ULKOMAAT
Brittitutkimus: Nämä ovat nyt yleisimmät koronaoireet – tutkija uskoo muutoksen johtuvan delta-variantista
Delta-muunnoksesta tuli kesäkuun alussa Britanniassa hallitseva viruskanta. Tutkimus selvitti, mitkä ovat nyt yleisimmät koronaoireet Britanniassa.
Akseli Vanhala
PÄÄNSÄRKY, kurkkukipu ja vuotava nenä ovat yleisimmät koronaan liitetyt oireet Iso-Britanniassa. Asiasta kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC maanantaina.
Koronaoireita tutkivan hankkeen johtaja, epidemiologian professori Tim Spector, kertoi BBC:lle, että nuoren ihmisen Intiasta löytyneeseen delta-varianttiin sairastuminen voi muistuttaa ”enemmän pahaa nuhaa”, ja vaikka ei tuntisikaan itseään sairaaksi, voi tartuttaa muita. Tutkimuksessa seurataan sovelluksella, millaisia oireita koronavirustautiin sairastuvat ihmiset saavat.
• Yllä näkyvällä videolla kerrotaan, että Britannia lykkää koronarajoitusten keventämistä.
Kesäkuussa uutisoitiin, että delta-variantista on tullut Britannian hallitseva viruskanta. Suomessa delta-muunnosta oli havaittu 9. kesäkuuta mennessä 141 koronatartunnassa.
Spector kertoo, että klassiset koronan oireet, kuten yskä, kuume ja haju- ja makuaistin menettäminen, ovat nykyään harvinaisempia kuin aiemmin.
Spector perustaa näkemyksensä hänen tutkimusryhmänsä kehittämään sovellukseen, johon ihmiset voivat kirjata koronaoireitaan.
– Toukokuun alusta lähtien olemme seuranneet sovelluksen käyttäjien yleisimpiä koronaoireita, eivätkä ne ole enää samoja kuin aiemmin.
SUOMESSA alun perin Intiassa havaittu koronaviruksen delta-variantti aiheutti ongelmia terveydenhuollolle Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä. Toukokuussa liikkeelle lähteneessä sairaalaepidemiassa tartunnan sai yli sata ihmistä.
Tartunnan saaneiden joukossa oli sekä sairaalassa olleita potilaita että terveydenhuollon henkilökuntaa. Sairaalaepidemian aiheuttajaksi paljastui delta-muunnos.
Lue lisää: Intianmuunnos tarttui kirurginmaskin läpi – Kanta-Hämeen sairaalaepidemia selätetty
SPECTORIN mukaan muutos yleisimmässä oireissa liittyy Intian variantin yleistymiseen.
– Kuume on yhä melko yleinen, mutta hajuaistin menettäminen ei enää ole kymmenen yleisimmän oireen joukossa.
Spector sanoo, että heidän tutkimustensa mukaan delta-muunnos vaikuttaa käyttäytyvän eri tavalla kuin aiemmat variantit, mikä voi aiheuttaa ongelmia, koska sairastuneet voivat luulla olevansa flunssassa ja käydä juhlimassa.
– Uskomme, että se aiheuttaa ongelmia.
Delta-variantti aiheuttaa tämäntyyppisen sairauden
Anonyymi
4
2640
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikkiin VIRUKSEN muunnoksiin eli mutaatioihin ei rokotuskaan auta.
- Anonyymi
Ihan paholaisesta
tuntuu olevan tämä itseään mutatoimaan pystyvä
inhottava korona-virus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan paholaisesta
tuntuu olevan tämä itseään mutatoimaan pystyvä
inhottava korona-virus.Sanotaanko niiden aikaisempienkin olevan Kiinasta peräisin, sen lintuinfluennsan SARS-taudin ja sekö myös, jota sanottiin ''aasialaiseksi'', se oli paha.
- Anonyymi
No luulisi perusterveen ihmisen noista oireista selviävän ja jos ei on aika katsoa peiliin ja tehdä jotain vahvistaakseen omaa immuunijärjestlmää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1445720
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253566Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1172789- 472488
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2631851- 291839
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt491790Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201616- 321587
- 281530