Millaisia narsistisia ominaisuuksia kaksisuuntaisilla on

Anonyymi

vai kuuluuko narsismi osana kaksisuuntaisuuteen?

Kysyn tätä, koska jotenkin tuntuu, kun tunnen joitakin kaksisuuntaisia, niin kaikki ovat melko itsekeskeisiä ja itselle hamuavia, omaa minäänsä korostaen, valokeilassa kamalaa rokkia huutaen ja lihaksia pullistellen. Ihan kuin olisi pää todella pahastikin sekaisin vaiko on narsismia tuo?

4

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eräs tuntemani kaksisuuntaisesta kärsivä, saattaa loukkaantua aivan tyhjästä ainakin. Toisinaan hän saattaa keksiä aivan omiaan, ja sanoo että sä sanoit eilen niin että sulla on torstaina vapaapäivä, ja nyt väität ettei olekaan, aivan varmasti sanoit, älä muuta väitä. Tai sitten, että sä lupasit että lainaat mulle rahaa satasen, etkö muka muista.

      Paras oli, kun kysyin tältä henkilöltä että koska aikoo palauttaa lainalla olevan kakkuvuoan minulle. Mähän palautin sen sulle eilen, etkö muista kun kävin. Hmm, olin kyllä eilen iltavuorossa, etkä ole kyllä käynyt. No sitten mulla ei ole vastausta tähän, ja vaihtaa puheenaihetta. En tiedä mitä sanoa. Seuraavana päivänä hän palauttaa kakkuvuoan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kysyn että mikä juttu tää nyt oli, että sähän sanoit eilen että... Keskeyttää minut ja sanoo ettei ole mitään sanonut, ja väittää päälle että sähän lupasit että saan pitää sitä vielä yhden päivän ja sovittiin että tänään tuon sen.

      Tämmöistä. Ei tämän henkilön kanssa tiedä miten toimia. Hän kääntää aina kaiken siten, että valehtelee sitä mukaa kuin on itselleen edullista, pokkana, ja kiistää kaiken, ja muuttaa tarinaa kesken kaiken.

      Tavallaan harmiton, auttaa välillä, mutta sitten tulee paljon ihmeellisyyksiä, ja joudun pyytelemään välillä anteeksi ilman että tiedän edes mitä olen tehnyt.

    • Anonyymi

      Itse tunnen pari ja molemmat uhrautuvaisia, muita ajattelevia. Välittäminen menee vähän yli ja laiminlyövät itseään. Kunhan ihminen syö lääkkeensä niin mitään ongelmiakaan ei oikeastaan ole.

    • Anonyymi

      Maniassa voi luulla mitä tahansa itsestään toisinaan. Toisaalta depiksessä inhoaa itseään jne. Palstalla ihmisillä joko tarve provoilla tai eivät tiedä asioista. Ja bipoa-oireilua on monenlaista, niin monenlaista kuin kantajiakin.

    • Anonyymi

      Tunnen tämmöisen ihmisen. Hänellä vaihtelee juurikin tuo että välillä menee lujaa ja välillä inhoaa itseään. Hän ajattelee välillä että kaikki on mahdollista ja ihanaa, sitten tulee kausia jolloin hän inhoaa itseään. Toisinaan hänellä menee päässään sekaisin myös välillä se, kuka on ajatellut hänestä pahaa, hän vai joku ulkopuolinen. Ajatuksenjuoksu on niin valtavaa, että johtuu varmasti siitä. Sen takia hän toisinaan syyttää muita ihmisiä sellaisista asioista joita he eivät ole sanoneet. Välillä hän saattaa myös käyttäytyä tylysti, ja sitten syyttää muita tylyydestä, tämäkin menee hänen päässään sekaisin. Hän ilmeisesti tajuaa käyttäytyvänsä tökerösti, mutta kun hän tarpeeksi pyörittelee asiaa päässään, niin hän näkeekin jonkun muun ihmisen toimivan tökerösti, ja syyttää sitten häntä siitä.

      Sanotaanko näin, että lähipiirissä on aika raskasta, kun asioita pulppuaa tyhjästä, ja koskaan ei tiedä mistä päin tuulee. Mutta välillä hän on aivan kivakin tyyppi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      25
      2674
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2322
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1308
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      986
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      967
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      76
      880
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      75
      857
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      793
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      782
    Aihe