Mökkijatkot 2.

Anonyymi

Laivareissumme muodostui hienoksi ja hienostuneeksi seksilomaksi. Tyydytimme toisemme niin monta kertaa kuin vain pystyimme, perinpohjin, kiireettä mutta intohimolla. Kaikissa asennoissa, mutta yhdyntään keskittyen. Suihinotot, käsillä tyydyttämiset ja sen sellaiset jätettiin toiseen kertaan. Vain yksi 69, jonka teimme kun kerroin ystävättärieni ja minun lomakokeilusta. Muuten otimme ilon irti ja annoimme kullin upota pilluun niin paljon kuin se jaksoi. Syvään ja molempien nautintoa hakien.
Kuvasimme itseämme eri kulmista, niin että matkasta olisi iloa vielä kotona omassa rauhassa.
Sen jälkeen pidimme muutaman viikon paaston seksistä ja toisistamme. Kasvatimme uutta nälkää ja annoimme elimillemme lepoa.
Mitä nyt tyydytin itseäni videoita katsellessa ja matkaa muistellessa, mutta pyrin rajoittamaan sen erityisiin tilanteisiin.

Tiesin että mies tekee samoin. Kun jonkin ajan kuluttua otimme yhteyttä, sovimme että mies varaa hotellin ja että hän saa runkata kunnolla pari-kolme päivää ja pitää sitten hiukan taukoa ennen treffejämme.
Näin hänellä olisi kunnon lasti minua varten, jonka runkkaisimme esiin.
Halusin nähdä, miten sperma lentäisi ylös, painavana mutta suorana suihkuna. Mökkiretkellä olin saanut parhaan orgasmini kolmesta yhtäaikaisesta syöksystä, jotka olivat kiihottaneet toisiaan ja kuorruttaneet minut. Ei tarvinnut kuin ajatella sitä, niin olisin voinut tehdä saman heti paikalla. Ja sen jälkeen harrastaa kolmen oraalikimppaa ystävieni kanssa.
Yönä ennen hotellimatkaa pyysin läheisemmän ystäväni käymään, ja virittäydyimme tunnelmaan nuolemalla ja rakastelemalla toistamme. Kielemme antoivat pitkiä vetoja, sitten kiusaisimme 69:ssä klitoriksiamme, kunnes saimme lopullisen, yhtäaikaisen tyydytyksen saksiasennossa.
Nukuimme sylikkäin ja lusikassa. Välillä, kun uni ei tullut, imimme toistemme rintoja, suutelimme toisiamme ja hyväilimme toistemme märkiä pilluja. Tiesin, että ystäväni oli hiukan mustasukkainen miehelle. Yritin siksi antaa hänelle korvaavan kokemuksen, ja imin hänelle aamulla vielä yhden, nautinnollisen orgasmin. Kiersin kielelläni hänen pilluaan, nussin häntä kielen kärjelläni. Hän tuli vielä kerran .

57

6138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jätin itseni pesemättä, että olisin kiihottavan märkä ja saaneen tuntuinen, toisen naisen tuoksuineen päivineen.
      Hyvästelin hellästi ystävättäreni. Tunsin syleillessämme hänen pehmeät rintansa ja kovettuvat nänninsä itseäni vasten. Hän painautui minuun tarkoituksella, että saisi omat rintani kiihottumaan ja suuteli minua pitkään mutta keveästi.
      - Olit ihana, mies saa olla kiitollinen, hän sanoi ennen kuin poistui tasan yhtä kiihottuneena ja märkänä kuin minäkin. Kassissaan hänellä oli ensi kerrallamme käyttämämme vibra, jota pyysin hänen kokeilemaan vielä samana iltana. Silloin kun luultavasti minulla ja miehellä olisi jo vaatteet pois päältä.

    • Anonyymi

      Hotellihuone oli, samoin kuin laivan hytti, hiukan tavallista parempi ja pariskunnille tarkoitettu. Skoolasimme kuten edelliselläkin kerralla ja löysäsimme turhaa vaatetusta.
      - No niin, oletko valmis? mies tiedusteli.
      - Vielä kysyt! Entä itse, montako kertaa runkkasit pelkästään näitä juttuja muistellessasi? vitsailin.
      - Täytyy myöntää, että viime päivinä on ollut tiukkaa punteissa ja niiden väleissä. On ainakin jotain, mitä lennättää. Ja tällä kertaa todella teen sen, niin että ruiskuu sinultakin.
      Mies avasi vielä housujensa napin ja sepaluksen. Näin, että hän oli jo puolikova ja kassit todella olivat piukalla. Olisin halunut koskettaa niitä, mutta pelkäsin sen laukaisevan hänet heti.

    • Anonyymi

      - Tämä juttu alkoi vähän puolivahingossa, niin kuin teilläkin. Nuorena meitä oli useampikin kaveri, jotka kävimme porukalla milloin missäkin. Laivoilla, festareilla, diskoissa. Välillä mukana oli jonkun tyttöystävä, joskus mentiin sinkkuna tai sellaista esittävänä. Ja jos siitä jäi kiinni, ei tarvinnut pian esittää vaan sai metsästää vapaasti.
      Silloin tällöin, kun majoituttiin ahtaasti, meno äityi vähän kuin häveliääksi kimppaseksiksi. Tosin minulla seisoi silloin vieläkin kovempana. Paria vaihdettiin vain kerran, ja kaikki tunsivat silloin toisensa. Huomasin, että pidin siitä. Sekä oman naisen näkemisestä, siitä että sain katsoa kiihottunutta naista kun vieras kalu meni pilluun, mutta myös kaverin nautinto kiihotti. Sekin, miten panimme naisiamme samassa rytmissä. Että tiesin hänenkin saavan pian. Jopa märkänä kiiltävä, valuva kyrpä oli upea, kun niitä oli kaksittain. Olisin voinut kokeilla lisää ja muutakin, mutta kaverini näki miten kuumana kävin hänen naisensa kanssa. Ja tämä minun, koska saimme isomman kuin yleensä. Se loppui siihen siltä erää.
      Lopulta meitä miehiä oli jäljellä tapaamasi "kova ydin." Meillä ei enää ollut vakituisia naisia, joten puute tuli tutuksi. Eräs tiesi, mistä saa eniten ja parasta.
      Eikä hänelläkään ollut mitään sitä vastaan, jos paikalla oli yksi nainen, mutta useampi mies.

    • Anonyymi

      Kaverini oli tutustunut jossain vapaamieliseen naiseen, joka oli ehdottanut yhteistä viikonloppua vapaa-ajan asunnollaan. Hänellä oli pari ystävätärtäkin, jotka kaipaisivat selänpesijää. Ja niinhän oli meidänkin kaverillamme.
      Tapasimme toisemme jo seuraavana viikonloppuna. Puitteissa ei ollut valittamista. Huvilalla oli tilaa, sauna, palju ja kylmäkaappi täynnä juotavaa ja välipalaa. Vaistomme sanoi, että energiaa ja nestettä tulisikin kulumaan.
      Ja aikaa. Täältä ei olisi kiire pois ihan heti.

    • Anonyymi

      Naisen ystävät pääsisivät paikalle vasta seuraavana päivänä, mutta kuten sanottu, se ei haittaisi.
      - Nythän minulla on emännän oikeus testata, mihin teistä on. Ovat nimittäin aika tyttöjä ne toisetkin. Täytyy muistaa jättää heille tarpeeksi, jos heillä sattuisi olemaan nälkä, nainen kikatti ja vinkkasi silmää.
      Hän tarjoili meille huurteiset ja voileivät, muttei itse ottanut mitään.
      - Minulle kelpaisi nyt vain kova muna, mutta niitä ei ole tullut keitettyä.
      Lähdenpä saunaan katsomaan, jos sieltä löytyisi, hän huikkasi olkansa yli.
      Vilkaisimme toistamme, nousimme sijoiltamme ja seurasimme häntä.

    • Anonyymi

      Nainen odotti jo meitä, nännit kovana t-paidan alla. Riisuimme itsemme pikavauhtia. Kaikkien kalut olivat jo puoliksi seisokissa.
      - Kas vain, oletkin vielä vaatteet päällä. Ei se mitään, me autamme sinua, kaverini sanoi.
      Yhdestä sopimuksesta toinen kaveri veti paidan hänen päältään, minä avasin liivit ja kolmas, hänen "löytäjänsä" kyykistyi ja veti shortsit alas.

      Paidan riisunut alkoi suudella naista kiihkeästi. Sitten hän astui hiukan sivuun, alkoi runkata itseään ja katseli, kuinka tartuin takaa päin naisen rintoihin ja aloin puristella niitä. Kolmas tarttui häneen toisella kädellään, toisella hän avasi naisen posliinit häpyhuulet ja aikoi nuolla innokkaasti odottavaa pillua.
      Nainen oli heti mukana, liikutti itseään kaverini kieltä vasten ja ojensi kätensä päästääkseen runkkaamaan sivussa seisovaa.
      Minulla kovettui jo niin, että oli pakko hieroa itseäni naista vasten. Kullini livahti naisen haarojen väliin, niin että pillua nuoleva kaveri sai sen vahingossa melkein suuhunsa. Hän ei pelästynyt tästä, vaan ohjasi sen kärjen sisään kädellään.
      Nainen oli jo niin märkä, että se meni sinne helposti. Aloin nussia häntä, kun toinen jatkoi hänen klitoriksensa kanssa, itseään runkaten.

    • Anonyymi

      Tilanne oli niin kuuma, että olin vaarassa tulla. Päästin viereisen kaverin tilalleni ja katselin kyrpääni juuresta puristaen, kuinka jo toinen kulli upposi kiimaiseen, liukkaaseen naiseen. Oli pakko runkata itseäni vähän kun näin miten lähellä lopullista laukeamista kaikki jo olivat.
      Nuolevan kaverin kulli sykki ja valutti, eikä hänkään uskaltanut enää tyydyttää itseään vaan puristi kaluaan. Nussiva kaverini pusersi naisen rintoja ja painoi itseään niin lujasti häntä vasten, että oli ihme ettei hän tullut. Nainen voihki. Pillu litisi ja sen nesteet valuivat reisille.

      Hetken kuluttua toinenkin kaverini lopetti ja päästi kolmannen tilalleen. Tämä laski naisen kontalleen, työntyi survaisten häneen ja alkoi panna, nopeasti. Meidän muiden kädet vetelivät vimmaisesti kyrpiämme, kun toinen käsi kiihotti kiveksiä. Touhutippa irtosi kummaltakin ja lensi rihmoina lattialle. Naisen rinnat heiluivat edes takaisin.

      Kaveri jatkoi naimista ja nosti naista syliinsä puoli-istuvaan asentoon, niin että pääsimme lähemmäs. Nainen nosti kasvonsa ja avasi suunsa.
      - Nussikaa mua suuhun, pian!
      Työnsimme kullimme hetkeksi hänen suuhunsa, vuorotellen. Hän imi, me runkkasimme vartta. Kolmas alkoi urahdella, meillä muillakin sperma nousi jo kohti nuppia. Kaverin kulli jyskytti ja läiskyi. Nussiva pari alkoi purkautua toinen toisiinsa.
      - Mä tulen, tulen nyt!!! AAARGHH...!!! kaverimme huusi kyrvän lauetessa kasvaen ja räjähtäen. Tämä oli viimeinen kipinä, joka sytytti ruudin.
      Nainenkin voihki orgasmistaan, miten hän Sykki, Tuli, Sai!
      - Niin mekin! huusimme yhdestä suusta. Kyrvät pumppasivat spermansa ulos samalla sekunnilla! Kätemme ja kullimme lennättivät lastinsa naisen päälle, kasvoille ja hiuksille. Ja sitä tuli, paljon! Aina vain, lisää!

