Anteeksi siitä, etten pystynyt tekemään itsestäni naista, joka olisi sinun arvoinen. Olen yrittänyt kehittää itseäni ja tulla paremmaksi ihmiseksi. Tuloksia on tullut jonkin verran, mutta ei välttämättä tarpeeksi. Olen niin pettynyt itseeni. Muutenkin saattaa olla sinun suhteen liian myöhäistä. Pieni toivon kipinä vielä olisi siitä, että kelpuuttaisit minut sittenkin, ja että voitaisiin olla yhdessä. Tosin se näyttää tällä hetkellä aika epätodennäköiseltä.
K-miehelle
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mitä teit väärin?
Montakin asiaa. Ensinnäkin, en ilmaissut itseäni selkeästi silloin kun vielä oltiin tekemisissä. Sitten olin ihan hirveän mustasukkainen, mikä johti tekoihin, joista en ole ollenkaan ylpeä. Muutenkin on tullut varmaan tehtyä elämässä liian monta virhettä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että en ole voinut kovin hyvin. Toisaalta on ollut vaikeita elämäntapahtumia ja kaltoinkohdelluksi tulemista. Mietin välillä, että olisinko pystynyt välttämään ne vaikeudet, jos olisin vain ollut viisaampi, en tiedä.
Keneltä tämä nyt taas oli? Eikö sitä omaa kirjainta voi samalla laittaa? M vai H vai onko uusi?
Ei ole H-naiselta K-miehelle tämä aloitus. Ei edes kuulosta multa.
Niin minäkin mietin että keneltä tämä aloitus oli 😮
M-naiselta on aloitus taas.
Miksi sinä ottaisit jonkun joka vain kelpuuttaa sut eikä ole täysillä mukana?
Eikö ne parisuhdemarkkinat vähän sitä ole, että kuka kelpuuttaa kenetkin... Se on varmaan se raadollisempi ja epäromanttisempi puoli pariutumisessa. En haluaisi, että niin on, mutta niin se vaan taitaa olla.
En yhtään tiedä kun en ole markkinoilla ollut vuosiin. Ihan yksin pärjännyt hyvin. Mutta nyt kun rakastuin niin oletan, että hän edes vaivautuisi esittämään, että olen hänelle todella tärkeä. Muuten jätän markkinat väliin taas.
En minäkään ole ollut niinsanotusti markkinoilla pitkiin aikoihin. Olen lähinnä keskittynyt itseeni ja halunnutkin olla välillä yksin. Sen takia, että olisin parempi kumppani, jos tai kun se yksi mielessä pyörivä mies minut sattuisi haluamaan. Yksi vaihtoehto on myös yksin jääminen koko loppuiäksi. Olisikohan se niin hirveää kuin miltä kuulostaa?
On se, yksinäisyys on kamalaa kun sen tajuaa. Etsi kumppani, miesystävä tai jos löydät miesrakkaan, pidä kiinni ja nauttikaa elämästä.
https://youtu.be/KAiAQlOk95c
Tämä ei ollut samalta kuin edelliset.
Ei se ole niin hirveää. Yksinoloon kai ensin tottuu ja pikku hiljaa siitä alkaa enemmän ja enemmän nauttia. Moni on yksin ihan siksi kun haluaa. Tietysti kun rakastuu niin siinä menee pakka sekaisin pahan kerran. Kun joku on yllättäen tärkein.
Miesrakas olisi hieno juttu. Entä jos mielessä pyörii mies, kenen kanssa ei voi olla yhdessä, mutta ei pysty näkemään itseään kenenkään muun kanssa? Onkohan siinä sitten ainoa vaihtoehto yksin jääminen? Kauan on tullut oltuakin yksin. Olen välillä jopa oppinut tykkäämään yksinolosta. Siinä on ainakin se hyvä puoli, että saa hommailla rauhassa kaikkea itseä kiinnostavaa. Läheisyyttä ei kyllä saa keltään, se on miinuspuoli. Paitsi jos ottaisi koiran, jonka kanssa voi makoilla sohvalla...
Miksi muuten Popedan Punaista ja makeaa?
Olen jo aika tottunut yksinoloon. Silti yksi mies ei lähde mielestä millään. Ei meistä kuitenkaan taida mitään tulla. Ehkä on jopa parempi sille miehelle, että ei ole minun kanssa missään tekemisissä, koska olen sekopää. Olen jo satuttanut häntä niin pahasti, että hän ei varmaan pysty minuun enää luottamaan. Siispä elän yksin. Itsepähän olen oman soppani keittänyt. 😥
hyvää yötä https://youtu.be/tmtYjbkOTfM
.....
Niin, liian paljon aikaa on mennyt hukkaan. Too many wasted sunsets. Hyvää yötä sinullekin, kuka oletkin.