Pieksämäelle tulisi rakentaa asemalahden rantaan venelaituri. Järvellä käy vierasveneitäkin ja kun olisi venelaituri, merkitys venereitit niin voisi muutama vene rantautua ja käydä ostoksilla joko Cittarissa tai Lidlissä. Vaikkakin järvi on pienehkö mutta olisi suotavaa jos olisi järveen merkitty turvalliset veneilyreitit. Nyt ei kukaan poikkea kaupungin rannassa kun ei tiedä mistä uskaltaa ajaa ja ei ole venelaituria.
Järvi käyttöön?
Anonyymi
38807
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Oli aikoinaan kaupungintalon rannassa mutta ei soveltunee silloisen kaupunginjohtajan silmiin taisi olla Turunen
Rantaan täysi saada pitkä ja massiivinen laituri, vaikkapa ihan ajamalla ensin kivenjärkäleitä ja sitten peitoksi soraa ja päähän veneille kelluva laituri. Sellainen "aallonmurtaja" siellä olisi kiva istuksiakin.
Haista, sanonko minkä? Koiran jätös.
Ranta on kahluusyvyinen suurimmassa osassa asemanlahtea.
Pienikin vene ottaa pohjakosketusta helposti. Näkeehän sen jo siitäkin kun kiviä pilkistää vedenpinnalla pitkin asemanlahtea.
Lahdelle pitäisi ruopata syvempi väylä jotta veneet pääsisivät turvallisesti laituriin ja tämä väylä pitäisi sitten merkitä joillakin viitoilla ja poijuilla.
Tuommoiseen umpilätäkköön kannata mitään laituria rakentaa...hullun hommaa kun ulkopaikkakunnilta ei tunnetusti pääse vesi reititse sinne. Eri asia kokonaan jos sieltä Saimaalle pääsisi.....
Voisi sitä ajatella melojiakin, kajakki ja kanootti kulkee 15cm vedessä.
Pieksämäellä on jokin kanoottiseura mutta eipä noita ole järvellä juurikaan näkynyt, veneitä pilvin pimein rannoilla ja muutama vain järvellä näkyy.
Pääseehän sitä Saimaalle, vene traileriin ja menoksi.
Enkä minä mihinkään Saimaalle halua, haluan ztula veneellä hakemaan Lidliin olutta ostamaan jos olit loppuu veneestä.
Parempi paikka laiturille olisi siinä asemalahdenpuiston poukamassa missä lukee "Kaapeli" kyltti.
Vähemmän kiviä kuin Citymarketin rannassa ja lyhyempi matka avovesille.
Tuleeko jäärata talvella Pieksäjärvelle?
Eikös siinä joskus männät vuosikymmeninä olekin ollut laituri. Mulla mustavalkoinen valokuva. Jostain siitä kuvattu.
Älä nyt kun on kesä, nyt pittää saaha ensin se laituri.
SIIS vesiä pitkin tollo!! Etkä tiedä että veneellä esim.Varkauteen ja Kuopioon tullaan vesitse....tolloja nämä umpilätäkkö venhoilijat(soutu)
Hah , Hah ....avovesille jossa siintää ranta jo 200m päässä .....avovesille...:)
Veneen laskupaikalta hyvä ajaa talvella jäälle.
No haloo et nyt ymmärtänyt piikkiä lainkaan.
Lähdepäs soutamaan kaupungin rannasta vastarannalle, matkaa yli 5km. Saat tunnin vedellä airoillaa vastatuuleen.
Onhan noilla muillakin paikkakunnilla pienempiäkin järviä ja on laiturit. Jo pelkästään virkistyskäyttöön laituri olisi tarpeellinen, jotkut onkiikin rannoilta mutta on liian matalaa.
Vastarannalle on kaupungin rannasta viitisen kilometriä ja kun menee saarten välistä toiselle puolen niin matkaa kertyy noin 8km ...taitaa olla ylikin.
Kevyttä kauraa.....
Vaikka myrskytuulessa...ei haittaa pienet rapavesistöt. Melkein kahlaamalla ylitse...
Niin mutta ei se matka siitä lyhenee vaikka soudat kuinka myrskyssä
Voimia kuitenkin enemmän joutuu uhraamaan käytetyssä soutuajassa....ei siis haasteena kummoinen...
Tuo "avovesille" tarkoittaa että nopeammin pääsee siitä asemalahden kivikosta ohi jos lähtee liikkeelle sieltä asemalahden puiston rannasta, kuin Citymarketin rannasta.
Mutta kun täällä joku uhosi että vastarannalle matkaa 300m! Löytyy pidempikin matka. Onhan tuota tullut soudettua pennusta saakka ja uskallan väittää että enemmän kuin moni muu.
Se vesi suihku pitää saada toimimaan sinne..Aikoinaan oli..Antaisi kivan säväyksen järvelle..ja korkea 20m..
Melkeinpä kaikissa kaupungeissa on suihkulähde tai useampikin kesäisin.
Pieksämäellähän sitä aikoinaan pyöritti hotelli Savonsolmu, joten se ei ollut kaupungin suihkulähde. Eipä nuo kovin kalliita olisi. https://kineticwaterfeatures.com/collections/kasco-marine-j-series-optional-lighting
https://www.scanship.nl/en/Kasco Maritiem products/fontein-verlichting/
Kaupunki ajattelee vain että rahat on pois edustusviinoista joten mitään suihkuja ei tule ja piste.
Paitsi jos kaupungin johtaja asuisi Tahinniemessä kaupungin puoleisella rannalla niin vesisuihku tulisi ja aika liki Tahiskan rantaa😊
Niin ja pultsareille uusi suihku putkan lisäksi.....
Nappi nupin kärjessä antaa iloiset NELJÄ suihkua, on siinä suihkuseurapiireillä ihmettelyn aihetta.......
Asemalahdelle kannattaisi rakentaa isompi laituri. Ei välttämättä veneille, mutta sellainen ainakin 20 metriä pitkä laituri jonka päähän sitten pyöreä levennyt jossa keskellä pöytä ja laidoilla penkit. Jo vähän isompi kuin tässä kuvassa. https://data.kosila.fi/kp24/2020/09/30/1920_1080/2908829.jpg
Kaupungintalon rantahan on tarkoitus suunnitella puistoksi. Jonkinlainen valtakunnallinen suunnittelukilpailukin on kait tarkoitus julkistaa. Mallia voisi ottaa Kokkolan meripuiston suunnittelusta. https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/597554
Jos tuollainen ranta Pieksämäelle rakennetaan niin mihinkään sitten kaikki bigwheels autot parkkeerataan?
Pik valssi tapahtuma lopetettu kun ameriikan lotjat ruostuneet ajokelvottomaan kuntoon ja omistajien kaljotellessa koronatukiaan. Tosin ajokelvottomia ne on aina olleetkin , suuremmalti osin.
Sehän on jatkossa tarkoitus pitää hiekanpään rannassa. Puistoahan on kunnostettu sitä varten jo pari vuotta.
Ei niitä normaali ihminen viitsi ajaa.
Siis ehottomasti kanaali/kanava Pieksäjärvestä Haukivedelle. Hanke joka maksaa itsensä takaisin. Syväväylä jota pitkin laivat ja pienemmätkin huvijahdit voivat purjehtia Saimaan kanavan kautta valtamerille vaikka Honoluluun asti. Muutama sulku riittänee. Pieksämäen ja Varkauden roteva yhteishanke. Ei mitään näpertelyä sukkapuikoilla vaan isolla rahalla homma liikkeelle. Valtio ja EU ehottomasti mukaan.
Eikö Venäjää saisi myös hankkeeseen mukaan?