    • Anonyymi

      Tämän upean alun jälkeen istuimme alas ja hengähdimme hetken.
      Sitten nousimme varovasti ja pesimme hellästi saippuoiden naisen, jonka jalat olivat niin heikkona, että kaverini nosti hänet syliinsä ja kantoi hänet lauteille lepäämään.
      Annoimme jokainen kiitokseksi suukon hänen herkälle klitorikselleen, ennen kuin huuhtaisimme kalumme ja työnnyimme hänen seurakseen löylyihin.
      - Tytöille tulee olemaan kiire ja kuumat paikat, nainen totesi raukeana.
      - Mutta ajattelin vielä saada itsekin, ei tämä tähän jää, hän lisäsi.

    • Anonyymi

      Kuuntelin miehen tarinan ja muistelin omaa kertaamme. Pystyin asettumaan hyvin tuon naisen sijaan, olinhan kokenut miltei saman. Olisin siinä paikassa ollut mielelläni tuon toisen naisen paikalla.
      Näin miten miehelläkin teki tiukkaa, kirjaimellisesti. Hänen kalunsa oli valunut niin, että se oli liimaantunut kiinni.
      - Eihän tuollaista painetta voi pitää sisällään, annapa kun imen ja vetelen sen ulos.
      - Etkö sitten tahdo saada sitä itse? mies hämmästeli. Hän luuli varmaan, että olin vain runkkaillut itseäni salaa.
      - Kyllä, myöhemmin. Kerron sitten miksen nyt, vastasin tarttuen hänen kulliinsa. Upotin sen huulieni väliin ja aloin liikuttaa päätäni niin, että se oli pian valmis laukeamaan.
      Nielin sperman klitoris kovana ja pillu märkänä, mutta kestin kuin nainen. Tyydytykseni aika olisi myöhemmin.

    • Anonyymi

      Sperma oli paksua ja maistuikin vahvasti. Mies oli todella osannut pidättäytyä.
      Mietin, pitäisikö jo kertoa mitä tein edellisenä yönä. Päätin säästää sen viimeiseksi, sokeriksi pohjalle.
      - Jaksatko kertoa, miten juttu jatkuu? kysyin hetken kuluttua. Jalkojen välissä kihelmöi nyt niin, että sen melkein kuuli.
      - Joo ja haluan..enhän muuten näytä saavan sinulta sitä yhtä ja aitoa, mies virnisti. Hän sai taas minut heikoksi, ja tiesi sen.

    • Anonyymi

      - Tavoistamme poiketen otimme loppuyön rauhallisesti. Nukuimme erillään naisesta . Jos yksi sellainen oli näin villi, niin mitä kaksi muuta samanlaista vaatisi? Vaikeaa se oli, mutta joskus pitää malttaa.
      Aamulla emäntämme kiusoitteli meitä kulkemalla ohuessa ja lyhyessä yöpuvussa, josta nännit kuulsivat läpi. Ilman pikkuhousuja. Ahtaissa paikoissa hän painautui meitä vasten, me taas koskettelimme häntä. Hänen tarjoillessaan pöytään aamiaista yksi taputti pepulle, toinen silitti pilluvakoa ja kolmas miltei sai naisen ihanat, pehmeät rinnat kasvoilleen. Odotimme kasvavan paineen vallassa, että hänen ystävänsä jo tulisivat, että mekin saisimme tulla.
      Lopulta pihaan kaarsi auto, josta nousi kaksi vähintään yhtä haluttavan oloista naista. Heilläkään ei ollut liikaa vaatteita päällään, ja katseemme riisuivat nekin vähät, jotka verhosivat kireitä tissejä ja pyllyjä. Kiirehdimme auttamaan heitä laukkujen nostamisessa, että saisimme ottaa heihin tuntumaa niin pian ja läheltä kuin mahdollista.
      Naisetkin katsoivat meitä arvioiden, ja näyttivät tyytyväisiltä. Arvasin, että meidät oli metsästetty elävinä lihatiskille nautittaviksi. Ehkä saisimme toisenkin kutsun, jos meistä tykättäisiin. Aioin läpäistä tämän pääsykokeen priimuksena.

    • Anonyymi

      Naiset tervehtivät toisiaan halailemalla ja antamalla mökin omistajalle suukkoja poskelle. Toinen painoi vielä rintansa hänen rintojaan vasten ja antoi hänelle kielarin, käden eksyessä hetkeksi pillun päälle ja sisään. Tässä testattiin selvästi märkyyttä.
      Sitten nainen nuoli sormensa puhtaaksi, hymyillen ja ystäväänsä silmiin katsoen. Saatu oli, mutta muillekin oli muistettu jättää.
      Kaikki vaihtoivat heti ylleen uimapuvut, niin miehet kuin naisetkin, jotka riisuivat ujostelematta meidän katsellessamme.
      Kaikilla oli kiitorata, toisella äsken saapuneista oli hiukan pieni ja kireän näköinen pillu josta pienet häpyhuulet ja klitoriksen kärki kurkkivat kuin avautuvasta kukkasesta. Jäljelle jätetty karvoitus oli punainen ja söpösti pörröinen.
      Toisella oli pitempi keskiviiva, selvästi takapillu ja tummempi karvoitus.
      Olisin tahtonut nuolla heti molempia ja lopuksi tutuinta naista ja hänen täysin posliinia, antavaa ja naitavaa mätästään.
      Ja sen huomasi. Niin minulla kuin muillakin oli jokaisella oma teltankeppi pystyssä, kun riisuimme housumme ja paljastimme itsemme ja halukkuutemme. Saimme naisilta hyväksyviä katseita ja julkeita hymyjä, mutta kukaan ei vielä hakeutunut kenenkään luokse.
      Asettelin omani pystyyn shortseihin,että siihen olisi helppo tarttua ja että se näyttäisi hyvältä.

    • Anonyymi

      Päivä kului loma- ja viikonlopputunnelmissa. Tontilla oli erillinen rantasauna, jonka kaverini lupasivat lämmittää. Laiton itse kuistin paljun kuntoon, ja naiset tarjoutuivat huolehtimaan keittiöstä kun sen aika tulisi. Nyt he järjestivät meille baarin kylmine juomineen.
      Kaverit yrittivät tehdä mahdollisimman hyvää vaikutusta naisiin, ja kilpailivat näiden huomiosta. Puita tehtiin yläruumis paljaana, vettä kannettiin sixpack tiukkana. Naiset pyyhkivät hymyillen hikeä heidän otsiltaan ja lihaksistaan, ja tarjoilivat juomatölkkejä jäillä täytetystä ämpäristä.
      En itse lähtenyt kukkoiluun mukaan, vaan tiesin että ottaisin sen mitä annetaan, sitten kun annetaan.
      Tiukkapilluinen nainen oli selvimmin kiinnostunut minusta ja seurastani. Paloin jo halusta päästä näkemään, miltä kullini näyttäisi mennessään pilluun sisään.

    • Anonyymi

      Nainen katseli jöpötystä shortseissani ja toi sitten minulle hymyillen jääkylmän lonkerotölkin.
      - Tässä, viillennä vähän. Muuten roihuat loppuun tässä lämmössä.
      - Taidan mennä järveen vilvoittelemaan, kun tässähän kastuu housutkin hiestä, vastasin juomasta siemaistuani.
      - Ai, siitäkö se johtui? Taidan tulla itsekin, nainen sanoi.
      Hän vetäisi bikinit yltään ja suuntasi juoksuaskelin, rinnat heiluen järven suuntaan. Me muut teimme samoin, ja naku-uinti tasoitti vähän pahinta tykytystä vaikka koskettelimmekin toisiamme veden alla.

    • Anonyymi

      -Sauna alkaa kai olla lämmin, mutta minulle tuli vähän vilu, sanoi nainen jolla oli tummin karvoitus ja ketunnenärinnat. Hänen nänninsä seisoivat kuin naulan kannat.
      - Noo, sitten meidän pitää varmaan lämmittää sinua, vastasi paikan omistaja.
      - Noustaanpa järvestä laiturille.
      Hän auttoi ystävänsä ylös tikkaita pitkin, pyllystä työntäen. Näillä kahdella oli selvästi läheiset välit, vaikka tumma vaikutti olevan enemmän naisiin päin kuin toinen. Me muutkin nousimme pois vedestä.
      Emäntämme otti kaiteelta auringon lämmittämän pyyhkeen, kuivasi itseään ja hieroi sillä hellästi toisen naisen ihoa ja rintoja. Kietoen hänet pyyhkeeseen nainen otti hänet takaa päin syleilyynsä.
      Hän alkoi suudella tumman naisen kaulaa js hartioita, työnsi kätensä tämän jalkojen väliin ja alkoi tyydyttää hänen klitoristaan.
      Pyyhe tipahti laiturille, mistä kolmas nainen poimi sen ja asetteli sen pitkin pituuttaan. Hän istui sen päätyyn odottamaan, avasi reitensä ja alkoi hieroa itseään.
      Pariskunta kääntyi nyt kasvokkain ja kietoutui toistensa ympärille, ikään kuin meidät unohtaen.
      He saivat vedessä kutistuneet kalumme nousemaan pystyyn. Naiset suutelivat ja hyväilivät toisiaan, toistensa nännejä, hankasivat pilluja vastakkain.
      Aloimme runkata.
      Naiset asettuivat pyyhkeen päälle, tumma jäi makaamaan alle ja "minun" naiseni otti hänen päänsä syliinsä. Kolmas meni hänen jalkojensa väliin ja alkoi nuolla.

    • Anonyymi

      Tumma nainen oli nopeasti kiihkon vallassa. Häntä nuoltiin ja imettiin. Päädyssä istunut nainen silitteli häntä, nipisteli hänen nännejään ja nosti sitten hänen päänsä sylistään.
      Nainen istui kevyesti ystävänsä kasvoille, joka alkoi antaa hänelle kielihoitoa.

      Me miehet olimme tyydyttäneet itseämme sivusta seuraten, mutta nyt naisten asento suorastaan kerjäsi saada kyrpää.
      Yksi meistä meni jalkopäähän, nuoli hetken ystäväänsä imuttavaa naista ja työnsi sitten kullin hänen märkään pilluunsa.
      Alla ollut nainen lopetti kielityydytyksen ja otti kaverini kalun suuhunsa.
      Minä sain mitä halusin, eli otin kolmannen muiden viereen. Sain vihdoin nähdä, miten kullini avasi hänet.
      Aina välillä alla ollut nainen antoi omani imeä viereistä kaveria, niin että meillä oli nainen vartaassa.
      Kolmas otti hetkeksi kullinsa oman, jalkopäässä olleen naisensa sisältä ja nuoli tätä pitkin vedoin, työntyäkseen vielä uudelleen hänen sisäänsä.
      He näkivät, miten hoitelimme naisiamme vartaassa ja kyrpää imettäen. Naiseni rinnat heiluivat työntöjeni mukana, kaverini kalu valutti siirtyessään suusta suuhun.

      Tämä oli niin kiihottavaa, että nainen alkoi saada orgasmia, eikä kaverinikaan voinut enää pidätellä.
      He tulivat yhtä aikaa, kovaäänisesti.
      Olin itsekin oman naiseni kanssa melkein rajalla, mutta onnistuin pidättelemään kunnes saanut pari väisti ja päästi kaverini tumman naisen liukkaalle pillulle. Tämä työntyi niin pohjaan kuin pääsi, kiinni klitorikseen.
      Se olikin jo nuoltu ja kiihotettu niin, ettei tarvittu kuin muutama työntö, niin ystävänsä pillun litinää kuunnellut ja nussimista läheltä katsonut nainen tuli. Niin tulimme mekin!

    • Anonyymi

      Loppupäivä saunottiin, syötiin ja juotiinkin vähän. Oli lämmintä, ja kävimme välillä järvessä. Edessä olisi uneton yö, ja säästimme energiaa.

      Vähän piti tietysti pitää tunnelmaa yllä ja kaikkia kiihottuneina. Emme pukeneet paljon vaatteita, ja tytöt leikkivät välillä keskenään ja meidänkin kulleillamme, jos satuimme kulkemaan ohi.
      Jokainen mies pesi saunassa sen naisen pillun, johon oli tullut. Pohjalle jäi tietysti vähän omaa kosteutta ja spermaa, liukasteeksi iltaa varten.
      Tahdoin myös nuolla oman naiseni pillua ensin. Putsasivathan naisetkin kalumme.

    • Anonyymi

      Lämmön raukaisemana vedin ruuan jälkeen pienet päiväunet leveällä vuoteella.
      Kun heräsin, huomasin että vieressä touhuttiin. Emäntämme ja tumma ystävätär olivat kiivenneet sänkyyn kun nukuin, ja viimeksi mainittu hyväili nyt unessa olevaa ystäväänsä.
      Arvasin, tämä oli enemmän lesbo kuin bi.
      En ollut huomaavinani, kun naisen käsi kävi sivellen kummankin märässä pillussa.
      Vaikka olimme harrastaneet kimppaseksiä, naineetkin, tilanne oli intiimi ja jännittävä.

      Nainen nypytti klitoristaan varoen, pidätellen. Hän huohotti hiljaa ja tukahtuneesti, puristi sormensa jalkojen väliin ja tuli, nykien.
      Ystävätär havahtui, käsitti tilanteen ja kääntyi juuri orgasmin saaneen naisen puoleen.
      - Mä olen märkä. Teitkö sä? hän kysyi kuiskaten, ääni hymyillen.
      Vastaukseksi itsensä tyydyttänyt laittoi kosteat sormensa hänen huulilleen ja siveli niitä. Sitten hän suuteli ystäväänsä kevyesti ja työnsi kaksi sormea hänen sisäänsä.
      Hän liikutti niitä, toinen nainen nosteli hiljaa lantiotaan ja kun heidän huulensa kohtasivat uudelleen, hänkin sai. Hän puri huultaan ja nautti selvästi lähes yhtä paljon kuin miehen kanssa.
      Työskentelin yhä nukkuvaa, kun naiset nousivat ylös. Minullakin oli noussut niin, etten uskaltanut hetkeen näyttäytyä.

    • Anonyymi

      Kun olin varma, että kaluni oli rauhoittunut, uskalsin nousta ja lähteä muiden joukkoon.
      - Mitä sulla on housuissa, oletko sä valuttanut nukkuessasi? toinen kaverini kysyi. - Voi hemmetti, näköjään, vastasin kun näin kostean läikän shortsien etumuksessa. - Taisi jäädä jotain putkeen edellisestä kerrasta.
      Tiesin tietenkin, mistä syystä olin silläkin hetkellä tippa kullissa.
      Sängyssä peuhanneet naiset vilkaisivat minua pitkään, mutta eivät sanoneet mitään. "Minun" naiseni väläytti salaisen hymyn, joka sai kyrvän kovenemaan sekunnissa uudelleen. Ajatus siitä mitä äsken oli tapahtunut, teki minut niin kiimaiseksi kuin en olisi jo saanut kunnolla pariin otteeseen.
      Taisimme olleet molemmat olla yhtä hereillä, mutta koiranunessa.
      - Pannaanko vielä, nimittäin saunaa kuumaksi? joku kysyi. - Ja palju lämpiämään. Täytyy päästä itikoita karkuun. Ja veden alle kaislikkoon kutemaan, vastattiin. - Yhdyn sinuun rajusti, joku toinen vastasi ja aiheutti yleistä hilpeyttä.

      Kullini roihusi jo ja kiehui sisäistä mahlaa kuin kuuma mutta kostea koivuklapi. Nämä puheet yhdessä sen tiedon kanssa, että pääsisin pian uudelleen lempipilluni sisään, miltei pakottivat minut vessaan tyhjentämään painetta.
      Olin kuitenkin päättänyt säästää jokaisen pisaran, joka tuottaisi minulle onnea ja nautintoa.
      Minulle ja muille.

    • Anonyymi

      Kokoonnuimme terassille ottamaan juomaa ennen löylyjä ja paljua. Sauna kuumeni, kuten seurueemmekin. Miehet olivat saaneet vasta yhden kerran ja sen jälkeen kiihottuneet naisten kiusoittelusta.
      Huomasin että kaikilla tuppasi kovettumaan ja nousemaan, ja naiset nostattivat tunnelmaa kuin olisivat noudattaneet ennalta sovittua koreografiaa.
      He koskettelivat miehiä edestä ja takaa, nuolivat näiden ihoa ja nännejä tarttuessaan heidän jalkoväleihinsä, antoivat seuraavaksi toisilleen intensiivisiä kielareita joukon keskellä kaikkien nähden, työnsivät ohi mennessään käsiään haarojeni välistä ja vetivät kiveksiäni taakse päin.
      Kavereillani oli kädet omissa haaroissaan ja he puristelivat kullejaan ja pitelivät kassejaan. Näky sai minut kastumaan lisää.
      Välillä he runkkasivatkin hiukan itseään housujen päältä. Nostin oman kyrpäni ylös, etteivät muut kiinnittäisi liikaa huomiota siihen ja kuinka herkässä olin. Nyt jos koskaan kaverini runkattu tai tahaton orgasmi veisi minutkin rajan yli.
      Emme olleet vielä koskaan tehneet sitä kimpassa keskenämme, joku oli aina saanut panna naista, mutta olisin ollut valmis siihen. Emäntämme näki katseeni ja mitä muut tekivät.
      - Pojilla taitaa mittarin neula kuumeta, sanoi hän.
      - Se eilisen esilämmittelyn huipentuma oli niin kivaa katsottavaa, että tahtoisin muidenkin näkevän sen.
      Hän vinkkasi toiset naiset luokseen ja supatti näille nopeat ohjeet.
      Naiset ohjasivat meidät seisomaan piirissä ja jäivät taaksemme,"minun" naiseni valitsi tietysti minut jo pyytämättä.
      Sitten jokainen nainen veti shortsit alas edessään seisovalta mieheltä ja tarttui tämän puolikovaan kaluun, hieroivat, vetelivät... Kaikilla alkoi nopeasti seistä täysillä. Antauduin nautinnolle ja yhteiselle, keinuvalle liikkeellemme.
      Katselin kaverieni kyrpiä ja raukeita ilmeitä, kun naiset runkkasivat meitä, hyväillen reisiä ja kiveksiä. Kaverini huohottivat, kiihottuivat lisää nähdessään ja kuullessaan muiden nautinnon. Kullien märät päät punoittivat ja kiilsivät, ne olivat melkein valmiita laukeamaan. Oli ihana nähdä, miten jokainen oli mukana hakemassa yhteistä huippua ja purkausta.
      Äkisti naiset lopettivat ja astuivat piirin keskelle. Jokainen kyykistyi, otti miehen kullin suuhunsa ja alkoi tätä silmiin katsoen imeä.
      Oma naiseni otti syvälle, juurta myöten. Hän painoi minua käsillään, niin että ymmärsin alkaa nussia häntä suuhun.
      Muutkin tekivät samoin.
      Muuta ääntä ei kuulunut, kuin märkä litinä ja miesten kiihtyvä hengitys. Tiiviistimme rinkimme, niin että naiset olivat selät kohdakkain ja ottivat kiihtyvät liikkeet vastaan. Painoimme heitä varovasti takaraivosta alas, alas..
      -Aah, pian tulee, sanoi joku
      - Niin tulee.. toinen vastasi.
      - Runkataan!
      Tämä ehdotus tuli minulta.
      Astuimme puoli askelta taaksepäin, otimme jokainen märät ja kivikovat kullit käteemme. Naiset jäivät paikoilleen odottamaan ja katsomaan, kun nostimme kyrvät kohti taivasta. Varpaille nousten, lantiota eteen päin työntäen vedimme sykkiviä, pumppaavia kyrpiämme nopeasti, aina vain enemmän ylös ponnistaen, toistamme rohkaisten.
      - Hyvin sä runkkaat!
      - Anna tulla!
      - Tullaan yhtä aikaa!
      -NYT!!!
      AAAAHH!! MÄ TULEN!! huusin ensimmäisenä. Muut seurasivat.
      Spermat syöksyivät ulos kyrvistä, niin kuin olisimme saaneet sinä päivänä ensimmäistä kertaa! Muiden orgasmin näkeminen ja toisten kiihottaminen vain paransi omaa laukeamista. Lastimme kuorruttivat naiset, jotka ottivat sen ilolla vastaan, hieroivat sen ihoonsa ja nuolivat toisensa puhtaaksi.
      He työnsivät spermaiset sormensa toistensa sisään ja kiihottivat toistensa pilluja, mutta eivät vielä tulleet. Valutimme loput heidän rinnoilleen ja he imivät ne varoen puhtaiksi.
      Olisin voinut ottaa kiinni kaverieni kulleista ja vetää niistä loput, mutten uskaltanut sillä kertaa. Oli niin mahtavaa tulla yhdessä.

    • Anonyymi

      Yhteisen laukeamisemme jälkeen olimme hengästyneitä, mutta valmiina innolla jatkoon.
      Nälkä kasvoi syödessä ja himot saadessa.
      Päivän viimeiset löylyt odottivat, ja me odotimme saavamme pillua niin paljon ja niin monessa asennossa kuin suinkin olisi mahdollista.

      Naiset menivät ensin saunaan, ja me miehet lepäsimme terassilla voimia keräten.
      Keskustelimme äskeisestä.
      Kerroin muille kuinka paljon olin pitänyt kokemuksesta, ja että olin halunut sellaista jo pitkään.
      - Tietysti naisia pitää olla mukana, mutta yhdessä teidän kanssanne on monin verroin hauskempaa.
      Jotenkin se naisen tai monen läsnäolo tekee teistäkin kiihottavia. Useampi ihminen lisää kierroksia. Orgasmista nauttii enemmän ja isommin.
      Muut olivat samaa mieltä. Hekään eivät vierastaneet toisen miehen seisokkia tai siemensyöksyä, kun naisia oli paikalla.
      - Vaikuttavat aika kokeneilta nämä tytöt. Ei taida olla harvinaista tällainen viikonlopun vietto, toinen kaverini sanoi.
      - Mutta olen varma, että oikeasti ne seurustelevat keskenään. Me miehet ollaan vain bonusta, vastasin.
      - Nytkin niillä näyttäisi kestävän, eikä kukaan ole vieläkään käynyt jäähdyttelemässä. Mennäänkö hissuksiin vilkaisemaan, mikä siellä maksaa?

      Nousimme ylös ja lähdimme hiipimään pelkät tossut jalassa alasaunalle. Siellä oli ikkuna, josta saattoi kurkata sekä saunan että vilpolan puolelle.

    • Anonyymi

      Yritimme nähdä nurkista tirkistellen, mitä rakennuksessa tapahtui.
      "Minun" naiseni näytti istuvan lauteella tavalliseen tapaan, mutta kuunteli selvästi korva herkkänä pukuhuoneesta kuuluvia ääniä.
      Hänen kätensä oli haarovälissä ja ilme oli keskittynyt. Sormi kiersi jo klitorista, mutta näytti kuin hän tyydyttäisi itseään puoliksi salaa. Nyt ei oltu liikkeellä kimpassa eikä kiihottamassa toista sukupuolta.

      Viereisessä huoneessa muut naiset olivat syventyneet syleilemään toistaan. He todella rakastelivat keskenään, eivät vain hakeneet tyydytystä.
      Ilmeisesti heidän tarkoituksenaan oli vain ollut käydä jäähdyttelemässä, mutta he olivat antaneet periksi haluilleen.
      Katselimme kalut jo puoliksi kovettuen, miten he varovasti nuolivat, suukottivat ja näykkivät toistensa nännejä. He painautuivat uudelleen toisiaan vastaan, suutelivat ja paikan omistaja teki lantiollaan hierovaa liikettä toisen naisen pillua vasten.
      Sitten he työnsivät sormet toistensa sisään ja alkoivat liikuttaa niitä, liikkuen samalla itsekin.
      Vaikka he eivät pitäneet kovaa ääntä, sitä lähti heistä ja alla olevasta sohvasta niin paljon, että saunassa istuva nainen lisäsi vauhtiaan ja työnsi sormet syvälle omaan pilluunsa.
      Kaksi naista sai orgasmin. Kolmas jatkoi vielä hetken, kunnes laukesi sormilleen.

      Tiesimme, että tämä oli naisten oma hetki. Niinpä poistuimme takaisin herättämättä huomiota ja kun saunojat hetken päästä huhuilivat meitä pesemään selkänsä, olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    • Anonyymi

      Saunalla otimme yhteiset löylyt ja autoimme naisia peseytymään. Hekin saippuoivat ja vaahdottivat selkäpuolemme, mutta jäimme vielä lauteille naisten poistuessa mökille.
      Vaihteeksi jätimme eroottiset koskettelut sikseen, koska palju oli terassilla ihan sitä varten.
      - Mitä minä sanoin. Tuo tumma on selvästi emännän tyttöystävä, tuumasin kun naisväki oli kuulomatkan ulkopuolella.
      - Ja naistenvälinen näyttää kelpaavan sille kolmannellekin, vaikka se kiehnää mielellään myös sinun kimpussasi, sanoi toinen kaverini hiukan kateellisena.
      - No, minkäs minä sille voin. Mikset pyydä, että se antaa myös sinulle? vastasin.
      - Jos saat häneltä ensin, niin tulen mielelläni liukkaille. Haluaisinkin nähdä, miten sinun iso kankesi avaa hänen tiukan tavaransa, jatkoin.
      - Sovittu, ilman isoa I:tä, kaverini vitsaili. -Sillä sehän on pieni ja sievä.
      Jätimme saunan siistiin kuntoon, sillä löylyt oli nyt löylytelty. Olisi toisenlaisen vihtomisen aika.

    • Anonyymi

      Palju oli lämmennyt, ja naiset olivat pulahtaneet pinnan alle. Vain paljaat rinnat kelluivat pinnalla, ja se jos mikä kiihotti.
      Kiihotuin myös siitä ajatuksesta että tyttöjen kädet ja jalat olivat vedessä. Nehän voisivat tehdä siellä mitä tahansa, ja näyttivät tekevänkin kun tarkemmin katsoin. Varpailla kokeiltiin toisen haaroja, sormet vaeltelivat siellä täällä. Tunnelmaa tiivistettiin selvästi.

      Sovitimme itsemme mukaan, ja tiukkapilluinen nainen jäi minun ja sen kaverin väliin, joka tahtoi saada häneltä ensin.
      Toiselle puolelleni istui tumma nainen, ja hänen vieressään toinen kaveri ja paikan omistaja. Oli mahtavaa päästä suosikkinaisen ja lesbouteliaan väliin, kun aavistin molempien pillujen vielä sykkivän ja kostuvan äskeisestä. Sekä saunasta että paljun esi-välileikistä.
      Kiedoimme kätemme kummakin puolen naisen ympärille ja naiset tarttuivat kahdella kädellä miesten kulleihin. Olin hetkessä valmis, kun kaluani puristi kaksi naista yhtä aikaa.

    • Anonyymi

      Naiset hyväilivät meitä hitaasti, rytmissä mutta pehmein liikkein.
      Alempi käsi puristeli, ylempi hieroi nuppia ja veteli ylös, alas, ylös.. niin että käsi käväisi veden pinnan tuntumassa ja laskeutui. Taas ja taas... kolme kyrpää seisoi yhtä aikaa, kuusi kättä tyydytti niitä.
      Nojaisimme taaksepäin ja nautimme.
      Kurotuin suutelemaan tiukkapillua, sitten tummaa naista. Hänen kielensä kärki oli liukas ja terävä kuten nännitkin, jotka olisin ottanut mielelläni suuhun jos olisin ylettynyt. Ne tököttivät taas veden kalvolla, kovina ja halukkaina.
      Aavistin naisen katseesta ja hymystä, että hän tahtoi vaihteeksi saada kunnon kullia sisäänsä, ja paljon. Tämä narttu oli kaikkiruokainen, kyltymätön ja miestä hän haki vain nautinnon ja orgasmien takia. Se sopi minulle. Kuten myös hänen ja muiden naisten rakastelun katselu. Siinä ei ollut mitään teeskenneltyä, se oli totta ja oikeaa.
      Tahdoin enemmän kuin koskaan päästä tunkeutumaan sisään näiden ihanien naisten erilaisiin pilluihin, avata ne, nähdä kun kaverini tekivät saman, saada vielä kerran levittää naiset ja nauttia heidän ja muiden liukkaudesta, tiukan puserruksen avustuksella.

    • Anonyymi

      Olimme valmiit antamaan naisille kaikkemme ja saamaan myös.
      Vedin käteni naisten ympäriltä, kaverini samoin. Nostin tumman naisen syliini kasvokkain.
      Otin käsiini hänen terävät rintansa, puristin niitä ja nännejä, näykin niitä. Nuolin niitä. Niiden kovuus teki minut hulluksi. Otin kaksi sormea, sovitin ne hänen pillunsa aukolle ja liu'utin ne sisään, tulikuumaan ja liukkaaseen.
      Tyydytin häntä. Painoin kovaa klitorista peukalolla, pyöritin sitä.
      Kaverit ottivat mallia omien naistensa kanssa. Kiihotimme joukkona toinen toistamme.

      Nainen istui kaluni päälle, mutta ei pannut sitä sisälle, vaikka se oli niin kova että olisin voinut porata sillä reiän paljuun. Hän antoi sen koskettaa itseään, tunkea kärjellään melkein sisään, kun hän hieroi itseään sitä vasten.
      - Tule, mennään taloon, hän sanoi.
      Nousimme kaikki ylös, kuivasimme itsemme nopeasti. Naiset ottivat seisokissa olevat kullimme pyyhkeeseen, runkkasivat meitä sillä kevyesti ja ottivat hetkeksi suuhun. Se oli taivaallista.
      Sitten menimme lepohuoneeseen, jossa oli useampi leveä vuode pitkin seiniä, puolikehässä takkaa vastapäätä. Niille mahtui useampikin ihminen vierekkäin.
      - Sinulla on takapillu. Tahdon ottaa sinut ensin siinä asennossa, että näen miten avaan sen, sanoin naiselle.
      Kaverini johdatti tiukkapilluisen naisen eteen viereemme.
      Paikan omistaja ja toinen mies tulivat edessä olevalle sängylle, kasvot samaan suuntaan. Nyt oli miesten vuoro, ja jokainen saisi katsoa toistaan ja miten tämä täyttäisi naisensa.
      Nyökkäsin edessä olevalle kaverilleni, että hän aloittaisi. Minä ja oma naiseni katselimme, kumpikin yhtä uteliaana.
      Kaveri veteli hetken kulliaan, levitti kiimalimaa sen kärkeen.
      Hän painoi naisensa selkää alaspäin, ja tämä tarjosi hänelle märkänä kiiltävää, raottuvaa pilluaan.
      Olin liukastanut oman kyrpäni kärjen, ja tunnustelin sillä tumman naisen pilluaukkoa, varovasti pyörittäen, painautuen.
      Sitten se tapahtui. Kaverin iso, suonikas kalu alkoi avata ja levittää naisen pientä ja kireää aukkoa. Häpyhuulet levisivät nupin ympärille kuin kukkasen terälehdet, ympäröivät sen, ottivat kärjen imuunsa.
      Miltei tunsin puristuksen itsessäni.
      Kaveri alkoi työntää vartta sisään, hitaasti, että ehtisimme nähdä.

    • Anonyymi

      Nainen edessäni alkoi liikehtiä ja haluta kullia.
      Kyrpäni oli valuvan märkä ja niin oli hänkin.
      Annoin kiimaisen kaluni liukua kosteana hänen pitkää viivaansa pitkin alas ja ylös, niin että se raotti hänen häpyhuuliaan ja kasteli pillun, avasi sen kokonaan, kosketti klitorista ja sai molemmat kiihkon valtaan.

      Pillu oli täysin valmis. Ei tarvinnut kuin asettaa kulli paikoilleen, pyöräyttää sitä pikkuisen, että se avasi tietä ja työntyä syvemmälle. Se sopi paikoilleen kuin valettu, kuin se olisi aina ollut siellä. Aah, mikä nautinto! Kyrpäni ja kivekseni huusivat riemusta! Nainen voihkaisi niin, että tiesin hänen olleen vailla juuri tätä, takapanoa.

      Kaveri vieressä alkoi liikkua oman naisensa sisällä ja edessä kolmas pari oli juuri saamassa kullia sisälle.
      Sitten aloimme naida, tosissaan.

      Ensin löysimme yhteisen rytmin, joustavan ja nopeutuvan.
      Välillä taas pidimme taukoa, härnäsimme pillua ja kullin kärkeä. Sitten jatkoimme entistä kiihkeämmällä innolla.
      Työntelin hitaasti, pidin paikoillaan, tikkasin kuin hullu.
      Niin muutkin. Jokainen nussi niin että saisi parinsa kanssa parhaan nautinnon ikinä, mutta kliimaksia kasvattaen.

      Pillut kastuivat, väljenivät ja supistuivat. Klitorikset nousivat ja vetäytyivät.
      Kullit painuivat pohjaan, kovettuivat entisestään, alkoivat sykkiä sisältä.
      Kivekset nousivat ylös, kun kyrvät jatkoivat liikettään.
      Painuin naiseni selkää vasten ja liikutimme vain lantioitamme. Otin kiinni hänen rinnoistaan.
      Katsoin kuinka viereinen nainen nosti takamustaan entistä enemmän, ja kaverini nousi seisomaan polvilleen pannen häntä kädet sivuillaan. Sitten hän nojautui eteenpäin, tarttui kiinni naiseen ja aloitti kiihtyvän loppukirin.

      Edessä nainen oli avannut jalkansa leveäksi, että saisi kaiken kullista sisäänsä. Kaverini työnsi, työnsi juurta myöten. Tein samoin. Niin viereinenkin.
      Työnsimme, pohjaan.
      Yhtä aikaa.
      Tikkasimme, nakutimme, nopeasti. Nopeasti!
      Vieläkin nopeammin..!
      Vielä!
      -Älä lopeta!
      -Aaaahh!! Tuun pian!
      -Nussi vielä!! Nussi sen pillua!
      -Mä tulen, tule säkin!
      -Mäkin tuun, nyt, nyt, N Y T . . NYTT!!!!!
      -MUN PILLU TULEE ,TULEE, T U L E E E eee ...EE!

      Me räjähdimme!
      Miehet menivät liki tajuttomiksi!
      Naisten orgasmi oli hurja!
      Omani melkein lypsi kaluni irti ja veti pallit mukanaan!
      Työnsin vieläkin, ja vielä, kunnes tunsin että kulli antoi periksi ja alkoi luiskahtaa ulos.
      Olisin voinut jatkaa vaikka ikuisesti.

    • Anonyymi

      Naisten yhä sykkivät pillut valuivat spermaamme, kun pehmenevät kalumme vetäytyivät hiljaa ulos heistä.
      Tahdoin vielä hetken palvoa tuota ihanaa,kaunista luomusta jota ilman en olisi ikinä saavuttanut tällaista iloa ja nautinnon tasoa.
      Otin pillun takaa päin suuhun, imin ja nuolin sitä varovasti, kiitollisena.
      Maistoin omani ja naisen nesteet, jotka olivat sekoittuneet toisiinsa.
      Tunsin miten pillu värisi ja sykki, kun se sai pieniä jälkiorgasmeja toisensa perään. Nainen kiihottui uudelleen, hän alkoi kastua lisää. Hän suorastaan tulvi.
      Sitten hän otti ja nuoli yhtä varoen kirkasta vuolaasti vuotavan kullini. Sen pää oli vielä herkkä äskeisestä, mutta se reagoi kosketukseen ja sykähti joka kerta kun kieli osui siihen.

      Jos malttaisimme levätä hetken, voisimme päästä uudelleen huipulle, toistemme liukkailla.
      Kukaan ei ollut vielä saanut tarpeekseen, tämä oli vasta ensimmäinen kierros tänä yönä.

    • Anonyymi

      Takaa päin oli nyt annettu ja saatu. Seuraava kerta tehtäisiin kunnon lähetyssaarnaajassa tai ainakin kasvot kohdakkain.
      Hengähdimme takan ääressä, sitten jatkettiin.
      Vaihdoimme pareja. Äskeinen nainen meni sille miehelle, joka ei ollut vielä pannut häntä. Minun teki mieli kumpaakin jäljellä olevaa naista, mutta valitsin paikan emännän. Jos minusta vielä irtoaisi jotain, saisin suosikkinaiseltani kahdet liukkaat.
      Se olisi tämän yön jälkiruoka, ehdoton huipennus.
      Huoneessa oli seinällä iso tv, joka aukaistiin suoraan eroottiselle kanavalle. Ruudulle avautui kimppa -ja lesboseksikavalkadi, joka osaltaan nosti tunnelmaa ja äsken saaneet kullimme, joissa kuitenkin kyti kuuma ruutipanos.
      Kaluni ei ollut laskenut tai kuivahtanut täysin missään vaiheessa. Nainen vieressäni katsoi kiihottuneena ja uteliaana, kun se alkoi virota ilman kosketusta, sitkeää limaa valuen.
      Hänen läsnäolonsa nosti kullin nopeasti, ja kun nainen alkoi vielä sormillaan tyydyttää omaa märkää pilluaan, olin taas valmis.

    • Anonyymi

      Oli jännittävää päästä tämän naisen hoideltavaksi. Hän oli johtaja, selvästi kokenein ja taitavin, iloinen ja idearikas. Seksistä ei tulisi ainakaan tylsää.
      Viimeksi en ollutkaan päässyt spermaamaan naisen pillua, vaan hän oli ottanut lastini suuhun ja kasvoilleen. Kaverin ja naisen ensi orgasmista päätellen tyydytys olisi taattu. Pillu oli tuntunut sitä hetken naidessani joustavalta, imevältä mutta liukkaalta. Se oli siis oikea herkku, johon ei kyllästyisi.
      Tuota herkkua oli nyt katettu eteeni, kun nainen tuli kiinni kylkeeni, tarttui kyrpääni juuresta ja alkoi vedellä rauhallisesti mutta varmasti. Katselin vuoroin elokuvaa, vuoroin naista. Hänen posliinipillunsa oli nussitun märkä, nännit kovettuivat pyöreissä rinnoissa.
      Muutkin näyttivät pääsevän keskenään hyvin alkuun. Toista jo imettiin, toinen sormetti naistaan joka veteli hänen kulliaan.
      Elokuvan ja kolmen pariskunnan äänet ja liikkeet täydensivät toinen toistaan.
      - Voisitko kiihottaa klitorista kalullasi, alhaalta ylös päin? nainen kysyi.
      - Totta kai, vastasin innokkaasti.
      Nainen asettui käsiensä varaan selälleen ja laittoi tyynyn alleen, tulin hänen yläpuolelleen. Otin kullini käteeni ja ohjasin sen pitkin hänen pilluaan, niin että se kastui aukolla naisen ja kaverini nesteistä ja rullasi yli klitoriksen.
      Nuppini oli punainen, kuuma ja kun sen herkät kohdat koskettivat klitorista, tunsin kuin kipinöitä kyrvässäni.
      Nainen vastasi liikkeeseeni, työnteli itseään kulliani vasten ja löysi voihkaisten hyvän kulman.
      Suonet nousivat esille, kun varsi liukui pillun kourua myöten, pillu litisi.
      - Voisin melkein tulla, nainen sanoi.
      - Mutta en tahdo vielä. Pane minua kärjellä, älä työnnä koko vartta sisään.
      - Hyvä on.
      Asettelin kullin pään kiiltävän märälle aukolle, etsin tietä sisälle. Työnsin varovasti, edestakaisin, kunnes olin sisällä reunoja myöten.
      Nussin pienin liikkein, niin että pilluaukko väljeni ja kyrvänpään reunat hankautuivat sitä vasten. Pyöritin nuppia pillun suussa.
      - Pane sillä vähän ylöspäin, siinä suulla on herkkä piste, nainen pyysi huohottaen. Hän nosti itseään, ja minä nostin kulliani.
      - Aah, juuri siitä, juuri noin... jatka... ahh...
      Tunsin kuinka hän sykähti ensimmäisen kerran pillunsa aukolla. Kyrpäni vastasi omalla sykähdyksellään.
      - Tule sinä nyt tähän, niin minä olen päällä, hän sanoi.
      Otin tyynyn pään alle, että näkisin tulevan aktin paremmin.
      Pitelin kaluani tanakasti pystyssä, että nainen pääsisi laskeutumaan hyvin. Hieroin pilluaukkoa sen kärjellä, ja nainen otti sen sisäänsä hitaasti nauttien.

    • Anonyymi

      Nainen alkoi ratsastaa kullillani. Katsoin miten pillu söi, hieroi ja lypsi sitä. Hänen pyöreät rintansa liikkuivat ja heiluivat.
      Naiseni etsi ja löysi etunojassa liu'uttamalla hyvän asennon, jossa kullinpää hankasi hänen herkkiä kohtiaan ja klitoris kosketti karvoitustani. Se sai hänet villiksi. Hän valui kosteuttamme ja edellistä spermaa.
      Olin kaverini runsailla liukkailla, ja ajatuskin sai minut lähemmäs tulemista.
      Tarttuen kiinni naisen rinnoista nostelin omaa lantiotani hänen rytmiään vasten.
      Katsoin, mitä vieressä puuhattiin.
      Toinen,tumma nainen oli päällä 69:ssä. Hän otti kaverini pitkää ja paksua kullia suuhunsa koko pituudeltaan. Kaverini imi häntä, ja nousi sitten hänen päälleen. Näin kyrvän liukuvan spermoilleni, joita kullin omistaja oli varmasti ottanut suuhunsa täysin tietoisena. Teki mieli kiittää häntä.
      Toinen, tiukkapilluinen oli saksiasennossa ja tyydytti ulkonevaa klitoristaan. Toinen kaverini tuntui nauttivan sen aiheuttamasta tärinästä, koska hän liikkui varovasti ettei kulli räjähtäisi siinä paikassa.
      Vatkasin juuri tämän jättämää siemennestettä, että saisin omani joukkoon. Se liukasti naisen mehevän, imevän liukupillun juuri sopivasti.

    • Anonyymi

      Näytöllä pyörivässä elokuvassa alkoi olla huipennus käsillä. Niin meilläkin.
      Oma naiseni ratsasti minulla, ja nussin takaisin. Vieressä pari vaahdotti spermaani ja lisäsi pilluun omat liukasteensa.
      Kolmas oli kääntynyt lusikkaan, josta kaverini vielä nousi istumaan kahareisin jalkojensa päälle, veti naisen lantion syliinsä ja pani häntä pitäen kiinni tämän takamuksista.
      - Mä en jaksa kauan, mun on pakko tulla pian, sanoin.
      Katsoin miten viereinen kaverini painautui naistaan vasten. Hänen naimisensa liike, huohotus ja kivestensä läiske oli liikaa. Kuulin tiukkapilluisen naisen voihkivan lähestyvää orgasmiaan.
      - Mä tulen tulen pian... oih... Se tulee...!
      - Mäkin saan! huohotti kaverini, joka nai häntä.
      Hän työnsi kullinsa niin syvälle kuin se pääsi, ja purkautui täristen kyrpänsä täydeltä.
      Kaluni oli kuin raketti. Pitelin naistani paikoillaan, kun se räjähti pumppaavaan nousukiitoonsa.
      -AARHH!!
      Naiseni tuli yhtä aikaa, supistellen koko pillunsa voimin!
      - AAHAAHH! Hän voihki yhdestä suusta viereisen parin kanssa, joka näki kyrpääni pitkin valuvan sperman, eikä voinut enää pidätellä. Kaveri vatkasi, työnsi, siemensi. Naisen pillu vastaanotti ja sekoitti, vaahdotti.
      Kullit liukuivat kaksilla spermoilla, kunnes oli pakko luovuttaa ja vetäytyä.

    • Anonyymi

      Näin monen tyydytyksen päälle oli pakko levätä. Jokainen pesaisi tai pyyhkäisi itsensä, mutta naiset jättivät pillunsa sisällön pyynnöstämme rauhaan.
      Vietimme loppuiltaa läheisissä, rauhallisissa tunnelmissa. Otimme vähän juotavaa ja syötävää, ja rauhoituimme joukolla. Ihmiset hakeutuivat toistensa kylkeen, mutta seksiä ei kukaan jaksanut juuri nyt harrastaa.
      Mökin omistaja huolehti yleisestä mukavuudesta. Sitten vetäydyimme nukkumaan. Tänä yönä paikalla oli enemmän väkeä kuin eilen, ja päätimme siirtää eiliset kamppeemme takkahuoneeseen ja nukkua kaikki yhdessä.
      Kun heräilin aamulla, näin tumman naisen livahtaneen emäntämme peiton alle ja selän taakse. Hänen kätensä oli tämän rinnan suojana. Peitto oli valahtanut osittain heidän päältään, ja näin että molemmat olivat alasti. Nukkumaan he olivat menneet housut jalassa.
      Etsin väkijoukosta kolmannen naisen, ja onnistuin pääsemään makuulle hänen viereensä.
      Olisi tehnyt mieli sovittaa sormet hänen pilluunsa, mutta tiesin sen olevan yhä sperman täyttämä. Niinpä hillitsin vaivoin itseni. En tahtoisi sotkea käsiäni juuri nyt, mutta myöhemmin tekisin sen mielelläni.

      Painelin saanutta, mutta virkoavaa kankeani hiljalleen naista vasten. Otin hänen rintansa toisen kämmenen sisään, puristin sitä, hyväilin kovaa nänniä sormieni välissä.
      Nainen havahtui, hilasi alushousunsa alemmas ja alkoi hieroa takamustaan kaluuni. Sitten hän otti sen kevyesti käteensä.
      Hän piteli ja puristeli sitä, mutta runkannut. Kullin sisältä tihkui eilistä kosteutta. Hän pyyhki sen ihoonsa. Kaluni oli vielä puoliksi pehmeä, mutta jo malttamaton.
      Nainen painoi sitä kämmenellään häpyhuulilleen.
      Liikutin itseäni hänen reisiensä välissä, hiljaa ja varoen. En tahtonut herättää muita.
      Oli pakko lopettaa tältä erää. Tahdoin vielä kerran nähdä, miten pillu avautuisi ja sulkeutuisi kullini ympärille ja miltä se näyttäisi purkautuessaan.
      Laitoin naisen käden hyväilemään kassejani, että ne tuottaisivat oikein ison ja nautinnollisen lastin.
      Väki alkoi heräillä ja huomasin, että molemmilla kavereillani oli kevyt aamukanki. Puhtia siis riittäisi tällekin päivälle.

    • Anonyymi

      Naisen käsi teki hyvää, hän osasi asiansa. Yritin olla paikoillani ja hiljaa. Odotin,että muut miehet nousivat ensin sängystä ja lähtivät asioilleen.
      Toiset naiset vetivät alusvaatteet päälleen ja poistuivat hekin miesten jälkeen paikalta.
      Vasta sitten otin naisen syliini lujalla otteella.
      - Silitä niitä vielä, purista kevyesti, pyysin.
      Nainen teki työtä käskettyä. Kosketin varovasti hänen pientä pörröään, painoin häpykumpua kämmenellä. Pyöritin klitorista häpyhuulien sisällä. Tunsin miten märkä hän oli sisältä, liukas ja liukuva.
      - Tänään avaan sinut vielä kerran ja nussin meidät yhtä aikaa huipulle lupasin.

    • Anonyymi

      Naisen käsi liikkui ja kosketti. Välillä hän silitti reisiäni, otti sitten kiinni kiveksien juuresta ja koko nyytin kämmenelleen. Hän punnitsi niitä, antoi niiden liukua kättään pitkin. Sitten hän otti ne taas kätensä sisään, puristi kevyesti.
      Pyöritin klitorista. Sitten otin koko hänen pillunsa omaan käteeni ja pusersin sitä. Kämmeneni kastui, pillun mehuista ja spermasta. Nostin sen hänen nuoltavakseen.
      Hänen kielensä liikkeet kädessäni olivat niin kiihottavia, että kaluni olisi tahtonut heti porautua syvään, liikkua kokonaan sisällä ja tulla.
      Lopetimme kuitenkin , ennen kuin molemmat tulisivat. Tänään tehtäisiin muutakin, ja viimeiseksi vielä jokainen saisi panna kerran.
      Näin paikan omistaja oli nukkumaan mennessä selvittänyt.

    • Anonyymi

      Rannassa oli vene ja mökillä kalavehkeet.
      - Nuo edellisen omistajan välineet seisovat tuossa täysin käyttämättöminä, toisin kuin jotkin muut, omistajanainen sanoi.
      - Jos jotakuta kiinnostaa, täällä on pelastusliivit ja laatikollinen vieheitä. Tuolla kauempana on ruovikko josta saa haukia.
      Jos nappaa, tehdään siitä ruokaa.

      Kaksi kaveriani oli heti innokkaina lähdössä. Päätin että kolme kalastajaa samassa veneessä olisi liikaa. Ehkä voisin tehdä jotain muuta.
      - Lähde sinä meidän seuraksi kauppaan, omistaja sanoi. -Nyt on mansikka-aika, tuossa matkan varrella on pelto josta voi poimia itse. Pysähdytään siihen.
      Naisella oli tilataksi, jossa etupenkin lisäksi oli pöytä ja istuimet sen ympärillä.
      Hän asettui ratin taakse, ja me muut vääntäydyimme matkustamon puolelle.

    • Anonyymi

      Ihmettelin vähän, että nainen ehdottomasti tahtoi ajaa itse.
      - Nauti matkasta ja pidä katse yhdessä pisteessä.Tämä tie on aika mutkikas ja kuoppainen, ja osa kuopista voi olla vähän kosteitakin, hän sanoi silmää vinkaten.
      Tunsin jo häntä sen verran, että tiesin hänen viljelevän kaksimielisyyksiä aina kun oli mahdollista. Yleensä ne myös johtivat johonkin.
      Tie todella oli sellainen kuin hän oli kuvannut, olinhan jo ajanut toista kautta mökille auton jouset pohjassa.
      Nyt lähdettiin toiseen suuntaan. Naisilla oli päällään vain niukat kesämekot, joiden alla ei ollut liivejä niin että nännit pistivät läpi.
      Ensimmäisessä mutkassa he olivat pelkäävinään vauhtia ja painautuivat toistaan vasten.
      Näin käsien siirtyvän pöydän alle, ja kurkin sinne uteliaana.
      Tämä tietysti huomattiin. Naiset nostivat toistensa helmoja, niin että näin kuinka liivien lisäksi pikkuhousutkin oli jätetty pois.
      - Onneksi tuli nämä turvalelut ja onnenkalut mukaan, sanoi " minun" naiseni.
      Hänellä oli vieressään rantakassi, josta hän kaivoi kaksi kirkkaanväristä, värisevää pientä dildoa.

      Liukuvoidetta ei tarvittu, olivathan naisten pillut vielä liukkaita.
      "Omani" oli juuri kastunut peiton alla ja tumman naisen rasia oli varmasti saanut yöllä ylimääräisen kierroksen.
      Naiset käynnistivät minisauvansa ja liu'uttivat ne sisäänsä.
      Huomasin että kuskimme seurasi tilannetta peruutuspeilistä, ja ajoi tarkoituksella kovaa hiekkatien täriseviä kuoppia myöten.
      Se sai matkustajat kiemurtelemaan paikoillaan. Sitten hän löysi tiestä pari syvempää vesilätäkköä, joihin hän ajoi kursailematta. Naiset voihkaisivat.
      Minulla ei ollut mukana mitään paperia johon olisin voinut pyyhkiä. Muuten olisin runkannut siinä paikassa.
      Onneksi alettiin olla mansikkapellon lähellä.
      Naiset säätivät sauvansa pois päältä , mutta jättivät ne silti paikoilleen.
      Poimimme sen, mitä tulisimme illalla kuluttamaan. Se ei ollut paljon, mutta aika tuntui pysähtyneen kun kuljin naisten takana ja he vilauttivat silloin tällöin hameittensa alla piileskeleviä sauvoja ja spermanoroja noustessaan ylös.

    • Anonyymi

      Kaupassa kuljettajamme tahtoi ostaa minulle uudet shortsit. Hän löysi hyllystä tiukat ja pyöräilyhousujen malliset, jotka kieltämättä istuivat hyvin.
      - Nuo entiset on jo käytetyt. Siisti mies on täälläkin siisti, hän sanoi ja valitsi mukaan vielä hyvännäköiset tangat.
      - Vähän hyvän miehen lisää.
      - Mutta täällä kaupassa niitä ei voi pukea päälle. Autossa kyllä voi, hän lisäsi.
      Oloni olikin vähän hikinen. Ostin kosteuspyyhkeitä, joilla voisin siistiä itseni.
      Auton suojassa riisuin vanhat pois ja aloin puhdistaa kullia ja kassejani liinalla pyyhkien.
      Naiset katselivat joka liikettä uteliaana, leluillaan leikkien.
      - No mutta, tuota menoa nämäkin on kohta likaiset, olin toruvinani heitä.
      - Tuskinpa, kyllä ne pian riisutaan, tiukkapillu sanoi ja työnteli sauvaansa pohjasta painellen.
      Nostin kalun taas yläasentoon, vaikka se erottui niin näissä spandexeissa melkein enemmän, kullin kärkeä myöten.
      - Tässähän on jo jano, kuuma ja nesteet virtaa. Miten olisi terassi? tumma nainen kysyi.
      Ajoimme lähimmälle. Kuski tyytyi alkoholittomaan, mutta me muut joimme tuopilliset. Se näytti kihahtavan helteessä naisten päähän.
      Kikatellen he vilauttivat parille ohikulkijalle, ja kuljettajamme päätti että oli aika lähteä takaisin.
      Yritin kiskoa paidanhelmaa rautakankena seisovan kaluni peitteeksi. Uudet tangat olivat mallia munakotelo, ja ne pakkasivat kaiken eteen tyrkylle ilman seisokkiakin.
      - Älä turhaan peittele, olisit ylpeä tuosta pytonista, tiukkapillu sanoi ja yritti taluttaa minua siitä autolle. Tumma nainen taas taputti emännän pyllyä niin, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi mistä hän piti.
      Kuski lähti ajamaan takaisin mökilleen, mutta eräässä tienhaarassa kääntyikin paikalliselle leirintäalueelle.
      - Täällä on hiljaista tähän aikaan, ei tule kutsumattomia vieraita hän sanoi.

    • Anonyymi

      Autossa oli pitkä takaistuin, jonka selkänojat sai alas. Kuski laski sen näppärästi ja peitti penkit mukanaan tuomalla retkihuovalla, jonka toinen puoli oli kosteutta läpäisemätön. Hänellä oli myös pari tyynyä, johon saattoi nojata itseään.

      Toisten naisten kassissa oli muitakin leluja kuin käyttöön otetut vibrat.
      Sieltä kaivettiin nyt esiin kaksipäinen sauva. Naiset vetivät mekot pois päältään, antoivat vibrojen käydä hetken ajan täysillä ja ottivat ne sitten pois. Myös autoa ajanut nainen riisuuntui.

      Hän ja tumma nainen asettuivat takapenkillä vastakkain, alkoivat sormeilla itseään ja katselivat samalla toisiaan. Kolmas naisista polvistui lattialle, liukasti sauvan ja alkoi sovittaa sitä kummankin sisään.
      Hän nuoli pilluja ja imi ja hankasi molempien klitoriksia, että nämä kiihottuisivat vieläkin enemmän ja nopeammin. Naiset nostelivat itseään ja työntyivät toistaan kohti. He syleilivät niin että nännit koskettivat.
      Sauva oltiin saatu paikoilleen, ja kolmas, tiukkapillu oli nyt valmis antautumaan minulle.

    • Anonyymi

      Tätä hetkeä kyrpäni oli odottanut. Nainen otti tukea takapenkistä, jonka päällä hänen ystävänsä rakastelivat keskenään ja tarjosi minulle itseään.
      Hän suuteli vuoronperään kumpaakin, kun riisuin housut jalastani ja vapautin taivasta kohti seisovan kankeni. Sellainen se oli, kuin raudasta taottu.
      Liukastin sen kärjen, ennen kuin asetin sen tiukoille huulille.
      Katsoin naisparia, joista tumma oli kiivennyt toisen syliin ja imi lantiotaan liikutellen tämän kaulaa, tekokullin kiihottaessa molempien pillua, klitoristen koskettaessa.

      Siirsin katseeni kyrpäni nuppiin, joka oli avaamassa tietään sisälle kireään, mutta kuumaan pilluun, kaksille spermoille, kolmansia varten.
      Tunsin kastuvani tuosta ajatuksesta.
      Kyrvän pää painui, avasi ja levitti kunnes sukelsi näkymättömiin häpyhuulien keskelle. Pelkkä näkykin olisi voinut irroittaa lastini, mutta nyt naitaisiin huolella.

      Kaksi naista nojautuivat käsivarsiinsa ja tyynyihin. He näkivät naiseni ilmeen, kun tämä nautti silmät kiinni kullin aloittaessa soutamisensa.
      He tyydyttivät itseään sormillaan, naivat toistaan, antoivat meille yhteisen tahdin jossa nussia.
      Tunsin naiseni pillun sileän märkyyden ja tiesin liukuvani kaverieni jälkiä pitkin. Samat jäljet luistivat nyt kaikissa pilluissa, jotka nussivat tahdissa.
      Työnsin vartta, otin kiinni rinnoista. Olin kokonaan sisällä, kivekset heiluivat ja koskivat naista, kunnes ne alkoivat nousta.

    • Anonyymi

      Naiseni, jolla oli suora näkymä ystäviinsä ja iso kaluni sisällään, alkoi osoittaa laukeamisen merkkejä. Muut tahtoivat selvästi hänen tulevan: he huohottivat, nostelivat lantioitaan, tyydyttivät toisiaan ja itseään.
      Kesken kaiken retken johtaja otti tumman naisen nännit erikoiskäsittelyyn: hän ei rakastellut naista, vaikka tekokulli pysyi heidän sisällään. Sen sijaan hän otti naisen syliinsä ja tämän rinnat käsiinsä, herkistäen niiden kärjet kielellään kivikoviksi mutta vastaanottaviksi, ottaen ne hampaidensa väliin venytettäviksi ja sitten nuollen niitä keskittyneesti, niin että nainen melkein tuli.
      Katselimme tätä oman naiseni kanssa, pidätellen laukeamista, vain hiukan vaistomaisesti työnnellen. Nainen tärisi sisältään kastuen, kullini koveni.
      Saatuaan naisensa äärirajalle vaalea nainen lopetti yhtä äkisti ja pyysi minulta: -Koita pidättää, älä tule ihan vielä. Mekin tahdomme sinua. Lupasin, vaikka se olikin äärimmäisen valkeaa kaluni lykkiessä tiukkaa pillua miltei itsestään.
      Sitten hän kumartui naistani kohti ja suuteli tätä.
      Tunsin miten pillu alkoi elää kyrpäni ympärillä, sykkien, ja kuinka se suorastaan räjähti orgasmiin!
      Pidätin hengitystäni ja seisoin paikoillani painautuen niin kiinni naiseen kuin pystyin, että hän saisi minusta joka sentin minkä tarvitsi tullakseen uudelleen ja uudelleen. Hän tunsi karvoitukseni ja kivekseni pillunsa aukolla, ja sai vielä jälkiorgasmin, sitten toisen...
      En ollut nähnyt tai kokenut häntä vielä koskaan näin kiimaisena ja kyltymättömänä. Hillitsin urheasti itseni, koska tämä oli selvästi hänen viikonloppunsa huipentuma, hänen ja vieressä malttamattomina odottavien ystävien. Ja myös minun.

    • Anonyymi

      Lopulta naisen jalat eivät jaksaneet, ja vedin läpimärkänä valuttavan kaluni ulos kaikkensa saaneesta ja antaneesta pillusta.
      Nainen valui itsekin, eilistä spermaa ja meidän kummankin kiimalimaa. Olisin niin tahtonut vielä upottaa kieleni syvälle hänen aukkoonsa, mutta se olisi tiennyt erektioni menoa ja lattian tahmaistumista.
      Toiset tekivät hänelle tilaa takapenkille. He olivat katselleet ystävänsä valtavaa tyydytystä, ja olivat nyt valmiit ottamaan minusta irti sen mitä pystyin vielä antamaan näiden kaikkien siemensyöksyjen jälkeen.
      Sitä oli riittänyt ja riittäisi vielä ainakin yhteen kertaan. Tässä seurassa spermaa lennätettiin, mutta sitä muodostui koko ajan lisää eikä kaluni ollut kertaakaan pettänyt minua. Se olisi ollut mahdotonta, kun tarjolla oli jatkuvaa stimulaatiota ja nautinnon mahdollisus.
      Tekokulli, joka oli ollut heidän sisällään, otettiin hetkeksi ulos.

    • Anonyymi

      Kullini seisoi pystyssä kuin kynttilä. Sen pää oli märkä ja juuressa näin naisen pillusta tulleet, eilisten spermojen jäljet.
      Johtajanainen otti kivekseni käteensä, veti niitä ja nuoli kyrvän juuren puhtaaksi. Sitten tumma halusi suuhunsa nupista vuotavan kosteuden.
      Laskin kullia alemmas, se valui ja hän otti sitä kielelleen.
      Loput putosivat hänen rinnoilleen ja pystyille nänneilleen, johon toinen nainen levitti ne ja nuoli pois.
      - Anna meille orgasmi, miten tahansa, ja spermaa sitten ystävämme, hän pyysi. - Hän ei ole vielä saanut kolmatta lastia ja tahdot varmaan antaa sen hänelle.
      Asetuin lattialle polvilleen ja naiset avasivat minulle pillunsa. Imin ja nuolin kumpaakin, pitkin vedoin, Työntelin kieltäni märkiin aukkoihin. Olisin tahtonut panna heitä, mutta silloin olisin tullut heti.
      Sitten muistin vibrat.
      Hain ne kassista, naiset laittoivat ne sisäänsä ja käynnistivät. Niiden pohjassa oli napit, joista voimakkuutta pystyi säätämään.
      Sitten aloin taas nuolla heitä vuorotellen, ja heidän laukeamisensa läheni.
      He lisäsivät kierroksia vibroihinsa, imin klitoriksia, he ottivat toistaan kädestä tuntiessaan sykinnän tekevän tuloaan.
      Hieroin heidän pillujaan kämmenilläni, vibrat kävivät täysillä, ja sitten - he tulivat!!

    • Anonyymi

      Auton täytti naisten kiimainen ääntely, kiemurtelu ja pillun tuoksu. Nyt oli pakko saada.
      Naisten tasatessa hengitystään ja sammuttaessan vibransa otin kolmatta naista kädestä ja vedin hänet luokseni.
      Toiset väistyivät, kun nostin hänen jalkansa olkapäilleni ja työnsin pillua huutavan kyrpäni sisään edestä päin. Vihdoinkin!
      Aloin panna täysillä mitään kyselemättä.

      Toiset naiset ottivat vibrat sisältään ja käynnistivät ne uudelleen. He kiihottivat naistani ja hänen nännejään ja klitoristaan. Ensin hiljempaa mutta vauhtini kiihtyessä kovempaa ja kovempaa.
      Lopulta he imivät ja näykkivät hellästi naiseni nännejä, kun kaksi vibraa surisi hänen pillullaan. Tunsin sen, näin kolmen naisen nauttivan, näin ja tunsin kyrpäni uppoavan täysillä pilluun, joka alkoi taas saada orgasmia. Se riitti.
      Räjähdin niin, että olin tajuni rajoilla. Työnsin pohjaan, syöksin spermaa, vedin ulos,uudelleen ja taas uudelleen. Naiseni orgasmi otti minut sisäänsä ja lypsi, hellitti hetkeksi ja teki saman.
      Viimeisen ryöpyn annoin kaikille kolmelle. Vedin kaluni ulos, ohjasin sen runkaten kaikkien naisten päälle. Sitten levitin kullillani pillusta leviävää spermaa naiseeni, sen ja kyrvän yhä sykkiessä toisilleen. Naiset nuolivat sen varoen ja suutelivat ystävänsä pillua ja kullini nuppia.
      Nuolin vielä pillusta omat spermani ja suutelin jokaista naista. Nussimaani pisimpään.

    • Anonyymi

      Lähdimme ajelemaan takaisin mökille, jossa oletimme kaverieni jo odottavan saaliin kanssa ja palkkion toivossa.
      Olin jo oman palkkioni metsästänyt ja ansainnut, vaikka ja etenkin koska pussit olivat tyhjinä. Eniten mieltäni ilahdutti, että olin saanut parhaimman pillun laukeamaan miltei itsestään ja usein. Pano oli ollut edestäkin mielettömän hyvän näköistä ja tuntuista. Harmi vain, että se taisi olla viimeisen mahdollisuuden seksikerta.
      Tällaista pitäisi saada uudelleen, mutta meille oli luvattu vain tämä yksi ja ainoa viikonloppu. "Minun " naisellani oli varmasti käyttöä ja kysyntää muuallakin. Aavistin, että se riippui paljolti siitä miten heidän johtajansa tahtoi asian säätää. Ei tämä ollut mikään maksullinen madame, mutta selvästi tahtonainen ja tahdin säätäjä.
      Hän järjesti ystävilleen seksiä, mutta myös päätti koska ja missä sitä olisi tarjolla. Uskaltaisiko nainen tehdä sillointällöin syrjähypyn?
      Näitä miettiessäni olimme tulleet takaisin, ja kaverini saapuivat samaan aikaan rantaan. He olivat kuin olivatkin napanneet pari haukea, jotka tarjouduin perkaamaan ja fileoimaan.
      Ei niin, etteivätkö he aktiivisina kalastajina olisi osanneet itsekin, mutta tein sen tasapuolisuuden nimissä.
      Heillä kun oli vielä palkkio nostamatta ja saamatta.

    • Anonyymi

      Naiset tekivät valmisteluja, kun kaverit avasivat terassilla oluet pahimpaan janoonsa. "Minun" naiseni lähti kuopimaan perunoita, ja seurasin häntä siivotakseni hauet alasaunan luona.
      Kaverit vitsailivat kalanhajun perässä juoksemisesta, mutta kehotin heitä itseään vetämään henkeä sisään päin, että jaksaisivat vielä yhden kerran.
      - Mitä ihmettä, etkö enää aio? he kysyivät, mutta ymmärsivät samassa että olin jo shoppaillut koko rahalla.
      - Kannattaisi varmaan katsoa, onko padassa lämmintä vettä. Voi pian haista hiki ja muukin, letkautin olkani yli painellessani naisen perään.
      Kaloja käsitellessä katselin naisen yhä herkullista takalistoa, jota hän nosteli innokkaasti minuun päin. Mietin helman alla piilevää, tiukkaa, märkää, monesti tyydytettyä ja antanutta pillua, joka oli vielä tuoreessa spermassani.
      Se oli varmasti vielä kuuma ja kastui itsestään, kaikkien sinne nussittujen ja laukaistujen satsien lisäksi. Mikä teki näistä naisista niin kyltymättömiä? No jaa, täällä mekin olimme sellaisia.
      Kalat olivat valmiit kypsennettäväksi ja järvessä pestyjä perunoita näytti riittävän kaikille. Nainen nyhti maasta vielä pari sipulia varsineen. Lähdimme kipuamaan takaisin terassille.
      - Pitäisi kai vähän pesaista itseään. Jätetään nämä kokeille ja käydään huuhtaisemassa, ehdotin hänelle. Se sopi.

    • Anonyymi

      Padassa oli vielä vettä, ja laitoin molemmille vesivadit.
      - Pestäisiinkö toisemme? nainen ehdotti. Sitä olin toivonutkin.
      Molempien paikat olivat hiukan arkoina kaiken jälkeen, joten olimme hellävaraisia. Pesin itseni, mutta jätin kullin ja kassit koskematta. Säästin ne naiselle. Hänkin teki puolestaan samoin.
      Otimme miedointa löytämäämme pesuainetta, joka olikin tarkoitettu intiimialueille. Vaahdotimme toisemme. Sain vielä puolittaisen seisokin, kun puhdistin hellästi naisen suloisen pillun. Se todella oli kuuma ja märkä, valuva. Olin tänään antanut sinne jokaisen tipan, jonka voin.
      Otin sen käteeni, pienenä ja sievänä se sopi hyvin kämmeneni sisään. En tahtonut vielä huuhtoa sitä, vaan nauttia sen liukkaasta tuntumasta kädessäni.
      - Tämä on ihana kyrpä, nainen sanoi levittäessään vaahtoa nuppiin ja varteen.
      - Paras, mitä olen saanut pitkään aikaan. Ja ainoa.
      Näin jo vaatteiden päältä, että tämä sopii minulle kuin valettu. On ikävä luopua siitä.
      - Onko? Mitäs jos nauttisit siitä silloin tällöin, ohi kirjanpidon?
      Sinunkin pillusi on täydellinen, päältä ja sisältä. En väsyisi katsomaan, miten melani työntyy ja uppoaa siihen.
      - Se taitaa jäädä haaveeksi. Kuten varmaan olette ymmärtäneet, elämme polyamorisessa suhteessa. Minä ja tummempi nainen olemme kolmannen tyttöystäviä, mutta miestä on hyvä saada silloin tällöin. Etenkin minun, joka olen meistä eniten hetero.

    • Anonyymi

      - Teillä on erikoinen tapa olla uskollisia toisillenne, sanoin.
      - Jaettu ilo on moninkertainen, ja tästä saamme taas virtaa pitkäksi aikaa. Vaikka onhan se vähän ikävä olla muistojen ja dildon varassa. Teidän kaltaisianne miehiä on vaikea löytää, ja etenkin ystäväni pitävät vaihtelusta.
      He eivät tahdo, että kukaan jää roikkumaan tai että muodostuisi pareja ja syntyisi mustasukkaisuutta.
      Mutta jos joskus eroan heistä, yritän löytää sinut ja kullisi. Tai saman mallisen tekokalun.
      Nainen kuulosti haikealta olin sitä itsekin. Huuhtelimme toisemme, hitaasti ja varovasti. Sitten otimme toisemme vielä hetkeksi kevyesti suuhun, niin että molemmille jäi lämmin olo ulkoisesti ja sisäisesti.
      Kiersin kieltäni hänen herkullisessa tiukkuudessaan ja työnsin kieleni kärjen kosteuden lähteeseen. Otin koko pillun suuhun ja pidin sitä imussani.
      Nainen piti kaluani suussaan, tunnusteli kärkeä huulillaan ja kutitti sitä kielellään hetken. Sitten hän nuoli nupin reunat ympäri.
      Kuivasimme toisemme. Nainen sai tuhman idean.
      - Tässä, ota nämä. Hän työnsi taskuuni äsken jalassa olleet pikkuhousunsa.
      - Niistä riittää mehua nyt ja myöhemmin.
      - No ota sinä sitten nämä, sanoin ja annoin hänelle samana päivänä ostetut miesten tangat.
      - Kun löydät näihin sopivan miehen, etsintäsi on päättynyt.

    • Anonyymi

      Ruoka oli terassilla valmista ja hyvin tehtyä.
      Se oli myös sen verran kevyttä, ettei se raukaissut, vaan ystävilläni säilyi pilke silmäkulmissa.
      -Jälkiruuaksi voisin nuolla jotain kermaista, toinen sanoi.
      - Otan saman, toinenkin totesi.
      Naiset tyhjensivät pöydän ja levittivät sille saman viltin, jonka päällä olimme saaneet autossa.
      He ottivat mekot pois, eikä heillä ollut vieläkään housuja jaloissaan.
      Naiset asettuivat pöydälle vierekkäin maaten ja avasivat märät pillunsa. He levittivät häpyhuuliaan, niin että märkyys näkyi kauas. Ystäväni riisuivat itsensä alasti. Molemmilla seisoi kovana odotuksesta.

      Katselin naiseni kanssa, miten miehet alkoivat nuolla naisia, kullien eläessä nykien. He kastuivat. Naiset voihkaisivat.
      Sitten miehet nousivat ylös yhtä aikaa, vetivät naiset lähietäisyydelle ja työnsivät kyrpänsä heihin.
      Heissä riitti yhä virtaa ja intoa. Pöytä heilui niin, että naisten oli pakko kiivetä alas ja antaa sitä vasten takaa päin.
      Minun naiseni puristi kättäni kun meno kiihtyi kiihtymistään. Kaikkensa antanut kalunikin havahtui, ja nainen kosketti sitä.
      Painoin hänen pilluaan vaatteiden päältä.

      Ystäväni ottivat viimeisen kerran kaiken mahdollisen. He työnsivät vuoron perään. Sisään-ulos, sisään-ulos, ah, ah ah, ah...
      Ah ah ah ah ah, kuin juna, vielä vielä vielä vielä vielävielävielä...
      Ja sitten! Yhteinen orgasmi, kaikkien neljän! Rinnat heiluivat. Kivekset läiskyivät tahdissa.
      Miehet työnsivät alta koukkaisten, kyrvät laukesivat, pillut supistuivat kyrpien ympärille!
      Yhdestä suusta kohosi yhteinen ääni, AAA-AAHHH!!
      Teki mieli runkata, mutta en olisi kestänyt sitä. Säästin mielikuvan tuonnemmaksi ja tyydytin itseäni sillä monta kertaa:
      Neljä yhtäaikaista, isoa laukeamista, takaa päin ottavat kullit, litisevät pillut ja naiset, jotka eivät tuntuneet saavan tarpeekseen. He painoivat miehiä itseään vasten saadakseen kaiken.
      Miehetkin nussivat niin pitkään, kuin kullit pysyivät kovina ja sisällä, pillun nesteillä, omilla ja toisten spermoilla.

    • Anonyymi

      Naiset ja ystäväni huokaisivat terassilla hetken ja lähtivät sitten pesemään.
      Minä ja naiseni jäimme juttelemaan ja tunnelmoimaan. Emme paljastaneet liikaa itsestämme, puhuimme enemmän tästä viikonlopusta joka oli minulle ainutlaatuinen kokemus. Hänellekin se oli, jos ei täysin harvinaista herkkua niin ainakin ekstraa.
      - Saan harvoin niin paljon ja hyvää seksiä kuin nyt, hän kertoi. - Kaikki olivat hyviä, mutta olit minulle sopivin.
      - Teillä kolmella kaverilla on hyvä svengi keskenänne. Osaatte ajatella myös muiden nautintoa ettekä kadehdi ketään. Emme mekään. Siksi tämä meni niin nappiin.

      Kerroin taustastamme, ja että olimme etsineet pitkään tällaista kokemusta.
      - Tämä oli loistava tapa aloittaa kimppaseksi.
      Meillä oli siihen hyvät opettajat. Toivottavasti löydämme vielä jonkun, yhden tai useamman naisen jonka kanssa jatkaa harrastusta.

      Kaverit palailivat pesultaan ja aloimme pakata. Hyvästelimme naiset, ja vannotimme heitä, että ottaisivat yhteyttä heti kun siltä tuntuisi.

      Emme tavanneet heitä enää koskaan, vaikka ajoimme joskus huvilan ja läheisen kylän ohi.
      Paikalla oli jo uusi omistaja, lasten ulkoleluista päätellen perhe. Heillä tuskin oli aavistusta edellisen viikonlopputavoista.
      Tämä oli toivonut, ettei kaverini säilyttäisi mitään yhteystietoja vaan odottaisi mahdollista soittoa tai viestiä. Sitä ei koskaan kuulunut, eikä yksikään naisista tullut missään vastaan.
      Säästin naisten lahjoittamia housuja pitkään, sekä shortseja että pikkupöksyjä.
      Minulla oli tapana pukea shortsit, puristella kaluani niiden läpi kunnes se kastui, ja riisua housut niin etteivät ne pudonneet päältä.
      Sitten kiedoin naisen pöksyt varren ympärille ja tyydytin itseni.
      Viimeisellä kerralla, kun olin valmis luopumaan fetissistäni, nuolin housujen keskikohtaa ja laskin sitten niihin täyden lastin.
      Se oli suurimpia orgasmeja, joita olen saanut runkkaamalla.

    • Anonyymi

      Mies lopetti kertomuksensa ja näytti vaipuvan muistoihinsa.
      - No, miten harrastuksenne sai jatkoa? kysyin märkänä ja uteliaana.
      - Ja miten toimitte, jos ei onni ollut myötä?
      - Ensi alkuun emme etsineet uutta. Muistelimme tapahtunutta yksin ja yhdessä.
      Talon omistaja oli kuvannut osan takkahuoneen tapahtumista, ja katselimme tallennetta saunailloissamme. Saatoimme silloin runkata kahdestaan tai kolmestaan.
      Joskus runkkasimme myös ilman videota tapahtumaa muistellen tai jonkun toisen elokuvan tahdissa.
      Kavereita kiehtoi ja kadehdutti kohtaus autossa. He eivät ensin osanneet arvata, että minut järjestettiin tarkoituksella naisten kanssa kolmestaan ja että mukana oli rekvisiittaakin.
      Sitten joku meistä löysi itselleen jonkun ja kerran kaikilla oli joku mukanaan, vaikka naiset eivät sitten halunneet kimppaa. Se oli vähän laimeaa.
      Mutta kuten meidän tapauksessamme, joskus saimme kaikki kolme yhtä naista. Ja nyt sain yksin sinua ja ystäviäsi.
      Se nostikin nämä muistot niin elävinä mieleen.
      - No eipä ihme. Emme ole olleet noin villejä miesten - tai naistennielijöitä, mutta sinua oli ilo ottaa kolmen kesken.
      Mutta nyt minulla on sinulle ehdotus.

    • Anonyymi

      - Niin? mies kysyi innokkaana.
      Hänen kalunsa oli taas noussut ja kastellut sepaluksen.
      Omissa haaroissani tulvi, niin että housut olivat liimaantuneet haaroihin kauan sitten.
      - En kertonut äsken, että minulla oli puhelinyhteys auki koko tarinasi ajan. Toisessa päässä on ystäväni, joka opetti minulle lesboseksiä.
      Tahtoisitko, että harrastaisimme kimppaa kuvapuhelulla?
      - Vielä kysyt! mies huudahti. Hänen vaatteensa suorastaan katosivat yltä.
      Näin läpimärän, suonet pinnassaan sykkivän kullin, joka nousi ylös kuin seiväs.
      Vapauduin omista pukimistani melkein yhtä nopeasti.
      Pilluni valutti kuin märkä kyrpä. Rintani olivat piukkoina, nännit kuin terävää lasia.
      Napsautin puhelimesta kuvayhteyden päälle.

      - Katso, hänkin on jo valmiina, näytin puhelimesta miehelle ystäväni kuvan.
      Nainen oli märkänä, alasti, sängyllä vierellään dildo ja antamani vibra.
      - Tuo on lelu, jolla leikimme viime yönä. Se sama, jolla kokeilimme ensi kertaa.

      Mies alkoi huomaamattaan vedellä kullinsa vartta.
      - Jos tulet lähelle, aistit minussa toisen naisen tuoksun. Ehkä huomasit sen jo kasvoistani, en ole pessyt niitä suuseksin jälkeen.
      Ja nyt, asetan puhelimen niin että näemme toisemme.
      Nuole minua.

    • Anonyymi

      Mies laskeutui alemmas ja otti ensin mahlaisen, ylikiihottuneen pilluni suuhunsa.
      Hän imi ja putsasi sen, ja alkoi sitten nuolla koko pillun pituudelta.
      Näimme puhelimesta, miten ystäväni käynnisti vibran ja kutitti sillä klitoristaan.
      Mies jatkoi, kastuin lisää. Hän teki panoliikettä lakanaan.
      - Mennään 69: iin, huohotin. - Tahdon äkkiä kullisi suuhuni.
      Ihana, mehevä kalu! Tiukkapilluinen nainen oli ollut oikeassa, mutta teki väärän valinnan!

      Minua naitiin suuhun ja kielellä pilluun. Olin tulemaisillani, ja niin oli mieskin. Tässä asennossa se olisi kuitenkin tukehduttavaa. Spermasyöksy olisi liian iso.
      Nostin miestä ja hän ymmärsi.

      Puhelimessa ystäväni otti dildon ja liukasti sen.
      Asetuin miehen päälle ja näytin, miten kalu upposi pilluuni. Samalla ystäväni työnsi tekokullin sisäänsä ja jatkoi vibralla kiihottamista.

    • Anonyymi

      Miehen kalu kovettui sisälläni. Keinuin hänen päällään, klitorikseni herkistyi. Välillä tein kuten toinen tarinan nainen, otin vain nupin sisään, kunnes tuntui että oli pakko saada juurta myöten.
      Melkein tunsin ystäväni kiihotuksen, kun hän katseli nussimistamme ja lisäsi vibraan kierroksia. Automaattinen dildo työnteli yhä kovempaa hänen pillussaan, joka oli nyt puhelimen kameraa kohti.
      Yhtäkkiä tunsin jotain uutta märkää, muuta kuin pillun tuttua kosteutta.
      - Sinä squirttaat! mies sanoi.
      Hän käänsi minut alleen ja alkoi takoa kullillaan nopeasti, nopeasti... saavuttaakseen orgasmin, orgasmimme!
      Ystäväni voihkinta kuului aina vain kovempaa, hän oli tulossa!
      Avasin silmäni samalla hetkellä, kun kun hän veti dildon ulos ja vuorostaan squirttasi kohti meitä!
      - Mä TULEN! mies huusi ja työnsi pohjaan syvemmälle kuin ikinä ennen!
      Sain yhtäaikaisen orgasmin, joka vei voiton kaikista aiemmin saamistani!

    • Anonyymi

      Emme pystyneet vähään aikaan liikkumaan tai puhumaan.
      Ystäväni sammutti toisessa päässä yhteyden, tein samoin. Tähän ei olisi paljon lisättävää.

      - Nyt tiedän, mitä olen ollut vailla, mies sanoi.
      - Pääsen ennätysten kirjaan, jos tänään vielä jaksan tulla.
      - Samoin, ja jos vielä pääni toimii sen jälkeen, vastasin.
      - Kumpi pää tahansa.

      Jalkamme kantoivat huonosti, mutta jotenkin onnistuimme pääsemään suihkuun. Sieltä palattua havaitsimme lakanat niin likomäriksi, että olisi pakko pyytää henkilökuntaa vaihtamaan ne.
      - Mutta ei ihan vielä. En jaksa pukea tai poistua juuri nyt, sanoin.
      - Kuten myös, mies vastasi.
      - Laitetaan siihen vaikka iso pyyhe päälle.

      Niin tehtiin, ja asetuimme sänkyyn pitkäkseen. Silmät painuivat kiinni väkisin.
      Viikkojen aikana kootun paineen räjähtäminen oli vienyt voimamme totaalisesti .

      Heräsin joskus pikkutunneilla, kun uudelleen kovettunut kalu työntyi pilluuni takaa päin.
      - Jaksoit sittenkin? kysyin.
      - Nyt tarvittaisiin todistajat, jos todella tahdot siihen kirjaan...
      - Pyydetään ystävääsi, mies naurahti.

      Mutta sitten meille tuli niin kiireistä ja tärkeää tekemistä, ettemme viitsineet herättää häntä vaan jatkoimme ennätysten jahtaamista sillä kertaa kahdestaan.

      LOPPU.

    • Anonyymi

      Aika paljon lukijoita.
      Taisin onnistua. 😀
      T. Kirjoittaja.

      • Anonyymi

        Ohhh huomioo


    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe