Keinoja?

Onko kokemuksia. Jatkuva ripulointi on vaivannut mua jo nuoresta aikuisesta asti. Nykyään nelikymppisenä on jo jokapäiväistä. Oli kyllä jo lapsena ripulointikohtauksia. TK:n tutkimuksissa todettiin, että hiiva on kahdella plussalla, ei muuta. Olen syönyt maitohappobakteereja ja muita apuja, ei vaan helpotusta. Olen käynyt homeopaatilla, akupunktiossa ja vyöhyketerapiassa. Apua vain hetkeksi. Mä alan tulla hulluksi tän kanssa. Jos on menoja illaksi, alan ottaa hiilitabletteja jo ajoissa, et pystyn olemaan. 5-6 ripulointiulostetta päivässä on ihan normaalia mulla. Ei ole verta ulosteessa ollut koskaan. Jos vaikka mitä apuja löytyis ni olisin kiitollinen.
269748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat
  • Se tutkittiin ja bakteereita ei ollut. Siis patologisia???

    Äänestä

Kokeile tätä:
Purkki Bulgarian Jugurttia ja siihen 2-3 ruokalusikallista talkkunajauhoja. Syö tätä yksi annos päivä 3 päivän ajan ja seuraa tilannetta.
Ripulisi on tällä kuurilla historiaa.

Äänestä

ärtyvä paksusuoli,se pysyy aisoissa jotenkin ruokavaliolla.Se on usein syynä suoliston oikutteluun.Eri asia on jos sulta ei ole tutkittu keliakiaa esim.vielä.

Äänestä
  • Keliakiaan viittaavia vasta-aineita ei ole. Kokeilin viljatonta dieettiä. Arvatenkin ei apua.

    Äänestä

  • Väsähtänyt kirjoitti:

    Keliakiaan viittaavia vasta-aineita ei ole. Kokeilin viljatonta dieettiä. Arvatenkin ei apua.

    kokeilisit Vi-siblin -kuituvalmistetta? Käytä säännöllisesti parin viikon ajan päivittäin, kolme-neljä kertaa päivässä. On auttanut ainakin minua ja monia muita. Loytyy apteekista ilman reseptiä.

    Äänestä

  • dreidl kirjoitti:

    kokeilisit Vi-siblin -kuituvalmistetta? Käytä säännöllisesti parin viikon ajan päivittäin, kolme-neljä kertaa päivässä. On auttanut ainakin minua ja monia muita. Loytyy apteekista ilman reseptiä.

    vaan neuvosta, mutta erilaisia kuituvalmisteita olen kokeillut. Voivat tuoda vähän helpotusta, muttei lopeta mun ripulointia.

    Äänestä

apteekista saatavaa Agiocur-rakeita. Ne on tarkoitettu ripuliin ja ummetukseen. Itsellänikin oli vuorotellen molempia vaivoja, mutta nyt kun olen käyttänyt rakeita, on vatsani ollut paljon parempi. Täysin kasvisperäistä ja ei aiheuta vatsalle riippuvuutta. Kannattaa kokeilla. Netistä löydät lisätietoa kyseisestä lääkkeestä.

Äänestä
  • vois helpottaa, mut eiks se ole kans tommonen kuitujuttu? Niitä mä olen kokeillu jo erilaisia.

    Äänestä

  • Väsähtänyt kirjoitti:

    vois helpottaa, mut eiks se ole kans tommonen kuitujuttu? Niitä mä olen kokeillu jo erilaisia.

    se tämäkin "kuitujuttu", mutta näkyy olevan monenlaisiin vatsavaivoihin. Aine on Plantago ovatan siemeniä ja siemenkuoria. Tarkoitettu ummetuksen, ripulin, ärtyneen paksusuolen ja muiden ruuansulatuskanavan oireiden hoitoon. Katso tarkemmin www.tohtori.fi/laakkeet. Kannattaa kokeilla, tuskin ainakaan pahentaa vaivaa :)

    Äänestä

  • Väsähtänyt kirjoitti:

    vois helpottaa, mut eiks se ole kans tommonen kuitujuttu? Niitä mä olen kokeillu jo erilaisia.

    se haittaa kyllä elämää.Sain ohjeet että jos on joku meno ym.eikä voi hypätä vessassa niin voi ottaa muutamaa tuntia ennen imodiumia tai lopexia,sama aine eri tehdas.Se rauhottaa suoliston pariksikin päiväksi.Ei missään nimessä saa käyttää jatkuvasti.Se on varsinaisesti ripulilääke.Mun saamissani ohjeissa on että ensin 2 kaps.ja jos ei oo parin tunnin aikana rauhottunu niin voi ottaa vielä yhden mutta ei missään nimessä enempää.Ei oo jatkuvan ripulin syytä mullakaan löydetty on kyllä tähystetty ym.Nuo lääkkeet on reseptivapaita ja mahdollistaa jonkinlaisen sosiaalisen elämän.Mutta muista:ei tosiaan jatkuvaan käyttöön.Lääkäri sanoi mulle että suoleen voi tavallaan jäädä ärsytys päälle ja tuo rauhottaa sen.Koita jaksaa.

    Äänestä

  • vikaa kirjoitti:

    Kiitti vinkistä. Olen käyttäny hiilitabletteja kans apuna. Mua kans vähän huolestuttaa se, että kun jatkuvasti ruoka kulkee ku ammuttuna suoliston läpi, niin kaikki vitamiinit ja hivenaineet jää imeytymättä. Kiitos tuesta ja jaksamista sullekin.

    Äänestä

OOtko kokeillut olla täysin maidottomalla ruokavaliolla? Itselläni on ollut jos jonkilaista mahavaivaa ja todella haittaavaa, mutta jätin kokonaan maidon pois ja se auttoi. Lääkärin mukaan voin olla sille allerginen, voi olla nk. suolistoallergiaa, joka ei näy tavallisissa testeissä, vaan tällä hetkellä voi vain kokeilla, ei ole muita testejä. eli kaikki maito pois, juustot, jogurtit, ihan kaikki. Itse korvaan maitotuotteet ruanlaitossa kaurakermalla ja kauramaidolla ja hyvää tulee. Kannattaa kokeilla noilla kaurapohjaisilla valmisteilla, koska soijalle on myös herkästi allerginen(soijapohjaisia kermankorvikkeita löytyy myös). Suosittelen, itselläni lähti heinänuhat yms. allergiat tyystin pois tuon maidon pois jättämisen vuoksi, myös vatsavaivat loppuivat, joten kokeile, et siinä mitään menetäkään. Mutta täytyy muistaa, että jos yhtään nautit maitotuotteita, pitää se kokoajan oireita yllä, lisäksi kestää jonkin aikaa(muutaman viikon) ennenkuin tulokset alkaa näkyä.

Äänestä
  • kokeiltu on tämäkin. Ei vaikutusta, ikävä kyllä.

    Äänestä

Vatsavaivat ovat kamalia, tiedän.

Aluksi ajattelin että vatsa reagoi opiskelustressiin. Useat lääkärit sanoivat että nää on kaikki sitä ärtynyttä suolta, yritä relata.

Viime vuonna olin niin kipeä etten voinut enää käydä töissä. Onneksi löysin netin kautta apua. Kävin MDD-nimisessä yksityislabrassa Hesassa. Luojan kiitos. Suolistosta löytyi vääriä bakteereja ja loistartunta. En tiedä missä tai milloin ne olen saanut, mutta niiden kanssa tässä nyt eletään.

Antibioottihoidon aloitan pian, tosin vasta sitten kun olen tasannut tilannetta ruokavaliolla yms. Tässä tilassa vatsa ei sulata kunnolla mitään ja lääkkeetkin varmaan huuhtoutuisivat läpi liian nopeasti. Pitänee aloittaa tarkka "hiivadieetti" vaikkei minulla hiivaa olekaan. Se on ennenkin auttanut (niin kauan kun sitä ja sen rajoituksia jaksaa, itse jaksoin kuukauden verran viimeksi.)

Asiasta on kirjoitettu suomeksi kirjoja, viimeksi kai viime vuonna joku sinikantinen oliko Paula Suvannon (?) tms. kirjoittama. Aihe oli joku suoliston hoito tms.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Tuliko kalliiksi? Ei sen puoleen, kyllän alkaa olla valmis maksamaan mitä tahansa. Toivottavasti paranet kunnolla.

    Äänestä

  • Väsähtänyt kirjoitti:

    Tuliko kalliiksi? Ei sen puoleen, kyllän alkaa olla valmis maksamaan mitä tahansa. Toivottavasti paranet kunnolla.

    No hei ja pahoittelen viivästynyttä vastausta. Toivottavasti vielä luet tätä. Kiitos hyvän voinnin toivotuksista.

    Hintaa en muista ihan tarkasti, mutta kokonaisanalyysi on muistaakseni noin 200-300 euron hujakoilla. Lääkärin pitänee kirjoittaa lähete. Labrasta kannattaa kysyä, ovat ystävällisiä ja hienotunteisia.

    Hinta on mielestäni aivan tulosten arvoinen. Kunnallisissa testeissä, jos ne määrätään (minulle ei ehdotettukaan!), ei välttämättä osata tutkia kaikkea, olioita ei tunnisteta tai metodit ovat epäsopivat tiettyjen örkkien tunnistamiseen.

    Näissä testeissä taas tutkitaan loiset, bakteeritasapaino, kaikki mikä viittaa mahd. tulehduksiin tai piilossa olevaan vereen ulosteessa yms.

    Taivaan kiitos on olemassa ihmisiä, jotka osaavat ja jaksavat tutkia näitä juttuja ja joiden palveluksia voi ostaa. Olisivathan he voineet ruveta vaikka tilintarkastajiksi tai juristeiksi....

    Onnea matkaan, voin sanoa että sikäli kun tämä sinua kiinnostaa, niin ole vaan valmis maksamaan tästä. Se saattaa olla paras sijoitus ikinä, minulle se oli ja nyt vaan toivon että hoito toimii kun sen "uskallan" aloittaa (antibioottikuuri voi olla vähän rankka)...... Tällä viikolla kärsitään nivelkivuista ja turvotuksesta, onko sinulla ollut? Kaiken maailman vaivaa, mutta kyllähän sen ymmärtää kun ravintoaineet tuskin imeytyy kunnolla....

    Äänestä

  • kanssakärsijä kirjoitti:

    jotenkin ei vaan haluais yhtään antibioottia, ku muutenkin on aina pakki sekaisin. Kertoile sit vähän hoidon edistymisestä, jos viitsit.

    Äänestä

Niin, Kun syö Pringles lastuja, suolen toiminta
hidastuu.

Äänestä
  • Tää ei kato naurata enä
    ä yhtään. Vitsejä voi kertoilla vitsipalstalla.

    Äänestä

Onko tutkittu ettei ole keliakiaa. Minulla oli vastaavia oireita ja nyt gluteenittomalla ruokavaliolla vatsa on toiminut normaalisti.

Äänestä
  • Ei löydy keliakiaan viittaavia vasta-aineita.

    Äänestä

  • Väsähtänyt kirjoitti:

    Ei löydy keliakiaan viittaavia vasta-aineita.

    tuo pringles-ääliö oli jäljillä toki väärään suuntaan että mulla oli kuukausia kestänyt oksentelu ja maha muutenkin sekasin,laihduin talven aikana 15 kiloa,mitään ei löytynyt,mikään ei auttanut kunnes kaikki pois missä perunaa.Pikkuhiljaa oksentaminen loppui,nyt tilanne on se ,että muutaman sipsin syöminen saa mahan sekasin,mutta ripulikin on hallinnassa kun en koske perunaan ollenkaan.

    Äänestä

  • verran kirjoitti:

    Peruna ei ole kuulunu munkaan ruokavalioon noin viiteen vuoteen enää.

    Äänestä

  • Väsähtänyt kirjoitti:

    Ei löydy keliakiaan viittaavia vasta-aineita.

    Mulla on ollu pari vuotta aivan hirveät vatsavaivat, mutta laktoosi-intoleranssia tai keliakiaa ei todettu. Sit lääkäri totes et oireet (turvotus, ilmavaivat ja jatkuva ripuli, varsinkin aamuisin) johtuvat ärtyvästä paksusuolesta. Ruokavalio auttaa, eli jätin pois kahvin, herneet, pavut, kaalin, banaanin, ksylitolin, sorbitolin, fruktoosin ja rusinat, jotka ärsyttävät helposti suolta..Kannattaa myös harkita perunan, vehnän ja rukiin vähentämistä ruokavaliossa, sillä oireisiin oireyhtymään liittyy myös hiilihydraattien imeytymishäiriö. Oireita aiheuttaa myös stressi, joten vaivan kanssa täytyy kuulemma vain oppia elämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väsähtänyt kirjoitti:

Onko kokemuksia. Jatkuva ripulointi on vaivannut mua jo nuoresta aikuisesta asti. Nykyään nelikymppisenä on jo jokapäiväistä. Oli kyllä jo lapsena ripulointikohtauksia. TK:n tutkimuksissa todettiin, että hiiva on kahdella plussalla, ei muuta. Olen syönyt maitohappobakteereja ja muita apuja, ei vaan helpotusta. Olen käynyt homeopaatilla, akupunktiossa ja vyöhyketerapiassa. Apua vain hetkeksi. Mä alan tulla hulluksi tän kanssa. Jos on menoja illaksi, alan ottaa hiilitabletteja jo ajoissa, et pystyn olemaan. 5-6 ripulointiulostetta päivässä on ihan normaalia mulla. Ei ole verta ulosteessa ollut koskaan. Jos vaikka mitä apuja löytyis ni olisin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu