Voitko antaa myös kaverille?

Pinja ja Peetu, molemmat 14 wee, seurustelivat. Heillä meni oikein hyvin. Suhde oli hellä ja rakkaudellinen. Pinja oli herttainen ja hyväntahtoinen. Ei pyrkinyt vaatimaan Peetulta liikoja, vaan halusi antaa kaikkea hyvää.

Kun Peetu tämän ymmärsi, hänen vastarakkautensa sai siitä lisää voimaa. Ei ollut koskaan tapahtunut, että Pinja olisi kieltäytynyt seksistä, sillä hän ymmärsi, minkälainen olo Peetulle jäisi, jos hän kieltäytyisi.

Juttelivat Peetun kaverista Sakusta. Tällä ei ollut ollenkaan näin auvoisesti. Ei ollut tyttöystävää, vaikka oli etsinyt jo pari vuotta. Seksinkin tarve oli huutava. Oli myös jäämässä sivulliseksi ja yksin, kun kaikki kaverit olivat jo ruvenneet seurustelemaan. Peetu oli neuvonut, että ei kun juttelemaan tyttöjen kanssa, mutta ei Saku tiennyt, mistä aloittaa jutun.

Hyväsydäminen Peetu kysyi suoraan Pinjalta: "Onko mitenkään mahdollista, että antaisit vittua myös Sakulle? Samalla Saku oppisi myös olemaan tyttöjen kanssa. Saisi itseluottamusta, tottumusta ja varmuutta."

Ajatus oli Pinjalle outo ja uusi. Mietti sitä puolin ja toisin. Tuli lopulta siihen tulokseen, että jos kerran hänen rakas Peetunsa sitä toivoi, tehdään sitten niin. Kysyi Peetulta, oliko hän puhunut Peetun kanssa asiasta. Ei ollut, kun ei etukäteen halunnut antaa Sakulle turhia toiveita.

Mutta nyt saisi puhua, koska on Pinja on jo luvannut. Pinja muistutti, että Peetukin joutuu hiukan luopumaan omastaan, koska ei hän jaksa antaa vittua kahdelle pojalle täysipainoisesti. Eikä siihen riitä aikakaan.

Pinja myös sanoi, että täytyyhän hänen jonkin verran seurustella muutenkin Sakun kanssa. Pelkkä vitun antaminen on vähän kolkkoa, enämpi huoramaista. Peetu sanoi: "Ilman muuta olen ottanut nämä huomioon. Olen myös ajatellut sinun pitävän salassa vitun antamisen Sakulle, koska kaikki eivät sitä kuitenkaan ymmärrä."

Pinja: "Ehkä minä juttelen Sakun kanssa. Sinun ei toistaiseksi tarvitse. Tunnenhan minä Sakun." - Vaikka Sakua olisi voinut jututtaa koulussakin, Pinja arveli, ettei hänen juttelunsa Sakun kanssa saanut näkyä.

Siksi hän selitti asian puhelimitse ja kertoi pyrkivänsä luomaan rentoa suhtautumista tyttöihin, varmuutta ja kokemusta. Saku innostui kovasti ja Pinja kutsui hänet käymään. Vaikka Pinjalla oli varastossa kortsujakin, pyysi Sakua tuomaan.

Kun Saku tuli, Pinja oli jo vittu paljaana, ei pelkästään kiihottavuussyistä, vaan myös siksi, että hänellä on erityiskauniit sukupuolielimet. Sisemmät häpyhuulet olivat paksut ja violetin väriset. Vittu muodosti kauniin vahvasti eteen työntyvän kummun. Pinja vielä levitti vittuaan ja tervehti supistelemalla emätintään.

Sakun kyrpä ryöstäytyi kivikovaksi ja housut nousivat teltalle: "Onpa sinulla upea vittu. En ole edes kuvissa nähnyt. Miten voikin olla! Pinja veti Sakun sisään ja ryhtyi riisumaan häntä. Otti Sakun vaatteet kainaloon, ja johdatti hänet huoneeseensa. Saku sanoi, että tietäähän Pinja hänen olevan vielä aivan kömpelö, sillä hän ei ole koskaan ponnahtanut tytön kanssa.

Pinja sanoi: "Ei haittaa, aika tuo tottumusta, ei mikään muu. Mutta nyt nussitaan. Tavallisesti tarvitsisin esileikkejä, mutta nyt en, koska olen niin kiihottunut, että työnnä heti kova kyrpäsi minun vittuuni. Muistanet kuitenkin tulevaisuudessa, että tyttöjä tarvitsee hypsytellä ja hieroa sieltä täältä, ennen kuin työntää kyrvän vittuun.

Ja niin Saku työnsi kyrpänsä Pinjaan. Ei Saku ollut koskaan opetellut, mutta syntyi halu hieroa kyrpää emätintä vasten pumppausliikkein. Pian molemmat saivat laadukkaan orkun, laadukkaan näin ensimmäiseksi kerraksi.

Pinja sanoi: "Sinähän olet osaava. Kun vielä olet nussinut muutaman kerran, itseluottamuksesi on kasvanut, etkä koe suorituspainetta. Kiitos muuten. Oli ihana saada tuntea, kuinka spermasit emättimeni. Olisin muissa oloissa vaatinut kortsua. Tämä päivä on ainoa poikkeus. Kuukautiskierron mukaan laskien ei juuri ole raskauden mahdollisuutta. Muulloin anna minun rullata sinulle kortsu."

Seuraava yhdyntä tuli jo alle tunnin päästä. Tunti käytettiin siihen, että Pinja yksityiskohtaisesti kertoi, mikä HÄNTÄ kiihottaa. Varoitti sitten, että tytöt ovat melko erilaisia. Paras alku onkin kysellä, mikä tuntuu hyvältä, jos tyttö ei oma-aloitteisesti kerro."

"On myös tyttöjä, jotka sanovat. että eivät jaksa koko ajan opettaa. Sellainen tyttö jätä siihen kertaan. Eivät he jaksa mitään muutakaan. Siksi juuri heillä olisikin tarve opettaa aina UUSI MIES, kun muutkin miehet ovat menettäneet heihin mielenkiintonsa".

Saku tunsi Pinjan reaktiot jo hämmästyttävän hyvin. Olivat pitkässä ja herkässä esileikissä, jota seurasi molempia hyvin miellyttävä yhdyntä.

Pinja: "Olet hämmentävän hyväoppinen ja kultainen mies. Voit kertoa Peetulle, että meillä meni oikein hyvin." - Saku kiitteli ennen lähtöänsä Pinjaa ylenpalttisesti ja aivan vaistomaisesti antoi ennen lähtöä Pinjalle suukon suulle ja toisen hänen upealle vitulleen.

9

3609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Missä Pinja asut minunkin tekee mieli...

      • Anonyymi

        Pinja asuu punaisten lyhtyjen alueella!

    • Anonyymi

      entä jos mies haluiskin antaa miehelle läksiäiset olisitko itte onnellinen

    • Voitko antaa myös kaverille? 2

      Pinja herttaili Peetun kanssa usein ja noin joka kolmannen kerran Sakun kanssa. Pinja huomasi, että Saku on todellinen herrasmies, joka tytön unelma. Sakun tottumus ja itseluottamus olivat kasvaneet merkittävästi. Uskalsi olla tyttöjenkin seurassa. Kävi bileissäkin, joissa tytöt olivat sukupuolielimet paljaina ja antoivat vittua kaikille pojille, kun poikia niissä tuppasi käymään enemmän.

      Sakullakin oli nyt käytännön kokemusta seksistä tyttöjen kanssa. Bileissä Saku ja Miisa nauttivat yhdynnästä toistensa kanssa tavallista enemmän. Oli se Miisakin tavallista nätimpi. Juttu luisti ihan pingottamatta. Päättivät tavata bileitten ulkopuolellakin. Sakun itseluottamus nousi huippuunsa, kun selvä poikien suosikki halusi seurustella hänen kanssaan. Miisa taas kiinnitti huomiota siihen, että Saku oli älykäs, teoreettinen ja tiedosta kiinnostunut sekä osasi katsoa maailmaa myös tyttöjen näkökulmasta.

      Miisa kasvoi vapaamielisen äitinsä kanssa, joten ei ollut mitään ongelmia äidin suhteen. Saku saattoi ujostelematta kertoa kuvion Pinjan kanssa ja mainitsi erityisesti, että Peetu oli pyytänyt Pinjaa antamaan puutteen ja harjoituksen vuoksi myös hänelle.

      Miisa: "Juuri niin tuli tehdä. Kyllä pikatulokset näkyvät. Ei uskoisi, että olet ollut ujo ja arka, mutta uskottava on, kun itse niin kerroit. Tekisi mieli tavata Pinja ja Peetu, kun ovat niin fiksuja, ja kiittää heitä, kun ovat niin hyväsydämisiä. Vaikka jo seurustelemme, saat edelleen yhtyä myös Pinjan kanssa, ja jos Peetu haluaa, annan hänelle vittua todella mielelläni. Voin kutsua heidät luokseni, jos tahtovat. Kerrohan tällaisia Pinjalle ja Peetulle.

      Sekä Pinja että Peetu olivat innostuneita. Sovittiin aika. Sekä Miisa että Saku odottivat jo alastomina. Pinja ja Peetu osasivat myös riisuutua. Miisa sanoi, että saunakin on jo lämpimänä. Kysyi, että ponnahdetaanko ensin vai mennäänkö saunaan. "Riippuu siitä, minkä verran kelläkin on pesemisen tarvetta," sanoi Pinja, "Me ainakin käytiin Peetun kanssa juuri pesulla, varmaan tekin."

      Siis viereisille sängyille. Pinja asettui Sakun alle. Hehän olivatkin ennestään tuttuja. Miisa asettui Peetun alle. Vaikka olivat ensimmäistä kertaa bylsimässä, kumpikaan ei yhtään ujostellut. Peetu hyväili ensin Miisan herkkätuntoisia rintoja. Jo heti Miisa sanoi, että tuntuupa hyvältä. Näytti nänniänsä, ja Peetu ymmärsi, että se oli kehotus imemään.

      Vuorotellen imi kumpaakin, kunnes nännit suurenivat ja kovettuivat. Miisa selvästi alkoi jo värisemään kiihotuksesta. Peetu siveli Miisan koko vartaloa. Värinä alkoi muuttua ihanoitumista osoittaviksi tukahtuneiksi vaikerruksiksi ja ininäksi. Peetu pani kielensä Miisan peräaukolle. Miisa melkein menetti tajunsa. Peetu antoi kielensä leikkiä, mutta viipyi ajoittain myös häpyhuulilla ja klitoriksella.

      Miisa ei enää kestänyt, pyysi että Peetu painaa nopeasti kyrpänsä vittuun. Peetu kiirehti ja toteutti pyynnön. "Pumppaa, nussi minut puhki. Olen sinun huorasi. Köyri, bylsi, pane katuhuoraa." Kohta molemmat saivat suunnattoman orkun. Silmät sumenivat, hengitys salpautui.

      "Tätä arvelinkin, että olet hellä ja rakastava, kun kuulin sinun pyytäneen Pinjaa nussimaan rakkaan Sakuni kanssa. Sen perusteella, mitä Saku on itse kertonut, on tapahtunut suuri muutos. Saku on varmaotteinen ja rento herrasmies, joka osaa paneutua myös tyttöjen ajatusmaailmaan."

      "Oli ihan tarkoitus kiittää sinua antamalla vittua, mutta nautin niin itsekin, että jäi epäselväksi, kumpi kiittää kumpaa. Joka tapauksessa olemme jo edeltä yhdessä miettineet, että yhdyn sinun kanssasi joka kerran tavatessamme ja Saku Pinjan kanssa, jos vain teille sopii." Vastasi Peetu: "Ja on jo selvä, että olemme sukulaissieluja. Se tarkoittaa sitä, että tapaammekin useasti. Sekä kämpillä, kesällä mökillä, että lomareissuilla."

      Mutta sitten mentiin saunaan. Tytöt keimailivat pojille näyttämällä kauneinta, mitä maailmassa on, heidän omaa vittuaan. Poikien kyrpä taas rupesi keulimaan. Pinja runkkasi Sakulle ja Miisa Peetulle orgasmin. Tytöt vielä ilahduttivat poikia masturboimalla heidän edessään. Herttaisia nuoria.

      Saku otettiin Miisan kotona vastaan niin hyvin, että suorastaan sulautui perheeseen. Kävi yhdessä Miisan ja äiti-Miisankin kanssa saunassa. Äiti-Miisa vielä sanoi, että heillä on kuukauden käyttöoikeus perintömökkiin: "Sydämellisesti tervetuloa Miisan seuraksi. Ja jos Pinjan ja Peetunkin tekee mieli tulla teidän seuraksenne, tervetuloa heillekin."

