Nyt ollaan tosipaikan edessä, sillä Elokapinaliike on leiriytynyt Mannerheimintielle ilmaisemaan mielipiteitään.
Mitä ne ovat, sitä en ole huomannut mediassa. Onko sillä niin väliäkään. Hyvän asian perässä ovat tottakai.
Varmaan isot ongelmat nyt poliisilla, kun eduskuntatalon edessä kadulla on telttaleiri. Jokaisella on nääs oikeus mielenilmaisuun. Ratikat ja muu liikenne on ohjattu kiertoteille!
Kansalaisten turvallisuus taattava.
Kuinka monessa maassa tämä olisi tapahtunut? Kun katsoo uutisista muiden maiden mielenosoituksia, joita vastaan valtiovalta menee kumiluodein ja vesitykein, niin voidaan jälleen huokaista ja sanoa, että on lottovoitto syntyä Suomeen.
Elokapina mielenosoittaa
143
2415
Vastaukset
- Anonyymi
Muissa maissa ei olekaan Ohisaloa poliisin ylimpänä päälikkönä. Siksi saavat jatkaa kiusantekoaan.
Siinä olet oikeassa, Ohisalo ei tosin ole näyttäytynyt tässä kalabaliikissa.
Ohi menee Ohisalo.- Anonyymi
"Policy Exchangen mukaan Extinction Rebellion pohjautuu anarkismiin, ekososialismiin ja radikaaliin antikapitalistiseen ympäristönsuojeluun."
Lapsiraukat eivät tajua millaiseen toimintaan ovat sekaantuneet. - Anonyymi
Sisäministeriön ex-päällikkö:
Ministeri tukee julkisesti anarkistista toimintaa.
Ehkä kapinallisten olisi kannattanut punnita tapahtuman haitat ja hyödyt. Hyvä asia hautautuu sen harmin alle, mitä se muille aiheuttaa.
Taitaa olla pieni se haitta (lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin työpaikalleen) kuinka moni? Sata, kaksisataa ihmistä, muutaman päivän aikana. Eiköhän kysymys ole vain saada huiomion kiinnittymään ilamstonmuutoksen kiihtymistä kontrolloivan lainsäädännön kiireellisyyteen. Tärkeä asia ja pieni haitta; ja niin kuin Makriina sanoi, onni olla syntynyt Suomessa ei asteta kumiluoteja, kyynelkaasua ja poliisiväkivaltaa nuoria idealisteja ja heidän oikeuttaan tuoda mielipiteensä julki vastaan.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:

Pienenä haittana tätä asiaa pitää sellainen henkilö, joka asuu jossain korvessa.
Tuossa estetään esim. hälytysajoneuvojen kulku. Entä sitten ne kiukkuiset tarhatädit, kun lapsia ei haeta ajoissa hoidosta. Tuohan tuli monelle töissä olleelle täytenä yllätyksenä eli turhaa vetää 10 minuuttia.
Vastaava tapahtui taannoin Kaisaniemenkadulla ja silloin poliisit aantoivat pippurisumutetta näille. Paloma01 kirjoitti:
Taitaa olla pieni se haitta (lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin työpaikalleen) kuinka moni? Sata, kaksisataa ihmistä, muutaman päivän aikana. Eiköhän kysymys ole vain saada huiomion kiinnittymään ilamstonmuutoksen kiihtymistä kontrolloivan lainsäädännön kiireellisyyteen. Tärkeä asia ja pieni haitta; ja niin kuin Makriina sanoi, onni olla syntynyt Suomessa ei asteta kumiluoteja, kyynelkaasua ja poliisiväkivaltaa nuoria idealisteja ja heidän oikeuttaan tuoda mielipiteensä julki vastaan.
Voi kai sen noinkin nähdä Paloma. Ainakin idealisti voi. Hän kun on yleensä niin aatteensa lumoissa, ettei näe toisia ihmisiä, pysty eeläytymään heidän tilanteeseensa....

Ja Ruotsissahan saa vapaasti poltella autoja mielenosoitukseksi.
Anonyymi kirjoitti:
Ja Ruotsissahan saa vapaasti poltella autoja mielenosoitukseksi.
Älä höpise.
demeter1 kirjoitti:
Voi kai sen noinkin nähdä Paloma. Ainakin idealisti voi. Hän kun on yleensä niin aatteensa lumoissa, ettei näe toisia ihmisiä, pysty eeläytymään heidän tilanteeseensa....
:))
Tai sitten joku joka pystyy eläytymään ja näkee muita ihmisiä, mutta silti arvostaa nuorten ihmisten idealismia ja rohkeutta ilmaista itseään ja tuoda mielipiteitään valokiilaan.
Minä "uskon" nuoriimme ja siihen että he mahdollisesti pystyvät korjaamaan meidän tekemiämme virheitä. Maailma tarvitse lisää Greta Thunbergejä ja Malalia, nuoria jotka uskovat tulevaisuuteen ja joilla on rohkeutta ja aloitekykyä tehdä jotain sen hyväksi. Itsekkäitä, ahneita, välinpitämättömiä vanhoja ja keski-ikäisiä laissez faire-kapitalisteja, meillä jo on aivan riittävästi.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Älä höpise.
Sinä se höpiset ja opastat taas suomalaisia kunnon ihmisiä. Meidän lasten pitää käydä töissä ja asioida keskustassa ja lastenlasten opiskella (toisin meidän opiskelijat on kesätöissä nyt) ja liikenteen pitää sujua. Ne viherlusmut elätyttää itsensä yhteuskunnan tuilla ja loisii vielä keski ikäisinä vanhempiensa nurkissa ja runsaissa runssipöydissä.
Paloma01 kirjoitti:
:))
Tai sitten joku joka pystyy eläytymään ja näkee muita ihmisiä, mutta silti arvostaa nuorten ihmisten idealismia ja rohkeutta ilmaista itseään ja tuoda mielipiteitään valokiilaan.
Minä "uskon" nuoriimme ja siihen että he mahdollisesti pystyvät korjaamaan meidän tekemiämme virheitä. Maailma tarvitse lisää Greta Thunbergejä ja Malalia, nuoria jotka uskovat tulevaisuuteen ja joilla on rohkeutta ja aloitekykyä tehdä jotain sen hyväksi. Itsekkäitä, ahneita, välinpitämättömiä vanhoja ja keski-ikäisiä laissez faire-kapitalisteja, meillä jo on aivan riittävästi.Niin, Paloma. Eläytymistähän sekin vaatii: asettua nuoren idealistin mielenmaailmaan...
En vain voi välttyä siltä ajatukselta, että mielen osoittaminen on sittenkin eri asia kuin eläminen niinkuin tahtoo muiden alkavan elää..))- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
:))
Tai sitten joku joka pystyy eläytymään ja näkee muita ihmisiä, mutta silti arvostaa nuorten ihmisten idealismia ja rohkeutta ilmaista itseään ja tuoda mielipiteitään valokiilaan.
Minä "uskon" nuoriimme ja siihen että he mahdollisesti pystyvät korjaamaan meidän tekemiämme virheitä. Maailma tarvitse lisää Greta Thunbergejä ja Malalia, nuoria jotka uskovat tulevaisuuteen ja joilla on rohkeutta ja aloitekykyä tehdä jotain sen hyväksi. Itsekkäitä, ahneita, välinpitämättömiä vanhoja ja keski-ikäisiä laissez faire-kapitalisteja, meillä jo on aivan riittävästi.Eikö teidänkin kannattaisi tuon tekstisi jälkeen ajatella ja hävittää auto?
Mitä tulee nyt noihin parikymppisiin, jotka tuolla tuovat itseään esiin, niin eiköhän hekin muutaman vuoden päästä unohda moiset ja huristelevat autoillaan.
ps. minulla ei ole koskaan ollut autoa - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
:))
Tai sitten joku joka pystyy eläytymään ja näkee muita ihmisiä, mutta silti arvostaa nuorten ihmisten idealismia ja rohkeutta ilmaista itseään ja tuoda mielipiteitään valokiilaan.
Minä "uskon" nuoriimme ja siihen että he mahdollisesti pystyvät korjaamaan meidän tekemiämme virheitä. Maailma tarvitse lisää Greta Thunbergejä ja Malalia, nuoria jotka uskovat tulevaisuuteen ja joilla on rohkeutta ja aloitekykyä tehdä jotain sen hyväksi. Itsekkäitä, ahneita, välinpitämättömiä vanhoja ja keski-ikäisiä laissez faire-kapitalisteja, meillä jo on aivan riittävästi.Ja mitähän tuo perseaukinen joutosakki kuvittelee aatteensa auttavan, jos maataan esteenä ajoradalla ihmisten kiusana.
Heidän lapsellinen ja älyvapaa käytöksensä on kaukana siitä toiminnasta, millä ilmastonmuutokseen pitäisi suhtautua.
Mutta mikäpä tuolla on makoilla, kun korvaukset juoksevat ja sossu maksaa varmasti eväätkin, jollei sitten pääministeri hommaa heille ilmaisia sapuskoita.
Täyttä pelleilya ja itsensä ihannointia koko touhu.
Kohta ollaan taas varmasti kanoottien kanssa piirittämässä huviristeilijöitä. - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Taitaa olla pieni se haitta (lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin työpaikalleen) kuinka moni? Sata, kaksisataa ihmistä, muutaman päivän aikana. Eiköhän kysymys ole vain saada huiomion kiinnittymään ilamstonmuutoksen kiihtymistä kontrolloivan lainsäädännön kiireellisyyteen. Tärkeä asia ja pieni haitta; ja niin kuin Makriina sanoi, onni olla syntynyt Suomessa ei asteta kumiluoteja, kyynelkaasua ja poliisiväkivaltaa nuoria idealisteja ja heidän oikeuttaan tuoda mielipiteensä julki vastaan.
Paloma, kyllä tavallisen ihmisen oikeustajua koetellaan.
Suomi on ykkönen ilmastonsuojelussa Euroopassa. Vaativin ohjelma.
Ylin asiantuntija eli kansainvälisen ilmatieteen laitoksen pääjohtaja, joka on suomalainen, ilmoittaa kantanaan, ei panikointia.
Elorikolliset panikoi. Poliisi ei mahda mitään. Ministeri Ohisalo tukee elorikollisia.
Kyllä koetellaan oikeustajua.
On liioittelua sulkea kapinalla Mannerheimintie. Ja nyt vielä poliisit raahasivat heille betoniporsaat. Kuka päättää mikä asia oikeuttaa tekemään ja mitä?
Suomessa on asiantuntijoita ratkomaan ongelmia. Suomessa on osaamista ja varallisuutta toteuttaa ratkaisuja. Näin tehdään koko ajan. Elokapina halventaa Suomalaisten tekemää työtä. En luota elokapinan tunnepohjaiseen reagointiin pätkääkään.
Maailma on liian arvokas paikka että sen pelastaminen voidaan jättää kadulla istuville. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paloma, kyllä tavallisen ihmisen oikeustajua koetellaan.
Suomi on ykkönen ilmastonsuojelussa Euroopassa. Vaativin ohjelma.
Ylin asiantuntija eli kansainvälisen ilmatieteen laitoksen pääjohtaja, joka on suomalainen, ilmoittaa kantanaan, ei panikointia.
Elorikolliset panikoi. Poliisi ei mahda mitään. Ministeri Ohisalo tukee elorikollisia.
Kyllä koetellaan oikeustajua.
On liioittelua sulkea kapinalla Mannerheimintie. Ja nyt vielä poliisit raahasivat heille betoniporsaat. Kuka päättää mikä asia oikeuttaa tekemään ja mitä?
Suomessa on asiantuntijoita ratkomaan ongelmia. Suomessa on osaamista ja varallisuutta toteuttaa ratkaisuja. Näin tehdään koko ajan. Elokapina halventaa Suomalaisten tekemää työtä. En luota elokapinan tunnepohjaiseen reagointiin pätkääkään.
Maailma on liian arvokas paikka että sen pelastaminen voidaan jättää kadulla istuville.Niin paljon tapahtuu Suomessa ilman elokapinaa :
Helen sulkee hiilivoimalat.
Suomen hiilivoimaloita suljettu monta, kohta lähes kaikki.
Uusi ydinvoimala lähtee just käyttöön ja seuraava on työn alla.
Pieniä ydinvoimaloita kehitetään Lappeenrannan Yliopistossa
Rautaruukin teräs muuttuu hiilivapaaksi lähivuosina
Turvesuot ei tuota energiaa
Tuulisähkön tuotanto lisääntyy valtavasti
Aurinkosähkö lisääntyy vauhdilla
Espoon Otaniemeen tulee maailman syvin geolämpövoimala
Nesteen diesel on vähähiilistä ja tuotanto kasvaa
Neste sulkee Naantalin laitoksen
Biopolttoaineet lisääntyvät
Sekoitevelvoite kasvaa
Uusia junaratoja aloitetaan tekemään
Jokerirata valmistuu Helsingissä ja ratikka Tampereelle pitenee
Uusia sporalinjoja tulee Helsinkiin
Öljypannuja poistetaan käytöstä tukien avulla
Maalämpöä ja ilmalämpöpumppuja käyttöön tukien avulla ja ilman
Sähköautojen lataus verkosto kasvaa vauhdilla: mm. Kesko ja SOK sekä Tesla
Laajamittainen vedyn valmistus alkamassa.
Suomessa jo useita merkittäviä yrityksiä, jotka tekevät vientikauppaa ilmasto tuotteilla
Maataloudessa alkanut muutosten suunnittelu vähähiiliseen tuotantoon, katso Herlinin koetoiminta Paraisilla
Helen rakentaa ison hakelaitoksen Vuosaareen...
Lista on hemmetin pitkä, tuossa vain osa toimista . En ymmärrä elokapinan kiukuttelua yhtään.! Osaamattomien turhaa mekastusta. - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Taitaa olla pieni se haitta (lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin työpaikalleen) kuinka moni? Sata, kaksisataa ihmistä, muutaman päivän aikana. Eiköhän kysymys ole vain saada huiomion kiinnittymään ilamstonmuutoksen kiihtymistä kontrolloivan lainsäädännön kiireellisyyteen. Tärkeä asia ja pieni haitta; ja niin kuin Makriina sanoi, onni olla syntynyt Suomessa ei asteta kumiluoteja, kyynelkaasua ja poliisiväkivaltaa nuoria idealisteja ja heidän oikeuttaan tuoda mielipiteensä julki vastaan.
Ei ole kyse 10 min tai muusta pienestä haitasta. 10 min ns haitta saattaa alkaa ärsyttämään. Voi esim estää ihmisen asioiminen liikekeskukseen ja käskeä kiertämään toisesta ovesta tai käskeä siirtymään seuraavalle pysäkille, siirtyminen noin alle 10 min. Mikä on ko kapinan tarkoitus ja tavoite? Jostain luin, että tavata jokin poliitikko, niin eikö se ohisalo voi marssia niiden kapinallisten luo ja kysyä mitä asiaa niillä on? Luuleeko ne kapinalliset saavansa jotain vaatimuksiaan toteutettua tai lisää kannatusta toiminnalleen tällä anarkistisella käyttäytymisellä. Ihmisiä alkaa ärsyttämään tälläinen anarkistinen kapinointi ja moni saattaa alkaa vastakapinoimaan ihan kiusallaan. Koska ohisalo ja viherpiipertäjät ovat ensin mieleen
tulevia kapinallisia, niin moni alkaa vastustamaan ihan periaatteessa kaikkea mitä tämä piipertäjäjoukko kapinallaan ja anarkiallaan haluaa. Eli alkuaan ns hyvää asiaa ajava joukko toiminnallaan aiheuttaa tavoittelemalleen asialle moninkertaisen haitan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse 10 min tai muusta pienestä haitasta. 10 min ns haitta saattaa alkaa ärsyttämään. Voi esim estää ihmisen asioiminen liikekeskukseen ja käskeä kiertämään toisesta ovesta tai käskeä siirtymään seuraavalle pysäkille, siirtyminen noin alle 10 min. Mikä on ko kapinan tarkoitus ja tavoite? Jostain luin, että tavata jokin poliitikko, niin eikö se ohisalo voi marssia niiden kapinallisten luo ja kysyä mitä asiaa niillä on? Luuleeko ne kapinalliset saavansa jotain vaatimuksiaan toteutettua tai lisää kannatusta toiminnalleen tällä anarkistisella käyttäytymisellä. Ihmisiä alkaa ärsyttämään tälläinen anarkistinen kapinointi ja moni saattaa alkaa vastakapinoimaan ihan kiusallaan. Koska ohisalo ja viherpiipertäjät ovat ensin mieleen
tulevia kapinallisia, niin moni alkaa vastustamaan ihan periaatteessa kaikkea mitä tämä piipertäjäjoukko kapinallaan ja anarkiallaan haluaa. Eli alkuaan ns hyvää asiaa ajava joukko toiminnallaan aiheuttaa tavoittelemalleen asialle moninkertaisen haitan.Kysymys on kiristämisestä, emme lähde mihinkään ennenkuin poliitikot hyväksyvät vaatimukset.
Onko tämä Suomen demokratiaa? Ministeri puolustaa.. - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Taitaa olla pieni se haitta (lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin työpaikalleen) kuinka moni? Sata, kaksisataa ihmistä, muutaman päivän aikana. Eiköhän kysymys ole vain saada huiomion kiinnittymään ilamstonmuutoksen kiihtymistä kontrolloivan lainsäädännön kiireellisyyteen. Tärkeä asia ja pieni haitta; ja niin kuin Makriina sanoi, onni olla syntynyt Suomessa ei asteta kumiluoteja, kyynelkaasua ja poliisiväkivaltaa nuoria idealisteja ja heidän oikeuttaan tuoda mielipiteensä julki vastaan.
Nämä ei tartte mitään muuta kuin pippurikaasua ja pamppua ja koppiin vähäksi aikaa miettimään maailman menoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin paljon tapahtuu Suomessa ilman elokapinaa :
Helen sulkee hiilivoimalat.
Suomen hiilivoimaloita suljettu monta, kohta lähes kaikki.
Uusi ydinvoimala lähtee just käyttöön ja seuraava on työn alla.
Pieniä ydinvoimaloita kehitetään Lappeenrannan Yliopistossa
Rautaruukin teräs muuttuu hiilivapaaksi lähivuosina
Turvesuot ei tuota energiaa
Tuulisähkön tuotanto lisääntyy valtavasti
Aurinkosähkö lisääntyy vauhdilla
Espoon Otaniemeen tulee maailman syvin geolämpövoimala
Nesteen diesel on vähähiilistä ja tuotanto kasvaa
Neste sulkee Naantalin laitoksen
Biopolttoaineet lisääntyvät
Sekoitevelvoite kasvaa
Uusia junaratoja aloitetaan tekemään
Jokerirata valmistuu Helsingissä ja ratikka Tampereelle pitenee
Uusia sporalinjoja tulee Helsinkiin
Öljypannuja poistetaan käytöstä tukien avulla
Maalämpöä ja ilmalämpöpumppuja käyttöön tukien avulla ja ilman
Sähköautojen lataus verkosto kasvaa vauhdilla: mm. Kesko ja SOK sekä Tesla
Laajamittainen vedyn valmistus alkamassa.
Suomessa jo useita merkittäviä yrityksiä, jotka tekevät vientikauppaa ilmasto tuotteilla
Maataloudessa alkanut muutosten suunnittelu vähähiiliseen tuotantoon, katso Herlinin koetoiminta Paraisilla
Helen rakentaa ison hakelaitoksen Vuosaareen...
Lista on hemmetin pitkä, tuossa vain osa toimista . En ymmärrä elokapinan kiukuttelua yhtään.! Osaamattomien turhaa mekastusta.https://www.talouselama.fi/uutiset/abc-ketju-vyoryttaa-markkinoille-tuhat-latausasemaa-sahkoautoille-muuttuvat-maksullisiksi-syksylla/ded8df8f-d780-4dc4-a554-cb1b2a489e11
Tuhat latauspistettä!! Anonyymi kirjoitti:
Niin paljon tapahtuu Suomessa ilman elokapinaa :
Helen sulkee hiilivoimalat.
Suomen hiilivoimaloita suljettu monta, kohta lähes kaikki.
Uusi ydinvoimala lähtee just käyttöön ja seuraava on työn alla.
Pieniä ydinvoimaloita kehitetään Lappeenrannan Yliopistossa
Rautaruukin teräs muuttuu hiilivapaaksi lähivuosina
Turvesuot ei tuota energiaa
Tuulisähkön tuotanto lisääntyy valtavasti
Aurinkosähkö lisääntyy vauhdilla
Espoon Otaniemeen tulee maailman syvin geolämpövoimala
Nesteen diesel on vähähiilistä ja tuotanto kasvaa
Neste sulkee Naantalin laitoksen
Biopolttoaineet lisääntyvät
Sekoitevelvoite kasvaa
Uusia junaratoja aloitetaan tekemään
Jokerirata valmistuu Helsingissä ja ratikka Tampereelle pitenee
Uusia sporalinjoja tulee Helsinkiin
Öljypannuja poistetaan käytöstä tukien avulla
Maalämpöä ja ilmalämpöpumppuja käyttöön tukien avulla ja ilman
Sähköautojen lataus verkosto kasvaa vauhdilla: mm. Kesko ja SOK sekä Tesla
Laajamittainen vedyn valmistus alkamassa.
Suomessa jo useita merkittäviä yrityksiä, jotka tekevät vientikauppaa ilmasto tuotteilla
Maataloudessa alkanut muutosten suunnittelu vähähiiliseen tuotantoon, katso Herlinin koetoiminta Paraisilla
Helen rakentaa ison hakelaitoksen Vuosaareen...
Lista on hemmetin pitkä, tuossa vain osa toimista . En ymmärrä elokapinan kiukuttelua yhtään.! Osaamattomien turhaa mekastusta.Hyvä sinä (Ano 15.56.). Tuo lista kannattaisi opetella vaikka ulkoa ja pitää huoli vain siitä omasta hiilijalanjäljestään...
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
:))
Tai sitten joku joka pystyy eläytymään ja näkee muita ihmisiä, mutta silti arvostaa nuorten ihmisten idealismia ja rohkeutta ilmaista itseään ja tuoda mielipiteitään valokiilaan.
Minä "uskon" nuoriimme ja siihen että he mahdollisesti pystyvät korjaamaan meidän tekemiämme virheitä. Maailma tarvitse lisää Greta Thunbergejä ja Malalia, nuoria jotka uskovat tulevaisuuteen ja joilla on rohkeutta ja aloitekykyä tehdä jotain sen hyväksi. Itsekkäitä, ahneita, välinpitämättömiä vanhoja ja keski-ikäisiä laissez faire-kapitalisteja, meillä jo on aivan riittävästi.Voisitko hyvä Palooma tutkia hiukan mitä jo Suomessa tehdään hiilareiden vähentämisen eteen. Nuoret eivät sitä hormoonihurmiossa tee mutta sinulla pitäisi jo olla ikää ja viisautta nähdä asioita oikeassa valossa.
Ei se että nuoret istuu asfaltilla vaan että vihreä sisäministrri tekee tällä politiikkaa tai että poliisi on ajettu kyvyttömyyden tilaan, aiheuttaa närkästystä.
Maapallo on liian arvokas että sen pelastaminen jätetään elorikollisten tapaisille sensaatioiden järjestäjille. Maapallon pelastavat osaajat.
Hävettää kun tajuaa kuinka vähän esim. Ohisalo arvostaa toimenpiteitä Suomessa. - Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Hyvä sinä (Ano 15.56.). Tuo lista kannattaisi opetella vaikka ulkoa ja pitää huoli vain siitä omasta hiilijalanjäljestään...
En tarvitse opetella sitä ulkoa, koska pystyn tarkastelemaan asioita joka päivä uudelleen. Ja joka päivä tulee uusia asioita ilman elokapinaa. Tänään SOKn ilmoitus 1000 latauspisteestä. Todella hieno homma!
Omat toimeni ovat pieniä eivätkä lopulta ratkaise. Mutta elokapinan tyuåpunen toiminta voi ärsyttää ihmisiä ja saada aikaan vastareaktion. Huono juttu todella huono juttu.
Järjestelmällisyys ja oikean kokoiset asiat ratkaisevat.
Raudan tuotanto - 7%
Ydinvoismalaitos - 4%
Turve - 6%
Jne
Näillä kuitenkin pieni vaikutus globaalisti. Kehottaisin Suomalaisia elokapinaa ihmisiä liittymään esim. Puolan kapinoihin.
Täällä asfaltilla istuminen tuottaa vaan ryhmän sisäistä hyvää mieltä. Ja vihreän puolueen kannatuksen laskua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin paljon tapahtuu Suomessa ilman elokapinaa :
Helen sulkee hiilivoimalat.
Suomen hiilivoimaloita suljettu monta, kohta lähes kaikki.
Uusi ydinvoimala lähtee just käyttöön ja seuraava on työn alla.
Pieniä ydinvoimaloita kehitetään Lappeenrannan Yliopistossa
Rautaruukin teräs muuttuu hiilivapaaksi lähivuosina
Turvesuot ei tuota energiaa
Tuulisähkön tuotanto lisääntyy valtavasti
Aurinkosähkö lisääntyy vauhdilla
Espoon Otaniemeen tulee maailman syvin geolämpövoimala
Nesteen diesel on vähähiilistä ja tuotanto kasvaa
Neste sulkee Naantalin laitoksen
Biopolttoaineet lisääntyvät
Sekoitevelvoite kasvaa
Uusia junaratoja aloitetaan tekemään
Jokerirata valmistuu Helsingissä ja ratikka Tampereelle pitenee
Uusia sporalinjoja tulee Helsinkiin
Öljypannuja poistetaan käytöstä tukien avulla
Maalämpöä ja ilmalämpöpumppuja käyttöön tukien avulla ja ilman
Sähköautojen lataus verkosto kasvaa vauhdilla: mm. Kesko ja SOK sekä Tesla
Laajamittainen vedyn valmistus alkamassa.
Suomessa jo useita merkittäviä yrityksiä, jotka tekevät vientikauppaa ilmasto tuotteilla
Maataloudessa alkanut muutosten suunnittelu vähähiiliseen tuotantoon, katso Herlinin koetoiminta Paraisilla
Helen rakentaa ison hakelaitoksen Vuosaareen...
Lista on hemmetin pitkä, tuossa vain osa toimista . En ymmärrä elokapinan kiukuttelua yhtään.! Osaamattomien turhaa mekastusta.Ne on tyhmiä, tietämättömiä ja huomionkipeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on kiristämisestä, emme lähde mihinkään ennenkuin poliitikot hyväksyvät vaatimukset.
Onko tämä Suomen demokratiaa? Ministeri puolustaa..Hahhhah persu.
- Anonyymi
Samaa mieltä dementerin kanssa jos joku edes kysyy mielipiteitäni?
tuskin kysyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin paljon tapahtuu Suomessa ilman elokapinaa :
Helen sulkee hiilivoimalat.
Suomen hiilivoimaloita suljettu monta, kohta lähes kaikki.
Uusi ydinvoimala lähtee just käyttöön ja seuraava on työn alla.
Pieniä ydinvoimaloita kehitetään Lappeenrannan Yliopistossa
Rautaruukin teräs muuttuu hiilivapaaksi lähivuosina
Turvesuot ei tuota energiaa
Tuulisähkön tuotanto lisääntyy valtavasti
Aurinkosähkö lisääntyy vauhdilla
Espoon Otaniemeen tulee maailman syvin geolämpövoimala
Nesteen diesel on vähähiilistä ja tuotanto kasvaa
Neste sulkee Naantalin laitoksen
Biopolttoaineet lisääntyvät
Sekoitevelvoite kasvaa
Uusia junaratoja aloitetaan tekemään
Jokerirata valmistuu Helsingissä ja ratikka Tampereelle pitenee
Uusia sporalinjoja tulee Helsinkiin
Öljypannuja poistetaan käytöstä tukien avulla
Maalämpöä ja ilmalämpöpumppuja käyttöön tukien avulla ja ilman
Sähköautojen lataus verkosto kasvaa vauhdilla: mm. Kesko ja SOK sekä Tesla
Laajamittainen vedyn valmistus alkamassa.
Suomessa jo useita merkittäviä yrityksiä, jotka tekevät vientikauppaa ilmasto tuotteilla
Maataloudessa alkanut muutosten suunnittelu vähähiiliseen tuotantoon, katso Herlinin koetoiminta Paraisilla
Helen rakentaa ison hakelaitoksen Vuosaareen...
Lista on hemmetin pitkä, tuossa vain osa toimista . En ymmärrä elokapinan kiukuttelua yhtään.! Osaamattomien turhaa mekastusta.Siellä keskellä Helsinkiä on nyt sotkettu kadut.
https://www.verkkouutiset.fi/sisaministerion-ex-paallikko-ministeri-tukee-julkisesti-anarkistista-toimintaa/#439b70a4
- Anonyymi
Hutisalon komentaman poliisiorganisation avuttomuus on yllytystä terroriin.
Tuollainen yhteiskunnan toimintojen vahingoittaminen tulisi lopettaa alkuunsa ja vakuuttavasti!- Anonyymi
Kyllä tämä nakertaa poliisin uskottavuutta Helsingissä, se on selvä ja tosi ikävää.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä nakertaa poliisin uskottavuutta Helsingissä, se on selvä ja tosi ikävää.
Poliisilla ei ole syytä hajoittaa mielenosoitusta, johon osallistuu 100 puolihöpsöä vihreää. He voivat järjestää liikenteen tämän herrasväen ohi, ja suositukseni on Helsingin kaupungille, että ottaisivat masiinansa ja pesisivät Unioninkadun painepesurilla päästä päähän, niin että mielenosoittajilla olisi hygieeniset olot. Jos joku mielenosoittajakin siinä ohessa saisi suihkun, niin sehän näillä helteillä olisi vain virkistävää.
Minulla ei ole mitään ilmastonmuutosta vastaan. Mutta en hyväksy, että koko maailmaa koskeva ongelma otetaan aiheeksi kadulla vetelehtimiseen.
Nämä mielenosoittajat eivät pysty asiaa ajamaan.
Kysymyksessä on kai ilmastonmuutoksen edesauttaminen.
Suomi ei varmaankaan ole pahimmasta päästä ilmaston tuhoojana. Kyllä täällä ollaan ihan järkevästi ymmärretty ilmaston suojeleminen ja hiilidioksiinipäästöjen alentaminen. Elokapinoiden on ihan turha mieltään näyttää , mutta pitää tietysti päästä osoittamaan muiden maiden veljesryhmille, että täällä ollaan valppaina.
On varmaan mukava sitten vaeltaa polkupyörällä ja jalkapatikalla kotiin telttojen ja tyhjien eväskorien kanssa. Tietenkään mielenosoittajat eivät astu jalallaankaan bussiin, pakettiautoista puhumattakaan.
Pois se!- Anonyymi
korjaus : ehkäiseminen
- Anonyymi
Ihmeissäni minä olin, että ilmastonko vuoksi siellä istuskellaan keskellä asfalttia Hesassa, mutta on ilmeisesti riittävästi evästä, että nämä urbaanit eivät osaa kaivatakaan johonkin vesistöjen äärelle, mihin Hesastakin suurin osa porukkaa lähtee Juhannukseksi.
Mitä haittaa noista olisi, kun kaupunki muutenkin tyhjenee viimeistään viikon päästä, joten poliisitkin joutaa lomilleen ja todella hyvä, että eivät puutu moiseen istuntoon.
Itse olen jo sen ikäinen, että minun pahin ilmanpilaaja on haiseva pieru ja sitäkään en saa nykyisin aikaan.D- Anonyymi
Heidän kannattaisi mennä nyt ensi viikolla istumaan kaikille ulosmenoteille.
Kesän aikana myös laivasatamien ulostuloteille ja rajoille, ettei turistit pääse tänne autoillaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heidän kannattaisi mennä nyt ensi viikolla istumaan kaikille ulosmenoteille.
Kesän aikana myös laivasatamien ulostuloteille ja rajoille, ettei turistit pääse tänne autoillaan.Mökille menijät saastuttaa, koko ajan suhataan autolla kahden huushollin väliä. Oma auto pitää mökkeilijällä olla, ei voi mennä junalla tai bussilla kaikki huushollitarpeet mukana. Mökkeilyyn tuntuva veronkorotus, käymälä ja peseytyminenkin saastuttavat kun ei ole kunnallistekniikkaa. Koko ajan puuta poltetaan, sekin vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mökille menijät saastuttaa, koko ajan suhataan autolla kahden huushollin väliä. Oma auto pitää mökkeilijällä olla, ei voi mennä junalla tai bussilla kaikki huushollitarpeet mukana. Mökkeilyyn tuntuva veronkorotus, käymälä ja peseytyminenkin saastuttavat kun ei ole kunnallistekniikkaa. Koko ajan puuta poltetaan, sekin vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Ollaanhan me sentään edistytty viime vuosisadan aikana. Vielä runsas 100 v. sitten kaikkialla lämmitettiin puilla, levitettiin lannat pellolle, käytettiin huussia ilman omantunnonvaivoja. poltetiin kaskea jossain takametsissä, ja niin poispäin.
Karjakin käyskenteli laitumilla ja ilmaan pääsi vaikka mitä. Nyt ovat hygienisissä oloissa ilmanpuhdistajien katveessa moderneissa ometoissa.
Kerrostalotkin Helsingissä lämmitettiin puilla. Minunkin mummuni kotona oli ihanat kaakeliuunit, joilla asunto lämmitettiin. Sivistyksen ja nykypäivän koittaessa kaakeliuunit revittiin lämpöpattereiden tieltä.
Missä elokapina silloin teki? Ei mitään. Heidän esivanhempansa ihan onnellisina saastuttivat ilmakehäämme.
Nyt avautuvat silmämme. Kohta saamme hävetä mökkielämää, saunomista, autoilusta puhumattakaan. Veneilykin on mennyt peräprutkun suuntaan. Verkoille körötellään vanhalla Johnssonilla. Tso tsot.
Nyt pitää lopettaa, tehdä eväät ja kiirehtiä Mannerheimintielle. Kun vain polvi kestäisi. Matkaa apostolinhevosella on aika pitkälti.
En kerinnyt edes kirjautua! Mkr. - Anonyymi

En kerinnyt edes kirjautua! Mkr.Turhakkeiden kokoamaa joutilasporukkaa makaa tien tukkona, jota lähihistorian huonoin sisäministeri peukuttaa.
Änkyräsosialistien tempaus upottaa kannattajansa.
Näin hellepäivänä palokunnan paineruiskutus tehoaisi huvin ja hyödyn liittymänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mökille menijät saastuttaa, koko ajan suhataan autolla kahden huushollin väliä. Oma auto pitää mökkeilijällä olla, ei voi mennä junalla tai bussilla kaikki huushollitarpeet mukana. Mökkeilyyn tuntuva veronkorotus, käymälä ja peseytyminenkin saastuttavat kun ei ole kunnallistekniikkaa. Koko ajan puuta poltetaan, sekin vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Ajatteles yön pikkutunteina tätä: onneksi on olemassa helikpoteri palvelu millä mennä mökille, kun joutava tukien nostajat tukkivat tiet. Tämäpä on ilmastoteko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mökille menijät saastuttaa, koko ajan suhataan autolla kahden huushollin väliä. Oma auto pitää mökkeilijällä olla, ei voi mennä junalla tai bussilla kaikki huushollitarpeet mukana. Mökkeilyyn tuntuva veronkorotus, käymälä ja peseytyminenkin saastuttavat kun ei ole kunnallistekniikkaa. Koko ajan puuta poltetaan, sekin vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Monipaikaisuus saastuttaa. Vasemmisto hallituksen tavoite lisätä sitä eli myös vihreiden😁.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhakkeiden kokoamaa joutilasporukkaa makaa tien tukkona, jota lähihistorian huonoin sisäministeri peukuttaa.
Änkyräsosialistien tempaus upottaa kannattajansa.
Näin hellepäivänä palokunnan paineruiskutus tehoaisi huvin ja hyödyn liittymänä.Nehän on persujen nuorisojärjestön porukkaa.
- Anonyymi
Jonkun avunsaanti voi estyä, kun katu on tukittu. Ambulanssi, taksi eikä paloauto pääse läpi.
Miten paloma perustelet, että kapinallinen mielenosoitus menee ihmisten hengen ja terveyden edelle?
Missä ne kapinalliset virtsaa ja ulostaa, kadulle suoraanvarmastikkin.- Anonyymi
Minä kädet ristissä odotan että poliisi ei puutuisi asiaan ja että istujat tukkisivat vielä pari katua Helsingissä ja onhan niitä katuja muissakin kaupungeissa. Lisäksi toivon ettei istujat huomaa sitä että joka hetki lisääntyy ihmisten ärtymys heitä ja heidän vouhotustaan kohtaan.
Näin saadaan ituhippien kannatus tarpeeksi alas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kädet ristissä odotan että poliisi ei puutuisi asiaan ja että istujat tukkisivat vielä pari katua Helsingissä ja onhan niitä katuja muissakin kaupungeissa. Lisäksi toivon ettei istujat huomaa sitä että joka hetki lisääntyy ihmisten ärtymys heitä ja heidän vouhotustaan kohtaan.
Näin saadaan ituhippien kannatus tarpeeksi alas.Näähän on persujen viiteryhmää, ei vihreitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näähän on persujen viiteryhmää, ei vihreitten.
Taas kaikki syy langetetaan persuille ja persujen nuorisoporukalle kuten nykyisin vihreiden trollijoukko koettaa kääntää ituhippien möhläykset toisten syyksi.
- Anonyymi
Olisivat vaan nämä räkänokat menneet keskelle tietä istuksimaan ennen vaaleja. Olisi vihreille tullut vieläkin suurempi vaalitappio.
Voivat istuskella siellä vielä pitkäänkin. Sillä porukallahan ei ole vapaa-aikaa häiritsemässä töihin meno.- Anonyymi
Ei tiedä, vaikka Ruotsista joku kuljettaa säiliöautolla heille boullabaissea, jotta jaksavat istuskella joutilaina.
Nyt olisi hyvä sauma asunnottomien majoittua Eduskuntatalon portaille ja viritellä sinne mukavat makuupaikat.
Saisivat hekin nukkua ilman väkivallan pelkoa, kun poliisit turvaisivat oleskelun.
Eiköhän kohta Mannerheimintielle tuoda Armeijan soppatykkejä, Punaisen Ristin telttasairaala, Sosiaalihuollon palvelupiste ja perustetaan nettikahvila, että raukat eivät pitkästy.
En minä nyt jouda keksimään sen enempää puolustuksia elokapinoitsijoiden hyväksi. Vilkaisin vain kuvia ja luin hesarista jonkun jutun ja pieni oli asia, myrsky vesilasissa. Pieni oli haitta, pieni määrä nuoria kadulla ja asia on hyvä.
Nyt pelaa Ruotsi ja Slovakia, palaillaan!- Anonyymi
Se haitta jatkuu yhä, aiheuttaa jo toista viorokautta haittaa ja vaaratilanteita sivullisille.
Sinulle tuollainen sabotaasi on siis vain pikkujuttu.
Olisit pitänyt suuta soukemmalla, nyt luikertelet taas sanomisistasi. - Anonyymi
Haitta ei ole pieni, naurettavaa. Mansku sulkeminen ei ole pieni haitta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haitta ei ole pieni, naurettavaa. Mansku sulkeminen ei ole pieni haitta.
Ihan jo bussiliikenteen ja jakeluliikenteen suunnittelun kannalta riittävästi haittaa.
Anonyymi kirjoitti:
Se haitta jatkuu yhä, aiheuttaa jo toista viorokautta haittaa ja vaaratilanteita sivullisille.
Sinulle tuollainen sabotaasi on siis vain pikkujuttu.
Olisit pitänyt suuta soukemmalla, nyt luikertelet taas sanomisistasi.Kyllä, minulle tuollainen liikenteen estäminen pienellä kadunpätkällä on pikkuasia. Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y. Minulle suurempi haitta on kuukauden kestänyt blokeeraus kaikkien sisääntuloteiden pullonkauloissa, kahden miljoonan kaupungin ulkopuolella, tavaroiden kuljetukselta (paitsi lentotietä) ja sen aiheuttanut elintarvikepulaa, köyhyyttä ja kurjuutta ja sitäkään en mene suoralta kädeltä tuomitsemaan koska se on protesti hallitusta vastaan, täysin oikeutettu, vaikka nyt kyllä väärät ihmiset kärsivät seurauksista. Ja hallitus vain sinnittelee, kuolunuhreista ja massivisista protesteista huolimatta.
Siinä joku sata nuorta ja varhaisaikuista jotka nukkyy kupoliteltoissa Mannerheimintiellä poliisisetien suojelemina on lasten leikkiä. Asiat on hyvä laittaa mittasuhteisiin.
***
Toisekseen, olen vain ilahtunut siitä että on nuoria jotka jaksavat kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta, tuoda mielipiteensä esiin tavalla tai toisella vaikka ei se aina olisikaan niin loppuun saakka ajateltua.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kyllä, minulle tuollainen liikenteen estäminen pienellä kadunpätkällä on pikkuasia. Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y. Minulle suurempi haitta on kuukauden kestänyt blokeeraus kaikkien sisääntuloteiden pullonkauloissa, kahden miljoonan kaupungin ulkopuolella, tavaroiden kuljetukselta (paitsi lentotietä) ja sen aiheuttanut elintarvikepulaa, köyhyyttä ja kurjuutta ja sitäkään en mene suoralta kädeltä tuomitsemaan koska se on protesti hallitusta vastaan, täysin oikeutettu, vaikka nyt kyllä väärät ihmiset kärsivät seurauksista. Ja hallitus vain sinnittelee, kuolunuhreista ja massivisista protesteista huolimatta.
Siinä joku sata nuorta ja varhaisaikuista jotka nukkyy kupoliteltoissa Mannerheimintiellä poliisisetien suojelemina on lasten leikkiä. Asiat on hyvä laittaa mittasuhteisiin.
***
Toisekseen, olen vain ilahtunut siitä että on nuoria jotka jaksavat kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta, tuoda mielipiteensä esiin tavalla tai toisella vaikka ei se aina olisikaan niin loppuun saakka ajateltua.Taitaa siellä punssiterassilla olla melko pienet ympyrät.
Sinun mielestäsi varmaankin prostituutiokin on hieno asia:
Nuoret kokemattomat tytöt ja alalla työskentelevät ammattilaiset pystyvät parantamaan elinolojaan.
Sutenöörit puolestaan saavat rahaa ja pystyvät samaistumaan työnantajiin, jotka tekevät vain hyvää palkollisiin.
Puhumattakaan huumekaupasta.
Kouluttamattomat nuoret toimivat huumemuuleina ia voivat ostella kaikkia kivoja trendivaatteita, joita parempiosaisetkin käyttävät.
Huumeet tuovat vapauden ja hyvän olon kaikille käyttäjille.
Eihän sellaista voi tuomita mitenkään. Anonyymi kirjoitti:
Taitaa siellä punssiterassilla olla melko pienet ympyrät.
Sinun mielestäsi varmaankin prostituutiokin on hieno asia:
Nuoret kokemattomat tytöt ja alalla työskentelevät ammattilaiset pystyvät parantamaan elinolojaan.
Sutenöörit puolestaan saavat rahaa ja pystyvät samaistumaan työnantajiin, jotka tekevät vain hyvää palkollisiin.
Puhumattakaan huumekaupasta.
Kouluttamattomat nuoret toimivat huumemuuleina ia voivat ostella kaikkia kivoja trendivaatteita, joita parempiosaisetkin käyttävät.
Huumeet tuovat vapauden ja hyvän olon kaikille käyttäjille.
Eihän sellaista voi tuomita mitenkään.Tyhmä provo.
Kommentissani ei ollut mitään mikä olisi tuonut mieleen että jotenkin kannattaisin rikollisuutta, prostituutiota tai huumekauppaa.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kyllä, minulle tuollainen liikenteen estäminen pienellä kadunpätkällä on pikkuasia. Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y. Minulle suurempi haitta on kuukauden kestänyt blokeeraus kaikkien sisääntuloteiden pullonkauloissa, kahden miljoonan kaupungin ulkopuolella, tavaroiden kuljetukselta (paitsi lentotietä) ja sen aiheuttanut elintarvikepulaa, köyhyyttä ja kurjuutta ja sitäkään en mene suoralta kädeltä tuomitsemaan koska se on protesti hallitusta vastaan, täysin oikeutettu, vaikka nyt kyllä väärät ihmiset kärsivät seurauksista. Ja hallitus vain sinnittelee, kuolunuhreista ja massivisista protesteista huolimatta.
Siinä joku sata nuorta ja varhaisaikuista jotka nukkyy kupoliteltoissa Mannerheimintiellä poliisisetien suojelemina on lasten leikkiä. Asiat on hyvä laittaa mittasuhteisiin.
***
Toisekseen, olen vain ilahtunut siitä että on nuoria jotka jaksavat kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta, tuoda mielipiteensä esiin tavalla tai toisella vaikka ei se aina olisikaan niin loppuun saakka ajateltua.Kerrohan meille, kuinka paljon on kiertoteitä Helsingin ratikkaliikenteelle ja moniako pysäkkejä jää väliin?
Onko se demokratiaa, jos jotkut mukulat estää ihmisten liikkumisen? - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Tyhmä provo.
Kommentissani ei ollut mitään mikä olisi tuonut mieleen että jotenkin kannattaisin rikollisuutta, prostituutiota tai huumekauppaa.Ei vai?
Keinoista viis, tärkeintä on ajatus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa siellä punssiterassilla olla melko pienet ympyrät.
Sinun mielestäsi varmaankin prostituutiokin on hieno asia:
Nuoret kokemattomat tytöt ja alalla työskentelevät ammattilaiset pystyvät parantamaan elinolojaan.
Sutenöörit puolestaan saavat rahaa ja pystyvät samaistumaan työnantajiin, jotka tekevät vain hyvää palkollisiin.
Puhumattakaan huumekaupasta.
Kouluttamattomat nuoret toimivat huumemuuleina ia voivat ostella kaikkia kivoja trendivaatteita, joita parempiosaisetkin käyttävät.
Huumeet tuovat vapauden ja hyvän olon kaikille käyttäjille.
Eihän sellaista voi tuomita mitenkään.On tainnut punssiterassilla mennä jo viihteen puolelle, ja mopokin vielä pääsi karkaamaan käsistä!
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Tyhmä provo.
Kommentissani ei ollut mitään mikä olisi tuonut mieleen että jotenkin kannattaisin rikollisuutta, prostituutiota tai huumekauppaa.Vähennä sitä brunssilihojen tarjoilua, sillä lihan tuotanto kiihdyttää ilmastonmuutosta ja saastuttaa luontoa, vie valtavasti vesivarantoja, tuhoaa sademetsiä. Kukaan ei tarvitse monia lihaleikkeleitä ja juustoja samalla aterialla. Kaksinaanaisuutesi etoo.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kyllä, minulle tuollainen liikenteen estäminen pienellä kadunpätkällä on pikkuasia. Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y. Minulle suurempi haitta on kuukauden kestänyt blokeeraus kaikkien sisääntuloteiden pullonkauloissa, kahden miljoonan kaupungin ulkopuolella, tavaroiden kuljetukselta (paitsi lentotietä) ja sen aiheuttanut elintarvikepulaa, köyhyyttä ja kurjuutta ja sitäkään en mene suoralta kädeltä tuomitsemaan koska se on protesti hallitusta vastaan, täysin oikeutettu, vaikka nyt kyllä väärät ihmiset kärsivät seurauksista. Ja hallitus vain sinnittelee, kuolunuhreista ja massivisista protesteista huolimatta.
Siinä joku sata nuorta ja varhaisaikuista jotka nukkyy kupoliteltoissa Mannerheimintiellä poliisisetien suojelemina on lasten leikkiä. Asiat on hyvä laittaa mittasuhteisiin.
***
Toisekseen, olen vain ilahtunut siitä että on nuoria jotka jaksavat kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta, tuoda mielipiteensä esiin tavalla tai toisella vaikka ei se aina olisikaan niin loppuun saakka ajateltua.Puhutko Berliinin saarrosta 40-lopulta, jota jenkit huolti lentoteitse pari vuotta?
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kyllä, minulle tuollainen liikenteen estäminen pienellä kadunpätkällä on pikkuasia. Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y. Minulle suurempi haitta on kuukauden kestänyt blokeeraus kaikkien sisääntuloteiden pullonkauloissa, kahden miljoonan kaupungin ulkopuolella, tavaroiden kuljetukselta (paitsi lentotietä) ja sen aiheuttanut elintarvikepulaa, köyhyyttä ja kurjuutta ja sitäkään en mene suoralta kädeltä tuomitsemaan koska se on protesti hallitusta vastaan, täysin oikeutettu, vaikka nyt kyllä väärät ihmiset kärsivät seurauksista. Ja hallitus vain sinnittelee, kuolunuhreista ja massivisista protesteista huolimatta.
Siinä joku sata nuorta ja varhaisaikuista jotka nukkyy kupoliteltoissa Mannerheimintiellä poliisisetien suojelemina on lasten leikkiä. Asiat on hyvä laittaa mittasuhteisiin.
***
Toisekseen, olen vain ilahtunut siitä että on nuoria jotka jaksavat kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta, tuoda mielipiteensä esiin tavalla tai toisella vaikka ei se aina olisikaan niin loppuun saakka ajateltua..... Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y...
Onpa tyhmä argumentti. Manskun liikenteen kierrättäminen siirtää liikennettä ahtaille kaduille ja hidastaa sekä vaarantaa liikkumista niillä.
Ymmärrän muutaman tunnin mielenosoituksen eduskuntatalon edessä mutta en jatkuvaa häiriötä.
Ja kun porukka ei ihan oikeasti osaa asiaansa, valitettavasti.
Suomen hiilareiden vähennykset onneksi etenevät hyvin ilman vihreiden järjellistä toimintaa. - Anonyymi
Nyt on jo ensimmäinen autokolari tullut. Sinusta se on varmaan vielä pieni haitta.
Spårat eivät myöskään kulje. Vain pieni haitta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähennä sitä brunssilihojen tarjoilua, sillä lihan tuotanto kiihdyttää ilmastonmuutosta ja saastuttaa luontoa, vie valtavasti vesivarantoja, tuhoaa sademetsiä. Kukaan ei tarvitse monia lihaleikkeleitä ja juustoja samalla aterialla. Kaksinaanaisuutesi etoo.
Kyllä leeko ja keski-ikäiset peräkammaripojat tarvii valinnanvaraa brunssilihoihin. Se on ihmisoikeus.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kyllä, minulle tuollainen liikenteen estäminen pienellä kadunpätkällä on pikkuasia. Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y. Minulle suurempi haitta on kuukauden kestänyt blokeeraus kaikkien sisääntuloteiden pullonkauloissa, kahden miljoonan kaupungin ulkopuolella, tavaroiden kuljetukselta (paitsi lentotietä) ja sen aiheuttanut elintarvikepulaa, köyhyyttä ja kurjuutta ja sitäkään en mene suoralta kädeltä tuomitsemaan koska se on protesti hallitusta vastaan, täysin oikeutettu, vaikka nyt kyllä väärät ihmiset kärsivät seurauksista. Ja hallitus vain sinnittelee, kuolunuhreista ja massivisista protesteista huolimatta.
Siinä joku sata nuorta ja varhaisaikuista jotka nukkyy kupoliteltoissa Mannerheimintiellä poliisisetien suojelemina on lasten leikkiä. Asiat on hyvä laittaa mittasuhteisiin.
***
Toisekseen, olen vain ilahtunut siitä että on nuoria jotka jaksavat kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta, tuoda mielipiteensä esiin tavalla tai toisella vaikka ei se aina olisikaan niin loppuun saakka ajateltua.Mannerheimintie on Helsingin pääkatu, ja eduskuntatalon edusta tärkeä tila koko Helsingissä.
Siinä ne mielenosoittajat kyllä ovat olleet aika lailla liikenteen tukkona. Nyt he ovat siirtyneet Unioninkadulle, joka on rauhallisempi katu, eikä sillä muistaakseni aja raitiovaunut. Vieressä on se pieni puistikko, jossa on kaunis patsas hevonen ja varsa, jollen nyt ihan perunoita muista. Ikäni olen siitä ohi ajanut, ja mielestäni puistikkoa nimitetäänkin varsapuistikoksi.
Ekoilijat vastustavat hallituksen hitaita toimia. Hiilareiden päästöihin on tulossa Suomessa rajapyykki v. 2035 (taas ulkomuistista), mutta mielenosoittajat haluavat nopeampaa tulosta, eivätkä kuulemma lähde, ennen kuin päätös on tehty. Joukkoon on huhun mukaan istahtanut vihreiden kansanedustajakin Iris Suomela, joten siellä hän nyt vastustelee sitten omia päätöksiään.
Huoh. sanoo uninen Mkr. Anonyymi kirjoitti:
Kerrohan meille, kuinka paljon on kiertoteitä Helsingin ratikkaliikenteelle ja moniako pysäkkejä jää väliin?
Onko se demokratiaa, jos jotkut mukulat estää ihmisten liikkumisen?Minä lasken ne mukulatkin ihmisiksi.
Liikkuminen onnistuu vaikka joutuisi joskus käyttämään jalkojakin.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Minä lasken ne mukulatkin ihmisiksi.
Liikkuminen onnistuu vaikka joutuisi joskus käyttämään jalkojakin.Olet sinä huvittava tapaus. Et kykene mihinkään vastaamaan kunnolla, vaan heität kommetteja miten sattuu.
Olet luultavasti todellinen patikkaretkeilijä ja kuvittelet, että muutkin pystyy käveleen monia kilometrejä. Anonyymi kirjoitti:
Olet sinä huvittava tapaus. Et kykene mihinkään vastaamaan kunnolla, vaan heität kommetteja miten sattuu.
Olet luultavasti todellinen patikkaretkeilijä ja kuvittelet, että muutkin pystyy käveleen monia kilometrejä.Kykeneminen ja haluaminen on kaksi aivan eri asiaa. Minua vain lähinnä naurattaa tällainen vaahtoaminen asiasta jonka katson hyvin vähäpätöiseksi. Tuomitseva tiukkapipoisuus saa aikaan minussa "elokapinaa".
Mieelnosoittaminen on tervettä ja laissa sallittua. Nythän mielenosoittajat ovat kai siirtyneet rauhallisemmalle kadulle ja voisivat ihan yhtä hyvin kerätä telttansa ja lähteä kotiin nukkumaan untuvatäkkiensä alle; he ovat saavuttaneet tarkoituksensa eli riittävästi huomiota kotimaisessa mediassa.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kykeneminen ja haluaminen on kaksi aivan eri asiaa. Minua vain lähinnä naurattaa tällainen vaahtoaminen asiasta jonka katson hyvin vähäpätöiseksi. Tuomitseva tiukkapipoisuus saa aikaan minussa "elokapinaa".
Mieelnosoittaminen on tervettä ja laissa sallittua. Nythän mielenosoittajat ovat kai siirtyneet rauhallisemmalle kadulle ja voisivat ihan yhtä hyvin kerätä telttansa ja lähteä kotiin nukkumaan untuvatäkkiensä alle; he ovat saavuttaneet tarkoituksensa eli riittävästi huomiota kotimaisessa mediassa.Ai sinä tunsit heidät ja heidän kotiolonsa, kun tiedät heidän untuvatäkkinsäkin.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kykeneminen ja haluaminen on kaksi aivan eri asiaa. Minua vain lähinnä naurattaa tällainen vaahtoaminen asiasta jonka katson hyvin vähäpätöiseksi. Tuomitseva tiukkapipoisuus saa aikaan minussa "elokapinaa".
Mieelnosoittaminen on tervettä ja laissa sallittua. Nythän mielenosoittajat ovat kai siirtyneet rauhallisemmalle kadulle ja voisivat ihan yhtä hyvin kerätä telttansa ja lähteä kotiin nukkumaan untuvatäkkiensä alle; he ovat saavuttaneet tarkoituksensa eli riittävästi huomiota kotimaisessa mediassa.Sinä se tiukkapipoinen vaahtoaja olet ja jämähtänyt jonnekkin hippiaikoihin. Luonnettasi vastaa erittäin hyvin tuo, että naurat vakaville asioille, kuten sille, että avun paikalle tuleminen estyy tai ainakin viivästyy. Tuolla alueella asuu paljon ihmisiä, tunnen henkilökohtaisesti monia vanhuksia siellä , on paljon myös ravintoloita ja liikkeitä, jotka eivät saa asiakkaita paikalle. Korona on jo tarpeeksi kurittanut, nyt nuo hörhöt estää toisten elinkeinoja, siellä Ruotsin joen mutaisessa mutkassa senkun hirnutaan.
Paloma01 kirjoitti:
Kykeneminen ja haluaminen on kaksi aivan eri asiaa. Minua vain lähinnä naurattaa tällainen vaahtoaminen asiasta jonka katson hyvin vähäpätöiseksi. Tuomitseva tiukkapipoisuus saa aikaan minussa "elokapinaa".
Mieelnosoittaminen on tervettä ja laissa sallittua. Nythän mielenosoittajat ovat kai siirtyneet rauhallisemmalle kadulle ja voisivat ihan yhtä hyvin kerätä telttansa ja lähteä kotiin nukkumaan untuvatäkkiensä alle; he ovat saavuttaneet tarkoituksensa eli riittävästi huomiota kotimaisessa mediassa.Et vieläkään ymmärrä mikä on laillista ja mikä laitonta vaikka olet jo tuohon ikään elänyt.
Että tuo mielenosoitus olisi ollut laillinen, niin heidän olisi pitänyt pyytää siihen lupa ja ilmoittaa etukäteen, että tulkaa ohjaamaan liikenne toista kautta siksi aikaa kun me lämmitetään persiittään asfaltissa.
Olisivat ehkä saattaneet saadakin luvan ja tehdä mielenosoituksestaan laillisen, eikä kenelläkään olisi ollut syytä paheksua sitä.
Onhan niitä tiesulkuja muutenkin erilaisten tapahtumien vuoksi, että liikenne ohjataan muuta kautta. Ne ovat laillisia, koska niihin on etukäteen anottu/saatu lupa.
Noilla laittomuutta harrastavilla vasemmistoanarkisteilla oli vain halu näyttää taas kerran valtaansa, että meitä ei mitkään lait rajoita ja ovat pystyviä muuhunkin laittomuuteen, jos ei heidän pillinsä mukaan toimita.
Ja sinä hyväksyt julkisesti sellaisen anarkismin edes häpeämättä ja senkun nauraen sellaiselle.
Naurattaisiko vielä sittenkin, jos vaikka romanikerjäläiset tukkisivat ajotiesi pihaasi, ettei siitä pääse ulos eikä sisään, pystyttämällä siihen leirinsä. Aika huvittava ajatus, eikö vain. Jos yksille sellainen luvaton tien tukkiminen on sallittua, niin silloin se pitää olla luvallista kenelle vain, mutta siihen tarvitaan ensin lakimuutosta.Paloma01 kirjoitti:
Kykeneminen ja haluaminen on kaksi aivan eri asiaa. Minua vain lähinnä naurattaa tällainen vaahtoaminen asiasta jonka katson hyvin vähäpätöiseksi. Tuomitseva tiukkapipoisuus saa aikaan minussa "elokapinaa".
Mieelnosoittaminen on tervettä ja laissa sallittua. Nythän mielenosoittajat ovat kai siirtyneet rauhallisemmalle kadulle ja voisivat ihan yhtä hyvin kerätä telttansa ja lähteä kotiin nukkumaan untuvatäkkiensä alle; he ovat saavuttaneet tarkoituksensa eli riittävästi huomiota kotimaisessa mediassa.""" Nythän mielenosoittajat ovat kai siirtyneet rauhallisemmalle kadulle ..."""
Siirtyihän ne siitä pelko persiissä, kun poliisit vihjailivat heille, että ei liene turvallista yöpyä siinä viikonloppuyönä, kun suomalaisia spurguja on silloin tavallista enemmän liikkeellä ja voivat kännipäissään tulla antamaan teille turpiin.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kyllä, minulle tuollainen liikenteen estäminen pienellä kadunpätkällä on pikkuasia. Kiertoteitä on ja muita mahdollisuuksia päästä paikasta x paikkaan y. Minulle suurempi haitta on kuukauden kestänyt blokeeraus kaikkien sisääntuloteiden pullonkauloissa, kahden miljoonan kaupungin ulkopuolella, tavaroiden kuljetukselta (paitsi lentotietä) ja sen aiheuttanut elintarvikepulaa, köyhyyttä ja kurjuutta ja sitäkään en mene suoralta kädeltä tuomitsemaan koska se on protesti hallitusta vastaan, täysin oikeutettu, vaikka nyt kyllä väärät ihmiset kärsivät seurauksista. Ja hallitus vain sinnittelee, kuolunuhreista ja massivisista protesteista huolimatta.
Siinä joku sata nuorta ja varhaisaikuista jotka nukkyy kupoliteltoissa Mannerheimintiellä poliisisetien suojelemina on lasten leikkiä. Asiat on hyvä laittaa mittasuhteisiin.
***
Toisekseen, olen vain ilahtunut siitä että on nuoria jotka jaksavat kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta, tuoda mielipiteensä esiin tavalla tai toisella vaikka ei se aina olisikaan niin loppuun saakka ajateltua.Kommenttisi mukaan olisi kai myös pieni haitta kun ensi torstaina moottoripyöräjengit sulkevat Helsingin ulosmenotiet moottoripyörillä vain kymmenen metrin matkoilta määräämättömäksi ajaksi. Ja Ohisalo ja poliisihan ei sitten saa tehdä mitään tasapuolisuuden nimissä. .
- Anonyymi
Rauhanomainen mielenosoitus on lailla turvattu,
mutta joku raja voisi olla laissa,
kuinka paljon ja kuinka kauan
mielenosoitus saa tuottaa haittaa muulle yhteiskunnalle.
Nämä tietämättömät ihmiset (tollot)
eivät edes tiedä paljonko maailmassa on ihmisiä.
He osoittavat mieltä koko maailman puolesta
"ainakin sadan miljoonan".
Maailman väkiluku on päälle seitsemän miljardia.
Ei ole rajaa sillekään
kuinka paljon haittaa saa tuottaa eduskunnalle,
joka edustaa Suomen kansaa,
puhumalla siellä satuja yökaudet
ja tuottamalla 80000 euron ylimääräiset kustannukset
veronmaksajille.
Halla-aho kävi tuomitsemassa mielenosoittajat,
mutta ei näe malkaa omassa silmässä.
Ovatko persut samaa anarkistiryhmää ? - Anonyymi
"Sairasta", kommentoi helsinkiläismies
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008068055.html - Anonyymi
Uudelleenkoulutusleiri on näille työtävieroksuville vajaavaltaisille oikea paikka. Kiinassa.
- Anonyymi
Ruotsilla kävi taas tsägä, kun pitkä hujoppi Iisakki sotkeutui molarin jalkoihin, josta tuomaroitiin pilkku, jonka aitoruotsalainen pussitti.
- Anonyymi
Luulen, että ne ovat perussuomalaisten nuorisojärjestön porukkaa, joka on agitoitu yhteiskuntarauhaa rikkomaan. Miksi muuten Ha-ho olisi "pokkana" tullut niitä
"kommentoimaan" ? Hämäykseksi tietenkin. Putinillakin samanlaisia joukkoja eri tarkoituksiin
ulkomaille asti lähettää ja persuthan ihailee Putinia ja ottavat Putinista mallia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulen, että ne ovat perussuomalaisten nuorisojärjestön porukkaa, joka on agitoitu yhteiskuntarauhaa rikkomaan. Miksi muuten Ha-ho olisi "pokkana" tullut niitä
"kommentoimaan" ? Hämäykseksi tietenkin. Putinillakin samanlaisia joukkoja eri tarkoituksiin
ulkomaille asti lähettää ja persuthan ihailee Putinia ja ottavat Putinista mallia.No niin...
Tulihan se sieltä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulen, että ne ovat perussuomalaisten nuorisojärjestön porukkaa, joka on agitoitu yhteiskuntarauhaa rikkomaan. Miksi muuten Ha-ho olisi "pokkana" tullut niitä
"kommentoimaan" ? Hämäykseksi tietenkin. Putinillakin samanlaisia joukkoja eri tarkoituksiin
ulkomaille asti lähettää ja persuthan ihailee Putinia ja ottavat Putinista mallia.Ilmastoihmisiä leikkimällä persut pystyy tekemään hallaa vihreille.
Mikä muu ryhmä on persujen ?
Ainakin rokotevastaiset ja salaliittoteoreetikot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulen, että ne ovat perussuomalaisten nuorisojärjestön porukkaa, joka on agitoitu yhteiskuntarauhaa rikkomaan. Miksi muuten Ha-ho olisi "pokkana" tullut niitä
"kommentoimaan" ? Hämäykseksi tietenkin. Putinillakin samanlaisia joukkoja eri tarkoituksiin
ulkomaille asti lähettää ja persuthan ihailee Putinia ja ottavat Putinista mallia.Ollaan netissä Katso ja lue tiedot.
Ei pidä luulla, kun voi tarkistaakin.
- Anonyymi
Jos kadut poikki puolivuotta katuremonttien takia ei mitään meteliä.
- Anonyymi
Siihen on selvä syy. Katuja on pakko remontoida. Eikä koko tietä ole katkaistu. Mieltä ei ole pakko osoittaa koko Mannerheimintie katkaisten.
Tyhmää keskustelua, Lopettakaa se tyhmä telttailu ja tulkaa järkiinne.
Suomen hiilari vähennykset ovat hyvässä vauhdissa ilman puberteetti-ikäisiä seikkailijoita manskulla.
- Anonyymi
Miten tuo typerä touhu auttaa mitään asiaa ?
Luuleko ne dorgat, että hallitus ja koko eduskunta nyt vapisee niitten edessä ?- Anonyymi
Mielenosoitus yrittää vauhdittaa hiilidioks.päästöjen vähentämistä ja on suunnattu hallituksen toimia vastaan. Porukkaan on huhun mukaan liittynyt myös ainakin yksi vihreiden kansanedustaja, joka siis vastustaa itseään mielenosoituksessa.
Niin sitä pitää.
. Mkr. -
- Anonyymi
Persuista uskoo mitä vain, koska
Persut toimivat venäjämielisessä Euroopan Unionin ryhmässä.
Samoin samassa ryhmässä ovat Salvinin ja LePenin venäjämieliset ryhmät.
Persut äänestävät EU-ryhmässään esimerkiksi EU:n Venäjäboikotteja vastaan.
Persut äänestävät isänmaataan Suomeakin vastaan,
ovat Venäjän puolella.
Myös Ukrainaa vastaan persut äänestävät, ovat Putinin puolella.
Miksi persut on epäisänmaallinen puolue ? Ennen olisi sanottu:
Isänmaanpettureita.
Mitä pitäisi ajatella heidän äänestäjiään ?
Samoinko ?- Anonyymi
Sitä voisi ajatella, että tämäkin on persuden idea. Sama idioottimainen tyyli
kuin eduskunnassa taannoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä voisi ajatella, että tämäkin on persuden idea. Sama idioottimainen tyyli
kuin eduskunnassa taannoin.Sama hulluutta, ihmiset ovat naiiveja, he eivät usko minkälaisia juonia populistijohtaja
voi kehittää. Saihan populistijohtaja Trumpkin ihmiset hyökkäämään
Capitol-kukkulalle. Neljä tai viisi ihmistä kuoli. Trump on Suomen Ääripoikeistojohtaja
Jussin esikuva ja idoli. - Anonyymi
En pidä tuota mahdottomana. Tuollaisella terrorismiin vivahtavalla toiminnalla syy kaatuu vihreiden niskaan henkilöityen hutisalossa ja lopputulos sataa kannatuksen kasvun muodossa persujen laariin. Suurimmalla osalla ihmisiä karvat nousevat pystyyn tuosta katuleiriytymisestä.
Taitavasti persujen masinoimaa?
Aika lailla samaa on maahanmuutto palstalla. Siellä eräs moktari kuppa suoltaa niin älytöntä tekstiä, että ihmettelen jos sekin takana ei ole persujen propagandaosasto. - Anonyymi
Älä nyt tähän sotke persuja. Elokapina on vihreiden puolella, ajaa hiilidioksidin vähentömistö ja muuta ilmastonmuutoksen hidastamiseen vaikuttavia asioita. Uskovat, että tällaisella mielenilmaisulla voisivat asiaan vaikuttaa.
Mkr. - Anonyymi

Mkr.Uskotko sinä, että he voivat tällä ääliömäisellä tempulla jotain hyvää aikaansaada ?
Minä en usko. Vain oman maineensa pilaavat taas.
Mieltä voi osoittaa myös niin, ettei häiritse muuta yhteiskuntaa, sen toimintaa ja ihmisiä.
Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin kun huomasin kahdella kaupungin kadulla tietyöt, jotka hidastivat kymmenen minuutin mökkimatkaani viidellä minuutilla. Bensaakin paloi kunnes muistin vanhan rantatien ja mikä parasta se onkin lyhyempi vaihtoehto noista kahdesta teistä. Säästän luontoa ja bensaa niin ja
aikaani😁
No, työtä tekeville hatun nosto, tiellä istujille pyllistys, jonnin joutavaa, vaikka niin kai sitä itsekin nuorena kapinoi, jonkun muotiasian puolesta se kun kuuluu osallistuvien ihmisten kasvuprosessiin.
Jospa he hajaantuisivat rantamaisemiin juhannusta juhlimaan. Osannevat juhlia siivosti ilman jälkisotkuja, luonnonsuojelijoita kun ovat.
Itse tuhoan luontoa häikäilemättömästi jatkuvasti, lämmittämällä puilla rantasaunaa pari kertaa viikossa ja ulkohuusia käytän päivittäin. Se nyt on tuolla ylenpänä rannasta eikä sen tuotokset pääse veteen. Yö pissa-astiaan laitan vettä ja aamulla heitän sekoituksen marjapensaille.
No, me vanhat mökkien muorit ja papat olemme nuorten mielissä pilanneet heidän tulevaisuutensa. Liekö sitten niin, en tiijä.- Anonyymi
Mahtaa tulla makoisat marjaviinit...
- Anonyymi
Mahtaa olla muikeat hajut muorin kammarissa aamulla, kun kuset muhii potassa. Tuohan on kuin keskiajalla, eritteet paiskattiin suoraan ikkunasta ulos. Varo ettei lennä naapurin pastuurskan niskaan tai omalle aamiaislaudotukselle.
Jos tarkkoja ollaan, niin voimme huomata, että elokapinoitsijat ovat savuttaneet erään tavoitteensa: tunnettuuden.
Aikaisemmin heistä ei ole juuri mitään tiedetty, nyt heidän tavoitteensa ja ympäristöystävällisyytensä on kaikkien tiedossa.
Keskustelua käydään, kuten tässäkin ketjussa, jossa on varmaan kohta sata mielipidettä mukana.
On hyvä että puhutaan, selvitetään asioita monilta kanteilta.
Olemme vain nyt keskittyneet tähän mielenosoitukseen. Olisi ehkä tarkempi keskustelu ilmastonmuutoksesta paikallaan. Yksi hieno kirjoitus tässäkin letkassa jo on Suomen toimista asiassa.- Anonyymi
Ei huolta anarkiasta teille, Sebun silmä valvoo, myös yöllä
Sebu rusnaa ohisalolaisten anarkistien porukkoja Mannerheimintiellä
Noin 110 000 katselukertaa
Striimattiin livenä 17.6. 2021 aamuyöstä
https://youtu.be/6T7WHgu4EUk
Kansan puolesta kansan edustaja. Sebu Tynkkynen herättää yöpuheellaan Elokapina-aktivistit
LISÄKSI uudessa Stadin valtuustossa on PS-turvatakuu, valittuina turva- ja oikeusainotteinen valtuusto, PS
Mika Raatikainen rikoskomisario
Laura Korpinen varatuomari
Teija Makkonen sotatieteen maisteri
Nuutti Hyttinen oikeustieteen kand ja talousmaisteri
Ei huolta Sebastian Tynkkynen piti 1,5 h saarnan elokapinoitsijoille alkaen klo 04. aamulla. Tuossa ylempänä viite You Tuubeen.
Kiltisti kuuntelivat, on annettava sille tunnustus. Ymmärrettiin, että Tynkkyselläkin oli oikeus mielenilmaisuun!
Kyllä Suomessakin tapahtuu.
LOL.. . . niin ja Ben Zyskowiczkin on keskustellut heridän kanssaan, ihan ystävällisessä hengessä.
- Anonyymi
Saahan persu Tynkynen omilleen saarnata. Feikkiä se on kaikki.
Persujen idea jonka persut toteuttaa mutta muodollisesti persu Tynkkynen
(joka saarnasi satuja yötäpäivää eduskunnassa) käy "nuhtelemassa" joukkoja
vaikka ne omia onkin.
Elokapina on kieltänyt että sillä olisi mitään yhteyttä vihreisiin
eli kehen sitten ? Kuka pystyy kuinka härskeihin sabotaaseihin vain ? Persut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saahan persu Tynkynen omilleen saarnata. Feikkiä se on kaikki.
Persujen idea jonka persut toteuttaa mutta muodollisesti persu Tynkkynen
(joka saarnasi satuja yötäpäivää eduskunnassa) käy "nuhtelemassa" joukkoja
vaikka ne omia onkin.
Elokapina on kieltänyt että sillä olisi mitään yhteyttä vihreisiin
eli kehen sitten ? Kuka pystyy kuinka härskeihin sabotaaseihin vain ? Persut.Kaikista Suomi-puolueista Brysselissä persut äänestävät Putinin puolesta.
Persut kuuluu Venäjä myönteiseen EU-parlamentti-tyhmään.
Persut on äänestyksissä Ukrainaakin vastaan Putinin puolella.
Törkeää ja hävettää suomalaisena: H-saari & Hakkarainen.
Kyllä elokapinoitsijoilla on mielenosoituslupa. Ei meillä sentään mikä tahansa porukka voi luvatta levittäytyä keskelle katua. Poliisin kanssa he yhteisyötä tekevät rauhanomaisissa merkeissä. Poliisikin puhui uutisissa tyynesti ja ymmärtäväisesti ja korosti, että yhteistyö on toiminut.
- Anonyymi
Poliisi puhuu mitä Ohisalo käskyttää.
Saihan sinne päärautatieasemalle laittomasti maassa olevat matutkin leiriytyä ja niitä paapottiin. - Anonyymi
Ihmettelen luvan perusteita! Miten on mahdollista, että tuon mittakaavan kansalaisille aiheuttavaan osoitukseen saa luvan?
Alkaa olla kuin aikanaan kotona Neuvostoliitossa. Perustuslaissa oli oikeus mielen osoittamiseen. Oikeus päti kun miekkari vahvisti ainoan puolueen johdon kannan kulloinkin kyseessä olleeseen asiaan. Olivat hyvin organisoituja.
Yhtäläisyys meille? Kun miekkari on ko. alueen diktaattorin ( hutisalon ) maailmankuvaa vahvistava niin häiriöistä piittamatta usvaa putkeen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi puhuu mitä Ohisalo käskyttää.
Saihan sinne päärautatieasemalle laittomasti maassa olevat matutkin leiriytyä ja niitä paapottiin.Ohisalo ei voi "käskyttää" mitään. Häntäkin sitoo lait.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmettelen luvan perusteita! Miten on mahdollista, että tuon mittakaavan kansalaisille aiheuttavaan osoitukseen saa luvan?
Alkaa olla kuin aikanaan kotona Neuvostoliitossa. Perustuslaissa oli oikeus mielen osoittamiseen. Oikeus päti kun miekkari vahvisti ainoan puolueen johdon kannan kulloinkin kyseessä olleeseen asiaan. Olivat hyvin organisoituja.
Yhtäläisyys meille? Kun miekkari on ko. alueen diktaattorin ( hutisalon ) maailmankuvaa vahvistava niin häiriöistä piittamatta usvaa putkeen!Mene sanomaan niille persukapinoitsijoille, että ottavat järjen käteen.
Sellaisen typerän porukan mielenilmaus ei vaikuta mitään mihinkään.
- Anonyymi
Toivon, että koko sakki häipyy takaisin jonnekin tuntemattomuuteensa.
Se ei anna hyvää kuvaa itsestään eikä edistä ilmastonmuutosasiaa pätkääkään.
Ei se ole vakavasti otettava ryhmä.- Anonyymi
Elokapina on anarkisti ryhmittymä. Toimii useissa maissa ja ovat kovaotteisia "tarvittaessa"
Mutta laittomuutta harrastavat ja kansalaistottelemattomuutta. Rikollisryhmä siinäkuin liivijengitkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elokapina on anarkisti ryhmittymä. Toimii useissa maissa ja ovat kovaotteisia "tarvittaessa"
Mutta laittomuutta harrastavat ja kansalaistottelemattomuutta. Rikollisryhmä siinäkuin liivijengitkin.Jotain sellaista arvelinkin: Lapsen tasolle jäänyttä huomionkipeää sakkia,
jolta puuttuu äly. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotain sellaista arvelinkin: Lapsen tasolle jäänyttä huomionkipeää sakkia,
jolta puuttuu äly.Sopii hyvin Marinin kannattajiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopii hyvin Marinin kannattajiin.
Toivottavasti istuvat pitkään kadulla tajuamatta sitä että näin menettävät sen viimeisenkin kannatuksen . Kun vielä valkoposkihanhet, merimetsot ja sudet nakertavat ituhippien kannatusta niin hyvähän tästä tulee.

Erikoista tässäkin asiassa on että ituhippien trollit yrittävät siirtää syyn "persuille" kuten niin monen muun asian yhteydessä. Kuinkahan monta siihenkin hommaan on valjastettu.
Joka aiheesta löytyy syy "persuista". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoista tässäkin asiassa on että ituhippien trollit yrittävät siirtää syyn "persuille" kuten niin monen muun asian yhteydessä. Kuinkahan monta siihenkin hommaan on valjastettu.
Joka aiheesta löytyy syy "persuista".Varsinkin vaalien kannatusluvut saivat Perussuomalaisten vastustajat nousemaan takajaloilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopii hyvin Marinin kannattajiin.
Persuja ne on ilmoittaneet kannattavansa eikä olisi tarvinnut ilmoittaa,
koska ne ovat persujen nuorisojärjestön jäseniä. Anonyymi kirjoitti:
Erikoista tässäkin asiassa on että ituhippien trollit yrittävät siirtää syyn "persuille" kuten niin monen muun asian yhteydessä. Kuinkahan monta siihenkin hommaan on valjastettu.
Joka aiheesta löytyy syy "persuista".Ei se liene kuin yksi, joka on saanut päähänsä nyt tuon idean, jota toitottaa palstalla ja toisella. Mutta siitä hyvä, että nyt häneltä on hetkeksi haihtunut päästään se koirapilli, jota toisti ja toisti kuin naarmuttunut vinyylilevy.
Kunhan aikansa nyt tuota jankuttaa, niin kaipa hän keksii taas jonkun uuden päähänpinttymän.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ei se liene kuin yksi, joka on saanut päähänsä nyt tuon idean, jota toitottaa palstalla ja toisella. Mutta siitä hyvä, että nyt häneltä on hetkeksi haihtunut päästään se koirapilli, jota toisti ja toisti kuin naarmuttunut vinyylilevy.
Kunhan aikansa nyt tuota jankuttaa, niin kaipa hän keksii taas jonkun uuden päähänpinttymän.Hyvä kun joku kertoo mistä on kysymys👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopii hyvin Marinin kannattajiin.
Persu, Marinilla ei ole mitään tekemistä persuanarkistien kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu, Marinilla ei ole mitään tekemistä persuanarkistien kanssa.
Kas, Penttikin jo herännyt.
- Anonyymi
Uusin sisäministerin määräys sisältää mm. sen, että kaikkien poliisiautojen varustuksiin pitää sisältyä neljä betoniporsasta yllättävien tapausten varalle, ja ne ovat kiinnitettävä turvallisesti ajoneuvoon nopeasti avattavilla kiinnitysmekanismeilla.
- Anonyymi
Betoniporsaathan kiellettiin
muslimeja loukkaavina. Anonyymi kirjoitti:
Betoniporsaathan kiellettiin
muslimeja loukkaavina.Nimi jäi, vaikka nykyisin monet esittävätkin kilpikonnia. Elokapinoitsijoiden esteet näkyivät olevan suorakaiteen muotoisia esteitä.
Niin kauan kuin mielenosoitus pysyy rauhallisena ja yhteistyö poliisin kanssa onnistuu, saavat kuulemma lojua kaduillamme rauhassa.
Marraskuussa sama joukko oli joutunut riitaan poliisin kanssa ja poliisi oli käyttänyt pippurisumutetta. Siitä nousi kamala haloo, ja nyt poliisi näyttää yhteiskunnalle, millaiseksi maailma menee, kun poliisi on vain hyväntahtoinen ja ymmärtää.- Anonyymi
Vaarallisin tässä asiassa on siinä että kuka jatkossa päättää kuka ja mitä lakeja saa rikkoa ja kuinka törkeästi ? Jos nyt oikeuslaitos sisäministerin johdolla hyväksyy nämä lain rikkomukset niin mitä siitä seuraa?.
Tässä joku jo ehdotti että moottoripyöräilijät oman "hyvän" asiansa ajamiseksi juhannusliikenteen aikana sulkisivat moottoripyörillä Helsingin ulosmenotiet pikkuriikkisillä kymmenen metrin matkoilta väittäen että sehän on vain pikkuriikkinen haitta ja siten hyväksyttävissä kuten nyt poliisi elokapinan haittoja vähättelee. Anonyymi kirjoitti:
Vaarallisin tässä asiassa on siinä että kuka jatkossa päättää kuka ja mitä lakeja saa rikkoa ja kuinka törkeästi ? Jos nyt oikeuslaitos sisäministerin johdolla hyväksyy nämä lain rikkomukset niin mitä siitä seuraa?.
Tässä joku jo ehdotti että moottoripyöräilijät oman "hyvän" asiansa ajamiseksi juhannusliikenteen aikana sulkisivat moottoripyörillä Helsingin ulosmenotiet pikkuriikkisillä kymmenen metrin matkoilta väittäen että sehän on vain pikkuriikkinen haitta ja siten hyväksyttävissä kuten nyt poliisi elokapinan haittoja vähättelee.Nyt elokapinalaiset ovat toiseksi jääneet, kun uskonrauhan ja sananvapauden puolesta osoitetaan mieltä eduskuntatalon edessä. Siellä oli paljon enemmän ihmisiä kuin elokeilla on.
Mm. Päivi Räsäsen oikeutta mielípiteisiinsä kannustettiin, ja siihen minäkin yhdyn.
Jokaisella on oikeus olla mitä mieltä haluaa, mitään ehdotonta ajattelun suuntaa ei ole millään taholla oikeus määrätä. Suomessa ei tarvita ajatuspoliisia.- Anonyymi
Mak-Ris kirjoitti:
Nyt elokapinalaiset ovat toiseksi jääneet, kun uskonrauhan ja sananvapauden puolesta osoitetaan mieltä eduskuntatalon edessä. Siellä oli paljon enemmän ihmisiä kuin elokeilla on.
Mm. Päivi Räsäsen oikeutta mielípiteisiinsä kannustettiin, ja siihen minäkin yhdyn.
Jokaisella on oikeus olla mitä mieltä haluaa, mitään ehdotonta ajattelun suuntaa ei ole millään taholla oikeus määrätä. Suomessa ei tarvita ajatuspoliisia.Minä en kannata minkään ihmiryhmän solvaamista saastaiseksi
Raamatusta etsityllä verukkeella, jonka uskovainen arvottaa perusteeksi.
- Anonyymi
"Kuka päättää ja miten toimitaan"
Lain mukaan toimitaan.
Lukekaapa tämän päivän Hesarista 20.6 koko sivun juttu
"Perusoikeudet suojaavat Elokapinaa"
Siinä mm. valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen valaisee tilannetta
lakien valossa.- Anonyymi
Dosentteja vaan sattuu olemaan monenlaisia ja jos Paulilla on perin vihreät lasit silmillä niin näinhän se laki on silloin kun sellaisilla laseilla luetaan . Missä sitten on raja Paulin mielestä. Kuka saa ja kuinka törkeästi rikkoa lakia ?
Onko kysytty esimerkiksi oppositiossa olevien puolueiden lakiasiantuntijoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dosentteja vaan sattuu olemaan monenlaisia ja jos Paulilla on perin vihreät lasit silmillä niin näinhän se laki on silloin kun sellaisilla laseilla luetaan . Missä sitten on raja Paulin mielestä. Kuka saa ja kuinka törkeästi rikkoa lakia ?
Onko kysytty esimerkiksi oppositiossa olevien puolueiden lakiasiantuntijoita.Valtiosääntöoikeuden dosentti ei voi päästää suustaan sattuu
niinkuin pölhöpersut voivat tehdä.
- Anonyymi
Siihen voisi tulla joku muukin lakipykälä eteen, vaan en tiedä mikä? Ihmettelen edelleen, että joillekin on niin tärkeä istuksia asfaltilla näillä helteillä.
- Anonyymi
Siitä ei voi syyttää hallituksen ministereitä, joiden toimet ovat lakien rajoittamia.
Mielenosoitukseen tarvitaan ilmoitus poliisille. Elokipiniät muuttivat Unioninkadulle, tänään ottivat kamppeensa ja asettuivat takaisin Mannerheimintielle, MUTTA nyt he eivät olleetkaan tehneet uutta mielenosoitusilmoitusta poliisille, joten poliisi korjaa herrasväen nyt pois eduskuntatalon edestä.
Istuvat siellä ilman etukäteisilmoitusta.
Poliisi katsoo, että kyseessä on uusi mielenilmaus.
Byrokratia on tarkkana.
Hikistä puuhaa kenelle tahansa tällaisena hellepäivänä.
Yöllä koko Helsinki oli täyttynyt roskista yöllisten kulkijoiden jäljiltä. Siitä ei näitä elokipinöitä syytetä, vaan yleisesti koko helsinkiläistä porukkaa, joka kyllä jaksaa kantaa syötävänsä ja juotavansa mukanaan, mutta eivät pysty kuljettamaan tyhjiä rasioita ja pulloja pois. Lehdissä kamalia kuvia roskatuista kaduista ja puistoista.
Muuttuvatko ihmiset yhä törkeimmiksi ja ilkeimmiksi?- Anonyymi
No eiköhän tämäkin asia korjaannu joillakin pykälien
muutoksella.Olipahan tavallaan ennakko tapaus ja
suomella ei ole varaa joutua naurunalaiseksi lehdistössä
tämmöisen järjestyshäiriön takia maailmalla.
Oppia ikä kaikki jopa ministeri tasolla ja poliisi tasolla - Anonyymi
Nuo mielenosoittajat lienevät lähinnä ns. herrasväkeä.
Ei sinne köyhää väkeä tule.- Anonyymi
Isin ja äidin elättämiä tytönhupakkoja koko sakki. Ei todelliseen elämiseen minkäänlaista kokemuspohjaa.
- Anonyymi
En ole koskaan ollut missään mielenosoituksessa, enkä Vappu kulkueissa, joten ihmettelen suuresti näitä "istujia" aatteensa puolesta tällaisilla helteillä. Tulisi edes kunnon ukkosmyrsky heidän tukalaan oloonsa, niin eiköhän se "aatekin" kirkastuisi samalla.
Tietenkään meidän (80 ) ikäiset ei menekään niihin, mutta jos olisin mennyt, niin varmasti karkaisin vaikka kolera-altaaseen uimaan, tai toivoisin, että poliisi korjaisi minut johonkin viileään putkaan, mieluiten pommisuojien kellariin.
Omat juomat jättäisin ja toivoisin mukaan vain "pönikän" kylmää vettä, enkä tarvitse edes leipää! D - Anonyymi
Toiset toimii ja toiset istuu kadulla
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008076067.html?utm_medium=social&utm_content=android.is.fi&utm_source=whatsapp&utm_campaign=whatsapp-share
Helen sulkee hiililaitoksen ennätysajassa 👍 - Anonyymi
Elokapina-anarkistit on yhtä velton näköistä sakkia kuin sossupersut ja samoja kai ne onkin. Joutilasta sossuporukkaa, joka makoilee työssäkäyvien tiellä.
- Anonyymi
Sossurahoilla eläviä äärioikeiston kannattajia, jotka näpyttelevät kadulla maatessaan
kännyjään nauttien siitä kuinka paljon tyhjäntoimittajatkin voivat saada huomiota, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sossurahoilla eläviä äärioikeiston kannattajia, jotka näpyttelevät kadulla maatessaan
kännyjään nauttien siitä kuinka paljon tyhjäntoimittajatkin voivat saada huomiota,Taustalla vasemmiston organisoima engla noissa perustettu kansainvälinen organisaatio.
Työkaluna on ilmastohaasteet mutta kokonaistavoitteet laajemmat. Onko jopa niin vaarallinen että pitää kieltää:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/otto-meri-elokapinan-lakkauttamista-harkittava-toiminta-nojaa-vahvasti-lainvastaiselle-menettelylle/ee12bce6-7a84-4454-8a43-5ef7d25c0922
, kuten joku ehdottaa.
Tajuaakohan suomalainen nuori kenen käyttöön on itsensä antanut sinällään hyvän asian nimissä.
- Anonyymi
Persut voisivat kustantaa hotellimajoituksen sekä viedä myös kylpypaljuja kaduille. Saisivat elokapinalliset siellä nautiskella.
- Anonyymi
Kartuttavat sentään valtion kassaa maksamalla sakkoja.
- Anonyymi
Tuskinpa maksavat. Jättävät maksamatta. Sossu maksaa.
- Anonyymi
"Extinction Rebellion (lyh. XR), Suomessa Elokapina, on ulkoparlamentaarinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton kansainvälinen ympäristöliike, joka käyttää väkivallatonta suoraa toimintaa, mukaan lukien kansalaistottelemattomuutta."
Ettei tarvitse öyhöttää arveluita, kopioin tämän netistä.
Mkr.- Anonyymi
Voi olla, vaikka nettikin on täynnä valheita ja ns. kansalaistottelemuus ei hyödytä ainakaan tässä tapauksessa mitään eikä ketään.
Järkevä ihminen vaikuttaa äänesstämällä. Ei makaamalla kadulla.
- Anonyymi
H-aho oli sanonut ennen eroaan avustajalleen, että nyt riitti tää taliaivohomma
taliaivojen kanssa. - Anonyymi
Yleensä palstalla meuhkaavat vanhat kihtikinttuiset ämmät, jotka eivät enää pääse kuin rullaattorihinauksessa eteenpäin, ja jotka ovat katkeria, kun eivät ole päässeet vuosikymmeniin enään mukaan nuorten sessioihin.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217