Mitä on ahdistus

Olen pohtinut mitä itseasiassa on ahdistus. Ainakin se tunne on sellainen kuin olisi tapahtunut jotakin aivan hirveä tragedia josta ei usko selviävänsä.
Mutta miksi tulee tuollainen olo?
252020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tässä osiossa on hiljaista, ahdistuneet eivät ehkä jaksa keskustella.

Äänestä

Omia kokemuksia ahdistuneisuudesta. En ensin tunnistanut sitä ahdistuneisuudeksi vaan minulla oli lukuisia fyysisiä oireita ja luulin sairastavani jtn fyysistä sairautta. Ahdistuneisuus voi olla pelkoa, huolta ja/tai paniikkia. Itselläni sydän tykytti enemmän, mullaoli myös lievää lämpöä. Välillä puutui sormet jakurkussa oli jatkuva puristuksen tunne. Ruokahalu myös katosi täysin. Uskon että ahdistuneisuus tulee usein silloin kun henkilöllä on selvittämättömiä asioita tai ku n on kokenutjonkun trauman josta täytyy selviytyä. Minulle ahdistuneisuus toi kuolemanpelon ja mietin aina kaikki kauhuskenaariot mielessäni.

Äänestä
  • Sama juttu mulla. Epätodellista oloa, huimausta, hyperventilaatiota, sydämen tykytystä, paniikkihäiriöitä, depersonalisuutta. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö diagnoosina, mutta olin ensin ihan varma että olen fyysisesti hyvin vakavasti sairas. Sitten pelkäsin sekoavani. Käsittelemättömät pelot ehkä suurin syy mulla.

    Äänestä

Ihan turhia kallonkutistajakäynnit. Hiljaa tahtoo tulla paremmin.

Äänestä

Mulla ahdistuneena tunne, kuin olisin tehnyt jotain ihan kamalaa, vaikka en todellisuudessa ole tehnyt mitään. Se on jtn pelkoa, häpeää ym. Oman ahdistuneisuuden syyni olen terapiassa selvittänyt, mutta edelleen tietyt asiat saavat olon ahdistuneeksi. En tule pääsemään tästä ikinä eroon, jos haluan pysyä yhteiskunnan jäsenenä.

Äänestä

Ahdistus on outoo, pilaa elämää kun on tuskainen olla, välillä paljon ja sitten taas päiviä kun luulee jo sen menneen menojaan.. mutta sitten taas aamu kun herää tuskatilaan.

Äänestä

No kun on kerta tapahtunut traumaattista niin sitä reagoi mm. Ahdistuksella.

Äänestä

Miten on ahdistuneet, osaatteko/pystyttekö itkemään tuskaa pois?
Minä en en pysty, sen uskoisin helpottavan mutta aivan kuin lukko päällä.

Äänestä
  • Pahimman ahdistuksen aikana en pystynyt itkemään. En edes silloin kun jouduin viemään lemmikkini lopetettavaksi. Vasta kuukausien tai vuoden päästä pystyin itkemään. Pahimman ahdistuksen aikaan en meinannut saada pissattua edes. Niin lukossa oli paikat.

    Äänestä

  • En pysty. Vaikka kuinka on paha olla niin ei vaan saa itkettyä. Päivästä menen läpi kuin kone. Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen auttaa vähän kun on muuta juteltavaa, mutta yksin hämmennän vain asoita päässä.

    Äänestä

Onko muilla tuntemuksia että pitää vetää syvään henkeä ihan kuin ilma loppuisi keuhkoista.😟

Äänestä

Ahdistusta voi tulla stressistäkin.Ei tartte olla mitää maailmaa mullistavaa.Riippuu siitä miten hyvin esim stressiä ja stressaavia tilanteita kestää.Itselläni on ahdistuneisuushäiriö vaikka se ei kotona oireita aiheuta niin työelämässä sitten sitäkin enemmän.Vaikka ole eläkkeellä niin pyrin välttää stressiä,koska se aiheuttaa ahdistusta.

