boikotoin poronlihaa koko loppuelämäni. koko poronhoito tulisi lopettaa ja sallia poron metsästys jotta kanta pysyisi kurissa. Noi kisurathan tuhoaa luontoa huomattavasti enemmän kuin yksikään metsäyhtiö ja sitäpaitsi, mikä muukaan elinkeino saisi jatkua kannattamattomana noin pitkään.
minusta näyttää siltä, että kaksi köyhää räimii toisiansa turpiin minkä ehtii ja herrat (GP ja MH) nauraa päältä. Ei minusta ole oikein, että kummankaan leipää aletaan kaventamaan millään boikoteilla tai järjettömillä suojelupäätöksillä. Nyt ylä-lapin keskustelu alkaa saada jo sellaisia mittasuhteita, että ihme on, jos täällä tämän jälkeen on enää yhtään tervettä yhteisöä jäljellä. Lapin kansaa lukiessa huomaa, kuinka helvetin katkeraa keskustelu alkaa olla, seuraukset voivat olla kohtalokkaat.
Sopii vain miettiä kuka sopan keitti, poroja hissukseen laiduntavat lapinmiehet vai sellukattilan pohjattomaan masuun ruokaa mättävät metsämiehet. GP oli vain oire, ei tauti.
Kerrankin min olen lapin poromiesten kanssa samaa miältä. Olen ollut vähän sitä miältä, että porojen hallitsematon laidunnus on lapin luonnon tuho, siis nykyisillä määrillä. Mutta nyt, oon täysin Heidän puolellaan. Poronlihan kulutus kunniaan! Pitäkää poromiehet ja GP puolenne.
No hei, kertokaas joku, mitä muuta noin kannattamatonta bisnestä, kuin poronhoito pidetään elossa tekohengityksellä (avustuksilla). Eipä tule muita varmaan mieleen. Eiköhän tuo luonto ole poronhoitoalueella tuhottu ihan vaan poromiesten toimesta joten arvatkaas mhin GP seuraavaksi iskee, jos nyt oikeesti luontoa suojelevat. Ainakin minä aion ottaa yhteyttä sinnepäin tään jutun laannuttua. Sittenpä porohörhöt näkee mistä kana pissii...
"Minä minä minä minä..." kuuluu tämänkin keskustelun yllä. Ihme valittamista, on todella typerää että ihmistä yleensä haukutaan sosiaalipummeiksi, varsinkin kun tässä maassa on tehty mahdolliseksi olla sellainen.
Haluan kuitenkin huomauttaa, että pummina olo on paljon helpompaa Helsingissä kuin Lapissa.
Poromiehen työ ei ole pummina oloa, vaan sillä on pitkät perinteet ja se vaatii paljon työtä. Se mikä tästä maasta puuttuu, on kunnioitus muiden ihmisten työtä kohtaan. Vaikkei oma eloni olekaan kiinni poronhoidosta, tuntuu silti kamalalta nähdä keskenkasvuisten, asioista mitään ymmärtämättömien, nulikoiden paasaavan totuutena perseestä revittyjä "totuuksiaan".
Miksi olette kateellisia, miksi kutsutte toisia sosiaalipummeiksi, vaikka mitä suurimmalla varmuudella olette niitä itse.
Kuka täällä oikeasti kärsii porotaloudesta? Itse kärsin paljon enemmän samassa maassa asuvien idiotismista. Mitä voi odottaa?
Tiesittekö, että toimiakseen DEMOKRATIA tarvitsee kansalaisia jotka käyttävät JÄRKEÄÄN.
Niin saatana!