Huh miten täs mahtaa käydä. Aloitin nyt sitten lakon minäkin. Tai siis lopetin ainaisen lopettamisen ajattelemisen ja ryhdyin tuumasta toimeen.
Tuli mieleen, että voiko esim. masentunut ja saamaton olo olla yhteydessä tupakointiin. Muuten kaikki on ihan ok. Onko jollain mieliala ja jaksaminen parantunut lopetettuaan tupakoinnin? Kuulisin mielelläni millaisia POSITIIVISIA vaikutuksia lopettamisesta on tullut. Niitä on varmaan kans paljon, niinkuin tietty niitä huonojankin joita näkee aina mainostettavan. Eli tällä kerralla yritän keskittyä niihin hyviin puoliin joita lopettaminen tuo...
Tuntuu että tää on paras päätös mitä voin elämässäni juuri tällä hetkellä tehdä. Ja saan itsevarmuutta, mitä muutenkin olen niin kaivannut juuri täten. Olen hyvä itselleni, ja pystyn tekemään päätöksiä ja myös pysymään niissä oman etuni vuoksi. Etten pyörrä päätöstäni tällä kertaa jonkin olemattoman/huomaamattoman ajatusketjun päätteeksi.
Onko muita lopettaneita? Kuinka on mennyt?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan aluksi,onnea yritykselle! Kuten jo tuohon kirjoitin,itse poltan keskimäärin kahdesta kolmeen tupakkaan vuodessa,viihteellä ollessani ainoastaan ja siitäkin on tarkoitus päästä eroon. Sen ainakin huomasin että jaksaa liikkua huomattavasti paremmin ja on pirteämmällä mielellä kun keho puhdistuu myrkyistä. Sitä kautta kyllä se peruspositiivisuuskin palailee.
Itsellä kävi niin että todellisia koetinkiviä olivat hermokontrollia vaativat tilanteet,jolloin kahvin juonti korvasi tupakkaa paljon. Myös lähipiirin tieto asiasta helpotti elämää kun ei tultu tarjoamaan tupakkaa ja sortumisen hetkillä sai kuulla kunniansa ja kummasti tuli selkärankaa lisää;)
Nyt 95 päivää ilman röökiä ja paremmin ei voisi mennä.
verenkierto jaloissa ja käsissä parantunut merkittävästi
hampaita ei enää vihlo niin paljon eikä tule verta
jaksaa tehdä enemmän jalkakyykkyjä
nukkuu paremmin kun ei tarvitse yöllä herätä polttamaan
ei itse haise enää tupakalle
rahaa on säästynyt nyt about 384 egeä
olen siis ollut polttamatta 1920 tupakkaa!!!
maku-ja hajuaisti parantunut merkittävästi
keskittymiskyky parantunut
ennen kaikkea se olen minä joka hallitsen elämääni eikä tupakka
olo tuntuu sen verran hyvältä, että olisi pitänyt tajuta lopettaa jo paljon aikaisemmin.
Kyllä se tästä pikkuhiljaa.
Ekana päivänä olin ihan oikeasti masentunut, oli niin ikävä :) Kyllä masennus saattaa iskeä, itse vertaan lopettamistani hyvän ystävän menetykseen.
Pari ensimmäistä aamua pahimmat, nyt menee jo aamutkin suht hyvin.
Uskomatonta on, miten nopeasti lopettaminen vaikuttaa. Ei enää aamuyskää, kasvojen iho näyttää paljon terveemmältä jo nyt...
Mielestäni olen töissäkin pystynyt keskittymään paremmin ja pääkoppa on pelannut. On ollut aika kiirettä, mikä on hyvä asia tällä haavaa, ei ehdi koko aikaa tupakkaa ajattelemaan.
Otin kyllä korvikkeet käyttöön, laastarin purkan, lisäksi B-vitamiinit ja C-vitamiini hermoille. Ajattelin ensin opetella tavan pois, sitten rupean vasta vähentämään korvikkeita.
Aloitin aika vastahakoisesti, mutta nyt on hyvä onnistumisen fiilis, aion jatkaa. Parin ekan päivän jälkeen en ole pahemmin hermoillutkaan.
Tahdonvoimaa ensimmäisiin päiviisi!