      • Voitko antaa myös kaverille? 3

        Totta kai Saku halusi Äiti-Miisan eli Rakelin mökille. Siellähän Miisakin vietti aikaansa, koska äitinsä oli yksinhuoltaja, ja nyt Miisa seurusteli Sakun kanssa. Kutsun mökille ottivat mieluusti vastaan myös Pinja ja Peetu, jotka olivat Miisan ja Sakun hyviä ystäviä ja siksi yhtyivätkin ja herttailivatkin toistensa seurustelukumppanien kanssa usein.

        Rakel eli Äiti-Miisa tapaili puolestaan Åken kanssa. Heidän suhdettaan voisi kuvailla ehkä vakiopanoksi. He olivat ajautuneet yhteen tanssituttavuuden kautta. Åke oli muodollisesti naimisissa, mutta asui vaimostaan täysin erossa. Heitä yhdisti vain se, että heidän poikansa Pontus asui vuorotellen kummankin vanhemman luona.

        Milloin Pontus asui isänsä Åken luona ja Åke Rakelin mökillä, mökillä asui myös Pontus ja tietysti Rakelin tytär Miisa. Ennen kuin Miisa oli alkanut seurustella Sakun kanssa, ja harrastanut herttailua myös ystäväpariskunnan Peetun kanssa, hän oli tietysti antanut vittua myös Pontukselle, sillä hehän olivat olleet kaksi sitoutumatonta nuorta ja kahden. Kyse oli ihan käytännön vakiopanosta seksitarpeen täyttämiseksi. He eivät tunteneet toisiaan kohtaan syvää rakkautta, joskin pitivät toisiaan miellyttävinä.

        Mökille oli siis tulossa kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Kun Pinjakin oli tutustunut Pontukseen ja havainnut miellyttäväksi, tytöt sopivat, että antavat Pontuksellekin tasapuolisesti.

        Kuulostaa sekavalta ja mutkikkaalta, mutta ei se käytännössä sitä ollut.

        Pakkauduttiin kahteen autoon, Rakelin ja Åken. Mökki oli vain viiden kilometrin päässä, mutta sinne ei olisi päässyt linja-autolla. Snadilaisten vanhemmat osallistuivat kustannuksiin. Niin, ja koska tiedettiin etukäteen, että mökille ei tarvita uimapukua, sellaista ei kukaan ottanut, mutta mahdollisten kylmien päivien varalta ottivat mukaan lämmintä.

        Ihan ensimmäiseksi pantiin sauna lämpiämään. Sitten kannettiin tavarat sisään. Ja järveen. Siellä pulikoitiin yli tunnin saunaa odotellessa.

        Niin, Rakel piti vittuaan, joka oli hyvin esittelykelpoinen, täysin posliinina tai viikon, kahden sängellä. Nyt hän antoi Åkelle tehtäväksi saunassa sängen sheivaamisen. Ei kestä kauan, mutta sen aikana eivät kaikki snadilaiset mahdu lämmittelemään. Auringossahan pärjää, jos järvessä tulee kylmä. Rakel ja Åke kävivät vain pikaisesti löylyssä, pesulla sheivaamassa ja järvessä.

        Kun kävivät sheivaamisen jälkeen vielä järvessä, kohteliaat snadilaiset kehuivat, kuinka kaunis hänen vittunsa on. Itse asia oli täysi tosi. Hänen vittunsa oli säkenöivän kaunis, mutta kohteliaisuus olikin siinä, että snadilaiset saivat oikealla hetkellä suunsa auki. Hienostuneita nuoria. Rakel kiitti heitä kohteliaisuudesta. - "Ei se ole kohteliaisuus. Se on niin." Rakel tunsi olevansa Nainen isolla N:llä.

        Sanoivat sitten snadilaisille hei, ja kertoivat menevänsä tupaan bylsimään. Åke nuoli Rakelin vittua ja peräreikää. Raakel oli sellaisessa asennossa selällään ja peppu tyynyn avulla kohotettuna, että saattoi jalkopäästä vaihdella kieltään vitusta persereikään ja takaisin. Rakel suli Åken käsissä, huokaili ja ihanoitui. Pyysi, että Åke jo työntäisi ihanan kyrpänsä syvälle vittuun. Niin Åke tekikin. Pian he sulivat yhteen ja tunsivat sen yhteisessä orgasmissa.

        Snadilaiset olivat menneet saunaan. Pojat ja tytöt vastapäätä. Pojilla kyrpä seisoi kivikovana. Tytöt avasivat vittuaan. Pitivät huolen, että kaikki pojat näkivät yksityiskohdatkin. Tytöt kertoivat, että pojat eivät varmaan arvaa, miltä tuntuu, kun vittu on kuin tulessa ja kireällä kuin viulunkieli. "Se tuntuu aivan ihanalta, mutta se vaatii kohta laukeamista. Ette ikinä usko, miten suloiselta tuntuu näyttää vittuaan todella vastaanottavalle yleisölle. Vittu valuu tulvimalla kosteuttaan. Tuntuu kuin se olisi virtaava joki."

        Vastasivat pojat: "Ette varmaan ikinä tajua, miltä tuntuu katsella tyttöjen herttaisen suloisia sukupuolielimiä, levittämistä ja emättimen supistelua, rauhallisesti, ajan kanssa ja yksityiskohtaisesti. Nyt pikapesu, huuhtelu ja saunakammariin ponnahtamaan. Tehdäänkö niin, että tällä kertaa ensin kaikki pojat saavat käyttää muutaman kerran kyrpänsä molempien tyttöjen vitussa. Sitten Peetu ja Saku laukeavat Miisan vittuun ja Pontus Pinjan vittuun."

        Olihan se sekavaa kuin Talikkalan markkinoilla. Orkkuja ja ihastuneita huutoja sinkoili ilmaan siellä täällä.

        - "Seuraavan kerran sitten vastaavasti, mutta vaihdetaan, niin että Pinja saa vitun täydeltä kahdelta pojalta."

        Kun snadilaiset kävivät välillä tuvassa herkkusapuskalla, kertoivat mitä kaikkea ihanaa olivat saaneet tuntea. Kerrottavaa oli myös Rakelilla ja Åkella.

      • språkrådgivning kirjoitti:

        Voitko antaa myös kaverille? 3

        Voitko antaa myös kaverille? 4

        Sekä Pinjan että Miisan luonteesta oli paljastunut erityisherttainen piirre. Molemmat olivat valmiit antamaan suloista vittuaan myös hyväsydämisyydestään, ei vain vaihtokauppana siitä, mitä itse saa, vaan todella ANTAEN. Tällainen antaminen oli merkki todellisesta ystävällisyydestä.

        Ero bileseksiin oli merkittävä, sillä vaikka bileissä oli tapana antaa myös niille pojille jotka muuten olisivat jääneet ilman, kyse oli kuitenkin vain näiden bileiden hyvästä sujumisesta ja onnistumisesta. Mutta Pinja ja Miisa olivat valmiit antamaan hyvästä sydämestään ja myös jatkuvasti, ei vain sillä kertaa. Todella herttaisia tyttöjä. Myös heidän poikaystävänsä Peetu ja Saku olivat tämän huomanneet ja osasivat arvostaa tyttöystäviään aivan erityisesti.

        Tuottaessaan suurta iloa pojille, he panivat myös alkuun hyvän kierteen. Ilo tuotti lisääntyvää iloa, rakkaus lisääntyvää vastarakkautta ja hyväntahtoisuus lisääntyvää hyväntahtoisuutta. Pian he olivat niin uppoutuneita hyväntahtoisuuteen, että hitsautuivat ystävyyspariskuntina lopullisesti yhteen, koko elämäksi.

        x x x x

        Kaikki viisi jatkoivat vielä saunomistaan, välillä yhdyttiin saunakammarissa, tytöt näyttivät saunassa vittuaan poikien onanoidessa, tytöt onanoivat poikien katsellessa. Lopulta kukaan ei jaksanut enää orgasmiin asti, mutta tytöt nauttivat suunnattomasti, kun kaikki pojat nuolivat vuorotellen molempien tyttöjen ihanaa vittua ja persereikää. Työnsivät kielensä jopa hiukan matkaa perseen sisälle ja avasivat ruusunnuppua jo ennestään auki olevan ruusunkukan viereen.

        Rivot sanat ja ruokottomuudet eivät olleet vieraita, kun pojat kiihkossaan kehuivat tyttöjä lortoiksi ja maantielutkiksi, huoriksi ja vaahtopilluiksi, yleisantajiksi ja kyläpyöriksi. Tytöt nimittelivät poikia huorapukeiksi ja häntäheikeiksi, irstailijoiksi ja tyttöjen siveyden ryöstäjiksi. Oli aivan ihanaa.

        Rakel kävi lopulta koputtamassa oveen, kun snadilaisia ei kuulunut, ja ilmoittamassa, että iltatee leipien ja leivosten kanssa oli valmis. Rakel korosti emännän osaansa pukemalla valkoisen täysläpinäkyvän hyvin lyhyen puseron ja kiinnittämällä pinneillä tukkaansa valkoisen ruusun. Yhdessä huippusuloisen posliinivittunsa kanssa hän oli kuin aito prinsessa.

        Kun snadit näkivät Rakelin asun, he huusivat yhdestä suusta: "Prinsessa!" Rakel punastui sievästi, pyöri prinsessa-asussa pöydän ympärillä, jolloin hänen säkenöivä vittunsa tuli aivan erityisen edullisesti esiin. Mainittakoon vielä, että hänellä oli korostuneen korkea vittukumpu, josta pilkistivät sievä klitoris ja sisemmät häpyhuulet. Prinsessamainen vaikutelma oli todella voimakas.

        Snadit sanoivat: "Kun pääsemme kauppaan, ostamme prinsessalle sievän pienen kruunuun." Rakel punastui taas.

        Tuvassa oli lämmin, joten ei tarvinnut vaatteita. Muut olivat ilman rihman kiertämää ja Rakel prinsessa-asussa. Ilta jatkui jutellen pikkutunneille. Snadit vetäytyivät nukkumaan saunakammariin ja fossiilit makuukammariin.

        Snadien käydessä nukkumaan paljastui ongelma. Olivat tottuneet, että olivatpa oman tai toisen parikin kanssa, pojat ja tytöt nukahtivat niin, että pojan sormi jäi yöksi tytön emättimeen. Epäpariset eivät voineet näin menetellä. Jo seuraavana aamuna tytöt soittivat tytölle, Inkalle, jonka tiesivät bileissä eniten antaneen vittua pojille. Kysyivät, olisiko halukas täyttämään paikan heidän epäparisessa mökkeilyssään.

        Inka innostui kuin partiolainen: "Aina valmis." Sanotte vain osoitteen, niin tulen sinne taksilla. Pappa betalar. Ei ollut vielä puolipäivä, kun Inka saapui. Vähääkään epäröimättä riisui itsensä, ja sulautui joukkoon. Rakel hämmästyi tulokasta, mutta asuttomuudesta päätteli, että lienee Miisan kavereita.

        Miisa: "Juu, on tutustuttu bileissä. Kutsuimme, että olisi helpompi järjestää vuorottelu, kun tyttöjä ja poikia on yhtä paljon. Varsinkin on mahdotonta nukahtaa pojan sormi tytön vitussa, jos ei ole mahdollista jakaa tasapareiksi. Ei siis ole kyse siitä, etteikö seksikumppania voisi vaihtaa, vaan tasaparisuudesta."

        Inka: "Justiin. Oon Inka. Mää tykkään kuin punasesta polkupyörästä, kun poika panee sormensa vittuun ja hyväilee uneen." - Paljon merkittävämpi motiivi oli kuitenkin halu olla ystävällinen, ihan sama kuin Pinjalla ja Miisallakin. Nyt oli koolla kolme herttaista tyttöä.

    • Taustaa. Ei kuulu itse novelliin.

      Novellini henkilöt ovat sangen nuoria. Kun tämän ikäiset ovat kysyneet neuvoa netissä seksiasioissa, enemmistö vastauksista on ollut aggressiivisia, suorastaan kiroilevia: "Mene penska vielä imemään tuttia. Kyllä sinä kerkiät myöhemminkin." Silloin näen punaista. Ihan kuin nuorten kysymykset olisivat vähemmän polttavia, ja kuin heillä ei olisi oikeutta ja tarvetta seksiin.

      1) Nuorilla tulee olla täydet oikeudet, niin kuin lain mukaan onkin, mutta TÄYSIKÄISILLÄ EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA OLE OIKEUTTA HARRASTAA SEKSIÄ NUORTEN KANSSA. Sellaisen pitää olla ankarasti kiellettyä.

      2) Biologia osoittaa, että suurin osa luontoa on moniavioista. Myös ihmisen rakenne on moniavioinen. Jos joku on sitä mieltä, että peräjälkeiset romanssit ovat jotenkin moraalisempia, olkoot. Todellisuudessa ihminen voi rakastaa samanaikaisesti myös monta.

      Kolmas motiivini on ideologinen. Tytöille ja pojille pyritään luomaan täsmälleen yhtä suuret mahdollisuudet seurusteluun ja seksiin.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe