vauvana minulla oli päänahka auki ja ihottumaa joka puolella. silloin ei kai ollut niin yleistä testata allergioita (minulle ei ainakaan mitään allergiatestejä tehty), mutta äitini jätti ruokavaliostani pois oireita aiheuttavia ruoka-aineita.
kouluiässä puolestaan kädet hilseilivät ja olivat aina pakkasella haavoilla.
hetken aikaa oli rauhallisempaa kaikkien oireitten suhteen, mutta nyt taas iho hilseilee. olen nyt 20v. lisäksi olen siitepölylle ja hajusteille allerginen. kesällä välillä hengitystä ahdistaa, mutta astmaa minulla ei (toivottavasti) ole. sitrukset ja tomaatin olen jättänyt pois, koska niistä tulee ihottumaa.
välillä minulla on aivan kauheita vatsaoireita ja iho kukkii oikein kunnolla, sitten taas rauhoittuu. olen miettinyt että voiko taustalla olla jokin ruoka-aineallergia vai mistä on kysymys. allergiatestesteissä en ole ollut.
tässä oli oma tarinani, muiden atoopikkojen kokemuksia kaivataan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Atopinen iho kutisee,varsinkin talvella milloin ihottuma todella paha.
Mene allergatesteihin,niin ei tarvitse arvailla mitään.
Oletko huomannut että aurinko auttaa parantamaan ihottuman?
Kannattaa kesällä ottaa aina aurinkoa koko kropalle keskipäivällä, kun aurinko paistaa. 20-30 minuuttia riittää. Aluksi kannattaa tietenkin vähän totutella piemmillä ajoilla ettei pala. Suojavuoitetita ei kannata käyttää, ne plokkaa auringon parantavan vaikutuksen.
Huomaat jo muutaman kerran jälkeen että iho on loistavassa kunnossa. Talvella kannattaa ottaa valohoitoja sairaalassa tai sitten käydä ainakin kerran talvessa parin viikon lomalla etelässä.
Siitepölyallergia testataan prick-testillä, hajusteallergia epikutaanitestillä (lapputesti).
Prick-testissä voidaan testata myös ruoka-aineallergioita, yms. Itse sain 'mustaa valkoiselle' valkosipuliallergiastani prick-testauksessa. Oreet olivat pahat, ensin kovat vatsakivut (vuosia), myöhemmin nokkosrokko.
Ruokien kanssa kannattaa kokeilla itse, pitää ruokapäiväkirjaa ja seurata reaktioita.
Kaikki, mikä aiheuttaa oireita, ei näy noissa testeissä. Esim. itse saan pahoja vatsakipuja myös tavallisesta sipulista (ja monesta muusta), mutta allergiatesteissä en reagoi.
Kerrot olevasi hajusteille allerginen, joten luulen, että et käytä hajustettua kosmetiikkaa.
Jätä myös hajusteettomat pesu- ja puhdistusaineet pois, jos niitä vielä käytät.
Monia ns. aroma-aineita käytetään sekä hajusteraaka-aineina, että ruokien aroma-aineina - ja nyt ei ole välttämättä kyse mistään luonnon aineista, myös synteettisiä käytetään antamaan 'aromia' ruokiin. Hajusteraaka-aineista enää n. 15 % on luonnonaineita, loput on valmistettu synteettisesti.
Kaikenmaailman lisä- ja säilöntäaineet (mukaanlukien väriaineet) voivat aiheuttaa oireita.
Itse voin syödä kalaa silloin tällöin, mutta en paljoa. Joskus 'tiedän', että paras olla syömättä, muuten tulee nuhaa ja iho kutisee.
Hunajasta menee nenä tukkoon, en käytä.
Appelsiini harvoin syötynä käy, useammasta voi tulla ihottumaa. Suklaata pieni määrä ja harvoin, ellei halua ihottumaa. Jne.
Onneksi maito sopii, viljoista parhaiten vehnä ja kaura. Riisi sopii, samoin peruna.
Omatekoinen liharuoka OK, kaupan valmisruokiin en koske. Elämä opettaa!
Itse olen jo 54, nuorempana ei ollut yhtä pahoja ongelmia ruokien kanssa, mutta sitrushedelmiä ja suklaata on pitänyt säännöstellä aina.
Mulla on samanlainen tausta, kun sulla. Voisko olla, että stressi tai muu ylikierroksilla käyminen olis voinu edes auttaa ihottuman puhkeemista? Ei kannata liian vainoharhaiseks alkaa noiden allergian aiheuttajien kanssa. Atooppinen ihottuma voi olla joskus muustakin johtuvaa, vaikka allergiat sitä pahentavatkin. Tuut huomaamaan, että kaikelle voi olla allerginen. Käy testeissä, sillä se selviää. Eikä kannata uskoa ihan kaikkea, mitä "maallikot" kirjottelee, kyllä lääkärit hommansa osaa.