Äänestä

Se on varmaan eräänlainen solmu tai tukos mielessä kun monta asiaa on kasaantunut päällekkäin, eikä löydä ulospääsyä tai selvyyttä asioihin niin oireilee sitten ahdistuksella.

Itsellä se on ainakin sellainen pelon ja toivottomuuden sekainen tunne. Asiat menevät kuitenkin aina huonosti. Niin monta vuotta ollut tätä, että se on jo normalisoitunut olotila. Normaalit hetket tuntuvat epätodellisilta ja onnellisilta.

Fyysisinä oireina käsien hikoamista, poskien punoitusta, pulssin kiihtymistä, kömpleyyttä jne.

Äänestä

Minulla on yleistä huolestuneisuuden tunnetta, pelkoa että tapahtuu jotakin jota en pysty tunnetasolla hallitsemaan.
Isäni kuoli kun olin lapsi, uskon että siitä iski pelko että yhtäkkiä voi tapahtua jotakin käsittämättömän pahaa

Äänestä

Samoja oireita minulla, ahdistus vie voimatkin.Minulla takana iso elämänmuutos,

Äänestä

Nk. Vaikeat ihmiset aiheuttavat ahdistusta. Psykologia selittää paljon.

Elää kuten kultainen sääntö opettaa.

Äänestä

Ahdistuneisuus tekee välillä kepposia, kaikenlaista huonovointisuutta ja tuntemuksia saattaa olla, pitää oikein miettiä mikä vaivaa, olenko sairas.. joskus otan rauhoittavaa ja kappas, oireet häviää.

Äänestä

Omana havaintonani sanoisin ahdistuksen helpottavan monesti ilta-aikaan ulkosalla liikkuessani, vaikka se palaakin takaisin kunnes mitkä ikinä sen aiheuttavat tekijät poistuvat tai ainakin osa niistä poistuu. Yleensä syynä vaikuttaa olevan usean eri huolenaiheen risteäminen samanaikaisesti, mutta muistan myös tilanteita joissa näin ei ole ollut.

Äänestä

Koin erittäin tuskallisen ahdistusvaiheen nuorempana kun lapset oli pieniä. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Iltaisin tuli kova ahdistus, vatsa tyhjeni, välillä oksensin, vilutti ihan sairaasti ja uni hävisi täysin. Tuli neuroottisia pelkoja, esimerkiksi kun ajoin autoa ja oli joku töyssy, pelkäsin että siinä oli joku ihminen jonka ajoin kuoliaaksi. Sain onneksi lopulta jonkun lääkkeen joka auttoi.

Äänestä

Muistaakseni tietosanakirjan mukaan määriteltiin jotenkin tähän tapaan :"Ahdistus on pelkoa, jonka aiheuttajaa ei tiedosteta".

Ehkä vilkaisemisen arvoinen juttu, jossa mainittu myös ahdistus:

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/be5c7122-7675-45be-b190-c18341777e29

"Jokainen tunne on osa ihmisen persoonaa, ja näin ollen niitä ei tulisi torjua. Ahdistustakaan ei tarvitse pelätä, koska sen kokeminen on merkki sielullisesta elävyydestä."

Äänestä

Onko muilla ahdistuneilla rytmihäiriöitä? Muutaman viikon vaivannut aika tavalla ja se tuo stressin tunnetta.

Äänestä
  • Kyllä on välillä ollut ja pelotti.

    Äänestä

Tällä viikolla tuli yllättäen outo olo, sisäinen tärinä, säikähdin todella mikä mua vaivaa, kädetkin tärisi. Luin että se on eräs ilmiö ahdistuksessa. Elämä on tuonut henkiseke puolelle paljon taakkaa ja vaikka ahdistus ei mielentasolla ole hurjasti läsnä keho voi reagoida.

Äänestä

Jatkan vielä..samoin tunne että väsyttää muttei nukuta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen pohtinut mitä itseasiassa on ahdistus. Ainakin se tunne on sellainen kuin olisi tapahtunut jotakin aivan hirveä tragedia josta ei usko selviävänsä.
Mutta miksi tulee tuollainen olo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu